Vihaan siskoani

n91

Tämä on nyt lähinnä tälläinen tunteidenpurkaus. Täytän joulukuun alussa 18 ja minulla on 15 vuotias sisko. En kertakaikkiaan voi sietää pikkusiskoani, hän on niin ilkeä ja julma ihminen ja vihaan häntä koko sydämestäni, voin liioittelematta sanoa että hän tekee elämästäni täyttä helvettiä. Vihaan sitä miten hän esittää kavereilleen ja isällemme kilttiä ja mukavaa, mutta minulle ja äidilleni hän on aivan käsittämättömän ilkeä. Isälleni hän ei koskaan ns. vittuile koska isäni on sen sortin ihminen joka saattaa saada raivarit aika pienistäkin jutuista joten hänen lähettyvillään pitää aina olla kunnolla, mutta koska olen herkkä ja omaan huonon itsetunnon niin olen tietysti helppo uhri siskolleni. Siskoni on aina ollut meistä se vahvaluontoisempi, ja minä ujo ja vetäytyväinen. Hänellä on aina ollut paljon kavereita, ja minulla ei lähes ollenkaan, mikä johtuu siitä että olen sairastanut anoreksiaa yläasteen seiskaluokalta asti minkä takia minusta tuli entistä sulkeutuneempi ja ujompi. Entinen lukioni ja hänen yläasteensa ovat samassa rakennuksessa, ja olen aina saanut kuulla kotona kuinka "nolaan hänet" ja "pilaan hänen elämänsä" sillä että seison aina yksikseni käytävillä ja välituntisin, minkä jälkeen hän aina sanoo jotain tyyliin "hanki elämä" tai "hankkisit kavereita", mistä minulle tulee aina paha mieli koska hän tietää ihan tasan tarkkaan ettei se nyt ihan noin vain onnistu.

Tiedän että hän on pelkkä teini eikä hänen sanomisistaan pitäisi välittää koska "se kuuluu tuohon murrosikään" mutta kun hän osaa aina osua niihin arkoihin kohtiin ja saa minut tuntemaan itseni arvottomaksi ja huonoksi. Hänestä on selvästi hauskaa saada minut itkemään ja loukkaantumaan, eikä siskoni tajua millaista vahinkoa hän oikein saa aikaan ilkeilyllään. Nyt kun yritän parantua syömishäiriöstäni hän vaan pahentaa asioita entisestään haukkumalla minua läskiksi ja rumaksi harva se päivä. Sisimmässäni tiedän että en ole lihava enkä ruma, enkä enää myöskään vaarallisen alipainoinen, vaan hoikka ja ihan katseenkestävä nuori nainen, mutta se ajattelutapa vaan tuppaa unohtumaan aina kun siskoni sanoo minulle jotain ilkeää ja sitten peilistä katsookin taas se sama lihava inhotus ja olen taas lähtöpisteessä ja itsetunto nollassa.

Tavallaan tämä on kai osaksi myös minun vikani, koska en osaa pistää hänelle kampoihin, mutta jos hänelle lähtee vähänkään sanomaan vastaan niin se olen loppujenlopuksi aina minä joka saa paskat silmille. Siskoni kanssa asioista rauhallisesti keskustelu/väittely on sama kuin pelaisi shakkia pulun kanssa, ensin se kaataa nappulat, paskoo laudalle ja julistaa sitten voittaneensa pelin. Eli siitä ei yksinkertaisesti tule mitään. Kerran kun en yksinkertaisesti enää kestänyt niin sanoin että lihava voi aina laihduttaa mutta jos on yhtä paska luonne kun sulla niin se ei lähde pois kulumallakaan, mutta hän vain nauroi minulle enkä sen jälkeen ole yrittänyt enään mitään kun ei se kuitenkaan saa häntä lopettamaan. Kotona yritän aina välttää hänen seuraansa ja hänelle puhumista, koska en koskaan voi tietää mistä hän seuraavaksi alkaa minua haukkua. En voi puhua tästä edes vanhemmilleni, koska vaikka isäni suuttuukin aina siskolleni jos kuulee mitä kaikkea hän on sanonut, niin siskoni saa aina käännettyä koko tilanteen minun syykseni, ja myöhemmin hän on vaan entistä ilkeämpi. Äitiäni ei juurikaan kiinnosta, välillä hän yrittää lohduttaa minua jos huomaa että olen pahalla päällä, mutta ei se oikein auta koska äitini osaa jättää siskoni sanomiset aina omaan arvoonsa toisin kuin minä, eikä siis käsitä ollenkaan miten pahalta minusta tuntuu. Tiedän että kuulostan naurettavalta mutta olen monta kertaa ollut itsemurhan partaalla koska en ole kestänyt siskoani, ainoa mikä on saanut minut jaksamaan on se että täytän kohta 18 ja voin muuttaa pois ja elää omassa rauhassa ilman häntä ja hänen jokapäiväistä ilkeilyään. Toivon että hän tajuaa joku päivä miten inhottava hän on ollut ja tajuaa pyytää anteeksi, jotenkin vaan tuntuu että se päivä koittaa sillon kun juhannuksena sataa lunta.

