Rouva hallituksen puheenjohtaja seisoi eteisessäni pupu-poolossaan ja teki lähtöä. Ihastelin, sillä olin aina pitänyt hänen tyylistään. Muodostin hänestä eräänlaisen numerosarjan havainnollistaakseni kohdetta laajemmin, ja voidakseni vertailla sitä itseeni.
Hän puhui hyvin hiljaa, kiihkotta. Jos häntä aikoi kuunnella, niin oli keskityttävä, nojauduttava eteenpäin ja tarkkailtava huulia ja silmiä hetkeksikään herpaantumatta. Hän oli hametyyppi, jalat roikkuivat aina maahan asti ja upposivat halvan näköisiin kenkiin. Kokonaisuus oli jollain lailla tuhruinen, kuin pesemätön ikkunalasi.
Nainen puhui eteiseni värityksestä ja kehui sitä. Hän on ensimmäinen talon asukas joka on nähnyt remonttini tulokset. Kun nainen olisi mennyt, jossain toisaalla soisi ovikello, ja hän ottaisi asian esiin kahvitellessaan, ikään kuin levittäisi asuntoni piirustukset pöydälle ja läikyttäisi kahvia niiden päälle.
Hänellä on rintojensa edessä panssari, punainen mappi. Hän lytistää sitä vasten itseään kaksin käsin kuin se olisi hukkunut lapsi, ja hän uupunut tekohengityksestä, lähes voimaton kohtaamaan ympärillä vaanivan todellisuuden. Katselen häntä hänen puhuessaan, käyttäessään laatusanoja: ihanin, pelkistetyin, harmonisin.
Hänellä on huomiota herättävän ohut ja pitkä kaula, jotenkin hänestä tulee mieleen lintu, kattohaikara. Tämä eläin seisoo vähässä vedessä ja astelee pohjaliejussa terävä nokka osoitettuna veteen. Pinnan alla välähtelee hopeakylkisiä kaloja. On kuumaa, vesi vääjäämättä höyrystyy ja haihtuu, vielä väreilee.
Pohdin naista lintuna katolla tekemässä pesää piipun päälle.
Hän on lapseton. Hänen miehensä seurustelee mielellään kanssani. On outoa, että miehellä on samanlainen auto kuin minulla, joten keskusteluun ei aihepulaa synny. On jotenkin huvittavaa se että tuo asia tekee meistä kuin sukulaisia, olemme ikään kuin samalla puolen aitaa. Olen erittäin huono tiimityöskentelijä. Mutta sen tiedän, että hän haluaisi naida minua.
Lintu eteisessäni oli päässyt retrotapetteihin, kun hänen laihat kätensä hypistelivät sateenvarjomaljakkoon tökätyn ratsupiiskan päässä hapsottavaa tupsua. Piiskoja oli kaksi. Mielestäni eleeni oli provosoiva, lähes hillitön. Olen saanut monet naurut asiasta, sillä kaikki heittävät aina jotain keventävää seksuaalisuuteen viittaavasta demonstraatiostani. Mutta minulle piiskat olivat vain piiskoja. Niille on mahdottoman vaikeaa löytää asunnosta säilytyspaikkaa. Ne ovat hyvin pitkiä.
Lintu puhui ja katseli hypistelemäänsä piiskanpäätä ymmärtämättä mikä se oli. Hän keskittyi tapetoinnin vaikeuteen, ja kertoili omista kokemuksistaan ja työssä kohtaamistaan ongelmista. Ymmärsin hänen sisustavan lapselleen huonetta; näin hänet pohtimassa sävyvaihtoehtoja ja ripustelevan klipsuihin itse ompelemiaan verhoja. Mies, joka halusi minua, kantoi sisään pinnasänkyä. Hän puuskutti. Olisi luultavasti aiheellista harrastaa sauvakävelyä ja syödä enemmän vaimonsa tekemää salaattia.
Näin kurjen silmissä samanlaisen sameuden kuin kaloissa torilla oli. Tuo ilme kesti hänen kasvoillaan silloinkin, kun hän riisuutui ja kävi suihkussa, kuivasi hiuksensa ja vasta sitten pukeutui aamutakkiin. Mies oli herännyt yöllä ja kömpinyt hänen päälleen, leikittä tunkenut kivuliaasti vehkeensä hänen kuivuuteensa ja tyydyttänyt nopeasti itsensä. Näin miten kyyneleet olivat kuivuneet hänen silmiinsä. Seisoin kalakauppiaani edessä, ja tiskillä, välillämme, oli koko valtamerimeri.
Yössä makaa kurjen ruumis tuijottaen vastapäistä seinää. Nyrkki on tuotu suun eteen kuin pienellä lapsella. Hän saattoi jopa purra kättään, jottei mies heräisi hänen sisimmästään huoneeseen pursuavaan vihaan.
Kipu oli katoamassa. Minusta hän teki kuolemaa.
Hän puhui hyvin hiljaa, kiihkotta. Jos häntä aikoi kuunnella, niin oli keskityttävä, nojauduttava eteenpäin ja tarkkailtava huulia ja silmiä hetkeksikään herpaantumatta. Hän oli hametyyppi, jalat roikkuivat aina maahan asti ja upposivat halvan näköisiin kenkiin. Kokonaisuus oli jollain lailla tuhruinen, kuin pesemätön ikkunalasi.
Nainen puhui eteiseni värityksestä ja kehui sitä. Hän on ensimmäinen talon asukas joka on nähnyt remonttini tulokset. Kun nainen olisi mennyt, jossain toisaalla soisi ovikello, ja hän ottaisi asian esiin kahvitellessaan, ikään kuin levittäisi asuntoni piirustukset pöydälle ja läikyttäisi kahvia niiden päälle.
Hänellä on rintojensa edessä panssari, punainen mappi. Hän lytistää sitä vasten itseään kaksin käsin kuin se olisi hukkunut lapsi, ja hän uupunut tekohengityksestä, lähes voimaton kohtaamaan ympärillä vaanivan todellisuuden. Katselen häntä hänen puhuessaan, käyttäessään laatusanoja: ihanin, pelkistetyin, harmonisin.
Hänellä on huomiota herättävän ohut ja pitkä kaula, jotenkin hänestä tulee mieleen lintu, kattohaikara. Tämä eläin seisoo vähässä vedessä ja astelee pohjaliejussa terävä nokka osoitettuna veteen. Pinnan alla välähtelee hopeakylkisiä kaloja. On kuumaa, vesi vääjäämättä höyrystyy ja haihtuu, vielä väreilee.
Pohdin naista lintuna katolla tekemässä pesää piipun päälle.
Hän on lapseton. Hänen miehensä seurustelee mielellään kanssani. On outoa, että miehellä on samanlainen auto kuin minulla, joten keskusteluun ei aihepulaa synny. On jotenkin huvittavaa se että tuo asia tekee meistä kuin sukulaisia, olemme ikään kuin samalla puolen aitaa. Olen erittäin huono tiimityöskentelijä. Mutta sen tiedän, että hän haluaisi naida minua.
Lintu eteisessäni oli päässyt retrotapetteihin, kun hänen laihat kätensä hypistelivät sateenvarjomaljakkoon tökätyn ratsupiiskan päässä hapsottavaa tupsua. Piiskoja oli kaksi. Mielestäni eleeni oli provosoiva, lähes hillitön. Olen saanut monet naurut asiasta, sillä kaikki heittävät aina jotain keventävää seksuaalisuuteen viittaavasta demonstraatiostani. Mutta minulle piiskat olivat vain piiskoja. Niille on mahdottoman vaikeaa löytää asunnosta säilytyspaikkaa. Ne ovat hyvin pitkiä.
Lintu puhui ja katseli hypistelemäänsä piiskanpäätä ymmärtämättä mikä se oli. Hän keskittyi tapetoinnin vaikeuteen, ja kertoili omista kokemuksistaan ja työssä kohtaamistaan ongelmista. Ymmärsin hänen sisustavan lapselleen huonetta; näin hänet pohtimassa sävyvaihtoehtoja ja ripustelevan klipsuihin itse ompelemiaan verhoja. Mies, joka halusi minua, kantoi sisään pinnasänkyä. Hän puuskutti. Olisi luultavasti aiheellista harrastaa sauvakävelyä ja syödä enemmän vaimonsa tekemää salaattia.
Näin kurjen silmissä samanlaisen sameuden kuin kaloissa torilla oli. Tuo ilme kesti hänen kasvoillaan silloinkin, kun hän riisuutui ja kävi suihkussa, kuivasi hiuksensa ja vasta sitten pukeutui aamutakkiin. Mies oli herännyt yöllä ja kömpinyt hänen päälleen, leikittä tunkenut kivuliaasti vehkeensä hänen kuivuuteensa ja tyydyttänyt nopeasti itsensä. Näin miten kyyneleet olivat kuivuneet hänen silmiinsä. Seisoin kalakauppiaani edessä, ja tiskillä, välillämme, oli koko valtamerimeri.
Yössä makaa kurjen ruumis tuijottaen vastapäistä seinää. Nyrkki on tuotu suun eteen kuin pienellä lapsella. Hän saattoi jopa purra kättään, jottei mies heräisi hänen sisimmästään huoneeseen pursuavaan vihaan.
Kipu oli katoamassa. Minusta hän teki kuolemaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Upeaa tekstiä jällen kerran..Milloin saamme kuulla paperiversion syntymästä? Mieli tekisi viipyillä noissa maailmoissa pidempäänkin ja oikeiden sivujen koskettelu lukiessa tuntuu hyvältä. Täällä hetket pitää hakea takaisin vaivihkaa.
olen paperiversio.
(nauraa)