http://www.mtv3.fi/helmi/ihmissuhteet/artikkeli.shtml/610520?ihmissuhteet-parisuhde-parisuhteen_hoitaminen
Deittailu ulkomaalaisen kanssa
13.02.2008 23:58
Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Ulkomaiset miehet sen sijan ovat limaisia naistennaurattajia. Suomalainen mies menee tasa-arvossa niin pitkälle, että nainen saa itse avata ovensa. Vierasmaalainen mies sen sijaan antaa rahaa ja elättää perheen.
Jokaisella naisella on käsitys siitä, mitä eroa on suomalaisella ja vierasmaalaisella poikaystävällä. Jopa ne, jotka eivät koskaan ole harrastaneen kansainvälistä deittailua, tuntuvat tietävän mistä kansallisuuseroissa on kyse. Stereotypiat tuskin ovat täysin vailla totuuspohjaa, mutta eihän hutkita ennen kuin on tutkittu!
Olen kerännyt empiiristä aineistoa aiheesta muutaman suhteen verran: Minulla on ollut yksi useamman vuoden suhde supisuomalaisen miehen kanssa. Lisäksi olen tapaillut enemmän taikka vähemmän vakavasti noin viittä suomalaista. Perusteet suomalaisten miehien arvioinnille ovat siis kohtuulliset.
Ulkomaisista miehistä kokemus on seuraava: Satunnaisten tuttavuuksien kansalaisuudet vaihtelevat turkkilaisesta saksalaisen kautta Skandinavian eriasteisiin viikinkeihin. Pitempi suhde minulla on ollut sekä italialaisen että kanadalaisen miehen kanssa. Aukoton ei tämä otanta todellakaan ole, mutta se antaa hieman osviittaa erojen metsästämiseen.
Puhumalla saa
Roman Schatz kirjoittaa kirjassaan ”From Finland with love”, että suomalaisen naisen saa rakastumaan itseensä, jos muistaa puhua ennen rakastelua, sen aikana ja vielä sen jälkeenkin. Minun täytyy allekirjoittaa lausunto, sillä omalla kohdallani se on ainakin osittain totta.
Suomalainen mies jää jälkeen ulkomaisesta erityisesti omien tunteiden ja mielipiteiden ilmaisemisessa. Väillä mietin, johtuuko suomalaisten itseilmaisun puute itse asiassa siitä, ettei heillä ole mitään sanottavaa, vai ovatko heidän sanaisten arkkujensa saranat niin ruosteessa, ettei kunnon keskustelua saa aikaiseksi siitä syystä.
Kielimuuri on eräs kiinnostava seikka monikansallisissa suhteissa. Vaikka suomalaisen poikaystäväni kanssa kommunikoimme molemmat omalla äidinkielellämme, minusta monesti tuntui, että olen häneen nähden verbaalisesti ylivoimainen. Se sijaan keskustelut italialaisen rakkaani kanssa olivat aina molemmin puolin hyvin kiihkeitä ja monivaiheisia. Monesti minusta tuntui, että hänelle ei ollut ongelma antaa tunteiden ja kiinnostavien aiheiden vielä mukanaan pitkiin pohdintoihin. Suomipoika sen sijaan kyllästyi vatvomaan asioita, jos jokin seikka ei heti selvinnyt.
I love you vai minä rakastan sinua
Eräs kiinnostava yksityiskohta suomalaisten ja vierasmaalaisten miesystävien välillä on maagisen rakastaa-sanan käyttö. Elin suhteessa suomalaisen miehen kanssa vajaat viisi vuotta, enkä noiden vuosien aikana kertaakaan saanut osakseni kunnollista rakkaudentunnustusta.
Sen sijaan koin pienimuotoisen, mutta ehdottoman positiivisen shokin, kun kanadalainen poikaystäväni kertoi minulle eräänä marraskuisena talviaamuna silmät liikutuksesta kosteana rakastavansa minua – ja tämä tapahtui kuukauden yhdessäolon jälkeen.
Alussa en osannut ottaa koko ilmoitusta todesta; sehän kuulostikin aivan suoraan amerikkalaisesta saippuasarjasta temmatulta. Pienten kriisien ja keskustelujen jälkeen pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, mitä kukin tunsi toista kohtaan.
Kateuttako?
Yksi ulkomaalaisen kanssa seurustelevan suomalaisnaisen suurimmista risteistä ovat kanssasisarien mielipiteet. Kun deittailin italialaissyntyistä miestä, sain osakseni usein hieman sääliviä ja holhoavia katseita tyyliin ”kyllä nyt tyttörukkaa viedään kuin pässiä narussa”. Monet pitivät miesystävääni lipevänä huijarina, joka petollisilla kuiskutuksilla on saanut minut rakastumaan itseensä.
Suurinta epäluuloa tässä mielessä kohtasin kuitenkin suomalaisissa miehissä. He suhtautuivat vähän huvittuneesti poikaystävääni, joka sai läjän lempinimiä: Jorge, Luigi tai Don Juan. Kuittailu oli raskasta kuultavaa, vaikka tiesin – ja olen sitä mieltä vieläkin – ettei poikaystäväni ollut onnenonkija tai peluri, vaan aivan tavallinen poika Pisasta.
Suomalaisia miesystäviäni minun ei ole ikinä tarvinnut perustella tai puolustella kenellekään, vaikka he olisivat olleet täysiä paskapäitä. Suomalaisten luotto toisiin suomalaisiin on lapsellisen korkea, kun taas epäluulo muunmaalaisia kohtaan on pelottavan yksioikoista. "
Deittailu ulkomaalaisen kanssa
13.02.2008 23:58
Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Ulkomaiset miehet sen sijan ovat limaisia naistennaurattajia. Suomalainen mies menee tasa-arvossa niin pitkälle, että nainen saa itse avata ovensa. Vierasmaalainen mies sen sijaan antaa rahaa ja elättää perheen.
Jokaisella naisella on käsitys siitä, mitä eroa on suomalaisella ja vierasmaalaisella poikaystävällä. Jopa ne, jotka eivät koskaan ole harrastaneen kansainvälistä deittailua, tuntuvat tietävän mistä kansallisuuseroissa on kyse. Stereotypiat tuskin ovat täysin vailla totuuspohjaa, mutta eihän hutkita ennen kuin on tutkittu!
Olen kerännyt empiiristä aineistoa aiheesta muutaman suhteen verran: Minulla on ollut yksi useamman vuoden suhde supisuomalaisen miehen kanssa. Lisäksi olen tapaillut enemmän taikka vähemmän vakavasti noin viittä suomalaista. Perusteet suomalaisten miehien arvioinnille ovat siis kohtuulliset.
Ulkomaisista miehistä kokemus on seuraava: Satunnaisten tuttavuuksien kansalaisuudet vaihtelevat turkkilaisesta saksalaisen kautta Skandinavian eriasteisiin viikinkeihin. Pitempi suhde minulla on ollut sekä italialaisen että kanadalaisen miehen kanssa. Aukoton ei tämä otanta todellakaan ole, mutta se antaa hieman osviittaa erojen metsästämiseen.
Puhumalla saa
Roman Schatz kirjoittaa kirjassaan ”From Finland with love”, että suomalaisen naisen saa rakastumaan itseensä, jos muistaa puhua ennen rakastelua, sen aikana ja vielä sen jälkeenkin. Minun täytyy allekirjoittaa lausunto, sillä omalla kohdallani se on ainakin osittain totta.
Suomalainen mies jää jälkeen ulkomaisesta erityisesti omien tunteiden ja mielipiteiden ilmaisemisessa. Väillä mietin, johtuuko suomalaisten itseilmaisun puute itse asiassa siitä, ettei heillä ole mitään sanottavaa, vai ovatko heidän sanaisten arkkujensa saranat niin ruosteessa, ettei kunnon keskustelua saa aikaiseksi siitä syystä.
Kielimuuri on eräs kiinnostava seikka monikansallisissa suhteissa. Vaikka suomalaisen poikaystäväni kanssa kommunikoimme molemmat omalla äidinkielellämme, minusta monesti tuntui, että olen häneen nähden verbaalisesti ylivoimainen. Se sijaan keskustelut italialaisen rakkaani kanssa olivat aina molemmin puolin hyvin kiihkeitä ja monivaiheisia. Monesti minusta tuntui, että hänelle ei ollut ongelma antaa tunteiden ja kiinnostavien aiheiden vielä mukanaan pitkiin pohdintoihin. Suomipoika sen sijaan kyllästyi vatvomaan asioita, jos jokin seikka ei heti selvinnyt.
I love you vai minä rakastan sinua
Eräs kiinnostava yksityiskohta suomalaisten ja vierasmaalaisten miesystävien välillä on maagisen rakastaa-sanan käyttö. Elin suhteessa suomalaisen miehen kanssa vajaat viisi vuotta, enkä noiden vuosien aikana kertaakaan saanut osakseni kunnollista rakkaudentunnustusta.
Sen sijaan koin pienimuotoisen, mutta ehdottoman positiivisen shokin, kun kanadalainen poikaystäväni kertoi minulle eräänä marraskuisena talviaamuna silmät liikutuksesta kosteana rakastavansa minua – ja tämä tapahtui kuukauden yhdessäolon jälkeen.
Alussa en osannut ottaa koko ilmoitusta todesta; sehän kuulostikin aivan suoraan amerikkalaisesta saippuasarjasta temmatulta. Pienten kriisien ja keskustelujen jälkeen pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, mitä kukin tunsi toista kohtaan.
Kateuttako?
Yksi ulkomaalaisen kanssa seurustelevan suomalaisnaisen suurimmista risteistä ovat kanssasisarien mielipiteet. Kun deittailin italialaissyntyistä miestä, sain osakseni usein hieman sääliviä ja holhoavia katseita tyyliin ”kyllä nyt tyttörukkaa viedään kuin pässiä narussa”. Monet pitivät miesystävääni lipevänä huijarina, joka petollisilla kuiskutuksilla on saanut minut rakastumaan itseensä.
Suurinta epäluuloa tässä mielessä kohtasin kuitenkin suomalaisissa miehissä. He suhtautuivat vähän huvittuneesti poikaystävääni, joka sai läjän lempinimiä: Jorge, Luigi tai Don Juan. Kuittailu oli raskasta kuultavaa, vaikka tiesin – ja olen sitä mieltä vieläkin – ettei poikaystäväni ollut onnenonkija tai peluri, vaan aivan tavallinen poika Pisasta.
Suomalaisia miesystäviäni minun ei ole ikinä tarvinnut perustella tai puolustella kenellekään, vaikka he olisivat olleet täysiä paskapäitä. Suomalaisten luotto toisiin suomalaisiin on lapsellisen korkea, kun taas epäluulo muunmaalaisia kohtaan on pelottavan yksioikoista. "
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jaa, että kokemusta löytyy monenlaista mutta vertaistasi et ole kohdannut , missä vika. Ei ainakaan suomalaisessa miehessä, tuskin muissakaan miehissä. Noin erinomaiselle naiselle ei vain miestä löydy .
En ole koskaan alentunut perustelemaan kenellekään mitään suhdettani. Ei ole tarvis jos itsellä on identiteetti mallillaan.
Etkönä ossaa lukkee, kirjoittaja ei kerro omakohtaisesta jutusta vaan tuo on jo vanhempi juttu v 2008.
Voe ku pöljä, et kai vaan oo ryypännä tai muutte sekas?
Miul on ulkkiskulta ollunna jo 18 vuotta ja hyvin männöö.
kun aukaisin linkin niin kyllä oli hyvännäköinen mies kuvassa.......U P E A ....
No asiaan.
Olen itse kohdannut suomalaisia miehiä jotka osaavat jutella, siis aivan ihanasti aidosti jutella ja jopa pohtia asioita.
Olen kohdannut ulkomaalaisia (Huom. ystävänä....monesta maasta) miehiä jotka osaavat jutella, samoin kuin suomalaiset miehet.
Mutta olen kohdannut myös suomalaisia miehiä jotka eivät osaa jutella, kuten huom. myös löytyy naisia jotka eivät osaa jutella........
Mutta uskon vielä kohtaavani joku päivä ulkomaalaisia miehiä jotka eivät myöskään osaa jutella.
Lopputulos, miehillä putkiaivot.
oisko kyseessä totuutta lähinnä yks nakin kokonen putki missä aivot? ;-DD
Se on vaan ihmeellistä, että suomalaiset miehet ovat aivan kamalia, mutta suomalaiset naiset sen sijaan ovat ihan täydellisiä ja ihania, vaikka meissä on lähes samanlaiset geenit, olemme samanlaisten vanhempien kasvattamia, eläneet samassa kulttuurissa jne jne.
Onko tämä sitä naisten itsepetosta? Ei haluta myöntää, että samaa kansaa ollaan, sekä miehet että naiset? Kuka kasvattaa suomalaiset? Pelkkä isä? Missä on suomalaisen naisen vastuu? Eikö suomalaisella naisella ole kanttia myöntää omaa osuuttaan asiassa?
En tiedä oletko mies vai nainen mutta ei todellakaan suomalaiset naiset hauku suomalaisia miehiä ja päinvastoin. Täällä se vaan kärjistyy harvojen kädenväännöksi.
Itselläni on maailman paras ja ihanin mies isänä ja maailman paras mies veljenä. Samoin sukulaismieheni ja kaikki miestuttuni ovat parhainta mallia miehistä....siksi en itse naisena haukkuisi suomalaisia miehiä.
Samoin ajattelen naisista.
Mutta ymmärrän sen jotenkin, että jos rakastuu ulkomaalaiseen ja saa vain ivaa ja katkeruutta kohdalleen niin voi olla, ettei silloin jaksa ja halua ymmärtää ja ajatella asiaa tarkemmin.
Suurin osa suomalaisista ei liiku näillä palstoilla.