Muita samankaltaisten tunteiden kanssa kamppailevia?

33

4410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kia

      siskosi tuntuu olevan aika itsekeskeinen, ehkä hänelläkin on huonoitsetunto ja yrittää tuntea paremmuuttaan sinua haukkumalla ym. mutta kyllähän joku raja pitäisi siskollasi olla, ei tuollainen ole tervettä käyttäytymistä. joku saisi puuttua hänen käyttäytymiseen..onneksi näet vielä valoa elämässäsi ja jaksat odottaa että pääset muuttamaan pois sieltä,,sitten sinun ei tarvitse edes tavata siskoasi jos et halua,,ja/tai kunnes tämä tajuaa oman käytöksensä olleen törkeää..voimia,,elämä hymyilee aina huonojen asioidenkin jälkeen,, usko pois

    • Aurora_

      Hei!

      Mulla oli täysin vastaava tilanne muutama vuosi sitten, kun asuin viel vanhempien luona ja puoltoista vuotta nuorempi siskoni käyttäytyi kuten sinun siskosi. Hän oli ilkeä minulle, yllytti muita kiusaamaan, levitteli minusta juoruja ja puhui selän takana paskaa esim. ihastuksilleni. Hän kertoi alinomaa, miten kamala ja ruma ihminen olen, etten ole muuta kuin vammainen lehmä, joka ei koskaan saa ketään. Sanoin hänelle pari kertaa vastaan, mutta hän käyttäytyi kuten olet kertonut oman siskosi käyttäytyneen. Hän on ollut myös todella ilkeä äidillemme.

      Välimme ovat parantuneet sen jälkeen kun muutin pois kotoa 3 vuotta sitten ja hänkin asuu nykyään omillaan. mutten voi koskaan antaa anteeksi pahimpia asioita. Nykyään minulla on hyvä itsetunto enkä niin välitä, jos siskoni minulle jotain valittaa. Silti ihmettelen, mistä moinen johtuu... Luulin olevani ainoa, jolla on "hirviösisko"

    • halauksia <3

      Joo samanlaista. Siskoni on 3v vanhempi, veljeni (äidin kultapoika) 7v vanhempi. Olen siis perheen nuorin.

      Siskoni muistan jo ihan pienestä semmoiseksi, joka rakasti komentelua. Luulen hänen hankkineen omatkin lapsensa koska tiesi takuulla voivansa määräillä heitä kenenkään puuttumatta asiaan. Veljeni taas on saanut aina elää kuin sika pellossa, äiti on silti aina asettanut hänet jalustalle.

      Näin siis on ollut koko elämäni. Täytän kohta 50.

      Joten mitään muutosta tilanteeseesi sinunkaan tuskin kantsii odotella, älä ainakaan pidätä henkeäsi.

      Ainoa keino, minkä lopulta keksin, oli panna välit poikki heihin kaikkiin. Isä kuoli jo 1980-luvulla joten jäi sekin ihmissuhde, siitä olisi jotain iloa voinut ollakin, noista muista ei koskaan.

      Vähän orvolta tuntuu, mutta ainakaan en enää joudu äitini ja sisarusteni pilkan, nöyryytyksien ja kaikenmoisten kummallisuuksien kohteeksi. Heidän minulla maksattamansa laskut ovat ongelmista pienimpiä, mutta olisivat he minun mielestäni saaneet hoitaa omat osuutensa yhteisistä asioista...

      Yritä nyt kuitenkin jaksella vain siksi kunnes pääset kotoa pois. Jollet vielä ole suunnitellut muuttoa, niin ala nyt heti miettimään opiskelua ja asuntoa ym. ja ota selvää, minkälaisia tukia voit saada.

      Kyllä se siitä!

