Sisarusten välisestä väkivallasta

Seuraavan kerran tulee riitaa siskosi kanssa niin annat sille kunnon selkäsaunan attä pääset kuittaamaan tilantaeen. Ihme ettet ole antanut siskollesi takaisin kun kasvoit itse isommaksi niin ilosist kuitannut tilanteet. Rupeappa huomauttelemaan siskollesi että olit murrosiässä väkivaltainen. Ihme ettei vanhempasi puuttuneet tilanteeeseen ja laittaneet siskoasi kuriin. Ei muuta kuin siskollesi kunnosn muilutu niin se helpottaa.

Et ole saanut vastauksia, koska asiasi on niin vaikea. Ei ole helppoa asettua asemaasi ja miettiä, miten voisit päästä irti traumatisoivista muistoista. Kostamisen ehdottelu tai kehotus keskustella ja taas keskustella sisaresi kanssa ovat helppoja sohvapsykologin ratkaisuja, jotka tuskin toimivat. Siskosi saattaa kuunnella tai olla kuuntelematta, hän saattaa pyytää anteeksi tai olla pyytämättä. Sinä tiedät itse, oletko valmis antamaan anteeksi nyt jo aikuisuuden kynnyksellä tai jo aikuisuuttaan elävälle ihmiselle, joka oli lapsena julma sinua kohtaan. Hän ei ole enää se lapsi, eikä voi aikaa takaisin kääntää ja tapahtunutta muuttaa.

Ainoa, joka voi löytää tien, olet sinä itse. Se voi viedä ja varmasti viekin vielä vuosia. Sinun pitäisi ikään kuin etäännyttää itsesi ja miettiä tilannetta ulkopuolisen silmin, ja kun sen osaat tehdä, voit todeta (edelleen kuin ulkopuolelta), että olit siihen aikaan pieni poika, aivan lapsi vasta, ja sinulle pahaa tehnyt siskosi oli vieläkin nuorempi, vaikka tytöt juuri tuossa iässä ovatkin usein paljon suurikokoisempia kuin pojat. Silloin et ole niin kovasti tunteillasi mukana tilanteessa, ja pystyt sanomaan itsellesi, että sinä et tehnyt mitään sellaista, jota sinun täytyisi hävetä, vaikka muut toivatkin omalla käytöksellään (naurullaan) sinuun häpeäntunteen. Kaverit taisivat sinua lopulta satuttaa enemmän kuin sisko? Se häpeä sinun on itse nähtävä, läpikäytävä ja lopuksi sinun itse turhaksi havaittava. Kirjoituksestasi voi päätellä, että olet jo sen tien alussa. Onnea matkaan.

Omakohtaisena kokemuksena sanoisin, että ei kannata alkaa penkomaan vanhoja juttuja. Olin itse perheessä kiusattu eikä siihen puututtu, kun aikuisena toin asian esille, tämä henkisesti minua vahvempi sisarus käänsi koko suvun minua vastaa ja minut leimattiin valehtelijaksi. Siitä toipumiseen menikin sitten aikaa. En ihmeemmin pidä sukuuni yhteyttä enkä ole pitänytkään näiden tapahtumien jälkeen. Tällaisissa truman aiheuttavissa asioissa kannattaa selvittää ne itsensä kanssa ja ehkä jonkun ulkopuolisen kanssa ei niiden kanssa jotka on osallisia. Yleisesti ottaen sellainen ihminen joka on joskus kiusannut on luonnoltaa edelleen kiusaaja eikä hän tule myöntämään väärintekoaan ja se saisi sinut ahdistumaan ja tuntemaan tuskaa vain lisää. Neuvoksi antaisin unohda ja ajattele että sisaresi on vain henkisesti alemmalla tasolla kuin sinä ja pidä ajatuksesi omana tietona tai lopeta pitämästä yhteyttä ja elä omaa elämääsi, pidä vain muodolliset välit. Silloin jos sisaresi tulee itse puhumaan asiasta ja tuntee siitä syylisyyttä ja haluaa sen selvittää on tilanne toinen mutta sinun ei kannata asiaa tuoda esille. Näin oli minun kokemus.

Miksi maailmassa pitäisi liikaa yleistää pahoinpitelyitä sukupuolien perusteella? Molemmat ovat yhtä pahoja asioita! Jos vertaillaan ikää sukupuolien perusteilla, niin tässä on tulos; jos puhutaan lasten kaltoinkohteluja, sukupuolella ei ole yleensä mitään merkitystä ollenkaan. Niin pikkupojat ja -tytöt kärsivät erittäin pahasti. Aikuisista puhutaan taas naisiin kohdistuva väkivallasta! Mitäs siihen sanotte tästä asiasta?