Näinköhän..

Nyt on niin ristiriitaiset fiilikset että saa ajatella kyllä monelta kantilta tätä asiaa.

Siitä on jo.. hyvänen aika, en edes muista. 5 vuotta kun lopetin yläasteen. Ihastuin 8.luokalla luokkakaveriini, joka oli todella ujo poika, mutta samalla niin hellyttävä, ehkäpä sen ujouden takia, minkä kuitenkin yritti peitota kovismaisella käytöksellä. Noh, niin minäkin, ujo tyttö silloin, ihastunut ujoon poikaan, eihän siitä mitään tullut.

Olin ihan tosissani ihastunut häneen. Laskin meidän ikäeron, selvitin missä se asuu.. voi aikoja :) Ysi luokka alkoi, olin ihastunut tähän poikaan 8.luokan keväällä, hän puoli vuotta aiemmin. Muistan hetkiä, kun hän yritti näyttää ihastumisensa, jotain niin söpöä. Ysi luokan talvella huomasin, tämä kaikki on selvää, hän on ihastunut, minä olen ihastunut, asialle on tehtävä jotain. Aloin pohtia hetkeä, milloin voisin mennä kysymään että tahtoisiko hän alkaa seurustelemaan kanssani. Niinpä siinä helmikuun lopulla tuli sellainen hetki, välitunti ennen äidinkielen tunnin alkua käytävässä. Hän istui yksin käytävällä olevalla penkillä ja vaikka muut luokan pojat olivat häntä vastapäätä, mietin kovasti että nyt menen. Mutta jännitys ja siitä johtunut "kuumotus" lievästi, minkä tunsin poskillani pilasi hetken.
Tunti alkoi, me tulimme luokkaan viimeisenä, en sanonut koskaan mitään. Muutamaa viikkoa myöhemmin eräällä tunnilla loukkaannuin verisesti, kun hän nauroi väärälle vastaukselleni. Ystäväni koitti lohduttaa, että koitti vain saada varmasti huomiotani, mutta olin vihainen. Vihainen, koska minulle oli koko peruskoulun naurettu jos vastasin väärin ja sitten, ihastukseni tekee sen.

Meni muutama viikko ja hänkin ilmeisesti suutahti että loukkaannuin. Sitten hän alkoi taas katsella minua, mutta ajattelin, koulu loppuu kohta, liian myöhäistä enää.
Kuitenkin seuraavana syksynä, pari kuukautta kesän aikana häntä kaivanneena, mielessäni kävi kirjoittaa hänelle, mutta ajatus jäi toteuttamatta. Kuitenkin, viime talvena, vaikka peruskoulun lopusta olikin jo aikaa 4 vuotta päätin kirjoittaa hänelle. Ei vastausta, vaikka sähköpostin annoin.

Nykyhetki. Hän on palannut ajatuksiini ja ajatus siitä, että olisi kiva nähdä häntä "Catch up the old times" ja viettää aikaa hänen kanssaan, kun ei silloin teininä uskaltanut edes ystävystyä.
Mietin, kirjoittaisinko hänelle. Luulisin, ettei hän ole vain uskaltanut kirjoittaa minulle vaikka sähköpostin kirjeeseen annoin, ehkäpä on vielä se ujo poika, minusta vähän tuntuu siltä.

En saa hänen yhteystietojaan mistään, jotta voisin lähestyä puhelimitse tai edes sähköpostilla :/
Kuitenkin, tämä päivä. Hän on pyörinyt mielessäni ja nuo ajatukset, että olisi kiva nähdä ja viettää aikaa. Ja jo se, että kirjoittaisin hänelle jälleen, kertoisin ehkä tarkemmin. Mutta teen selväksi, jos hänen elämässään on nyt jotain meininkiä, niin ymmärrän ja annan sitten olla. Muutoin olisi kiva jos hän ottaisi yhteyttä.

Tuntuu niin kovasti, että voisin kirjoittaa hänelle ja kertoa niin, että olisi mukava jos hän ottaisi yhteyttä.

Vai mitähän teen.. nyt on kuitekin niin vahva fiilis tästä kaikesta.
4448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aloin myös miettiä, koska meistä ei silloin tullut mietään, mitäpä jos hän on se oikea minulle? En koskaan saanut tietää, millaista olisi seurustella hänen kanssaan, koska olin se ujo silloin, nyt jo hieman rohkaistuneempi :)

Mietin häntä aika ajoin ja muistelen aikoja silloin, lämmöllä, hymy huulin :)

Äänestä
  • Ihan kuin olisi vähän ikäväkin :o On kyllä niin sekava fiilis...

    Äänestä

  • Nuori silloin. kirjoitti:

    Ihan kuin olisi vähän ikäväkin :o On kyllä niin sekava fiilis...

    mennyt perille? Mistä tiedät onko osoite oikea?
    Tarkista asia. Jos osoite on oikea, voithan kirjoittaa, sillä tällaisia vahvoja fiiliksiä ei pidä toisaalta hylkiä.
    Eikö finderillä tai enirolla löydy puh.numeroa?

