Näitä aloituksia nyt tuppaa tulemaan ihan liukuhihnalta, mutta mitäs tämä:
"Itse asiassa jo sodan aikana suomalaiset kokivat tiettyä myyttisyyttä, joka juuret ulottuivat parinkymmenen vuoden taa. Ajateltiin, että kun sisällissota oli jakanut uhrin ja väkivallan, se mitätöitiin nyt talvisodassa kaikkia yhdistävällä uhrilla. Eli vaikka talvisota olikin suuri murhenäytelmä, siinä koettiin myös jotain hyvin siunauksellista.
- Kansakunta ikään kuin lyötiin yhtenäiseksi kuolemalla sen puolesta, Tepora toteaa."
http://tinyurl.com/yg67ee2
Aika radikaali väite, vai mitä? Jos ja kun vielä ottaa huomioon sen aatteellisen todellisuuden Suomessa siihen aikaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heimosodat
Kuinka moni lähtee sytyttämään kynttilöitä sankarihaudoille? Jos katsoo Historiaa, niin pelkkiä pelinappuloitahan ne on ollut- ja niin tulevat Suomen miehet aina olemaankin. Kuka rohkenee sanoa vastaan _vihdoinkin_ ?
"Itse asiassa jo sodan aikana suomalaiset kokivat tiettyä myyttisyyttä, joka juuret ulottuivat parinkymmenen vuoden taa. Ajateltiin, että kun sisällissota oli jakanut uhrin ja väkivallan, se mitätöitiin nyt talvisodassa kaikkia yhdistävällä uhrilla. Eli vaikka talvisota olikin suuri murhenäytelmä, siinä koettiin myös jotain hyvin siunauksellista.
- Kansakunta ikään kuin lyötiin yhtenäiseksi kuolemalla sen puolesta, Tepora toteaa."
http://tinyurl.com/yg67ee2
Aika radikaali väite, vai mitä? Jos ja kun vielä ottaa huomioon sen aatteellisen todellisuuden Suomessa siihen aikaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heimosodat
Kuinka moni lähtee sytyttämään kynttilöitä sankarihaudoille? Jos katsoo Historiaa, niin pelkkiä pelinappuloitahan ne on ollut- ja niin tulevat Suomen miehet aina olemaankin. Kuka rohkenee sanoa vastaan _vihdoinkin_ ?
Vastaukset 18
Vanhimmat
israelilaiset ja palesiinalaiset samalla tavalla..? Hyökkäys Marsista?
...mutta en taida tavoittaa ajatuksesi ydintä. Haluat ajaa alas suomalaisen sotilaan sankarimyyttiä? Voit avata tuota pelinappula-ajatusta lisää.
Pelinappuloitahan kansalaiset aina ovat politiikassa, jos siitä näkökulmasta tahtoo asioita tarkastella. Toisaalta kansalaiset niitä pelaajia valtaan nostavat. Puolueetkin perustuvat kansanliikkeisiin.
Mulle heimosodat ovat tuntematon osa Suomen historiaa: sitä ei opetettu koulussa 70-luvulla, eikä se ole silmille hyppinyt sen jälkeenkään.
Äkkipäätä ajatellen heimosodat ovat osa porvarillista kansallisaatetta. Itä-Karjalan johtajat Ukki Väinämöinen ja Ilmarinen kuvastavat tuota kansallisromanttista ajatusta kiinnostavasti. (Tähän aion perehtyä tarkemmin).
Mutta kyllähän kansallisuusaatteilla on myös jonkinlainen kansalaisten tuki, ei se pelkästään muutaman johtajan voimin synny eikä elä.
Kysymys pelinappuloista liittyy myös kysymykseen Suomen valtiosta suhteessa Venäjään ja Neuvostoliittoon. Sisällisodan luoma jako oli varmasti syvä. Yksi jakolinja kulki sosialismin sisällä: kommunismin ja sosialidemokratian välillä. Sosialimin sisälläkin oli kysymys Suomen valtion roolista: pysytäänkö Suomena vai liitytäänkö kansainväliseen kommunismiin?
Mutta kyllä nuokin aatteet ja tuo kysymys nousi siitä että kansalaisten näkökulmat jakaantuivat.
Iso yhtenäisyys syntyi siitä, kun kommunistit joutuivat sivuraiteelle ja porvaristo ja sosialidemokraatit olivat yhtä mieltä siitä että itsenäinen Suomen valtio on hyvä juttu.