    • Lucy Fur

      Siskosi käytös ei minusta kuulosta ihan täysin terveeltä, tai ainakaan normaalilta. Tuollainen alistaminen ja sortaminen kertoo mielestäni siitä, että siskosikin on todella epävarma, mutta hänellä on vain erilainen tapa ilmaista se kuin sinulla. Jos siskosi olisi itsevarma ja täysin sujut itsensä kanssa, en näkisi mitään syytä sinun alistamiseesi. Isosiskon sortaminen tuo vallantunnetta, ja polkemalla sinua hän saa oman olonsa paremmaksi.

      Minusta vastuu on vanhemmillanne. Perheen ja kodin pitäisi olla rauhan tyysija, turvapaikka, eikä helvetti jossa mmielenterveys kärsii. Ja vanhempanne ovat vastuussa sen luomisesta. Mielestäni se, että siskosi haukkuu sinua läskiksi, ku tiesi sinun sairastaneen anoreksiaa, on äärimmäisen julmaa, sillä jos hän on yhtään perillä asioista, tajuaa hän, että anoreksia voi olla kohtalokas sairaus. Isäsi ja äitisi täytyy pistää kakara kuriin!

      Itsellänikin on erittäin huonot välit isosiskooni. Hän oli mielestäni pompotteleva ja epäoikeudenmukainen, mutta en enää onneksi näe häntä kuin harvoin. Toisinaan näen satunnaisesti raivounia, jossa huudan ja raivoan siskolleni Jotain se kai kertoo patoutuneista tunteista.

      Toivon sinulle paljon voimia. Nouse siskosi yläpuolelle. Ajattele, että hän on säälittävä rääpäle, ja sinun alistamisesi on vain yritys päästä niskan päälle. Onnea loppuelämällesi!

      • Ilohippu

        Hei,
        tässä on kärjistettynä käyttäytymisesimerkki, jossa kaksi henkilöä, jotka samasta huonosta itsetunnosta käsin toimivat ääripäiden tavoin. Tämä on sisarusparvessa valitettavan yleistä. Lähtömalli on perheen sisäinen rakenne/dynamiikka, josta lapset kasvaessaan ottavat "sopivan" mallin itselleen: sinä olet valinnut äidin kaltaisen ja sisaresi enemmän isän kaltaisen, agressiivisemman mallin.
        Yleensä se, mikä tällaiseen hyökkäävään malliin pidemmän päälle puree, on se, että vähitellen opettelet toimimaan jotenkin aivan eri tavalla, kuin mitä sisaresi sinulta odottaa. Tässä saattaa auttaa, jos miellät, että meneillään on jo kauan toistettu NÄYTELMÄ: käyttäytymisellään sisaresi pyrkii saamaan sinut yhä uudelleen asettumaan näytelmään, jossa sekä omansa että sinun roolisuoritukset ja repliikit hän hallitsee suvereenisti. Repliikit voivat hieman vaihdella, mutta sisältö säilyy: hän alistaa ja sinä väistelet/alistut.
        Mietipä, millaisen ovat perheenne äidin ja isän keskinäiset "roolimallit"? Tuntuvatko päällepäsmärin ja alistujan mallit tutuilta heidän käytöksessään toisiaan kohtaan? Te sisaruksina olette ehkä ottaneet nuo mallit itseenne ja toistatte - hullua kyllä - vanhempienne parisuhteen alkuaikojen roolipeliä, mahdollisesti jopa valtataistelua omassa sisarusnäytelmässänne. Sanoit, että äitisi ei enää välitä. Hän on siis oppinut vuosien harjoittelun tuloksena olemaan erillään toisen "näytelmästä". Tässä on sinunkin oppisi: kohdista huomio itseesi pois sisaren hyökkäyksiltä.
        Siispä: kuvittele seur. kerralla olevasi toisaalta näytelmän ohjaaja, joka katselee roolisuorituksia ja toisaalta sisaresi kanssa rooleja näyttelevä sankaritar. Sinäkin tunnet näytelmänne repliikit ja etenemisen läpikotaisin; SIISPÄ otakin käyttöösi aivan uudenlaisia ja entisestä (alistujan)roolista poikkeavia käytösmalleja ja repliikkejä. Kaikkein tehokkainta on, jos et aluksi replikoi ollenkaan, koska sisaresi hallitsee sanallisen alistamisen niin hyvin. Osoita sen sijaan olemuksellasi ja käyttäytymiselläsi jotain, mitä voisi kuvailla "EI VOIS VÄHEMPÄÄ KIINNOSTAA" -rooliksi. Ilmaise välinpitämättömyyttä tai jopa hieman ylimielisyyttä tai juurikin EVVK-ylenkatsetta hänen sanomisiaan/käyttäytymistään kohtaan; näitä kaikkia voit ilmaista aivan hyvin ilman sanoja!! Näiden mallien avulla otat rooleihin välimatkaa ja huomaat vähitellen, ettet enää loukkaannukaan kuten ennen. Kokeile ja koe muutos. Varaudu aluksi tiukempaan hyökkäykseen, koska sisaresi kokee nyt asemansa uhatuksi ja ottaa käyttöön järeämmät aseet. Mutta jos siitä selviät ja pidät itsesi etäisyyden päässä, selviät lopuistakin pommituksista vähitellen voittajana.
        Jos et ryhdy muuttamaan toimintaasi tutussa sisarnäytelmässä, tulet kotoa pois lähdettyäsi törmäämään koulu- ja työelämässä vieraiden ihmisten kanssa vastaaviin "näytelmiin", joihin tavallaan tipahdat valmiina roolisuorittajana. Toisin sanoen, kannat roolia mukanasi niin kauan elämässäsi, kun teet itsestäsi käsin muutoksia oppimaasi rooliin. Kun teet sen näin tietoisesti, niin voiton ja onnistumisen tunne kantaa sinua pitkälle, ja sinusta tulee oman elämäsi herratar!
        Kaunista elämää sinulle!

      • Mimmu1981
        Ilohippu kirjoitti:

        Tässä kirjoituksessa oli mielestäni varteenotettavia ajatuksia tilanteen käsittelemiseksi. Tosiasiahan on, että niin kauan kun joudut jakamaan kotisi tuon tyrannin kanssa, joudut kestämään tämän kohtelua. Tämä taas tarkoittaa, että sinun on keksittävä jotain kestääksesi nuo - onneksi harvaan käyvät - hetket. Kun kestäisit vielä jonkin aikaa!

        Itse ehdottaisin tuon hiljaisuuden, "EVVK"-asenteen, lisäksi/sijaan vaihtoehtoa, että rauhallisesti hymyilet hänelle kun hän seuraavan kerran tulee aukomaan sinulle päätään. Katsot häntä silmiin, ja hymyilet. Rauhallisesti, SÄÄLIVÄSTI. Sääli häntä. Näytä koko maailmalle sydämestäsi kumpuava syvä sääli, mitä tunnet häntä kohtaan. Koska säälittävähän hän on. Anna muiden nähdä, kuinka säälittävänä häntä pidät. Kun hän pistää shown päälle koululla, katso hänen ystäviään, hiljaa hymyillen. Sääli myös heitä, jos he ovat kiusaamisessa mukana. Jos he puolestaan seisovat sivummalla, selkeästi miettien onko siskosi toiminta oikeasti oikein, voisit yrittää saada heidän katseestaan kiinni ja ottaa sieltä voimaa - nimittäin tällaiset ihmiset eivät helposti katso silmiin, huomaat sen kyllä. Kun saat otteen tällaisen henkilön katseesta siskosi selän takaa, voit saada yllättäviä voimia siitä kun tajuat itsekin, ettet ole ainoa jonka mielestä siskosi toimii väärin.

        Voimia sinulle, kestä vielä hetki. Olet nuori nainen, jolla varmasti on loistava tulevaisuus edessään. Älä anna kenenkään viedä sitä sinulta!

    • qwertyuiopåjkl123

      Sano siskollesi, että pitää turpansa kiinni!

    • joku^surullinen

      Olen 14 vuotias ja siskoni on noin vuoden nuorempi ja kohtelee minua kuin läskiä lehmää vaikka olen omasta mielestäni hyväkuntoinen ja hoikka.
      Hän oli aina nuorena minua jäljessä ja olin häntä parempi kaikessa ja tämän takia äiti piti minua kulta tyttärenä, siitä johtuen siskoni ei saanut ollenkaan huomiota. Silloin minä tein pihatyöt ja kaikki kotityöt ja sanoin siskoni tehneen ne jotta hän saisi huomiota ja sitä hän sai. Nyt sitten yht äkkiä ylä-asteella kaikki nauroivat minulle ja minua alettiin kiusaamaan tuosta vaan.. sitten ajallaan sain kuulla että siskoni levittää minusta kaiken laista sontaa ja kaikkea muuta. aina kun olemme esim samassa bussissa hän huutaa bussin takaa minua huoraksi tai jotain.. ja kun puhun tästä äidille niin noorahan tietenkin sepittää: ''En minä mitään sellaista tekisi koko elämässäni'' ja tälleen.....

      • ...

        n91 kurita siskoos jos oot sitä vahvempi, tee selväks että sulle ei vittuilla, meidänki perhees on ilvesten keske pientä vittuilua, mut kaikki osaa pitää puolesa ja se jää siihe. ja joku^surullinen sanot vaa äitilles että haukkuu huoraks ja jos se rupee selittämään jotai nii rupeet raivoomaan

      • ...
        ... kirjoitti:

        nii rupee äiti uskoo jos näytät että oot tosissas ja jos jatkuu kotona tai jossai sama peli nii sanot vaa että oot säälittävä

      • timoteus79
        ... kirjoitti:

        n91 kurita siskoos jos oot sitä vahvempi, tee selväks että sulle ei vittuilla, meidänki perhees on ilvesten keske pientä vittuilua, mut kaikki osaa pitää puolesa ja se jää siihe. ja joku^surullinen sanot vaa äitilles että haukkuu huoraks ja jos se rupee selittämään jotai nii rupeet raivoomaan

        Älä kurita siskoasi, koska kääntäisi senkin sua vastaan esittämällä viatonta uhria ja puhumalla vanhenpanne sinua vastaan. Siskosi persoona ei tule tuosta juurikaan muuttumaan elämän aikana, koska ihmisen persoona ei yleensä sitä tee. Olen töissä terveydenhuollossa mielenterveyspuolella ja voin tämän todeta usean vuoden kokemuksella. Äläkä usko oikeastaan mitään mitä siskosi sinulle puhuu, koska ihmisen teot puhuvat enemmän kuin tuhat sanaa.

        Diagnoosia en ala enkä halua laatia, mutta väittäisin että siskosi on jossain määrin narsistinen, koska hänellä on "hovi" ympärillään ja osaa olla hurmaava ainakin vanhemmillesi. Äläkä luule, että siskosi olisi huonolla itsetunnolla varustettu tai muuten pönkittäisi sinulla itseään, hän on vain julma ja nauttii siitä. Niin surullista kuin se onkin. Plain and simple!

        Olen tavannut työssäni useita ns. hurmaavia ja mukavia ihmisiä, mutta kun tausta tietoja katsellaan, saattaa löytyä syyllistymistä seksuaaliseen häirintää ja erittäinkin dominoivaa käytöstä.

        Olen itse aikoinaan(olen 30)elänyt vastaavanlaisen veljen kanssa ja ratkaisin asian muuttamalla kauas veljestäni ja perheestäni. Vanhempiini pidän ainakin jossain määrin yhteyttä, mutta veljeeni en yhtään, koska siitä ei minulle seuraisi mitään hyvää, veljeni niinkuin siskosi on tilaisuutensa saanut ja päättänyt olla sitä käyttämättä. Neuvoisin vastaavanlaiseen ratkaisuun ja mahdollisimman nopeasti, koska sitä parempi asia on itsellesi ja mielenterveydellesi. Olet nuori ja itsekin puhuit oman elämän aloittamisesta"puhtaalta pöydältä" , niin neuvoisin tekemään sen ja enne kaikkea menestymään paremmin kuin siskosi mahdollisimman monessa asiassa. Tämä saa hänet takuulla kateelliseksi ja menestyminenhän on paras kosto!

      • Rakkautta ei vihaa
        timoteus79 kirjoitti:

        Ihminen joka hautoo kostoa, pitää omat haavansa tuoreina. Sanonta joka pitää paikkansa.
        En usko, että siskosi on tahallaan sinulle ilkeä tms, olette vain erilaisia ja kuitenkin niin samanlaisia. Eikös se usein ole niin, että tyttäret tulevat isän kanssa hyvin toimeen ja pojat äidin, noin niin kuin yleistettynä.

        Suosittelisin rauhallista juttelua, keskustelua ja puhumista avoimesti. Tunteita ei pidä pelätä, ne tulee ja menee, mutta sinulla on vain yksi sisko, jota kuitenkin pohjimmiltasi rakastat. Kannattaisi hoitaa suhde kuntoon.