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    mennyt perille? Mistä tiedät onko osoite oikea?
    Tarkista asia. Jos osoite on oikea, voithan kirjoittaa, sillä tällaisia vahvoja fiiliksiä ei pidä toisaalta hylkiä.
    Eikö finderillä tai enirolla löydy puh.numeroa?

    Olet oikeassa, kirje lähtee siis :) Ei löytynyt numeroa :/
    On vähän sellainen tunne ettei ole uskaltanut kirjoittaa minulle, joten koitetaan uudestaan ja tehdään selkeemmäksi miksi oikeastaan kirjoitan :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuori silloin. kirjoitti:

Nyt on niin ristiriitaiset fiilikset että saa ajatella kyllä monelta kantilta tätä asiaa.

Siitä on jo.. hyvänen aika, en edes muista. 5 vuotta kun lopetin yläasteen. Ihastuin 8.luokalla luokkakaveriini, joka oli todella ujo poika, mutta samalla niin hellyttävä, ehkäpä sen ujouden takia, minkä kuitenkin yritti peitota kovismaisella käytöksellä. Noh, niin minäkin, ujo tyttö silloin, ihastunut ujoon poikaan, eihän siitä mitään tullut.

Olin ihan tosissani ihastunut häneen. Laskin meidän ikäeron, selvitin missä se asuu.. voi aikoja :) Ysi luokka alkoi, olin ihastunut tähän poikaan 8.luokan keväällä, hän puoli vuotta aiemmin. Muistan hetkiä, kun hän yritti näyttää ihastumisensa, jotain niin söpöä. Ysi luokan talvella huomasin, tämä kaikki on selvää, hän on ihastunut, minä olen ihastunut, asialle on tehtävä jotain. Aloin pohtia hetkeä, milloin voisin mennä kysymään että tahtoisiko hän alkaa seurustelemaan kanssani. Niinpä siinä helmikuun lopulla tuli sellainen hetki, välitunti ennen äidinkielen tunnin alkua käytävässä. Hän istui yksin käytävällä olevalla penkillä ja vaikka muut luokan pojat olivat häntä vastapäätä, mietin kovasti että nyt menen. Mutta jännitys ja siitä johtunut "kuumotus" lievästi, minkä tunsin poskillani pilasi hetken.
Tunti alkoi, me tulimme luokkaan viimeisenä, en sanonut koskaan mitään. Muutamaa viikkoa myöhemmin eräällä tunnilla loukkaannuin verisesti, kun hän nauroi väärälle vastaukselleni. Ystäväni koitti lohduttaa, että koitti vain saada varmasti huomiotani, mutta olin vihainen. Vihainen, koska minulle oli koko peruskoulun naurettu jos vastasin väärin ja sitten, ihastukseni tekee sen.

Meni muutama viikko ja hänkin ilmeisesti suutahti että loukkaannuin. Sitten hän alkoi taas katsella minua, mutta ajattelin, koulu loppuu kohta, liian myöhäistä enää.
Kuitenkin seuraavana syksynä, pari kuukautta kesän aikana häntä kaivanneena, mielessäni kävi kirjoittaa hänelle, mutta ajatus jäi toteuttamatta. Kuitenkin, viime talvena, vaikka peruskoulun lopusta olikin jo aikaa 4 vuotta päätin kirjoittaa hänelle. Ei vastausta, vaikka sähköpostin annoin.

Nykyhetki. Hän on palannut ajatuksiini ja ajatus siitä, että olisi kiva nähdä häntä "Catch up the old times" ja viettää aikaa hänen kanssaan, kun ei silloin teininä uskaltanut edes ystävystyä.
Mietin, kirjoittaisinko hänelle. Luulisin, ettei hän ole vain uskaltanut kirjoittaa minulle vaikka sähköpostin kirjeeseen annoin, ehkäpä on vielä se ujo poika, minusta vähän tuntuu siltä.

En saa hänen yhteystietojaan mistään, jotta voisin lähestyä puhelimitse tai edes sähköpostilla :/
Kuitenkin, tämä päivä. Hän on pyörinyt mielessäni ja nuo ajatukset, että olisi kiva nähdä ja viettää aikaa. Ja jo se, että kirjoittaisin hänelle jälleen, kertoisin ehkä tarkemmin. Mutta teen selväksi, jos hänen elämässään on nyt jotain meininkiä, niin ymmärrän ja annan sitten olla. Muutoin olisi kiva jos hän ottaisi yhteyttä.

Tuntuu niin kovasti, että voisin kirjoittaa hänelle ja kertoa niin, että olisi mukava jos hän ottaisi yhteyttä.

Vai mitähän teen.. nyt on kuitekin niin vahva fiilis tästä kaikesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu