Maa-asemien suorittamat etäisyysmittaukset Apollo-alusten ja maa-asemien välillä antoivat vähintään 30 metrin tarkkuuden.
Kuulostaa riittävältä tarkkuudelta kun etäisyyttä oli parhaimmillaan lähes 400.000 kilometriä.
Kuulostaa riittävältä tarkkuudelta kun etäisyyttä oli parhaimmillaan lähes 400.000 kilometriä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
koska tuossa käytetty ilmaus saattaa olla hieman kyseenalainen ja koska selvätkin asiat väännettään salkkareiden taholta epäselviksi niin tarkkuus tarkoittaa että virhe oli korkeintaan 30 metriä.
että alus liikkui nopeuksilla 1.200-11.000 metriä sekunnissa niin kertoo että tarkkuus oli lievästi sanottuna riittävä.
saduissa voi käyttää mitä tahansa numeroa.
Valitettavasti ei ole satu, vaan todellisuus. Se että koko valtava, miljoonia ihmisiä suoraan koskettanut Apollo-ohjelma on huijaus on huono satu. Bill Kaysingnin keksimä huijaus.
>Valitettavasti ei ole satu, vaan todellisuus. Se että koko valtava, miljoonia ihmisiä suoraan koskettanut Apollo-ohjelma on huijaus on huono satu. <
Eipäs!! vaan Kuuhuijaus oli NWO eliitin erinomainen ja nerokas keino edistää monella saralla yhtä aikaa NWO pyrkimyksiä.
Kuun hallitsemisesta ei kukaan kisaa, siellä ei ole mitään hallittavaa, toista on aina ollut tämön ihanaisen MaaPALLOMME kanssa. Kuuhuijauksen tavoitteena oli siis paljon suurempi megaluokan tapahtuma kuin oikea Kuulento koskaan ja konsanaan, eli se kuuluisa UUUUUUSIIIII,,, MAAAAILMANJÄRJESTYYYYS!!
Ps, senaikaisessa maailmanjärjestyksessä Usa ja neukku olivat jo kulissien takana yhtä, ovat toki edelleen, itseasiassa en usko että yksikään maailman valtio ei olisi hallinollisella tasolla jo saman pöydän ääressä, atomisota on pelkkää hölynpölyä.
Ps myönnän NWO suunnitelman ja tavan hyväksi ja pakon sanelemaksi! Maapallon ihmisten hallinta ei ole kovin helppoa, jos ihmisiin voi vaikuttaa vielä suurten valtauskontojen kaltaiset kertomukset, niin toki heihin voi ja saa vaikuttaa muutenkin samalla tavalla.
"Eipäs!! vaan Kuuhuijaus oli NWO eliitin erinomainen ja nerokas keino edistää monella saralla yhtä aikaa NWO pyrkimyksiä. "
Mikä NWO? Mitkä pyrkimykset? Mikä kuuhuijaus?
"Kuun hallitsemisesta ei kukaan kisaa, siellä ei ole mitään hallittavaa, toista on aina ollut tämön ihanaisen MaaPALLOMME kanssa. Kuuhuijauksen tavoitteena oli siis paljon suurempi megaluokan tapahtuma kuin oikea Kuulento koskaan ja konsanaan, eli se kuuluisa UUUUUUSIIIII,,, MAAAAILMANJÄRJESTYYYYS!! "
Ja millä tavalla Apollo-ohjelma muka UUUUUUTTAAAAA,,, MAAAILMANJÄRJESTYYYYStä edistää?
"Ps, senaikaisessa maailmanjärjestyksessä Usa ja neukku olivat jo kulissien takana yhtä, ovat toki edelleen, itseasiassa en usko että yksikään maailman valtio ei olisi hallinollisella tasolla jo saman pöydän ääressä, atomisota on pelkkää hölynpölyä "
Valitettavasti ydinsota ei ole hölynpölyä. Miksi siis edes tehdä "kulissit" kun on jo vallassa? Logiikassasi on valtavia aukkoja. Et ole vieläkään selvittänyt mitä tuo NWO merkitsee tai minkä takia "kuuhuijaus" on tehty. Pelkkä "edistää NWO:n agendaa" ei ole riittävä selitys.
tuota oppiahan sinä toteutat kuusalaliittosadussasi :) Jopa luonnonlait saavat huimaa kyytiä sinun sadussasi jatkuvasti :D
NWO :D Pikkusen on vedätettävissä tämä meidän retardimme :) Uudella maailmanjärjästykselläkö sinä yrität todistella satuasi oikeaksi? Siis sadulla todistelet satua todeksi :D
Yhtään JÄRKEVÄÄ todistetta kuulentoja vastaan ei vieläkään ole näkynyt.
>Yhtään JÄRKEVÄÄ todistetta kuulentoja vastaan ei vieläkään ole näkynyt.<
Näin voi aina sanoa koska ei ole olemassa oikeita Kuutodisteita, jokainen saa itse päättää mihin uskoo.
Voit itse koettaa esittää veret seisuttavan todisteen Kuussakäynnistä, jos Kuussa todella on käyty kuudesti niin jonkun yhden seikan pitää se veret seisauttavasti todistaa!! informaation laajuus ei koskaan korvaa laatua, siis yksikin varma todiste merkitsee aina kaikessa tieteessäkin enemmän kuin sata triljoonaa epävarmaa.
