että tällaista

Terveiset työvoimatoimiston masennuskurssilta=info-tilaisuudesta!!!!Itse odotin hieman tsemppaavampaa tilaisuutta, enkä tuollaista luovuttakaa luuserit, "ette tule saamaan töitä moneen kuukauteen"-tiedottamista. Olen päättänyt saada uuden työpaikan vaikka mikä olisi!!Ja näyttää sillä tavalla paskamaiselle työantajalle, joka irtisanoi minut ilman oleellista syytä koeajalla ja kohteli todella kaltoin.
3312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos siellä hirveästi tsempattaisiin tuntisit syyllisyyttä kun työtä ei sitten heti löydykään, tai syyttäisit "niitä" valehtelusta. Minusta ainakin on OK, että sielläkin myönnetään tosiasia että työtä on tosi vaikeaa löytää ja tiedostavat että ihan "hyvätkin" ihmiset voivat olla pitkään työttömänä.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä "Joo"n kanssa. Olen aina sydämeni pohjasta inhonnut kaiken maailman oppaita ja kursseja, joissa julistetaan että "teet sen, minkä päätät" taikka "ota oman elämäsi ohjat" ynnä muuta ynnä muuta. Amerikkalaista hapatusta eikä mitään tekemistä reaalimaailman kanssa.
    Infotilaisuus on infotilaisuus. Piste. Suomalainen, juuri työttömäksi jäänyt kansalainen ei totisesti tarvitse kuin perusinfon siitä,mitä ja miten työkkäri toimii, ja mitä pitää itse tehdä ja that'it.
    Ymmärrettävästi olet hyvinkin katkera ja ilmeisen vihainen, mutta suuntaa energiasi tosiaan johonkin muualle ja tulevaisuuteen!

    Äänestä

  • Kati kirjoitti:

    Olen samaa mieltä "Joo"n kanssa. Olen aina sydämeni pohjasta inhonnut kaiken maailman oppaita ja kursseja, joissa julistetaan että "teet sen, minkä päätät" taikka "ota oman elämäsi ohjat" ynnä muuta ynnä muuta. Amerikkalaista hapatusta eikä mitään tekemistä reaalimaailman kanssa.
    Infotilaisuus on infotilaisuus. Piste. Suomalainen, juuri työttömäksi jäänyt kansalainen ei totisesti tarvitse kuin perusinfon siitä,mitä ja miten työkkäri toimii, ja mitä pitää itse tehdä ja that'it.
    Ymmärrettävästi olet hyvinkin katkera ja ilmeisen vihainen, mutta suuntaa energiasi tosiaan johonkin muualle ja tulevaisuuteen!

    "Ymmärrettävästi olet hyvinkin katkera ja ilmeisen vihainen" vastaukseksi avaukseen vaikka kyllä minunkin sisälläni sitä katkeruutta ja vihaakin omiksi tarpeiksi on, en kiellä ja ehkä jopa oikeutettua, kohteet vain ovat toisaalla.

    Tuossa amerikanoppaiden asiassa olet kyllä aivan oikeassa, turhaa hapatusta enimmäkseen eikä suomalaiselle luonteelle edes sovi teko-onnellisen esittäminen. Onhan niissä kyllä huvittavatkin piirteensä, esim. myytti siitä että ihminen käyttää vain 10% aivokapasiteetistaan on lukemani mukaan lähtöisin jostain tuollaisesta tehokkuusoppaasta ja elää edelleen vahvana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hohhoijaa kirjoitti:

Terveiset työvoimatoimiston masennuskurssilta=info-tilaisuudesta!!!!Itse odotin hieman tsemppaavampaa tilaisuutta, enkä tuollaista luovuttakaa luuserit, "ette tule saamaan töitä moneen kuukauteen"-tiedottamista. Olen päättänyt saada uuden työpaikan vaikka mikä olisi!!Ja näyttää sillä tavalla paskamaiselle työantajalle, joka irtisanoi minut ilman oleellista syytä koeajalla ja kohteli todella kaltoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu