Ytimeen

Jos nyt oikein vedetään mutkat suoriksi, niin miehen tarkoitus on siittää ja naaraan tarkoitus on hedelmöittyä, synnyttää ja hoivaa ja kasvattaa lapset.

Joku kuitenkin tulee tähän suoravetoon ja sanoo että miesten tarkoitus on myös jälkikasvun elatus, mutta ei se niin vain ole, ellei naisia jotenkin estetä. Naiset omissa yhteisöissään voivat aivan hyvin kasvattaa lapseet keskenään ihan samaan tapaan kuin eläinnaaraatkin. Ja tästä samaisesta syystä evoluutio on luonut naaraasta paitsi paremman johtajan, niin myös paremman opettajan ja oppijan. Koska eihän siinä olisi järkeä, että se, joka lapsia opettaa olisi vähäjärkisempi kuin se, jonka suurin tarkoitus on vain naisen saaminen hedelmälliseksi.

Mutta.
Miehet tulivat kateellisiksi tästä kuviosta, siksi he tunkivat väkisin sivullisen roolistaan fyysisen voimansa ansiosta sanelemaan, rajoittelemaan ja omimaan naisia.
Miehet kävivät keskenään rajua kamppailua vallasta ja omistusoikeudestaan. Sillä vain valtaapitävät miehet pystyivät toteuttamaan miehen ikiaikaista unelmaa omistaa lukematon määrä naisia ja estää muita miehiä näitä hedelmöittämästä.
Eikä tämän etuoikeutetun miesvallan alaisina voineet toisetkaan miehet hyvin. Mies on miehelle, ei susi, joka on sosiaalinen upea eläin, vaan itse saatana ja ajattelee ensisijaisesti omaa viettiään, siksi toiset miehet piti pitää tiukassa kurissa ja orjuudessakin. Mutta naisten nousu oikeutettuun asemaansa oli silti niin suuri uhka, että heiltä piti evätä ihmisoikeudet, oikeudet kansalaisuuteen, äänestämiseen, jopa sieluun, koulutuksesta puhumattakaan.

Miksi näin on tapahtunut? Mikä tämä mieheksi kutsuttu olento pohjimmiltaan on? Katsoin eilen valkoisen miehen ristiretkeä Austraaliaan, eikö vain sielläkin joku pikkuherrapoliisi, joka luuli olevansa vallassa, ja olikin, tappoi aboriginaalimiehiä ja otti itselleen heidän puolisoja raiskattavaksi.

http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8648683/41241478
1100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sitten taistelevat naaraista, ja on soitimet jne?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

osallistukaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu