MITÄ

Tekisi mieli lähettää takaisin anopille kortit mitä tulee ja tietysti avaamattomana. Anoppini on nyt ottanut mieheni silmätikukseen ja pitää häntä ulkopuolella kaikista asioista. Minuahan ei olla huomioitu koskaan. Ei mainitakkaan mm. Joulutervehdyksessä saatikka muissa. Olen siis ulkopuolinen ollut aina, liki 16v jo. Minua ei haittaa vaan päinvastoin olen tyytyväinen. Katkaisin välit kokonaan jo useita vuosia sitten. Anopilla on kolme lasta, ja ne kaikki on vuorostaan tapetilla ns. mustalla listalla. (uskomatonta..onhan kyseessä omat lapset) Tekisi todella (mieheni päätös) lähettää Joulukortti takas ja pikana. Kuitenkin katson sen oleen sen verran moukkamaista. Toisaaltaan enhän se minä laita takas vaan mieheni. Siis LAITETTAISITTEKO????? :-=)
6584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Heh. Eihän se fiksua ole mutta aikamoinen näpäytys.

Äänestä

Aika lapsellinen ajatus olisi, että lähettäisitte kortit avaamattomina takaisin!

Ei tuollaisella pelillä rauhaa rakennettaisi ja kosto aina osittain kääntyy myös kostajaan itseensä. Joulunaikana ei ole sijaa lähetellä pahaa mieltä toiselle, vaikka toinen ehkä olisi sen jollain tapaa "ansainnut".
Kyseessä ON kuitenkin miehen äiti, ilmeisen iäkäs ehkä. Olisiko kiva oikeasti viettää joulua tietäen, että on lähettänyt avaamattoman jouluntoivotuksen takaisin. Minä en pystyisi ainakaan ihan täydellisen rauhallista joulua viettämään tällöin.

Olet katkaissut välit anoppiin vuosia sitten. No, sinun pitää olla tyytyväinen, jos miehen äiti ei huomioi sinua.
Uskon kyllä, että kyseessä on vaikea ihminen, vaikka et kerrokaan, mitä käytännössä tarkoittaa mustalle listalle joutuminen. Anoppia voi pitää onnettomana ihmisenä.

Jos joku on vaikea ja onneton, niin ei sitä lajia tarvitse lähteä enempää kasvattamaan kohdistamalla ylimääräisiä ilkeyksiä tuohon vaikeaan persoonaan.
Asiallisuus, rauhallisuus, aikuismaisuus ja kostamatta jättäminen on parasta mitä voi tehdä, jo ihan siitä syystä, että tällöin voi säilyttää itsekunnioituksensa.

On aina annettava toisille mahdollisuus muuttumiseen. Joulukin on rakkauden ja anteeksiannon juhla. Vaikka ei pystyisi vaikeaa anoppia rakastamaan, voi ottaa neutraalin asenteen ja yrittää omalta kohdaltaan olla parempi ihminen kuin anoppi.

Äänestä
  • Voi herranpieksut. Kuuleppas Liina Anniina. Jos ap anoppi ei ole koskaan huomioinut ja olleet vuosia yhdessä,
    niih kukahan se mahtaa olla ilkeä näin Joulunakin. Mustalista tarkoittaa sitä kuinka on pois suljettu jostain.
    Nyt sattuu olemaan vuorossa ap:n mies jonka äiti anoppi on.

    Minä ainaskin lähettäisin ja ihan piruuttaan jos on ilkeä teille ja vielä näinkin tarkotuksella.

    Äänestä

  • qwdv kirjoitti:

    Voi herranpieksut. Kuuleppas Liina Anniina. Jos ap anoppi ei ole koskaan huomioinut ja olleet vuosia yhdessä,
    niih kukahan se mahtaa olla ilkeä näin Joulunakin. Mustalista tarkoittaa sitä kuinka on pois suljettu jostain.
    Nyt sattuu olemaan vuorossa ap:n mies jonka äiti anoppi on.

    Minä ainaskin lähettäisin ja ihan piruuttaan jos on ilkeä teille ja vielä näinkin tarkotuksella.

    TOTTAKAI ANOPPI ON ILKEÄ!

    USKON ETTÄ ANOPPI O N TOSI ILKEÄ, INHOTTAVA, JA VAIKKA MITÄ!

    Mitä sitten!? Jos joku on ilkeä, niin ei se tarkoita että itse pitää sortua tekemään tyhmän tarpeetonta ja lapsellista korttien takaisin lähettelyä.

    Kosto joulukorttien kautta!
    Herranpieksut voin minäkin sanoa. Lapsetkin osaavat kostaa: ei leikitä ton kaa, ei olla sen kavereita, tehdään sille pahaa, tyrkätään se ojaan, lähetetään sille pilatekstari, sotketaan se reppu, tyrkätään se ojaan, revitään sen vihko...

    lähetetään se joulukortti takaisin avaamattomana.

    Joo, hyvää ja rauhallista joulua vaan, suku.

    Äänestä

En lähettäis. Lähettäjä odottaa kontaktia ja jos olet päässyt hänestä yli niin älä enään lähde leikkiin. Anna hänen vain rauhassa lähetellä korttejaan, sinun ei tarvitse niihin reakoida mitenkään. Se on pelkkää paperia ja sanojen helinää.

Äänestä

Omaasta luukusta tulee aivan liian paljon postia jota ei kukaan halua lukea. Se kaikki menee avaamattomana roskiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TEKISITTE kirjoitti:

Tekisi mieli lähettää takaisin anopille kortit mitä tulee ja tietysti avaamattomana. Anoppini on nyt ottanut mieheni silmätikukseen ja pitää häntä ulkopuolella kaikista asioista. Minuahan ei olla huomioitu koskaan. Ei mainitakkaan mm. Joulutervehdyksessä saatikka muissa. Olen siis ulkopuolinen ollut aina, liki 16v jo. Minua ei haittaa vaan päinvastoin olen tyytyväinen. Katkaisin välit kokonaan jo useita vuosia sitten. Anopilla on kolme lasta, ja ne kaikki on vuorostaan tapetilla ns. mustalla listalla. (uskomatonta..onhan kyseessä omat lapset) Tekisi todella (mieheni päätös) lähettää Joulukortti takas ja pikana. Kuitenkin katson sen oleen sen verran moukkamaista. Toisaaltaan enhän se minä laita takas vaan mieheni. Siis LAITETTAISITTEKO????? :-=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu