Olen 23 vuotias mies ja opiskelen ammattikorkeassa. Minulla on ystäviä, yksi erittäin hyväkin. Hän on luultavasti ainoa syy minkä takia jaksan enää. Mutta jotenkin yksinäisyys kalvaa sisintä, varsinkin parisuhteen puute.
Olen erittäin tunteikas ihminen, ja haluaisin jakaa tunteeni jonkun kanssa. En tiedä helpottaisiko se asiaa, mutta ne harvat hetket jolloin olen saanut kokea toisen läheisyyden, olen liidellyt taivaissa, en ole kaivannut mitään muuuta. Toisen pitäminen sylissä, silmiin katsominen, hiljaa puhuen, hiuksia silitellen ja pelkkä yhtenäisyyden tunne, se on sitä mitä kaipaan.
Haluaisin jakaa elämäni jonkun kanssa, haluaisin että joku jakaisi elämänsä minun kanssani. Haluaisin että joku rakastaisi minua, ja että saisin rakastaa häntä takaisin.
Ystäviä saan helpostikin, hyviä sellaisia tosin taitaa jokaiselle siunaantua vain kourallinen elämän aikana. Harrastuksien puute tai erakoituminen ei ole syy yksinäisyyden tunteeseeni. Opiskelen, käyn ulkona, matkustelen, pidän uusista asioista sekä harrastan liikuntaa.
En sanoisi että olen masentunut. Enemmänkin yhtenäisyyden tunteen ja parisuhteen kaipuu tekee minut vain äärettömän surulliseksi sisältä päin. Joka kerta kun näen ympärilläni käsi kädessä käveleviä pareja, puistossa istuvia ja onnellisen näköisiä pareja, pala nousee kurkkuuni.
Matkustellessani näen silloin tällöin silmiä hivelevän kauniita maisemia, ja ainoa asia mitä ajattelen on että kumpa saisin tämänkin jakaa jonkun kanssa. Istua, puhua, katsella häikäiseviä maisemia ja tuntea olonsa onnelliseksi, täydeksi.
Tämänkin viestin kirjoitan lähes kyynel silmissä, matkoilla, toivoen että vieressä olisi joku jota pitää hyvänä, joku joka kuuntelisi.
En tiedä kiinnostaako tämä ketään, mutta kai se on parempi kertoa murheistaan jonnekin, kuin olla hiljaa ja puristaa pahaa oloa syvemmälle sisimpäänsä. Hienoa olisi toisaalta jos joku osaisi neuvoa tapoja miten jatkaa eteenpäin :)
Olen erittäin tunteikas ihminen, ja haluaisin jakaa tunteeni jonkun kanssa. En tiedä helpottaisiko se asiaa, mutta ne harvat hetket jolloin olen saanut kokea toisen läheisyyden, olen liidellyt taivaissa, en ole kaivannut mitään muuuta. Toisen pitäminen sylissä, silmiin katsominen, hiljaa puhuen, hiuksia silitellen ja pelkkä yhtenäisyyden tunne, se on sitä mitä kaipaan.
Haluaisin jakaa elämäni jonkun kanssa, haluaisin että joku jakaisi elämänsä minun kanssani. Haluaisin että joku rakastaisi minua, ja että saisin rakastaa häntä takaisin.
Ystäviä saan helpostikin, hyviä sellaisia tosin taitaa jokaiselle siunaantua vain kourallinen elämän aikana. Harrastuksien puute tai erakoituminen ei ole syy yksinäisyyden tunteeseeni. Opiskelen, käyn ulkona, matkustelen, pidän uusista asioista sekä harrastan liikuntaa.
En sanoisi että olen masentunut. Enemmänkin yhtenäisyyden tunteen ja parisuhteen kaipuu tekee minut vain äärettömän surulliseksi sisältä päin. Joka kerta kun näen ympärilläni käsi kädessä käveleviä pareja, puistossa istuvia ja onnellisen näköisiä pareja, pala nousee kurkkuuni.
Matkustellessani näen silloin tällöin silmiä hivelevän kauniita maisemia, ja ainoa asia mitä ajattelen on että kumpa saisin tämänkin jakaa jonkun kanssa. Istua, puhua, katsella häikäiseviä maisemia ja tuntea olonsa onnelliseksi, täydeksi.
Tämänkin viestin kirjoitan lähes kyynel silmissä, matkoilla, toivoen että vieressä olisi joku jota pitää hyvänä, joku joka kuuntelisi.
En tiedä kiinnostaako tämä ketään, mutta kai se on parempi kertoa murheistaan jonnekin, kuin olla hiljaa ja puristaa pahaa oloa syvemmälle sisimpäänsä. Hienoa olisi toisaalta jos joku osaisi neuvoa tapoja miten jatkaa eteenpäin :)
Vastaukset 10
Vanhimmat
5-10v ja saat aikaiseksi enää krokotiilin kyyneleitä ylipäätänsä mistään.
Älä haaveile liikaa, aloita perusasioista. Palstatietouden mukaan harva nainen haluaa miehen psykiatriksi.
Ps. Saat tasan sellaisen tulevaisuuden kuin itse teet. voit haaveilla 5 vuotta eteenpäin ja tuska vain lisääntyy.
Kun olet noin epätoivoinen ja herkässä mielentilassa, saatat hyvinkin tuntea kiusasusta sortua rumaan naiseen. Kehotan kuitenkin passaamaan, koska rumalla naisella ei tee mitään.
aloittajan henkisessä tilanteessa monet naiset (rumat ja ties monenko miehen käyttämät) käyttävät miestä hyväksi. Taviksista puhumattakaan.
Ymmärrän sua tosi hyvin, koska olen myös itse aika tunteellinen ja läheisyydenkipeä nainen. Tykkään jakaa arkea, ajatuksia ja asioita toisen kanssa. Mutta tunteidensakin kanssa on opittava elämään, niin ettei elämästä tule ongelmaa. Aiemmin yksinäisyys, vähäkin, tuntui ongelmalta vaikka oli ystäviä ja sit oli onnellinen kun löysi parisuhteen. Mutta yksinolemistakin on hyvä opetella, on hyvä oppia elämään ja olemaan ihan yksinkin, tekemään päätöksiä ym. myös yksin ettei ole liian riippuvainen toisista ja toisten hyväksynnästä esim. Tulee vahvemmaksi, mikä on tärkeää. Tällähetkellä elelen yksin ja onneksi olen oppinut ettei se ole niin hirveän kauheaa ja yksin kaupassa käyntikään ei inhota;), vaikka parisuhteesta hypätessäni mietin, miten sitä sitten yksin kaupassakaan enää osaa käydä jne. Sitä on vaan pakko kehittyä(ja kovettua) eteenpäin :).
Mutta oletko kaunis?
oonko miten kaunis, mut ihan tyytyväinen naamaani oon....;)...ootkos sä miten kaunis/komea sitten?
En ole komea, mutta ei rumakaan mies tee rumalla naisella mitään.
Ei se ihme että muita nimimerkkejä sinulta ei ole näkynyt, kun olet sen taas vaihtanut. Raukkis.
Turhaan niitä nikkejä vaihtelet, kun jutut ei muutu kuitenkaan, luuletko ettei sinua näistä "rumalla naisella ei tee mitään"-jutuista tunnista.
Tämä on ainoa nimimerkkini ja olen vasta tutustunut palstaan.