      • timoteus80
        Rakkautta ei vihaa kirjoitti:

        Kun n91 pääsee muuttamaan pois kotoaan, niin siskoa ei tarvitse katsoa päivääkään ellei halua. Jos sisko olisi halunnut olla mukava, niin eiköhän tämä olisi sen jo tehnyt. Kuten kirjoittaja sanoi, hän on hiljainen ja kiltti, eli täydellinen kohde siskonsa ilkeilylle. Sisko on tämän nähnyt ja käyttää tätä piirrettä hyväkseen. Ja nauttii ilkeilystänsä, se vain on valitettavaa että osa ihmisistä on suorastaan sadistisiakin. Sukuaan ei voi valita, mutta seuransa aikuisiällä sen sijaan voi. Luulempa, että aika avoimelle ja kiltille keskustelulle on jo mennyt, jos kyse on vuosia jatkuneesta käytöksestä!
        Sisar tietää tasan mitä tekee, koska osaa myös näyttää sunnuntai puolensa vanhemmilleen. Miksi tämä muutaisia käytöstään, kun kerran on nähnyt että nykyinen käyttäytymismalli toimii?

      • Keskustelkaa
        timoteus80 kirjoitti:

        Siellä joku osaa selittää sinulle järkevästi ne roolimalliasiat ym. "poissa silmistä, poissa sydämestä" periaate ei ole aikuisen ihmisten toimintaa, vaan juuri sitä sairaiden roolimallien jatkamista. Koko perheen dynamiikka on sairas, ei se yhden henkilön syyllistämisellä miksikään muutu. Naisvihaakin tällä palstalla näyttää olevan, tyypillistä suomalaisen perheväkivallan piirissä. vika haetaan naisista ja asiat on sillä käsitelty, paitsi ettei ole.

      • Keskustelkaa sopu
        Keskustelkaa kirjoitti:

        Kuin naisissakaan. Marttyyriudesta kovaan roolimalliin ponnistavat miehet ne vasta säälittäviä ovat. En suosittele tavoittelemaan sellaista yksinäisen karaokesankarin roolia, joka pitää itseään niin muita parempana, että kääntää selkänsä naisten tarpeille, jos sellaisia ilmenee.

      • timoteus80
        Keskustelkaa kirjoitti:

        Siellä joku osaa selittää sinulle järkevästi ne roolimalliasiat ym. "poissa silmistä, poissa sydämestä" periaate ei ole aikuisen ihmisten toimintaa, vaan juuri sitä sairaiden roolimallien jatkamista. Koko perheen dynamiikka on sairas, ei se yhden henkilön syyllistämisellä miksikään muutu. Naisvihaakin tällä palstalla näyttää olevan, tyypillistä suomalaisen perheväkivallan piirissä. vika haetaan naisista ja asiat on sillä käsitelty, paitsi ettei ole.

        Jos siskolla ei ole edes tunnetta väärin toimimisesta, tai perhe ei edes tajua, että dynamiikka on vääristynyt. Jotta keskusteluyhteyteen edes päästäisiin ja voitaisiin aloittaa se paljon puhuttu sovun etsiminen pitäisi n91:n siskon tajuta toimivansa väärin ja loukkaavansa toisia.Mutta jos ei tajua, niin kyse on umpikujasta. N91 pääsee kaikkein vähimmällä vaivalla kun aloittaa itsenäisesti puhtaalta pöydältä. Kallisarvoista energiaa ja aikaa ei kulu kuluttavaan sovun etsimiseen vaan oman elämän rakentamiseen. Ja N91 voi onnitella siitä, että perheessä taitaa olla ainut, kuka edes tajuaa dynamiikan vääristyneen. Jos puhe ei auta, niin vaihtoehdot ovat aika vähissä. Todennäköisesti N91 seuraa arvostetaan sen jälkeen kun hän on muuttanut pois kotoaan. Kyse ei ole marttyriydesta tai uhriksi heittäytymisestä, vaan oman itsensä huolehtimisesta ja voimavarojen säästämisestä tärkeimpää-omaan elämään ja mielenterveyteen.

        Tuskimpa hänellä nuorena henkilönä on taitoja aukaista pattitilannetta, vaikka haluja olisikin tai asema ja rooli perheessä on niin vuosien jälkeen kroonistunut, että siitä on mahdoton päästä pois. Eikä nuorta, itsenäisen elämänsä alussa olevaa voi pyyttää uhraamaan voimavarojaan perheen sovun hierojaksi.

