Urheilutalon kahviossa
Painojen kanssa hyppimisen ja perseen vatkaamisen jälkeen käymme yleensä täyttämässä nestevajeen ja jauhamassa sitä sun tätä tärkeää, kaloritonta. Olisin juonut mieluummin oluen, mutta olen vähentänyt.
Frendini ongelmat ovat minimaaliset, hän täyttää ensi viikolla kolmekymmentäkaksi, kroppa on fit ja duuni syystuulinen. Varo selkääsi. Selkäsi kiinnostaa monia.
Puettuamme etsimme vapaan pöydän, istumme alas mehuinemme. Hänen elävyytensä on hänen ongelmansa. Hän on lähes sokea itselleen, naurulleen ja typerille klassisille kissamaisuuksilleen ja tirskumisilleen.
Itse olen kyynisyydelle ja epäluulolle jo aikaa sitten uhrattu lammas. Raatoni kuolleet silmät käyvät kaikki lävitse, jotka parhaillaan kahviossa istuvat. Ymmärrän heti mitä on tuleman.
Ainoa vapaa pöytä on sen pöydän vieressä, jossa istuu kaksi naismaista miestä kikatellen ja viskoen olematonta hiuspehkoaan pikkurilli pystyssä. He juoruavat. He näkevät meidän tulevan, istuutuvan alas.
Kuluu hetki ja he ovat asioiden ytimessä, aloittavat ulkonäkömme ja olemuksemme arvostelun - häpeilemättä ja ääneen.
Suora lainaus:
- Kato nyt tuota lunttua
- Ei spinnarit taida enää auttaa
- Ihmeellisesti leikatut hiukset
- Ja noi reidet
- Vetyperoksidi. Niistähän tulee höyryjä
- Eiks noi ole Santun kanssa samassa....
- Ei hitto!
- Lesboja! Mä tajusin heti.
- Varsinkin toi…
Kuulin kaiken. Ystäväni puhui työstään huomaamatta miten koskemattomuuteen puututtiin. Hän puhui, purki itseään ja elämäänsä. Kuuntelin.
Vilkaisin hinttejä. Luomet tuntuivat raskailta. Näin kaksi ylipainoista olentoa imemässä pillillä vettä pullostaan. Vesi oli hapotonta. Heidän poskensa punoittivat, otsansa kiilsi ja polvensa painuivat yhteen - kun painoin katseella ne vastapariinsa.
On käsittämätöntä, että homomiehet arvostelevat naisten ulkoista olemusta. Tämä fakta ei mahdu päähäni kuin yhdessä ja ainoassa suunnassa ja se suunta on maailmojen outo.
http://www.youtube.com/watch?v=MSgnf-tBN9s&feature=related

Vastaukset 7
Vanhimmat
huonoin kirjoituksesi tähän astisista.
käsittämätöntä on se kun naiset arvostelee naisten ulkoista olemusta...
Naiset on hinteille kilpailijoita miesten huomion kalastelussa...
Ajatuksessasi ei ole mitään mieltä.
Me emme ole kiinnostuneita miehistä, siis jokin muu mätti hinareita.
(Jube ei liity mitenkään mihinkään)
http://www.youtube.com/watch?v=LF2weKcM-T4&feature=related
miehet on kiinnostuneita teistä...
Täällähän joku osaa kirjoittaakin. Harvinaista herkkua. Kiitos.
(ja sorry, jos tällä kommentilla usutin eewarin perääsi)
Kuka on eewari, joku waari vai pystybaari?
Mä tiä. Mä oon Krunis.