Olen nelikymppinen nainen ja mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä teini-ikäisistä lähtien. On ollut tyyntä ja myrskyä, kaikenlaista on mahtunut lähes 25 yhteiseen vuoteen.
Mieheni on aika pitkälti "ihannemieheni", on siis kiltti, työssäkäyvä, täysraitis, ei juokse yöelämässä/vieraissa naisissa, on hyvä isäkin kahdelle lapsellemme.
Se mikä nyt on alkanut vaivaamaan päätäni, on se, että hän on sellainen jörö tuppisuu, tuntuu, ettei hän mitään puhu, jos ei erikseen kysy ja sitten vain yksitavuisilla sanoilla. Käydän silloin tällöin esim. teatterissa/elokuvissa tms. ja ulkona syömässä ja hiljaista on. Tuntuu, että muut pariskunnat höpöttävät kaikkia asioitaan ja meillä ollaan hiljaa, ellen minä jotain puhu. Mies ei suutaan avaa tai ei sieltä ainakaan mitään lauseita tule... Ei hän koskaan mikään hölösuu ole ollut eikä tarvitsekaan olla, mutta olisihan se kiva keskustella jostain, kun kerran vietetään "laatuaikaa" yhdessä. Ei hän kylässäkään, silloin harvoin kun käymme, mitään puhu, ellei joku kysy. "Omien" sukulaisteni kanssa tämä nolottaa minua siinä määrin, ettei heillä paljon tule käytyäkään.
Joskus tuntuu, että olen ihan väsynyt tähän yrittämiseen, että jotain olisi edes henkisellä puolella, seksirintamalla, sielläkin, on ollut viime aikoina suht hiljaista, mutta se on ymmärrettävää, koska hänellä on vuorotyö ja meillä on suht erilaiset rytmit ja lapsetkin ovat aina kotona. Toisaalta joskus tulee mieleen, että onko meidän suhde aina ollutkin tällainen, ennen meillä oli kuitenkin vilkas seksielämä ja nyt kun se on hiljentynyt, niin tuntuu, että koko suhde on kriisissä... Että seksikö se mitä aina vain yhdistikin...
Liityin Facebookiin joskus keväällä enkä puhunut siitä miehelleni mitään, halusin jotain itselleni... Sitten menin hänelle kesällä kertomaan ja saman tien hänkin sinne tuli ja on kommentoimassa siellä asioitani... Joku aika sitten löysin mieleiseni artistin/laulajan ja innostuin hänestä todella paljon ja siitä kun kerroin miehelleni, niin kun tulin lauantaina koiran kanssa lenkiltä, siellä hän netissä istui ja kuunteli antaumuksella "mun" solistin biisejä... Nämä ovat siis ihan lähiajan esimerkkejä, kun tulee tunne, että hän jotenkin tulee liian lähelle, siis vie mun omia juttuja, eikä minulla ole mitään omaa elämää tai saa olla, kun hän heti tunkeutuu sinne. Nyt hän on jo puhunut, että voisi alkaa käymään samalla kuntoklubilla kuin minäkin...
Erota en haluaisi, on lapset ja jossain määrin elämämme on ihan mukavaakin, mutta kyllä minä usein ajattelen, että tätäkö tämä on, tässäkö tämä elämäni nyt todellakin on, juron tuppisuun rinnalla... Parisuhdeterapia alkaisi kai olemaan oikea paikka vai olenko vain yliherkkä? Kyllä minä ymmärrän, ettei elämä läheskään aina ole täydellistä ja kaikilla on puutteensa eikä toista voi muuttaa ja kaikkea sellaista, mutta mutta...
Tämä kaikki tai omaa syytänihän se tietysti on, mutta olen ajautunut pieneen juttuun erään toisen miehen kanssa, en ole siis häneen lainkaan ihastunut, lähinnä kyse on vain seksistä, mutta hän on erittäin sosiaalinen, hän keskustelee kanssani ja kuuntelee minua ja ihmisten ilmoilla ollessamme ei vain jurnota ja juttelee toisillekin ihmisille, nauraa ja on muutenkin "elossa" ja saa minutkin eloon.
Mitä ajatuksia tämä herättää teissä? Siis tämä koko tilanne, syrjähyppyni tietysti on täysin tuomittavaa, sen ymmärrän itsekin...
Mieheni on aika pitkälti "ihannemieheni", on siis kiltti, työssäkäyvä, täysraitis, ei juokse yöelämässä/vieraissa naisissa, on hyvä isäkin kahdelle lapsellemme.
Se mikä nyt on alkanut vaivaamaan päätäni, on se, että hän on sellainen jörö tuppisuu, tuntuu, ettei hän mitään puhu, jos ei erikseen kysy ja sitten vain yksitavuisilla sanoilla. Käydän silloin tällöin esim. teatterissa/elokuvissa tms. ja ulkona syömässä ja hiljaista on. Tuntuu, että muut pariskunnat höpöttävät kaikkia asioitaan ja meillä ollaan hiljaa, ellen minä jotain puhu. Mies ei suutaan avaa tai ei sieltä ainakaan mitään lauseita tule... Ei hän koskaan mikään hölösuu ole ollut eikä tarvitsekaan olla, mutta olisihan se kiva keskustella jostain, kun kerran vietetään "laatuaikaa" yhdessä. Ei hän kylässäkään, silloin harvoin kun käymme, mitään puhu, ellei joku kysy. "Omien" sukulaisteni kanssa tämä nolottaa minua siinä määrin, ettei heillä paljon tule käytyäkään.
Joskus tuntuu, että olen ihan väsynyt tähän yrittämiseen, että jotain olisi edes henkisellä puolella, seksirintamalla, sielläkin, on ollut viime aikoina suht hiljaista, mutta se on ymmärrettävää, koska hänellä on vuorotyö ja meillä on suht erilaiset rytmit ja lapsetkin ovat aina kotona. Toisaalta joskus tulee mieleen, että onko meidän suhde aina ollutkin tällainen, ennen meillä oli kuitenkin vilkas seksielämä ja nyt kun se on hiljentynyt, niin tuntuu, että koko suhde on kriisissä... Että seksikö se mitä aina vain yhdistikin...
Liityin Facebookiin joskus keväällä enkä puhunut siitä miehelleni mitään, halusin jotain itselleni... Sitten menin hänelle kesällä kertomaan ja saman tien hänkin sinne tuli ja on kommentoimassa siellä asioitani... Joku aika sitten löysin mieleiseni artistin/laulajan ja innostuin hänestä todella paljon ja siitä kun kerroin miehelleni, niin kun tulin lauantaina koiran kanssa lenkiltä, siellä hän netissä istui ja kuunteli antaumuksella "mun" solistin biisejä... Nämä ovat siis ihan lähiajan esimerkkejä, kun tulee tunne, että hän jotenkin tulee liian lähelle, siis vie mun omia juttuja, eikä minulla ole mitään omaa elämää tai saa olla, kun hän heti tunkeutuu sinne. Nyt hän on jo puhunut, että voisi alkaa käymään samalla kuntoklubilla kuin minäkin...
Erota en haluaisi, on lapset ja jossain määrin elämämme on ihan mukavaakin, mutta kyllä minä usein ajattelen, että tätäkö tämä on, tässäkö tämä elämäni nyt todellakin on, juron tuppisuun rinnalla... Parisuhdeterapia alkaisi kai olemaan oikea paikka vai olenko vain yliherkkä? Kyllä minä ymmärrän, ettei elämä läheskään aina ole täydellistä ja kaikilla on puutteensa eikä toista voi muuttaa ja kaikkea sellaista, mutta mutta...
Tämä kaikki tai omaa syytänihän se tietysti on, mutta olen ajautunut pieneen juttuun erään toisen miehen kanssa, en ole siis häneen lainkaan ihastunut, lähinnä kyse on vain seksistä, mutta hän on erittäin sosiaalinen, hän keskustelee kanssani ja kuuntelee minua ja ihmisten ilmoilla ollessamme ei vain jurnota ja juttelee toisillekin ihmisille, nauraa ja on muutenkin "elossa" ja saa minutkin eloon.