Neuvostoliitossahan käytiin sama rajanveto sosialismin ja kommunismin välillä, siellä asia ratkaistiin toisin päin, kommunismin voittaessa aatteellisen taistelun. Mutta asia ei ollut alunperin itsestään selvä sielläkään.
Paljon erilaisa aatteita ja tavoitteita tuon ajan Suomessa ja sen lähialueilla. Kansaa ei voi olla ilman kansallisuusajatusta ja se tarvitsee myyttejä ja tarinoita elääkseen. Sitten kun se aate on elossa, se on osa mentaalista todellisuutta.
Mun käsittääkseni ajatus itsenäisestä Suomesta elää edelleen vahvana muuallakin kuin poliitikkojen ajatuksissa.
Ei tästä nyt tainnut syntyä muuta kuin omien ajatusten selvittelyä.
Tää nyt oli hiukka enemmän, mitä tältä palstalta odotin...Mutjaa.
" Haluat ajaa alas suomalaisen sotilaan sankarimyyttiä? Voit avata tuota pelinappula-ajatusta lisää."
Tarkoitin lähinnä sitä `tykinruoka`-mentaliteetia, mikä sodanjohdossa _aina_ vallitsee. Kansahan (siis: miehet) on aina aulis uhraamaan itsensä jonkun itseään isomman "aatteen" puolesta- olkoonkin sitten vaikka Suur-Suomi.
"Tähän aion perehtyä tarkemmin."
Hyvä ajatus- asiasta ei käsittäkseni ole liiemmin kirjoitettu vielä. Ja huomioi Ukki Väinämöisen et al. toiminta juuri noina `heimosotien` aikoina. SIITÄ ei todellakaan ole suomalaisessa historiankirjoituksessa puhuttu tarpeeksi.
"ei opetettu koulussa 70-luvulla, eikä se ole silmille hyppinyt sen jälkeenkään."
Ei ole opetettu minullekaan, eikä siitä kuule puhuttavankaan, vaikka kuinka Mannerheimia ylistetään. Kai Ne katsoo jossain Opetusministeriössä, että Suomen historian reaalinen luku ei kuulu tulevien tohtorien käsitteistön piiriin tai jotain.
"Mun käsittääkseni ajatus itsenäisestä Suomesta elää edelleen vahvana muuallakin kuin poliitikkojen ajatuksissa."
Mä en taas ole poliitikkojen puheissa mitään kansallisuutta korostavaa tai edes ylläpitävää huomannut. Mun käsittääkseni ajatus itsenäisestä Suomesta elää edelleen vahvana ihan muualla kuin poliitikkojen ajatuksissa. Sielä missä raha pyörii, niin maan matosetkin.
"Ei tästä nyt tainnut syntyä muuta kuin omien ajatusten selvittelyä."
No saitpa minutkin miettimään edes hetkeksi näitä juttuja ;)
Kun tarinat ovat tarpeeksi yleisiä, ne muuttuvat myyteiksi.
Kun valtio kertoo tarinoita, niitä kutsutaan propagandaksi tai valheiksi. Mutta kun ne elävät tarpeeksi kauan, niistä tulee kansallisia myyttejä.
Kun kansalaiset kertovat tarinoita, niitä kutsutaan romaaneiksi tai lauluiksi. Mutta kun ne elävät tarpeeksi kauan, niistä tulee kansallisia myyttejä.
Nuo edustavat tarinankerronnan ylä- ja alatasoa. Ne eivät muka kohtaa toisiaan, mutta kyllä ne elävät vuorovaikutuksessa keskenään.
Vaikein hahmotettava on tarinankerronnan keskitaso. Se, joka ei edusta yksittäisen ihmisen kohtaloa, eikä valtion näkökulmaa.
Kuka kertoo tarinoita ja luo myyttejä yhteisön tasolla? Onko se koulu, opettajat, joiden voi katsoa edustavan kaikkia kolmea tasoa jollain tavalla? Vai esim. seurakunta, joka putoaa jonnekin yhteisöllisyyteen valtion ja yksilön välimaastoon? Vai kansalaisliikkeet? Tiede?
Onko keskitasoa yksilön ja valtion välillä olemassa, vai onko meillä vain sankaritarinoita ja propagandaa?
"Onko keskitasoa yksilön ja valtion välillä olemassa, vai onko meillä vain sankaritarinoita ja propagandaa?"
