Olen seurustellut puoli vuotta itseäni (21 v.) pari vuotta vanhemman (23 v.) miehen kanssa. Jo ensitreffeillä huomasin, ettei mies ollut erityisen sosiaalinen, mutta kuittasin sen ujoudella ja toivoin asian muuttuvan ajan myötä. Mies viettää paljon aikaa yksikseen, eikä liiemmin puhu asioistaan kenellekään, olivatpa ne sitten hyviä tai huonoja. Ei edes minulle, jos hänen kuulumisiaan tiedustelen tai luentonsa puuduttavuudesta utelen. Hän on eräänlainen pohdiskelijasielu, näin kauniisti ilmaistuna, ja yllätys yllätys opiskelee filosofiaa.
En itsekään etsimällä etsi uusia kontakteja, mutta mielestäni olisi ihan suotavaa, että kun ollaan parisuhteessa, niin oltaisiin kiinnostuneita myös kumppanin taustoista, ystävistä ja perheestä. Mieheni on asiasta aivan erimieltä. Hän kuuluu mielestään enemmistöön, jonka mielestä kumppanin taustoihin, ystäviin ja perheeseen tutustuminen ei ole olennaista tai tärkeää parisuhteen kannalta. Minut hän laskee siten vähemmistön edustajaksi, koska toivoisin, että kun istutan hänet veljeni kanssa saman pöydän ääreen (veljeni on häntä 6 vuotta nuorempi), hänellä olisi muutakin sanottavaa kuin: "Emmä voi puhua, kun mä syön".
Olen yrittänyt monesti esitellä miehen hyvälle ystävälleni, mutta jok'ikinen kerta mies on tehnyt oharit antamatta mitään järkevää vastausta sille, miksei hän voinut ilmaantua paikalle silloin kun sovittiin, eikä vasta kun ystäväni on jo lopen kyllästynyt odottelemaan ja lähtenyt lopulta kotiin. Aina löytyy tietenkin joku huono tekosyy, kuten "Emmä tienny, että se on sulle niin tärkeää" tmvs.
Eilen sitten erehdyin kysymään mieheltä olisiko hän halukas viettämään uuttavuotta kanssani perheeni ja ystävieni seurassa ja sain vastaukseksi vain takeltelua ja hermostunutta naureskelua. Kun sitten kimpaannuin miehen reaktiosta ja loukkaannuin ikihyvikseni, mieheni ei ymmärtänyt lainkaan miksi olin suuttunut. Ei, vaikka sanoin, että ystävät ja perhe minulle kaikki kaikessa ja se, ettei mies halua tavata heitä, loukkaa minua suuresti.
Nyt minua kiinnostaakin se, mitä mieltä muut ihmiset tällaisesta ovat. Olenko tosiaan vähemmistön jäsen, kun en pidä parisuhdetta vain kahdenkauppana?
En itsekään etsimällä etsi uusia kontakteja, mutta mielestäni olisi ihan suotavaa, että kun ollaan parisuhteessa, niin oltaisiin kiinnostuneita myös kumppanin taustoista, ystävistä ja perheestä. Mieheni on asiasta aivan erimieltä. Hän kuuluu mielestään enemmistöön, jonka mielestä kumppanin taustoihin, ystäviin ja perheeseen tutustuminen ei ole olennaista tai tärkeää parisuhteen kannalta. Minut hän laskee siten vähemmistön edustajaksi, koska toivoisin, että kun istutan hänet veljeni kanssa saman pöydän ääreen (veljeni on häntä 6 vuotta nuorempi), hänellä olisi muutakin sanottavaa kuin: "Emmä voi puhua, kun mä syön".
Olen yrittänyt monesti esitellä miehen hyvälle ystävälleni, mutta jok'ikinen kerta mies on tehnyt oharit antamatta mitään järkevää vastausta sille, miksei hän voinut ilmaantua paikalle silloin kun sovittiin, eikä vasta kun ystäväni on jo lopen kyllästynyt odottelemaan ja lähtenyt lopulta kotiin. Aina löytyy tietenkin joku huono tekosyy, kuten "Emmä tienny, että se on sulle niin tärkeää" tmvs.
Eilen sitten erehdyin kysymään mieheltä olisiko hän halukas viettämään uuttavuotta kanssani perheeni ja ystävieni seurassa ja sain vastaukseksi vain takeltelua ja hermostunutta naureskelua. Kun sitten kimpaannuin miehen reaktiosta ja loukkaannuin ikihyvikseni, mieheni ei ymmärtänyt lainkaan miksi olin suuttunut. Ei, vaikka sanoin, että ystävät ja perhe minulle kaikki kaikessa ja se, ettei mies halua tavata heitä, loukkaa minua suuresti.
Nyt minua kiinnostaakin se, mitä mieltä muut ihmiset tällaisesta ovat. Olenko tosiaan vähemmistön jäsen, kun en pidä parisuhdetta vain kahdenkauppana?
Vastaukset 5
Vanhimmat
mun mielestä ainakin on erittäin tärkeää että parisuhteessa tutustutaan toisen ihmisen elämän tärkeisiin ihmisiin.. olisin itsekkin luokkaantunut . olin aikaisemmin suhteessa hieman saman tyyliseltä kuulostavan miehen kanssa kunnes totesin että antisosiaalista ihmistä ei voi parantaa, eikä sosiaalinen ihminen voi seurustella erakon kanssa. tai voi toki,.. mutta minä en ainakaan ollut onnellinen
Et ole vähemmistön jäsen. En todellakaan usko. Eikö se ole ihan normaalia, että haluaa esitellä hyvät ystävät ja perheenjäsenet ym. toisilleen, jotta rakentuisi tiivis turvaverkko ja voisi viettää aikaa koko porukalla. Ei parisuhde ole minusta irrallaan muista suhteista. Itsekästä ajatella, että ollaan joko kaksin tai omien ystävien seurassa.
En ole ollut vastaavassa tilanteessa, mutta tuntuisi tosiaan loukkaavalta, jos partneri ei halua tutustua perheeseeni tai ystäviin. He ovat kuitenkin osa elämääni ihan samalla tavalla kuin vaikka harrastukset, ja enemmänkin.
Kiitos vastauksistanne, siskokullat. On lohduttavaa tietää, etten ole ainut, joka loukkaantuisi mieheni kaltaisesta käytöksestä. Itsetuntoni ei ole parhaasta päästä ja hetken jo luulin, että olen oikeasti "outolintu" ja vaadin parisuhteelta liikoja.
Aloin tässä pohtia sitäkin vaihtoehtoa, että olisiko mieheni on niin tavattoman jännittynyt sosiaalisissa tilanteissa, ettei hän tahdo sen tähden tavata läheisiäni? Se olisi melko inhimillinen syy hänen törkeälle käytökselleen ja sellainen syy, jota harva mies varmaan ääneen myöntää.
Mies ei ollut tavatessamme siitä puheliaimmasta päästä. Tutustuimme netissä ja kun tapasimme ensimmäisen kerran, tuntui kuin olisin tullut tapaamaan aivan eri ihmistä. Alku pettymyksen jälkeen annoin miehelle kuitenkin aikaa laskea suojamuuriaan ja koota rohkeutta puhua myös itsestään, perheestään ja harrastuksistaan sään sijaan. Se kannatti, sillä ajan saatossa hänestä löytyi se mies, jonka ajatuksiin olin päätteen äärellä istuskellessani ihastunut. Minun seurassani mies on rento, leikkisä ja puhelias, mutta jos seurassamme on muita ihmisiä (kuten kämppikseni), hänen käytöksensä muuttuu jokseenkin jähmeäksi ja hän alkaa monesti näpertää kännykkäänsä.
Sama ilmiö tapahtuu julkisessa liikenteessä matkustaessa: istuuduttuaan penkille mies ei puhu minulle juuri mitään, vaan kaivelee puhelimensa esiin ja alkaa tarkistella erinäisten jalkapallo-otteluiden pistetilanteita tai surffailla muuten vain netissä tappaakseen aikaa. Olen pariin otteeseen yrittänyt vitsillä huomauttaa, etten minä mihinkään kadonnut hänen viereltään sen jälkeen kun tähän bussiin/junaan noustiin, ja että mies voisi surffailla sitten, kun en ole enää hänen seurassaan, mutta mitään hyötyä siitä ei ole ollut. Kuvio toistuu poikkeuksetta aina, matkustimmepa sitten bussissa tai junassa.
Varsinkin tässä uudessa Flirt-junassa, joka Helsingin ja Vantaankosken välillä ehti hetken ennen teinien graffiti-iskua kulkea, mies kertoi tuntevansa olonsa hyvin ahdistuneeksi ja haukkui koko junan siitä vihdoin ulos päästessään. Menopeli oli kuulemma kauhea, koska siinä ei ollut ainuttakaan väliseinää - meno oli kuin metrossa, ja matkustaminen ei onnistunut kuin kanssamatkustajien kanssa kasvokkain istuen.
Minulle julkinen liikenne ei tuota minkäänlaista ongelmaa, sillä keksin aina jonkin kiintopisteen ympäriltäni, jota tuijottaa, jollen välitä vierustovereitani tuijottaa. Sitäkin voin kyllä tehdä, jos tunnen jonkun tuijottavan minua. Olen työskennellyt kouluvuosina asiakaspalvelutehtävissä ja tapaan nykyisessä työssäni sairaalaympäristössä päivittäin kymmeniä uusia naamoja miettimättä millaisen vaikutelman heille itsestäni annoin. Miehelleni tilanne oli kuitenkin selvästi vaikea, koska yrittäessäni valottaa junan hyviä puolia, hän alkoi kritisoida minuakin. Aivan kuin minä nyt olisin voinut hänen suojakseen junaan väliseinät rakentaa.
Pitää kai aina ihmisten ilmoille lähtiessä alkaa kantaa mukana jonkinlaista kokoon taitettavaa sermiä, jonka voin huppumaisesti heittää mieheni yli aina kun häntä alkaa ahdistaa. Jospa hän siten suostuisi tapaamaan läheisenikin, sikana säkissä.
Vitsi vitsinä. Rakastan häntä, mutta välillä en vain ymmärrä, vaikka miten yrittäisin. :)
Hällä voi olla estynyt persoonallisuus. Tyypillisiä oireita ovat ahdistus ihmisten seurassa, jännittäminen tilanteissa joissa normaalit ihmiset eivät sitä tunne, pettymyksen ja torjunnan pelko, joka voi johtaa ihmiskontaktien välttämiseen. Henkilö itse voi kokea käyttäytymisensä normaalina ja hyväksyttävänä, ja pitää vaikeuksiensa syynä olosuhteita ja jopa muiden ihmisten ilkeämielisyyttä. Rauhallisissa olosuhteissa henkilöt eivät koe ahdistuneisuutta tai muita psyykkisiä oireita.
Tekstiä löytyy netistä mm. hauilla "estynyt persoonallisuus", "estynyt persoonallisuushäiriö", "Avoidant personality disorder". Estynyttä persoonallisuutta voi hoitaakin psykiatrian keinoin.
voitko todella seurustella tollaisen miehen kanssa .läheiset ihmiset ovat todella elämän perusasioita."miehessä" on jotain todella vikaa.