Mitä ajatuksia tämä herättää teissä? Siis tämä koko tilanne, syrjähyppyni tietysti on täysin tuomittavaa, sen ymmärrän itsekin...
Vastaukset 40
Vanhimmat
että semmosta....
kun sait kirjoittaa noin?
Eipä minulle ole selvinnyt koskaan, mitä iloa ihmiselle on toisen nimittelystä,
huorittelusta tässä tapauksessa.
Muistaakseni jossain sanottiin, että joka itsensä ylentää, se alennetaan.
Harvat meistä ovat niin täydellisiä, että todellisuudessa olisi kanttia ketään
mennä huorittelemaan.
Nimimerkki kuvaa kovin hyvin kirjoittajaa!!!!!!!!!!!!!!!!
... joka keskustelussa on tuollaisia, lieneekö jokin luonnonlaki? :)
huorien haukkuminen antaa aina mielihyvää.
Sanotaanpa tähän loppuunkin: Hyi vittu mikä lutka!
Tulipa hyvä olo :)
pala tulessakaan.Kai ihminen saa mielipiteensä sanoa.
Onko miehesi aiemmin/aikaisempina vuosina ollut puheliaampi? Kun miehesi on kiinnostunut lempibändistäsi tai käymään samalla salilla, niin tässähän teille olisi yhteinen puheenaihe. Kaikki ihmiset ei vaan ole puheliaita tai seurallisia, niin se vain on.
On hän joskus ollut vähän sosiaalisempi, nyt tuntuu, että joka sana pitää kiskoa irti... Puheenaiheitahan meillä/minulla olisi, mutta yksin ei ole kiva olla äänessä.
Kyllä meitä yleensäkin kiinnostavat saman tyyppiset asiat, joskus olisi vain mukavaa, että minulla olisi jotain "omaa", ihan kaikkea en haluaisi jakaa, pientä yksityisyyttä kaipaan.
En mä välttämättä mitään papupataa kaipaakaan rinnalleni, mutta on hieman ahdistavaa, kun joskus on tunne, että olen kaikki hänen elämässään.
Toki avioliitossa jaetaankin lähes kaikki, mutta kai se koskee molempia osapuolia... Jos hän osallistuu kaikkeen mitä minäkin teen, niin ehkä hän voisi jakaa ajatuksensa kanssani...
Ollaan me joskus juteltukin asiasta, siis tuosta jurottamisesta ja ei-sosiaalisuudesta, mutta ei se keskustelu mihinkään etene/päädy enkä kuitenkaan halua häntä loukata. Pelkään vain, että mitä enemmän tästä yritän puhua, sen enemmän hän "panikoituu" ja vetäytyy kuoreensa.
Samaa mieltä edellisen kanssa. Hänhän nyt haluaa oppia tuntemaan sinua. Tartu siihen kiinni ja yritä olla enemmän miehasi kuin ihastuksesi kanssa.
Täällä yksi hiljainen lajitoveri. Tunnistan samoja piirteitä, paitsi että vaimon kanssa kyllä koetamme jotain yhteistä touhuilla.
Kun miehesi "kiinnostuu" samoista asioista mitä sinä, ettekö voisi keksiä sellaista jota yhdessä voitte tehdä (muuta kuin seksiä)?
Ei välttämättä tarvitse olla mitään hienoa, kaupassa käyntiä, ulkoilua jne. Ajautuisitte ehkä sitä kautta keskusteluun.
Mehän ollaan lähes kaikki vapaa-ajat yhdessä ja asioita olisi vaikka kuinka paljon, mutta ongelma on juuri siinä, kun mies on tuppisuuna tai vain vastailee, jos jotain kysyn... Ei siis varsinaisesti keskustele mistään. Mieluisin hänelle on lukea jotain tekniikan alan lehteä tai vaihtoehtoisesti tuijottaa telkkaria, mutta tietenkin ulkoillaan, käydään kaupoissa, kulttuuritapahtumissa, syömässä ulkona jne. Häntä ei vain tosiaan kiinnosta keskustelu tai muu sosiaalinen kanssakäyminen, itseasiassa häntä ei kiinnosta paljon mikään muu kuin telkkari, kun nyt tosissaan ajattelee. Aina saa jotenkin potkia liikkeelle, mutta en pakota lähtemään mihinkään, saa jäädä kotiinkin...
