suhde julkkikseen...

Viime lauantaina olin kaverin kanssa jatkoilla kaverin tutun luona ja tapasin siellä julkkiksen, jonka oon aiemmin nähnyt vain lehdissä. Se olikin tosi symppis tyyppi ja me tultiin heti juttuun ja lopulta ilta johti siihen, että me mentiin sen kämpille. Tavallisesti en koskaan tee tällaista, mutta nyt se vaan tuntui jotenkin erikoiselta. Aamulla sen piti lähteä johonkin kuvauksiin ja lähdin kotiin. Aluksi ajattelin, että siinäkö se nyt sitten olikin, mutta illalla se soitti! Sovittiin, että nähdään ens viikonloppuna uudestaan.

Nyt mua vaan huolettaa, että miten tällaisen "taviksen" ja julkkiksen suhde oikein voi toimia. Tarkoitan, että eihän mulla ole mitään kokemusta julkisuudesta tai lehdistä ja nyt alkaa jo hermostuttaa, että jos tästä tuleekin vakavaa, niin voisko siitä tulla ongelma meidän suhteelle. Toisaalta tuntuu, että on liian aikaista miettiä tollasia, mutta kun meillä vaan synkkas niin hyvin. Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta tai mitään hyviä käytännön neuvoja?
92025
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Älä mieti liikaa, vaan pidä hauskaa niin kauan kuin sitä kestää. :)

Äänestä

kiva brassailla kavereille, että pääsee julkkiksen pöksyihin.. ;)
Ettehän te nyt mitään naimisiin vielä oo menossa, joten pidä hauskaa ja koita päästä edes pariin fotoon seiskan sivuille :) Se on kuitenki joku Salkkareiden tyyppi, joten....

Äänestä
  • noin alku vaiheessa on turha miettiä. katso mihin vie, jos sinua kiinnostaa. itsellä on kokemusta ja kyllä se on raskasta kun muijat roikkuu perässä jne. mutta ihan tavallisia ihmisiä nekin on..

    Äänestä

tai sitten ei kestä. Meinaan siis sitä rumbaa mikä siinä ympärillä on. Selkään taputtelijoita riittää ja ei mitään rauhaa. Jos rauhaa haluatte niin lähtekää vähin äänin vaikka mökille tai johonkin missä tosiaan ei ole muita tuntemattomia ihmisiä,kännykät kiinni. Hermoille se kieltämättä välillä ottaa mutta jos rakkaus on vahva niin kaiken se kestää.

Äänestä

En mä tiedä, kannattaako sun alkaa pohtimaan kumppanisi roolia julkisuudessa. Yritä suhtautua siihen ihmisenä, ole oma itsesi ja tutustu mieheen sellaisena, kun hän on. Jos alkaa liikoja miettimään toisen roolia, sen työtä tai julkisuutta, aiheuttaa vaan turhaa päänvaivaa itselle sekä toiselle. Ajattele, että tutustut ihmiseen, etkä julkkikseen. Kaikki me ollaan ihan taviksia ja varmasti vastapuoli toivoo sun ottavankin sellaisen asenteen.

Äänestä

Niin eli nekin on iiihan tavallisia ihmisiä, jotka sattuvat vain olemaan sellaisessa duunissa tjms. että niitä näkee paljon erilaisissa julkaisuissa niin lehdissä kuin telkkarissakin.
Mutta tavallisia ihmisiä hekin ovat.
Eli ole ihan oma itsesi hänen seurassaan niin teistä voi kehittyä vaikka mitä :).
Älä liikaa ihaile häntä siksi että hän on julkkis ja kysele siitä kaikenlaista vaan ole kiinnostunut hänestä persoonana!
Tsemppiä sinulle!
Toivottavasti nähdään pian lehdessä joku miesjulkkis uuden tyttöystävänsä kans! :)

Äänestä
  • Älä ole liian innokas! Anna hänen mieluummin ottaa sinuun yhteyttä, kuin että sinä aina soittelisit hänelle. Voi olla että tulee joitakin taukoja, mutta kyllä hän soittaa, jos kiinnostusta riittää.
    Miehet kyllä hoitavat omakseen sen jonka haluavat ja jostain syystä juoksevat usein karkuun liian innokkaita naisia...

    Äänestä

  • tiitu kirjoitti:

    Älä ole liian innokas! Anna hänen mieluummin ottaa sinuun yhteyttä, kuin että sinä aina soittelisit hänelle. Voi olla että tulee joitakin taukoja, mutta kyllä hän soittaa, jos kiinnostusta riittää.
    Miehet kyllä hoitavat omakseen sen jonka haluavat ja jostain syystä juoksevat usein karkuun liian innokkaita naisia...

    Kiitti hyvistä neuvoista! Mut täytyy sanoa, ettei se ole niin helppoa olla innostumatta, kun toinen on niin ihana ja haluis vaan olla sen kanssa tai kuulla sen äänen.

    Ja oikeassa oot siinäkin, että julkkikset on samanlaisia, kuin me muutkin, mut onhan se jännä tunne, kun näkee tutut kasvot lehdessä tai joutuu lukemaan jotain juttuja, eikä tiedä onko ne totta. Ja kyllä mua hermostuttaa ajatus, että joku haluis kuvata mua johonkin lehteen tai soittelis jotain haastattelua.

    Äänestä

  • Jessika kirjoitti:

    Yritä pysyä mahdollisimman kauan tuntemattomana ja pois julkisuudesta. Tilanteen mukaan, älä ole tyrkky. Pidä matala profiili.
    Taidat olla aika nuori noista kirjoituksista päätellen?
    Innostuminen nyt kuuluu aina asiaan kun tapaa ihmisen ja sitä rataa.
    Pidä jäitä hatussa niin kaikki menee hyvin. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jessika kirjoitti:

Viime lauantaina olin kaverin kanssa jatkoilla kaverin tutun luona ja tapasin siellä julkkiksen, jonka oon aiemmin nähnyt vain lehdissä. Se olikin tosi symppis tyyppi ja me tultiin heti juttuun ja lopulta ilta johti siihen, että me mentiin sen kämpille. Tavallisesti en koskaan tee tällaista, mutta nyt se vaan tuntui jotenkin erikoiselta. Aamulla sen piti lähteä johonkin kuvauksiin ja lähdin kotiin. Aluksi ajattelin, että siinäkö se nyt sitten olikin, mutta illalla se soitti! Sovittiin, että nähdään ens viikonloppuna uudestaan.

Nyt mua vaan huolettaa, että miten tällaisen "taviksen" ja julkkiksen suhde oikein voi toimia. Tarkoitan, että eihän mulla ole mitään kokemusta julkisuudesta tai lehdistä ja nyt alkaa jo hermostuttaa, että jos tästä tuleekin vakavaa, niin voisko siitä tulla ongelma meidän suhteelle. Toisaalta tuntuu, että on liian aikaista miettiä tollasia, mutta kun meillä vaan synkkas niin hyvin. Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta tai mitään hyviä käytännön neuvoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu