Jos jossain

jota voisi ajatella tulee yleisille parisuhdemarkkinoille niin sitä heti tuhannet panomiehet jahtaavat.

On se kuitenkin ihan paikallaan vielä vakiintuneen vuosia sitten kakki naisteniskuyritykset jättäneen jo
ikisinkuksikin vakiintuneen miehen mennä joko ravintolasta tai nettisaitilta tarkastelemaan naistilannetta silloin jos tulee jotenkin provosoituna vähän sellaine ahdistava fiilis, että olisiko sittenki pitänyt aikanaan vaan jatkaa naisen itselleen yrittämistä.
Minun ei nyt tarvinnut edes mennä ravintolaan vaan kyllä tämä parin nettisaitin ja näiden asiassa relevanttien suomi24 palstojenkin tarkastelu jo riitti vakuuttamaan minut siitä, että ei tässä maassa minulle tule koskaan olemaan ketään sopivaa sellaista naista johon myös ihastuakkin voisin, eikä niitä tällaisia naisia liiion saatavan olisi koskaankaan ollut. Niiden naisten kanssa jotka taas saatavissa olisivat mutta joihin en voi ihastua en lähde alkuunkaan olemaan. Sellaisista naisista ei ole mitään iloa, päinvastoin jo pelkkä heidän katselunsakin voi masentaa, eritysesti niin kun heihinkin jotuu vielä paljon rahaa satsaamaan vaikka he periaattessa esiintyvät ilmaisina naisina.

Ravintolailta jonkun saatavilla olevan ruman luotaan työntävän naisen kanssa tulee maksamaan yhtä lailla kaikkinensa helposti sellaisen 100€ extraa. Tällaisen naisen kanssa sitten mahdollisesti päätyy ravintolaillan jälkeen joko omalle tai hänen asunnolleen, mutta ei satavarmasti minusta ole jonkun tällaisen naisen nussijaksi(eivät tällaiset naiset osaa edes pukeutua mitenkään seksikkäästi). Siinä sitten vaan jatketaan ryyppäämistä ja tarpeeksi ryypätyyään voikin hyvin panna humalatilan syyksi sen miksi on jättänyt nämä panohommat väliin.
Jos vaikka vain kerran viikossa tekisi tällaisen ravintolakeikan niin se tekis jotain 400€/kk extraa, eli minulle tuokin olisi jatkuvana törsäyksenä jo paljon liikaa. Minulla on aina ollut sellainen periaatte että en törsää naisiin enempää kuin korkeintaan 10% nettotuloistani. Ajoittain voin törsätä enempi mutta toisinaan taas menee pitkiä aikoja niin, että en törsää yhtään mitään. Jos tuo raja uhkaa vaikkapa vuositasolla ylittyä niin sitten se on naisjutut poikki ja ollaan ilman naisia vaikka kuinka fiksuja mukavia ja hyvän näköisiä olisivat.

Mitä muuta 400€ saa ? Tallinnassa saa nykyään 50€ naisen tunniksi . Eli Tallinnassa voisi hyvinkin käydä matkat mukaan lukien 2kertaa /kk, ja molemmilla keroilla saisi olla 2-3 tuntia naisen kanssa.
Netissä mallichattailijoiden kanssa voi chattailla privatissa 2$/min eli jotain 1,4 €/min. ja 400:lla vajaa 5 tuntia, ja tähän päälle ainakin tuollaiset 10 tuntia lähinnä samojen pimujen free chatissa voi olla mukana, eli yhteensä yli 3 tuntia viikossa. Pimun free chatisa ei kyllä sovi roikkua ollenkaan ellei esiinny tilanteeseen nähden fiksusti ja vielä sovi pimun kanssa, että tämä jättää sinut huomiotta tai sitten poistaa silloin jos hän katsoo että esiintymisesi voisi jotenkin päätyä haittaamaan hänen jonkun lupaavan miehen kanssa privateen pääsemistään. Nimittäin se on hyvin ymmärrettävä asia että joskus vaan esiintymisesi saattaa päätyä tällaista haittamaan vaikka kuinka fiksusti tilanteen huomioiden pimun eduksi pyrkisitkin esiintymään. Tähän päälle saa katsella ihan rajoittamattomasti pimun private chateista nauhoitettuja videoita, mitkä toisten tai omia pimun kanssa chattailuja ja hänen sinulle tai muille esittämiä srip-tease juttuja y.m.s. Jo 200€/kk satsaamalla voi tällaisella saitilla pysyä hyvin kuvioissa mukana.
Sitten kyllä alkaa palaa rahaa enemmän jos tekee niinkuin jotkut miehet tekevät kun lähettävät pimulle rahaa vaikka hienojen hepeneiden ostamista varten tai ostavat jopa arvokkaita koruja jollekkin suosikkipimulleen.
0110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

joku nainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu