miehellä lapsi

Oon treffaillu reilun kuukauden verran miestä, johon oon pikkuisen ihastunut ja sanojensa mukaan hänkin muhun. Tällä miehellä on kuitenkin pieni lapsi, jonka huoltajuuden hän jakaa exänsä kanssa. Tää mies asuu vielä exänsä ja tän lapsen kanssa, mutta on piakkoin muuttamassa omaan asuntoonsa, kunhan saa remontin siellä valmiiksi. Koko kuvio vaikuttaa aika sekavalta ja mies on myöntänytkin sen ja sanonut, että ymmärtää varsin hyvin mun epäilykset, vaikkei niihin hänen mukaansa olekaan mitään syytä. Ero on kuulemma molempien osapuolien näkökulmasta harvinaisen selvä, käytännön järjestelyt vaan on vielä "hiukan" hakusessa.

Haluaisin edelleen tapailla tätä miestä, mutta jotenkin tuntuu, että tää meidän "suhde" on jo lähtökohtaisesti aika hankala. Ollaan molemmat 28-vuotiata. Mä itsekin eronnut pitkästä suhteesta vasta muutama kuukausi sitten. En missään tapauksessa halua olla mikään perheenrikkoja ja oon tehny asian hyvin selväksiä tälle miehelle. Hän on vakuuttanut, että se ei tule olemaan asian laita.

Kannattaisko mun lopettaa tää suhde nyt heti alkuunsa vai katsella rauhassa mitä tuleman pitää? Mä pelkään, että mulle tulee käymään huonosti, mutta toisaalta tää mies aika kiinnostava ja haluaisin tutustua paremmin...
5424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

oli miten oli, saat lapsen vaivoiksesi, jos jutusta tulee jotain. Ainakin viikonloppuisin ja lomilla lapsi voi olla sinunkin hoidossa ja vastuulla. Sitä kannattaa miettiä tarkkaan. Voisi olla hyvä jutella myös miehen tulevan ex-naisen kanssa, että onko kaikki selvää laisinkaan. En osaa oikein muuta neuvoa antaa.

Äänestä

vastata, että mieti ja harkitse asiaa hyvin tarkasti! Ensinnäkin onko miehen entinen suhde käsitelty lopullisesti? Tuleeko uusi suhde liian aikaisin ja tuntee näin vielä sekaisin?

Antakaa ajan kulua rauhassa ja katselkaa tilanteen kehittymistä. Mikäli päätä pahkaa riennätte uuteen suhteeseen voi alku tuntua hyvältä, mutta ongelmat tulevat esiin myöhemmin. Mies voi tuntea alussa vain jotenkin lohdutusta uudesta suhteesta, vaikka vanhan suhteen asiat painaa mieltä ja myöhemmin tulevat takuulla esiin, ellei käsitelty kunnolla loppuun.

Valitettavasti vastaavan tilanteen olen joutunut kokemaan, kun ex-kumppanin suhde lapsen isään oli vielä puolitiessä, vaikka alussa kertoi aivan muuta. Lopulta alkuhuuma jälkeen vanhat aiemman suhteen ongelmat tulivat esiin ja näin romuttivat hyvin alkaneen uuden suhteen.

Äänestä

Kannatta miettiä, onko valmis hoitamaan toisen lasta tosi usein ja siitä syystä jättämään omat suunnitelmat vko loppujen varalle. Sama pätee loma aikoihin. Kannattaa selvittää omat ajatukset, haluatko lapsia pian ja jos haluat, olen lähes varma, että mies tuossa tilanteessa ei halua! Joten tuolla ikää ei kannata antaa ajan valua hukkaan, jos mielii omia lapsia. Ja loppujenlopuksi kaikki riippuu siitä miehestä, millainen se sitten ajatuksiltaan ja etenkin teoiltaan on...

Äänestä
  • Niin, mun on hyvin vaikea uskoa, että esim. viettäisin loppuelämäni tän miehen kanssa. Siksi en ehkä osaa hahmottaa, mitä kaikkea se tarkoittaa, että toisella on lapsi. Kuten jo aiemmin mainitsin, mun oman eroprosessi on vielä jossain määrin kesken, enkä välttämättä halua aloittaa mitään maailman vakavinta suhdetta. Tiedän, että en millään voi saada tältä mieheltä kaikkia asioita, joita toivon saavani. Hän asettaa lapsensa aina etusijalle muhun nähden. Tää on tietenkin täysin ymmärrettävää, mutta itse haluasin olla jollekin se kaikkein tärkein ihminen maailmassa.

    No pointti on kai tämä: Tapailen tätä miestä siksi, että oon ihastunut häneen ja viihdyn hänen kanssaan. Samalla tiedän, että mies ei varmaankaan ole valmis aloittamaan mitään kovin vakavaa suhdetta, vaikka tavallaan molemmat ollaankin "vakavissaan" liikkeellä. Siksi musta tuntuu, että voidaan viettää aikaa yhdessä aika casual-hengessä, koska molemmat tietää tän olevan aika mahdoton tilanne. Myönnän, ei mitään tekemistä järjen kanssa.

    Äänestä

  • nettaneiti kirjoitti:

    Niin, mun on hyvin vaikea uskoa, että esim. viettäisin loppuelämäni tän miehen kanssa. Siksi en ehkä osaa hahmottaa, mitä kaikkea se tarkoittaa, että toisella on lapsi. Kuten jo aiemmin mainitsin, mun oman eroprosessi on vielä jossain määrin kesken, enkä välttämättä halua aloittaa mitään maailman vakavinta suhdetta. Tiedän, että en millään voi saada tältä mieheltä kaikkia asioita, joita toivon saavani. Hän asettaa lapsensa aina etusijalle muhun nähden. Tää on tietenkin täysin ymmärrettävää, mutta itse haluasin olla jollekin se kaikkein tärkein ihminen maailmassa.

    No pointti on kai tämä: Tapailen tätä miestä siksi, että oon ihastunut häneen ja viihdyn hänen kanssaan. Samalla tiedän, että mies ei varmaankaan ole valmis aloittamaan mitään kovin vakavaa suhdetta, vaikka tavallaan molemmat ollaankin "vakavissaan" liikkeellä. Siksi musta tuntuu, että voidaan viettää aikaa yhdessä aika casual-hengessä, koska molemmat tietää tän olevan aika mahdoton tilanne. Myönnän, ei mitään tekemistä järjen kanssa.

    Mun mielestä te sovitte toisillenne hyvin. Ihan oikeasti. Olette hyvin samanlaisessa tilanteessa eron jälkeen ja molemmat olette ihastuneita toisiinne. Eli anna aikaa miehelle muuttaa. En usko että on ruusuilla tanssimista koko ajan, mutta uskon, etä pystytte puhumaan erosta ja asioista toistenne kanssa ja ymmärtämään, mistä puhutte, koska olette samanlaisessa tilanteessa. Luulen, että paljon parempi tilanne lähtökohtaisesti kuin ihmisen kanssa, joka ei ole eronnut tai jonka erosta on jo aikaa. Olette samalla viivalla ja siitä on hyvä lähteä katsomaan, voiko tapailusta kehittyä jotain tai tarvitseeko siitä edes kehittyä mitään älyttömän vakavaa? Ette kumpikaan riko mitään joten mitä turhia miettiä liikaa. Lapsi ja lapsen kanssa puuhailu antaa sulle hyvän syyn myös omaan aikaan ja ystäviesi tapailuun jne, eli kaikkeen sellaiseen, mistä on syytä pitää kiinni ja noihin verkostoihin on syytäkin paneutua eron aikoihin, nimittäin nekin tahtoo muuttua erossa.

    Mun mielestä on pääasia, että tunteenne on molemminpuolista ja ette ole rikkomassa liittoja vaan jo eronneet. Antakaa vaan aikaa tarpeeksi asioille, muutamassa kuukaudessa olette jo viisaampia:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


netttaneiti kirjoitti:

Oon treffaillu reilun kuukauden verran miestä, johon oon pikkuisen ihastunut ja sanojensa mukaan hänkin muhun. Tällä miehellä on kuitenkin pieni lapsi, jonka huoltajuuden hän jakaa exänsä kanssa. Tää mies asuu vielä exänsä ja tän lapsen kanssa, mutta on piakkoin muuttamassa omaan asuntoonsa, kunhan saa remontin siellä valmiiksi. Koko kuvio vaikuttaa aika sekavalta ja mies on myöntänytkin sen ja sanonut, että ymmärtää varsin hyvin mun epäilykset, vaikkei niihin hänen mukaansa olekaan mitään syytä. Ero on kuulemma molempien osapuolien näkökulmasta harvinaisen selvä, käytännön järjestelyt vaan on vielä "hiukan" hakusessa.

Haluaisin edelleen tapailla tätä miestä, mutta jotenkin tuntuu, että tää meidän "suhde" on jo lähtökohtaisesti aika hankala. Ollaan molemmat 28-vuotiata. Mä itsekin eronnut pitkästä suhteesta vasta muutama kuukausi sitten. En missään tapauksessa halua olla mikään perheenrikkoja ja oon tehny asian hyvin selväksiä tälle miehelle. Hän on vakuuttanut, että se ei tule olemaan asian laita.

Kannattaisko mun lopettaa tää suhde nyt heti alkuunsa vai katsella rauhassa mitä tuleman pitää? Mä pelkään, että mulle tulee käymään huonosti, mutta toisaalta tää mies aika kiinnostava ja haluaisin tutustua paremmin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu