Neljä poliisia teloitettiin lähellä Seattlea

Yhdysvalloissa neljä poliisia on ammuttu kahvilassa Tacoman kaupungissa lähellä Seattlea Washingtonin osavaltiossa.

Piirikunnan sheriffinviraston tiedottajan mukaan poliisit istuivat kahvilassa tietokoneidensa kanssa, kun ainakin yksi asemies tuli sisään ja avasi tulen.

Piercen piirikunnan sheriffintoimiston tiedottaja sanoi, että kyseessä oli selvästi juuri poliiseja vastaan kohdistettu hyökkäys eikä esimerkiksi ryöstönyritys.

Ammuskelu tapahtui lähellä McChordin lentotukikohtaa.
5130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jenkeille olisi käymässä kuten romahtaneelle EX- Neuvostoliitolle nykyisin. Kleptokratian hallitsema sortuva tähti (katso musta aukko) turvautuu viimeiseen epätoivoiseen mahdollisuuteensa säilyttää valtansa eli äärimmäiseen väkivaltaiseen turvallisuuskoneistosta ylijääneisiin ja siellä käyttäytymisnorminsa oppineisiin mafiapalveluihin.

Äänestä
  • Yhdysvaltojen talous on todellakin Bushin jäljiltä enemmän kuin kurallla. Obamalla on edessään vielä vuosien työ ennen kuin siihen tulee mitään tolkkua.

    Ja kyllä nämä aseiden kalistelut siellä viestivät myös vakavasta yhteiskunnallisesta kriisistä.

    Vaan mitenkähän saisi näiden ProKarelian vaippanassujen päähän taottua, että se mitä Eurooppa ja Yhdysvallat eniten nyt tarvitsevat, on yhteistyö niin Kiinan kuin muidenkin nousevien (emerging) talouksien kanssa. Ja niistä talouksista erityisesti meille suomalaisille tärkein on tietysti Venäjä.

    Äänestä

  • Poks ja bam! kirjoitti:

    Yhdysvaltojen talous on todellakin Bushin jäljiltä enemmän kuin kurallla. Obamalla on edessään vielä vuosien työ ennen kuin siihen tulee mitään tolkkua.

    Ja kyllä nämä aseiden kalistelut siellä viestivät myös vakavasta yhteiskunnallisesta kriisistä.

    Vaan mitenkähän saisi näiden ProKarelian vaippanassujen päähän taottua, että se mitä Eurooppa ja Yhdysvallat eniten nyt tarvitsevat, on yhteistyö niin Kiinan kuin muidenkin nousevien (emerging) talouksien kanssa. Ja niistä talouksista erityisesti meille suomalaisille tärkein on tietysti Venäjä.

    alentunut käyttämään ainoaa osaamaasi pissakakkakielenkäyttöä niin mielelläni olisin keskustellut sellaisesta kovaa vauhtia hiipuvasta tähdestä kuin Amerikan Yhdysvallat. Menee nimittänsä valtavaa vauhtia alamäkeä.

    Ps. Mikä sinua estää käsittelemästä asioita asioina ilman tuollaista yhteiskunnan vähäosaisille tarkoitettua perussontaa.

    "Vaan mitenkähän saisi näiden ProKarelian vaippanassujen päähän taottua, että se mitä Eurooppa ja Yhdysvallat eniten nyt tarvitsevat, on yhteistyö niin Kiinan kuin muidenkin nousevien (emerging) talouksien kanssa. Ja niistä talouksista erityisesti meille suomalaisille tärkein on tietysti Venäjä."

    Äänestä

  • muistista kirjoitti:

    ... alapään jutut olevan sinulle jollainen pakkomiele?

    Äänestä

Onko tämä se hyvä uutinen junan räjäyttämisen vastikkeeksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joko taas? kirjoitti:

Yhdysvalloissa neljä poliisia on ammuttu kahvilassa Tacoman kaupungissa lähellä Seattlea Washingtonin osavaltiossa.

Piirikunnan sheriffinviraston tiedottajan mukaan poliisit istuivat kahvilassa tietokoneidensa kanssa, kun ainakin yksi asemies tuli sisään ja avasi tulen.

Piercen piirikunnan sheriffintoimiston tiedottaja sanoi, että kyseessä oli selvästi juuri poliiseja vastaan kohdistettu hyökkäys eikä esimerkiksi ryöstönyritys.

Ammuskelu tapahtui lähellä McChordin lentotukikohtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu