Olen asunut avoliitossa mieheni kanssa nyt n. 2 vuotta. Olemme seurustelleet 3 vuotta. Rakkautemme määrä ja laatu tuntuu joskus mielestäni uskomattomalta, aivan kuin unelta. Sanotaan "liian hyvää ollakseen totta", mutta en usko tuollaiseen pessimismiin. Uskon, että rakkaudellinen suhde on jokaisen saavutettavissa.
Asiaan. Muutaman viime kuukauden aikana on alkanut tuntua, että rakkautemme on syventynyt uudelle tasolle. Muutimme juuri kaupunkiin, josta emme tunne juuri ketään, joten olemme viettäneet enemmän aikaa yhdessä ja olen päivä päivältä ymmärtänyt enemmän miestäni ja sitä, kuinka harvinaisen ihana ja hyväsydäminen ihminen hän on. Meillä on ollut huonompiakin vaiheita ja olemme joskus suunnitelleet eroakin, mutta valtava kiintymys toisiimme on aina pitänyt meidät lopulta yhdessä. Olemme kokeneet vaikka mitä. Pelkäsin ennen tulevaisuutta, sillä suurin osa pariskunnista eroaa, mutta jossain vaiheessa ymmärsimme jättää pelon ja rakastaa. Elämäni on muuttunut.
Koen, että kotimme on pieni taivas maan päällä. Rakkautemme on ikään kuin elämiemme perusta, josta ammennamme voimaa omiin elämiimme ja niiden haasteisiin. Voi aina luottaa siihen, että kotona ymmärretään ja kotoa saa tukea. Erikoisinta tässä on yhteensulautumisen tunne. Tuntuu, että luonteidemme erot ja niiden aiheuttamat konfliktit muuttuvat päivä päivältä merkityksettömämmiksi, nautimme vain toistemme olemassaolosta. Halailemma ja pussailemma jatkuvasti. Seksi tuntuu pyhältä. Tahtomme on alkanut yhtyä - esimerkiksi, emme ajattele, että kumpi pesee tiskit, vaan koska meillä on yhteinen halu tiskien puhdistumiseen, ne tiskataan mitä pikimmin. Sillä ei niinkään ole väliä, kumpi sen tekee. Meillä ei lasketa eikä pidetä tiliä. Jos toiselta loppuu rahat, hän saa rahaa. Jos toinen on iloinen, toinenkin on iloinen, ja jos toinen on onneton, toinenkin on onneton.
Tämä on kai sitä, mistä avioliitoissa on perinteisesti ollut kyse. Olen äimistynyt, kuinka vähän tietoa nykyään löytyy aidosta aviorakkaudesta. Olen joutunut kääntymään 1700-luvulla kirjoitettujen kirjojen ja toisella puolella Maapalloa elävien ihmisten puoleen saadakseni tietoa. Ihmiset täällä Suomessa eivät pysty uskomaan, että onnellinen ja rakkaudellinen liitto voisi olla totta. Totta kai joskus tulee alamäkiä, mutta ne kestetään, jos perusta - rakkaus, kiintymys, välittäminen, kunnioittaminen - on kunnossa. On kauheaa, miten joka paikassa nykyään mollataan avioliittoa ja pidetään sitä kuolleena instituutiona, kun ei vain ymmärretä, mistä siinä on oikeasti kyse.
Niin ja taisinpa tehdä sellaisen virheen, että kirjoitin jatkuvasti avioliitosta, vaikka elänkin avoliitossa. Näen avoliiton alkusoittona avioliitolle ja olen kohta avioutumassa, joten koen jo oikeastaan eläväni avioliitossa.
Asiaan. Muutaman viime kuukauden aikana on alkanut tuntua, että rakkautemme on syventynyt uudelle tasolle. Muutimme juuri kaupunkiin, josta emme tunne juuri ketään, joten olemme viettäneet enemmän aikaa yhdessä ja olen päivä päivältä ymmärtänyt enemmän miestäni ja sitä, kuinka harvinaisen ihana ja hyväsydäminen ihminen hän on. Meillä on ollut huonompiakin vaiheita ja olemme joskus suunnitelleet eroakin, mutta valtava kiintymys toisiimme on aina pitänyt meidät lopulta yhdessä. Olemme kokeneet vaikka mitä. Pelkäsin ennen tulevaisuutta, sillä suurin osa pariskunnista eroaa, mutta jossain vaiheessa ymmärsimme jättää pelon ja rakastaa. Elämäni on muuttunut.
Koen, että kotimme on pieni taivas maan päällä. Rakkautemme on ikään kuin elämiemme perusta, josta ammennamme voimaa omiin elämiimme ja niiden haasteisiin. Voi aina luottaa siihen, että kotona ymmärretään ja kotoa saa tukea. Erikoisinta tässä on yhteensulautumisen tunne. Tuntuu, että luonteidemme erot ja niiden aiheuttamat konfliktit muuttuvat päivä päivältä merkityksettömämmiksi, nautimme vain toistemme olemassaolosta. Halailemma ja pussailemma jatkuvasti. Seksi tuntuu pyhältä. Tahtomme on alkanut yhtyä - esimerkiksi, emme ajattele, että kumpi pesee tiskit, vaan koska meillä on yhteinen halu tiskien puhdistumiseen, ne tiskataan mitä pikimmin. Sillä ei niinkään ole väliä, kumpi sen tekee. Meillä ei lasketa eikä pidetä tiliä. Jos toiselta loppuu rahat, hän saa rahaa. Jos toinen on iloinen, toinenkin on iloinen, ja jos toinen on onneton, toinenkin on onneton.
Tämä on kai sitä, mistä avioliitoissa on perinteisesti ollut kyse. Olen äimistynyt, kuinka vähän tietoa nykyään löytyy aidosta aviorakkaudesta. Olen joutunut kääntymään 1700-luvulla kirjoitettujen kirjojen ja toisella puolella Maapalloa elävien ihmisten puoleen saadakseni tietoa. Ihmiset täällä Suomessa eivät pysty uskomaan, että onnellinen ja rakkaudellinen liitto voisi olla totta. Totta kai joskus tulee alamäkiä, mutta ne kestetään, jos perusta - rakkaus, kiintymys, välittäminen, kunnioittaminen - on kunnossa. On kauheaa, miten joka paikassa nykyään mollataan avioliittoa ja pidetään sitä kuolleena instituutiona, kun ei vain ymmärretä, mistä siinä on oikeasti kyse.
Niin ja taisinpa tehdä sellaisen virheen, että kirjoitin jatkuvasti avioliitosta, vaikka elänkin avoliitossa. Näen avoliiton alkusoittona avioliitolle ja olen kohta avioutumassa, joten koen jo oikeastaan eläväni avioliitossa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihmettelen vaan, että miksi luulet muiden sitten olevan yhdessä? Mitä erikoista on yhteensulautumisen tunteessa, eikö se juuri ole sitä rakastumista ja rakkautta? Siis toki onhan sellainen elämän ihme, mutta et taida olla (onneksi) ainoa sen tunteen kanssa. Aika harva Suomessa on kenenkään kanssa kuitenkaan muusta syystä (ainakaan alunperin) kuin kiintymyksestä ja rakkaudesta...
Mutta kaikkihan lähtee omasta itsestä. Olet oikeassa, ei kannata pelätä vaan elää. Se pätee kaikkeen, ei vain rakkauteen.
En oikeastaan ajatellut, etteikö muilla olisi samanlaisia yhteensulautumisen kokemuksia, mutta tuntuu, että ne ovat valitettavan harvinaisia nykyään.
rakastumisen muuttuessa rakastamiseksi ja parisuhteeksi. Sen jälkeen seuraa itsenäistymisvaihe ja lopulta (jos suhde jatkuu) rinnakkaiselo kahtena yksilönä.
Nuoruudessa usein kuvittelee oman elämänsä tapahtumien olevan ainutlaatuisia ja harvinaisia. Se johtuu vain elämänkokemuksen puutteesta ja korjaantuu ajan kanssa, elämällä.
Jos on ihan kokojan oltava yhdessä. Kas kun ette puolita rahojanne, ruokamääriänne tai juomianne.
Minusta tuo viesti oli suloinen, ja elämäänsä ja parisuhteeseensa tyytyväiset ihmiset tuovat valtavasti iloa myös työpaikoilleen, kadulle ja ruokakauppoihin. Toisten onni ei ole keneltäkään pois, hyvähän se vaan on, että osa meistä on aidosti onnellisia.
Ihana lukea myös tällaisia viestejä, vaikka melkeen kateeksi kävikin :/
Jooo, edellinen vastaaja on oikeassa sillä lailla, että rakastunut ihminen näkee kaiken vaaleanpunaisen harson läpi, elää eufoorisessa unenomaisessa tilassa, niin kuin 'alustuksessasi' kirjoitatkin. - Kaikissa ihmissuhteissa on erilaisia vaiheita: ihastuminen, rakastuminen, 'sulautuminen yhdeksi', tunteitten seestyminen, laimentuminen ja lopulta uudelleen oman itsensä löytäminen. Ja siinä vaiheessa sitten punnitaan, jatkuuko parisuhde vaiko ei.
Jos toinen ei kestä sitä, että kaveri onkin jonkinlainen oma itsensä, niin eihän siitä mitään tule. Mutta kun kaksi ihmistä ei voi olla yksi, niin on parempi ja viisaampaa kasvattaa ja kehittää omaa itseään ja sisintä persoonaansa. Pärjäät paremmin siinä vaiheessa kun 'ero' tulee, on se sitten kuolema tai muu ...
Kuulostaakin että teet kaikki mahdolliset saatavilla olevat virheet miehekkeesi kanssa. (siis ei miehesi, koskette ole naimisissa vielä)
Kuulostaa vielä hetken hyvältä ja sitten räjähtää käsiin. Ja totaalisesti. Putoat korkealta, eikä mikään mitä nyt sanon voi vaaleanpunaistesi silmälasiesi pintaa himmentää. Eikä se mitään sitten kohtakaan auta sanoa, että mitäs minä sanoin. Yhtä harakoille se menee silloin kun nytkin.
Mutta osan ottoni. Onhan tuo luonnollinen kiertokulku. Koita jaksaa. Nyt, ja sitten.
Aika 'mielenkiintoinen' tapa ilmaista asia, ei 'avaudu' ihan helposti. Ymmärrän kuitenkin mitä tarkoitat, ajat takaa, koska on itse koettu, omakohtaisesti: Onnen seitsemäs taivas oli niin korkealla, että pudotus oli totaalinen, kova ja 'koliseva' sitten kun se tuli. - Silloinen esimieheni sanoi kerran, että sieltä putoaa alas. Arvaas vaan, uskoinko.
Nyt alkaa olla jo sellainen vaihe, kun ymmärtää (ehkä), että avioliitto oli tämän tytön elämän kovin koulu. Se asia, joka muokkasi ja kasvatti meikästä tällaisen kuin olen. "S-n sinnikäs sissi", sanoo se taivaasta pudottajakin ...