Se on joko tai- eihän pienelle ihmiselle anneta mitään mahdollisuutta edes. Se, mitä syötetään on koko Totuus. Ihme vaan, että kukaan ei 'vaadi` sitä luvattua onnelaa itselleen.
voisi edustaa tarinankerronnan keskitasoa? Se ei ole valtiollinen, mutta koneistona se ei ole yksilöllinenkään. Laajasti leviäviä, useinkin vailla kasvoja olevia tarinoita.
tv-jpounalismi on tietysti valtakunnallista, mutta esim. ammatillinen ja alueellinen journalismi kertovat tarinoita ihan eri näkökulmasta. Syntyykö niissä myyttejä?
"
"Mun käsittääkseni ajatus itsenäisestä Suomesta elää edelleen vahvana muuallakin kuin poliitikkojen ajatuksissa."
Mä en taas ole poliitikkojen puheissa mitään kansallisuutta korostavaa tai edes ylläpitävää huomannut. Mun käsittääkseni ajatus itsenäisestä Suomesta elää edelleen vahvana ihan muualla kuin poliitikkojen ajatuksissa." "
Mahdollisen ulkoisen uhan, missä muodossa se sitten ilmenisikin, myös poliittiselta johdolta alkaisi luultavimmin tulla kansallismielisiä mielipiteitä. Tosin eri kansankerroksissa ulkoinen uhka käsitetään usein eri tavoin.
Poliitikoksi ryhtyvällähän on, puoluekannasta, asemasta ja koulutuksesta riippumatta, eräänlainen vallan halu pontimenaan. Globalisoitumisen ajatteleminen pelkästään puhtasti talouden näkökannalta on lyhytnäköistä, se vaikuttaa nykypäivänä myös poliittisella tasolla ja myös suomalaisten poliitikkojen haavemaailmassa siintää mahdollisuus osallistua laajempaan vaikuttamiseen, ensin EU:n alatasoilla ja myöhemmin myös huipputasolla.
Kansallismielinen pienen maan poliitikko ei välttämättä joko omaa tai ajattele omaavansa mahdollisuuksia päästä vaikuttamaan globaalilla tasolla, joten on luonnollista, että ajattelu muotoutuu sen mukaisesti.
Tämä kertonee siitä, että joko oikeasti pidetään mahdollisia, varsinkin sotilaallisia, uhkia epätodennäköisinä, tai sitten vain toivotaan niin. Tämä siis, jos ei ala analysoimaan Nato-korttia...
Joten siltä osin olen Platosin kanssa samaa mieltä, se on tämän hetkinen tilanne.
Mitä se sitten vaikuttaa? Muokkaako se kansan mielipiteitä ehkä globaalimpaan suuntaan, koska ei mielletä poliittisen johdon enää olevan "Suomen puolella"? Onko se kenties pitkän tähtäimen suunnitelma vai vain jatkumo, jota ei voida pysäyttää, koska politiikkojen henkilökohtaiset ambitiot ohittavat kansalliset näkökohdat heidän ajattelussaan?
sellainen yleisempi näkökulma, kuin että missä kohdassa vallan jatkumoa se kansan tahto oikein katoaa?
Politiikastakin puhutaan aina joko poliitikkojen henkilökohtaisena valtapelinä tai sitten syrjäytettynä kansan äänenä. Tässäkään ei ole mitään keskitasoa, vain roistomaiset poliitikot ja petetty kansa.
Silti.
Puolueet on ihmisten perustamia ja niissä on ihmisiä jäseninä. Joku aatteellinen tekijä tähän liittyy.
Ihmiset valitsevat puolueiden johdohenkilöt. He tietävät, että siitä joukosta noustaan valtakunnan päätöksen tekoon.
Kysymykset EU:sta sun muusta käsitellään puolueissa, ihmisten kesken, ennen kuin niistä muodostuu sloganeita kärkipoliitikkojen vaalikampanjoihin.
Asiat eivät mene, ainakaan lähtöruudussa, niin päin, että ministeri taluttaa puoluetta - ihmisiä. Ihmiset ovat valinneet puolueelle johtajan, josta ehkä tulee ministeri.
Niin ikävää kuin se onkin, niin johtavat poliitikot edustavat kansan näkemyksiä.
Silti olen tietoinen siitä, että poliitikkoja ajaa oma henkilökohtainen vallanhalu.
Missä kohdassa sidos kansan tahdon ja poliittisen päätöksenteon välillä katkeaa?