Niin se sama todistaa joka väittää käydyn, niinhän se menneee uskottavasti.
Yksi Nasan moka oli siinä että oikeiaa Kuulentoa ei olis tarvinnut todistella väen väkisin yhtään millään.
Jokainen joka tutkii nasan Kuuinformaatiota ei voi tulla muuhun tulokseen että Kuun olosuhteita todistetaan hyvin yliampuvasti, ja totta virhe syntyy luonnostaan, mitä tekemistä näyttelijöillä on kuliseissa kuin näytellä, NASAN kuupätkissä ylinäytteleminen on enemmän tapa kuin vahinko.
"Näin voi aina sanoa koska ei ole olemassa oikeita Kuutodisteita, jokainen saa itse päättää mihin uskoo. "
Uskonnonvapaus on olemassa, mutta älä sinä meille sivistyneille ja skeptisille älymystön edustajille ala saarnaamaan. Identiteettimme on liian vahva saarnaamisella murrettavaksi.
"Voit itse koettaa esittää veret seisuttavan todisteen Kuussakäynnistä, jos Kuussa todella on käyty kuudesti niin jonkun yhden seikan pitää se veret seisauttavasti todistaa!! "
Todistettu monta kymmentä kertaa. Katso ne ja hyväksy todellisuus.
"informaation laajuus ei koskaan korvaa laatua, siis yksikin varma todiste merkitsee aina kaikessa tieteessäkin enemmän kuin sata triljoonaa epävarmaa. "
Jokainen Apollo-ohjelman luoma todiste on varma ja oikea. Niitä on mahdoton väärentää.
Olet mielisairas retard.
Olet mielisairas retard.
"Yksi Nasan moka oli siinä että oikeiaa Kuulentoa ei olis tarvinnut todistella väen väkisin yhtään millään. "
Ei niin. Se todistaa itsensä olemassaolevaksi. Kaikki sadat kilot kuumateriaalia ovat kiistattomasto extraterrestiaalia alkuperää ja ja koska Kuuhun mentiin näytteitä keräämään on yksinkertaisin selitys että kyseinen materiaali on kyseisillä tehtävillä kerättyä.
"Jokainen joka tutkii nasan Kuuinformaatiota ei voi tulla muuhun tulokseen että Kuun olosuhteita todistetaan hyvin yliampuvasti, ja totta virhe syntyy luonnostaan, mitä tekemistä näyttelijöillä on kuliseissa kuin näytellä, NASAN kuupätkissä ylinäytteleminen on enemmän tapa kuin vahinko. "
Ei näyttelijöitä, vaan lentäjiä. Yksi tiedemies kaikkinaan 12:sta, joskin peruskoulutusta olivat kaikki kyseisissä oloissa työskentelevät astronautit saaneet. Mitä Kuussa tehtiin? Kerättiin näytteitä, asetettiin etävalvottavia laitteita, taltioitiin ympäristöä valokuvilla, kokeiltiin suunniteltuja laitteita tosioloissa, syötiin ja nukuttiin.
kun vastapuoli on sanaton niin heitetään kehiin ns. natsikortti eli "otahan lääkkeet" =D
Eihän se kovin terveeltä vaikuta jos henkilö pakkomielteen omaisesti jänkää samaa vuodesta toiseen. Aina kun hänen väitteensä ammutaan alas, kuten on tapahtunut lukuisia kertoja, hän kehittää uuden entistä mielikuvituksellisemman. Ja tätä on tainnut jatkua useita vuosia. Ei se ihan tervepäisen ihmisen toiminnalta vaikuta.
Haittaako se sua yhtään!! juu jos Kuussa on oikeasti käyty olisitko täällä minut hulluksi haukkumassa!? hhheheheee, kuule jos joku väittää että eduskuntatalo on pahvia niin jaksatko vuositolkulla väitellä hänen kanssa että olet hullu se on kiveä:: hheheheheh
Hullu on se joka sitä enemmän pelkää, hhhe ja voin sanoo en pelkää!
Kuussa on käyty ja juuri sen takia totean sinut hulluksia ja hörhöksi.
Hmmm...mietin tässä että kannattaako sinun kiistellä tuon retardin kanssa. Katsos kun hän saa kiksit siitä että saa kiistellä jonkin kanssa. Ei hänellä ole ollenkaan minkäänlaista aikomusta olla puolesta tai vastaan kuussa käyntiä. Se ei ole hänen asiansa ydin millään lailla. Ydin hänellä on siinä että saa ympäristön huomiota osakseen. Ja tämä kuussa käynti/käymättömyys on sellainen aihe josta saa loputtomasti vääntöä aikaiseksi. Kokeilehan saada tältä retardilta ajankuluksi tietoa että missä vaiheessa elämää hän alkoi kiinnostua kuusta ja mitä muita hullutuksia tässä maailmassa on...Saadaan me sivustaseuraajat hieman vaihtelua arkeen.
"Ainoa asia minkä paha tarvitsee voittaakseen on hyvien ihmisten toimettomuus. "
Eli hullua idiotismia pitää vastustaa aina. Ehdoitta ja leppymättä.
paskat housuun turauttavan todisteen kuuhuijauksesta... Sellaista ei vielä ole näkynyt.