Luottamus ukkoon kadonnut, jää kiinni pienistä valheista joista ei olisi mitään syytä edes valehdella.
Väsynnyt kuuntelemaan yhtään mitään, valehtelee luultavasti ihan kaikesta.
Mielummin suljen korvat ihan kaikelta. En jaksa arvostaa pätkän vertaa.
Eipä tule suuta avattua tai kuultua mitä toinen yrittää sössöttää. Ei edes tule kerrottua miten tiedän asioiden olevan tai etten enää edes reksistöröi hänen puhuvan saati kuuntele mitä yrittää kertoa.
Rehellisyys, se maailman yksinkertaisin toteuttaa, mutta kun siitä ei ole edes siihen.
Mitä järkeä valehdella asioissa joiden tekeminen tai tekemättä jättämisellä ei ole suurenpaa merkitystä. Pelkän valehtelun iloksi. Onkohan tuo koko elämänsä aikana sanaakaan puhunnut totta.
Välillä tuntuu, että kun jaksaisi muuttaa niin lähtisi helvettiin ettei tarvisi katsella toista päivästä toiseen.
Kun toiseen ei voi luottaa edes pienissä ja mitättömissä tuskin sitä siten vähänkään isommissakaan luottaa. Hirvittää huomata ettei omaan puolisoon ole pienintäkään luottamusta millään osa-alueella.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla oli samanlainen avokki. Lopulta paljastui, että koko suhteemme pohjautui valheisiin.
jokapäiväisissä tilanteissa – koulussa, työpaikalla, vapaa-ajalla, kotona – kohtaat itsesi. Miten näet, koet ja suhtaudut tuohon ”toiseen itseen” kertoo sinulle oman henkisen kehityksesi tason. Toiset ihmiset toimivat peileinä, joista voi katsella itseään. Jos näky ei miellytä, kannattaa asialle tehdä jotain – ei muuttamalla peiliä vaan itseä.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8326501/41170109