Mun vastaus on se, että se katkeaa aina siinä kohdassa, kun joku saa yhtäaikaa sen vallan ja sen vastuun. Kuka on ollut pienenkään yhdistyksen halituksessa, tietää, että hallituksen sisältä asiat näyttävät erilaisilta kuin sen ulkopuolelta. Ihan järjestäytymisen alatasollakin, paikallisen Martta-yhdistyksen hallituksessa joutuu vastakkain sen ristiriidan kanssa, että heti jos uskaltaa käyttää annettua valtaa, joku suuttuu ja syyttää valtapyrkimyksistä :-)
Kansan, kansakunnan, valtakunnan, valtion etu näyttäytyy väkisin erilaisena kun sitä katsotaan kansalaisen, puoluevaltuuston tai kansanedustajan näkökulmasta. Siihen ei tarvita mitään valtapyrkimyksiä selittäjäksi.
Jostain ne maansa myyneet poliitikot valtansa saivat - käyttävätkö sitä valtakirjan mukaan vai eivät, siihen en yritä vastata.
"Missä kohdassa sidos kansan tahdon ja poliittisen päätöksenteon välillä katkeaa?
Mun vastaus on se, että se katkeaa aina siinä kohdassa, kun joku saa yhtäaikaa sen vallan ja sen vastuun. "
Erittäin hyvin sanottu.
"missä kohdassa vallan jatkumoa se kansan tahto oikein katoaa?"
Mulla on kyllä aika paljon kyynisempi katsantokanta siihen, että poliitikot olisivat kansan valitsemia ja kansan tahdon edustajia. Siitä lähtöruudusta on edetty tasolle, jossa vain pieni osa kansasta on se todellinen oman asiansa vaikuttaja. Suuri osa on joko passivoitunut kokonaan, äänestää "vaihtoehtoa" tai on hukannut käsityksensä todellisesta omasta asemastaan yhteiskunnassa. Suuren ja merkittävän osan tästä ryhmästä tekee, kun lisätään siihen se osa, joka sosiaalisesta asemastaan kuuluu enemmistöön ja yrittää vaikuttaa asioihin äänestämällä, mutta heidän mahdollisuutensa vaikuttaa ovat hävinneet tuon muun osan käyttäytymisen kautta. Se on se kohta, missä tuo kansan tahto katoaa.
Sillä sitten voidaan spekuloida, onko olemassa jokin "salaliitto", suunnitelmallinen ohjelma, joka on käynnistynyt, kun poliitikot ovat huomanneet alustan olevan hedelmällisen ja opportunistisesti käyttävät sitä hyväkseen.
Keskitaso... sitä saattaa olla vaikea havaita, kaikki vähänkään merkittäviltä vaikuttavat asiat ovat helpohkosti määriteltävissä jompaan kumpaan laitaan, tai ainakin lähemmäs sitä kuin hämärää keskialuetta.
Ehkä siinä onkin kaiken "sumutuksen" lähtökohta, sitä ei ole! Todelliset merkittävät asiat tapahtuvat sillä "harmaalla alueella, josta kukaan ei pysty löytämään mitään kiintopistettä tapahtumien alulle, lopulle tai käänteelle. Siinä tapauksessa, mitä suunnatonta rahan ja energian tuhlausta ne kaikki sosiaaliset ja poliittiset tutkimukset ja niiden takia mahdollisesti tehdyt - loppujen lopuksi käyttökelvottomat - toimenpiteet!
Tahtoisin asettaa keskialueelle kansalaisliikkeet.
Puoluejärjestelmä on niin vakiintunut ja kaavamainen, että kansan tahto katoaa helposti myös menettelytapasäädöksiin. Demokratia on myös niin monikerroksinen, että sen läpi pahimmillaan suodattuu huipulle vain epämääräinen varjo alkuperäisestä tahdosta.
Kansalaisliikkeet sen sijaan edustavat vapaata kansalaistahtoa ja kansalaistoimintaa valtakoneen ulkopuolella. Kansalaisliikkeet voivat olla yhden asian liikkeitä tai laajempia maailmankatsomuksellisia liikkeitä. Vaikka niistä ei ole suoraa yhteyttä valtakoneistoihin, ne voivat rakentaa ja ilmaista kansan tahtoa. Joskus jopa niin, että niillä on vaikutusta päätöksentekoon.
Yhden asian liikkeet ovat suosittuja, koska ne ovat helppoja ymmärtää ja niiden toiminta on suoraviivaista - yhteen asiaan vaikuttamista.
Laajemmat kansalaisliikkeet ovat hämärämpiä. Vihreä liike oli aikanaan sellainen: suuri liike, joka ilmensi laajan kansanosan käsitystä maailmasta ja se käsitys poikkesi vallitsevasta. Liike järjestäytyi puolueeksi ja siitä kai keskustellaan yhä, tappoiko se vihreän aatteen.