      • 19
        Rakkautta ei vihaa kirjoitti:

        Ihminen joka hautoo kostoa, pitää omat haavansa tuoreina. Sanonta joka pitää paikkansa.
        En usko, että siskosi on tahallaan sinulle ilkeä tms, olette vain erilaisia ja kuitenkin niin samanlaisia. Eikös se usein ole niin, että tyttäret tulevat isän kanssa hyvin toimeen ja pojat äidin, noin niin kuin yleistettynä.

        Suosittelisin rauhallista juttelua, keskustelua ja puhumista avoimesti. Tunteita ei pidä pelätä, ne tulee ja menee, mutta sinulla on vain yksi sisko, jota kuitenkin pohjimmiltasi rakastat. Kannattaisi hoitaa suhde kuntoon.

        Se että antaa kiusaajalle anteeksi ei muuta kiusaajaa. Pahoille ihmisille voi antaa anteeksi mutta heitä voi myös vältellä

    • veljieni kanssa

      Lyhyesti sanottuna kokemuksemme sisaruksistamme menevät yhteen sukupuolta lukuunottamatta.

      Kun olet muuttanut pois, varo luovuttamasta asuntoasi siskosi käyttöön edes vuokraa vastaan. Autoritäärinen äitini pakotti minut luopumaan omistusasuntoni käyttöoikeudesta kotinani, jotta veljeni saisi asunnon ja minä muuttaisin autoon. Siten asiassa kävikin. Toivon, ettei sinulle tulisi vastaavia tilanteita siskosi kanssa. Nosta tarvittaessa ääntäsi riittävästi.

      • timoteus80

        Leijat helsingin yllä kuvataan samantyylistä perhedynamiikkaa aika hyvin. Perheen vanhin poika on vanhempien silmäterä, josta huolestutaan ja josta suunnitellaan seuraajaa perheen yritykseen. Hän sittemmin sortuu huumeisiin ym. nuorempi taas on ikuinen ulkopuolinen perheessään joka saa tehdä käytännössä mitä huvittaa-kenenkään puuttumatta asiaan. Leffan juonena on se aika ikävä fakta, että vanhemmat eivät välttämättä rakasta lapsiaan samalla tavalla tai samassa määrin. Taitaa olla valitettavaa että teidänki perheessä on sama tilanne. Kuten edellinen kirjoittaja sanoo varo siskoasi tulevaisuudessa, oma mielenterveys on kaikkein tärkeintä ja muista siskosi käyyttätyminen: teot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Mitä itsenäisempi olet sitä parempi sinun kannaltasi. Ala pikkuhiljaa ottamaan etäisyyttä tilanteeseen ja itsenäistymään tukien lisäksi kannattaa hankkia aluksi jokinsortin hanttihommia, koska taloudellinen itsenäisyys takaa sen,e ttä vanhemmislatti et joudu ihan heti tukea pyytämään. ja samalla pääset taas pykälä kauemmas siskostasi.

    • je--i

      mulla on ihan sama tilanne paitsi et toisin päin . mun sisko on 16 ja mä 14 se haukkuu syrjii ja saa mun olon paskaseks . mut jostain syystä aina mä avaudun sille ja sit se kertoo mun jutut ympäri kylää , ja jopa juoruaa musta . sit jos sillä on jotain ongelmia ni se purkaa ne muhun argresiivisesti ja lyö , kerran se kuristi mua ja oli ihan hilkulla et ei lähteny taju .Luulin aina ennen et se on normaalia käytöstä , mut sit mä kuuntelin mun kavereita jotka kerto niiden siskoista ku ne oli viettäny yhes sauna iltaa ja vaikka ties mitä, olin ihan kade.
      Mun sisko on siin mieles aika viisas ku se ei ikinä tee mulle mitää ku vanhemmat on kotona ja sit ku kerron siitä niille ne ei usko . mulla menee muutenki tosi huonosti perheen kanssa ja oon yrittäny 6 kertaa itsaria ja viiltelen itteeni . Oon myös alottanu polttaa kolkki luokal röökiä ja viikki luokalt asti oon vetäny sillo tällö hyvä olon puuttees maria. Mä myös juon melkein joka viikon loppu mitä mun kandeis tehä ? oon päättäny lopullisesi päättää elämäni ...

    • hatesisters

      vihaan mun isosiskoani! oon ite 13 ja hän on 16, voisi kuvitella että hän on se viisaampi,
      mutta hän on ihan kamala! hän saa aina enemmän vaatteita kuin minä ja pyytää minulta rahaa ja bussikorttia ja tämän kaiken lisäksi HÄN VARASTAA MUN VAATTEITA MUN VAATEKAAPISTA!
      Oikeesti tarviin lukon mun vaatekaappiin! hän ottaa mun vaatteita luvatta ja on semmone kusipääÄ!
      vihaaaan häntä hän ei koskaan edes pyydä anteeksi ja sanoo vain, "JOKU OLI LAITTANU NE MUN HUONEESEE"
      vaikka hänellä olisi minun paita päällä!

    • -mies-

      Otappa mallia isäukoltas, siskos ihan selvästi tottelee raakaa voimaa.

      Lyo sitä vaikka ja jos vittuilu jatkuu, vetele vaan kylmästi lättyyn ja kerro, että tätä samaa on luvassa, jos käytös ei ala muuttumaan.

      Pitää aina muistaa, että kyllä ne teinitkin nyrkkiä tottelee!

    • Banaanininja98

      Mä oon 13 tyttö ja mul on 11 v pikkusisko joka on iha kamala mä vihaan sitä!
      Se ain valehtelee musta mun kavereille et en muka oikeesti oo niitten kaveri ja silloin kun se on tyyliin mun tädin kaa vaatekaupas ni ain ku mun täti kysyy et tykkäiskö Mira(nimi muutettu) tästä paidasta ni se vaa automaattisesti vastaa et ei. Ja sit se käyttää mun vaatteita ilman lupaa mut ei voi ikin lainaa mulle vaikka omia kynsilakkojaan.. :,( Sit se esittää hirveet kovista vaik on oikeesti iha sika säälittävä. Srry tää ny oli tämmönen tunteenpurkaus kans.. ;)

    • siskosi

      Vihaan narsistista siskoani, joka on jo yli 40 vuotta. :(

    • JJ

      EI OLE

    • kuopus58

      Elä ja antaudu aivan omaan elämääsi. Tuollaista kohtelua ei pidä kenenkään hyväksyä!

      • tyllerölli

        Mun sisko on 15 ja esittää mun äitiä
        jos hetken oon kotona nii tulee mun huoneesee ja sanoo et mulla ei oo kamuja seuraavaks soittaa äitille ja sit äiti yrittää sanoo sille et kyll on mut en nyt oo kamujen kanss.Se on mun isosisko. Nytki se haluu rahaa

    • asdfghjklöqeew

      Annat samalla mitalla takaisin ja olet sille julma.

    • kotikiusattu

      Minä olen jo vanhus sinun verrattuna.. sisaruuteen ikä ei juuri tuo eroja. Minun sisareni ei milloinkaan ole hyväksynyt itseäni kaveripiireihinsä, ja kiusaaminen kotona ja koulussa oli minullekkin tuttua. Minua kiusasi 2 vanhempaa sisarta, milloin yhdessä, milloin erikseen. Häpesin heitä ja heidän käytöstapojaan. Häpeän edelleen. Koen jopa vihaa. Lapsena en saanut kotona huutaa niille takaisin. joten päätin sitten tehdä sen nyt. Opetella olemaan jämäkkä ja pistää vastaan ja miksei hieman kiusata..kertoa samalla että tältä minusta tuntui lapsena. Onko kivaa? jouduin myös usein sovittelemaan riitoja ja tavallaan esittämään eri tunnetiloja näyttääkseni olevan jonkun puolella vaikken ollutkaan.

      Sisareni eivät tänä päivänäkään -aikuisena- ymmärrä tekevänsä mitään väärin haukkumalla muita ihmisiä ja "asettumalla heidän yläpuolelleen". Molemmat ovat työnarkomaaneja ja lauseen yleisin alkamismuoto on "minä" joka toistuu kokoajan..liikaa, sairasta.

    • Anonyymi

      Vittu mä vihaan siskoani ihan helvetisti se haisee ihan paskalta ja on tyhmä kun saapas.
      Hänellä on myös todettu todella vakava kehitysvamma ja se vaikeuttaa arkea huomattavasti.minun elämäni on haastavaa kun joudun katsomaan tollasta vitun sekoilua.

    • Anonyymi

      Sanot raakasti vastaan. Tahallinen ilkeys ei lopu muuten. Äläkä välitä krokotiilinkyyneleistä, ne ovat teeskentelyä ja manipulointia. Pahuus ei muuten lopu. Näin tei ilkeälle kälylleni ja äidillenikin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe