Laitan viestini tälle palstalle, koska täällä se luultavimmin saa oikeanlaista huomiota. Haluaisin keskustella siitä, mikä on mielestänne oikea tapa riidellä, tai mitä riidan aikana on soveliasta tehdä? Puolisoni sanoo minulle, että en voi toimia niinkuin toimin. Se on ihan totta. En ole käynyt käsiksi, mutta tavarat lentää ja huuto raikaa. Se on väärin ja en yritä puolustella sitä millään. Kuitenkin se laukeaa vasta silloin, kun puolisoni ei kuuntele minua pitkään aikaan, solvaa ja kun yritän vastata, hän huutaa päälle. Eli ei anna minun puhua tai kuuntele ollenkaan ja pakottaa minut kuuntelemaan hänen haukkumistaan.
Eikö se ole henkistä väkivaltaa? Tiedän, että itse teen väärin, mutta mitä sitten pitä'isi tehdä jos se on ainut keino jolla saa edes hetkeksi äänensä kuuluviin riidan aikana? Minulla ei ole mitään "mallia" kotoa tai muualta, miten "pitäisi" riidellä. Tämä on ensimmäinen suhteeni aikuisiällä ja yritän parhaani, mutta tuntuu että aina menee väärin.
Eikö se ole henkistä väkivaltaa? Tiedän, että itse teen väärin, mutta mitä sitten pitä'isi tehdä jos se on ainut keino jolla saa edes hetkeksi äänensä kuuluviin riidan aikana? Minulla ei ole mitään "mallia" kotoa tai muualta, miten "pitäisi" riidellä. Tämä on ensimmäinen suhteeni aikuisiällä ja yritän parhaani, mutta tuntuu että aina menee väärin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Haluat olla oikeassa SINUN tavallasi......
Toinen on väärässä SINUN tavallasi......
Sinä haluat jopa kääntää toisen sanomiset "väkivallaksi"....keinolla millä hyvänsä, niin "naisellisesti".
Sinä valitset jopa palstan sen mukaan mistä on sinulle hyötyä eniten.....
Sinä olet laskelmoiva vääntäjä, kääntäjä.......
Hyvää syksyä kaikesta huolimatta !!
Minulle on ihan sama, kuka on oikeassa tai väärässä. Haluan että riitely loppuu ja ettei kumpikaan aiheuta toiselle niin ikäviä tunteita ettemme voi kohta asua samassa paikassa. Minulla ei ole mitään mallia ja myönsin täysin omat heikkouteni ja virheeni. Kysyin täältä keskusteluapua, mutta sinulta sitä ei ainakaan näköjään heru. Hyvää syksyä kaikesta huolimatta!
Riippuu ihmisen saamasta "riitelymallista" lapsuudessaan, miten riitelee. Tärkeintä on se että tekee itsellensä selväksi mikä on se todellinen syy siihen että riitelee. Pyrkimys parempaan itsensä tuntemiseen on aina paikallaan.
Oikein ei ole riidellessä se että käy käsiksi tai vaarantaa lähimmäisen turvallisuutta.
Jos on lapsia perheessä on ehdottoman tärkeää olla hyvä esimerkki siitä miten riidellään, että ei pelota lasta. On siis hyvä riidellä niin että lapsi näkee sen riidan loppuvan sovintoon. Älkää myöskään menkö nukkumaan riitasella mielellä, vaan tehkää ainakin "välirauha" ja näin voitte olla sovinnossa ja käsittelette riidan aiheen sitten myöhemmin kun on mahdollisuus(arkielämän kiireisyys on todellisuutta monille pareille). On tärkeää että pitää sen mitä on luvannut. Jos ei voi pitää lupaustansa, pitää perustella asiallisesti ja kuitenkin olla yhteisymmärryksessä.
Useat nuoret avioparit riitelevät "ihan normaalistikin" vähän kovaäänisesti ennenkuin oppivat toisen
kanssa tasapainottamaan yhteisen elämän. Riidassa on keskeisenä ongelmana juuri se että jonkun osapuolen tasapaino järkkyy jostakin syystä, ja yrittää sitten tehdä korjausliikkeen ja alkaa sen vuoksi yleensä sanomaan vastapuolelle asioita, josta hän ei välttämättä pidä( tasapainoon pääsemiseen viittaavia yrityksiä). Yleensä näitä faktoja ei tiedosteta vaan on sattumanvaraista miten riita kehittyy. Jos on tietoinen näistä riidan "mekanismeista", auttaa se asialliseen riitelyyn ja sopivaan äänenkäyttöön.
Uhkailu ei myöskään ole oikea konsti saada riittaa päättymään. Kun tiedostaa sen että ei voi toista muuttaa, eikä tarvitsekaan ja että ei ole kysymys riidan "voittamisesta, on jo tullut hyvään vuorovaikutteiseen suhteeseen puolisonsa kanssa, jossa sitten voi yhdessä kasvaa. Monella miehellä on opittu malli kotoa, joka ärsyttää naista, koska tuo malli on tavallaan sellainen missä mies ei anna arvoa naiselle. Ei siis kunnioita naista asiallisella käyttäytymisellä, vaan monesti juuri "koukkimalla" kun on kontrollin tarve perheen päänä olevana tärkeä hänelle. Se perinteinen naisen ohjaaminen(muuttaminen), aivan niinkuin miehellä olisi jonkunlainen kasvatusvastuu (isä- lapsisuhde)perheen kun pitää ulospäin näyttää täydelliseltä. Nainen pitää siis saada jonkunlaiseen muottiin, joka miellyttää miestä. Tämä on minun kokemus aika monesta perheestä, joiden elämää olen seurannut. Naiset tavallaan eivät alistu tuollaiseen typerään suhteeseen, joka onkin ihan oikein ja jos mies on "tyypillinen jääräpää" eikä ymmärrä keskustella asiallisesti, ymmärtää nainen muutaman vuoden kuluttua yritettyään keskustelua, ja huomatessaan että ei auta, lähteä ja yleensä ottaa eron. Tuollainen jääräpää kun ei sitten antaudu edes perheneuvottelijan luokse asiaa ja tilannetta selvittelemään, joka olisi todella järkevä ratkaisu aika aikaisessa vaiheessa molemmilta tehdä, niin säästyy kaikki turhilta "kolhuilta".
90 % :ti.....olet näköjään oppinut lyömään päätä seinään.....ei muuta.