Vapaassa kansalaistoiminnassa on silti paljon mahdollisuuksia olla olematta pelinappula, osa massaa tai osa valtiovalhetta.
Keskialue saattaa hyvinkin olla se, mihin kansalaisliikkeet sijoittuisivat. Epämääräisyyden asiaan tuo kuitenkin kysymys, minkä verran niillä on todellista vaikutusvaltaa. Jos niillä on todellista vaikutusvaltaa, eivätkö ne silloin ole helpompi sijoittaa jompaan kumpaan reunaan?
Itse ajattelen, että niiden vaikutusvalta on lähtökohtaisesti mitätöntä. Toisaalta sitten taas ei.
Jos ajatellaan, että kansalaisliikkeiltä tulleista, tai lähinnä niiden toitottamista ajatuksista menevät läpi vain sellaiset, jotka sopivat yleiseen moraalikäsitykseen (ja siihen sisällytän myöskin egoistisen muka-myötämielisen-mutta-hyvä-ponnahduslauta-tässä-käyttäytymisen), onko se todellista vaikuttamista vai ovatko ne silloin opportunistisen hyväksikäytön välikappaleita. Ja jos ovat, onko juuri se vaikutusvaltaa?
"Vapaassa kansalaistoiminnassa on silti paljon mahdollisuuksia olla olematta pelinappula, osa massaa tai osa valtiovalhetta. "
Ja myöskin vailla toiminnan perusajatusta laajempaa yhteiskunnallista merkitystä, mikä taas vie sen pois siltä harmaalta alueelta, jossa ehkä jotain merkillepantavaa tapahtuu.
Jos yhtäällä on liian etäinen valtiokoneisto, johon kansalaisella ei ole yhteyttä - ja toisaalla kansalainen joka potee voimatonta pelinappulasyndroomaa....
... niin ehkä ei kannata edes tuijottaa noita ongelmia, vaan sivuuttaa ne. Kansalaisliikkeillä on tietysti roolinsa painostus- ja lobbausorganisaatioina, mutta niiden todellinen voima voisi olla siinä, että ne luovat uutta todellisuutta ohittaen tuon vaikutusvaltakysymyksen.
Tämä ei varmaankaan kuulosta seksikkäältä, mutta keskialueella tapahtuu kaikenlaista. Ihmiset toimivat asioissa, jotka kokevat tärkeiksi. Toimivat keskenään, eivät suhteessa päätöksentekoon.
Se tarkoittaa mielestäni sitä, että he ovat lakanneet olemasta yksin pelinappuloita ja ottaneet elämäänsä omaan hallintaansa. Rakentavat kulttuuria.
Ajatus on kulkenut kauas aloituksesta, eikä tällä ole tekemistä ap. sotateeman kanssa. Mutta se olisi hyvä huomata, että todellisuutta tapahtuu ja rakennetaan muuallakin kuin yksilön ja valtion tasoilla - jos tahtoo olla osa yhteisöä.
me kaikki urpot ollaa..jos ei muuten nii suomen valtiovalta nostelee meitä miten haluaa..=o)
me tietysti kiltisti teemme kaiken..miten paljon ihminen loppuviimeksi on muuta kun pelinappula..??
60- ja 70-luvulla kaikki makoilevat stallarit pilkkasivat sotaveteraaneja, joten asenteesi ei suinkaan ole uusi vaan tunkkainen tuulahdus suomettumisen vuosilta. Sitä paitsi on vanha ja yleisesti tiedetty fakta, että ulkoinen vihollinen yhdistää eripuraista kansaa. Siksihän Yhdysvallatkin sotii jatkuvasti. Kansa ryhmittyy yksituumaisemmin valtaeliitin taakse yhteistä vihollista vastaan eikä riitele keskenään. Lyödäänkö vetoa, että jos levottomuudet Kiinassa äityvät tarpeeksi pahoiksi, se hyökkää Taiwanille, että katse saadaan pois sisäisistä ongelmista?
Mutta en minä sentään sankarihaudoille kynttiöitä sytytä. Mennyt on mennyttä.
En nyt lainaamasi ajattelijan ajatuksiin ole perehtynyt, enkä niihin sikäli halua kantaa ottaa, mutta aiheesi yleisesti ottaen on kiinnostava. Itse olen viime aikoina paljon miettinyt - erityisesti näin itsenäisyyspäivän alla ja sitä rataa - että miksi niin harva asiantuntija uskaltaa selkeän yksiselitteisesti ilmaista kantaa esim. talvisodan syttymissyihin, ylipäätään. Toki Suomen sotien syytekijöitä on analysoitu historiantuntijoiden taholta aivan valtavasti ja varmasti jokaisella talvisotaankin perehtyneellä asiantuntijalla on asioista oma näkemyksensä, mutta yksiselitteistä väittävän selkeää syytä talvisodan syttymiselle ei kukaan useinkaan esitä (kuriositeetti: jos ei olis niin laiska, vois joskus tehdä perehtymällä vertailun merkittävimpien suomalaisten historioitsijoiden näkemyksistä talvisodan syttymissyistä)... En tiedä, että voisko kyse siinäkin olla sitten siitä, että suomalaisilla kuitenkin yhä(?) olisi olemassa eräänlainen kansallinen "trauma" geopoliittisesta asemastaan ns. idän ja lännen välisenä rajapyykkinä... Jokatapauksessa: yksi totuus talvisodankin syttymisen syistä lienee se, että Suomen valtion alkuperäiset rajaviivat sijaitsivat hyvin lähellä Pietaria ja - kuten vähänkin historiaan perehtyneet tietävät - itänaapurimme pyrki suojaamaan erit. Pietaria ja Pietarin lähiympäristöä sotilaallisilta uhkatekijöiltä. Alueluovutuksiin Suomi ei alunperin myöskään suostunut.
En itse ole minkään sortin historiantuntija, mutta mä en oikein jaksaisi hlö. koht. uskoa - jos & kun nyt tohon lainaamaasi tekstin pätkään ja ilman linkin lukemista vastineeni perustan-, että punaisten ja valkoisten välinen poliittinen ja kansaa kansakunnan tasolla erotteleva jako Suomessa olisi ollut niin vahva, että sitä voitaisiin kuvata "paikatun" talvisodan kansakuntaa yhdistävillä pakkotekijöillä. Punaiset mm. toimivat paljon ns. maan alla, lisäksi ainoastaan pieni osa heistä oli neuvomielisiä ja ylipäätään tavallisen mökinkansan arjessa valtakunnan politiikka muutenkaan tuskin näytteli kovin merkittävää roolia. Ne ihmiset - tai ainakin valtaosa heistä - meni sotaan, kun oli pakko. Mystiikkaakin voi varmasti hakea monelta suunnalta, mutta kun tosiaan en tekstissäsi lainaamasi ajattelijan ajatuksiin ole kerrassaan yhtään perehtynyt, en siihen asiaan osaa sanoa.
Myöskään tohon en oikein välttämättä jaksais uskoa, että Suomen miehet olisi "pelinappuloita", kuten väitit. Näissä esille nostamissasi sodissakin, Suomihan nimenomaan sitoutui puolustamaan kansaansa, vaikkei saanut ulkomailta taisteluunsa ylivoimaista vihollista vastaan melkein mitään muuta, kuin moraalista tukea.
Sodissa ei osaa nähdä hienoa ( vihaan sotia), mutta koskapa mm. oma isoisäni kaatui sodassa, nostan kyllä hattua niille sotien ajan suomalaisille äijille, jotka olisivat varmasti paljon mieluummin halunneet olla perheidensä luona ja elää tavallista elämää, kuin varoa niskaan tulevia luoteja. Ja sitä mieltä olen, että veteraanijärjestöt saisivat nyt laittaa -varmastikin kohtuullisesta kassastaan- ropoja erityisesti sotien veteraaneille, jotka vielä elävät (asiasta tais menneellä viikolla olla medioissa jokin keskustelukin, jos oikein silmäsin?).
tavallinen jees-mies on ollut muuta kuin pelinappula?
molemmille puolille. Siellä on sukua.
Tulee jouluisampi olo.
Eli missä se uutuus on? Kulttuurifilosofit puolustavat myyttejä tiedon vaarallisuudella kansan moraaliin, toiset ideologiat puolustavat myyttejä oikealla moraalilla. Natsisaksa oli yhtä myyttiä - neoliberalismi on myytti parhaimmasta päästä (myytin Jumala on raha ja sääntönä rationaalinen ihminen). Katupsykologiassa elää myyttinen narsisti - joka pahoinpitelee jättämättä jälkiä, tekee miehitetyn lennon Marssiin, johtaa kansoja ja tarpeen tullen on esillä tai pakenee kulisseihin.
Kauan eläköön illuusio. Kynttilöitä sytytän sotilaskarkureille.