En tiedä, tuntuu niin monimutkaiselta, tai sitten minä vain teen tästä monimutkaisen asian, en vain oikein tiedä mitä olisi tehtävissä, parisuhdeterapia kaiketi voisi olla paikallaan, kun eihän toista voi muuttaa, mutta olisihan se mukavaa, jos toinenkin edes vähän yrittäisi?
Ensinnäkin noille huoritteleville pöljille:hankkikaa elämä, näillä sivuilla vaan käytte toisia moralisoimassa,kun on niin tyhjää omassa elämässä..taidatte saada kiksejä nimimerkin suojissa runkkailusta! Päässä vikaa, kummassakin päässä,luulen mä..
Niin ja sitten asiaa sulle hiljasen ukon haltija..Mulla ihan sama juttu! Nuorena olin itse kova jutteleen ja hirmu sosiaalinen ja luulen että sen takia ukkoni mut valitsikin! Mutta nyt yli 20 vuoden jälkeen en enää jaksa olla se seremoniamestari ja yrittää keksiä puhumista..Tuntuu,että puhumiset on puhuttu! en kuitenkaaan eroa ala hommaan,löytyyhän niitä puhekavereita vaikka näin täältä ja muualta.
Seksikin muuttuu,kun ikää alkaa tuleen ja intohimo hiipuu ja ymmärrän turhautumisesi.. Niin se vain menee..
En kuitenkaan aloittaisi sen takia seksisuhdetta vieraan kanssa,sillä siinä pahoitat monen mielen kiinni jäätyäsi,eikä siinä vieraassa ole ehkä niitä miehesi hyviä piirteitä..
Jospa yrittäisit puhua miehesi kanssa "äänellä jonka kuulee.." Monesti on niin, että meille puheliaille on annettu lahja käsitellä asioita ja puhua niistä.
Luulen kyllä, että nyt sinulla taitaa olla muu ongelma selviteltävänä,kuin miehesi puhumattomuus..kunhan ei tempauksesi tähden mene kokonaan mykäksi, vai pystytkö syrjähyppysi salaamaan? Ajattelitko jatkaa uutta suhdetta?
Kukaan ei ole täydellinen ja jos miehesi
on muuten kunnon aviomies,en pilaisi perhe-elämää jonkun turpaveikon kullin takia,sanoithan itsekin ettet ole edes ihastunut häneen.. Miltä sinusta itsestä tuntuu, jos miehesi muhinoi toisen kanssa? Hyvät miehet,vaikkakin hiljaiset ovat nykyään harvinaista saalista ja miehellesikin löytyy varmaan ottajia..
Itse olen tämän oivaltanut ja mietin muita keinoja hiljaisuuden karkottamiseksi.. Toivon sinulle voimia,niitä tulet tarvitsemaan kun huomaat tehneesi jotain peruuttamatonta avioelämällesi,josta kärsivät jollakin tapaa kuitenkin lapsesikin..
"Ensinnäkin noille huoritteleville pöljille:hankkikaa elämä, näillä sivuilla vaan käytte toisia moralisoimassa,kun on niin tyhjää omassa elämässä"
Katsotaanpa miten se ääni kellossa muuttuu, jos oma miehesi päättää piristää suhdettanne pienehköllä syrjähypyllä. Tuskinpa hymyhuulin otat vastaan semmoisia uutisia!
Olen suurin piirtein ikäisesi nainen, meillä ei tosin ole. Ymmärrä oikein hyvin mitä tuolla puhumattomuudella tarkoitat. Ja kuinka se rassaa. meillä on niin päin, kyllä että mies puhuu kylässä on ulospäin hyvinkin sosiaalisen oloinen, että kukaaan tuskin uskoisi minua, jos sanoisin, että sama mies voi olla puhuttamatta sanaakaan minulle viikkoon. Kyllä me tietenkin joskus keskustelemme "päivän politiikasta" ja jostakin tv-ohjelmasta, mutta minun kanssa hän ei ole kovin puhelias. Ja tietenkin joku sanoaa, että aiheutan sen itse jotenkin, mutta ei pidä paikkansa. Mies on jo lapsena ollut kotioloissa samanlainen. Minulla vain meni vuosia tajuta asia johtuen elämäntilanteista , joissa elimme. Luulin hiljaisuuden johtuvan siitä ja kun vielä mies itse väitti ettei ole hiljainen minä uskoin. Ja voin lohduttaa sinua, että seksiä meillä on ollut viimeisen 10 vuoden aikana yhtä paljon kuin aikojen alussa kuukaudessa. Eli n. 30 kertaa.
Meillä mies ei edes tunnu kaipaavan sitä yhteistä aikaa ja yhdessä olemista ja puhumista. Ole erityisemmin ikinä kaivannut. Ja nuo em. olivatkin ne syyt miksi en ollut menossa niin innokkaasti naimisiin. Mutta mies skarppasi ne ratkaisevat kuukaudet.
Ei minulla ole sinulle neuvoja antta, mutta myötätuntoa kyllä. Tiedän mistä puhut.
Teki ihan hyvää ns. avautua täällä, sai jotenkin itsekin mietittyä asioita toiselta kantilta.
Kai mun täytyy enemmän keskittyä noihin mieheni hyviin puoliin, toista täysraitista ja työssäkäyvää miestä ei taida Suomesta kovin helpolla löytyä...
Mun "suhde" ei tosiaan ole vakavaa laatua, ei ole ihmisenä ollenkaan sellainen, jota arvostan tai joiden seuraan normaalisti hakeutuisin, seksin takia on näköjään valmis tinkimään laadusta...
Jotain parisuhdeterapiaa/-kurssia voisi kuitenkin harkita keväämmällä, tuskin siitä mitään haittaakaan olisi :)
Jos aiot pitää nykyisen miehesi ja päätätte vaikka mennä parisuhdeterapiaan, niin älä missään tilanteessa kerro kenellekkään syrjähypystäsi ja unohda koko juttu. Ja tarkennan, älä kerro KOSKAAN, etkä KENELLEKKÄÄN jos aiot vielä nauttia hyvästä olemassaolevasta parisuhteestasi.
että olet täysin tajunnu tilannetta vieläkään. Suhteesi vaikuttaa vain henkireiältä ja mies aidosti elämäsi rakkaudelta. Olet vain järkkynyt jotenkin. Surullista kuinka voit satuttaa rakastasi vielä ihmisen kanssa joka ei merkitse sinulle käytännössä mitään vain koska suhteenne ei anna sinulle täysin kaikkea mitä haluat. Hänen käytös ei oikeuta sinua tuohon vaan velvoittaa ottamaan ongelmasi määrätietoisemmin esille. Ja nyt puhutaan sinun ongelmista. Ongelmista kommunikoida miehesi kanssa. Se on vakavanpaa kuin miehesi vähäpuheisuus. Miehet puhuvat muutenkin päivässä huomattavasti vähemmä kuin naiset paitsi suhteen alussa tai kun haluavat jotain tiettyä kaltaisiltasi naisilta. Tilaasi käytetään hyväksi. Puhumattomuus on vain tekosyy pettämisellesi ja tiedät sen. Vaikka sinusta nyt tuntuu että miehesi ei välitä sinusta niin ajattele kuinka paljon häneen sattuisi jos tietäisi ja ennemmin tai myöhemmin jäät kiinni eikä miehesi toivu siitä koskaan etkä sinäkään. Toivottavasti et sitten ole liian ankara itsellesi. Nyt voit vielä yrittää korjata asiat tai erota. Luulen että miehesi tietää tai epäilee ja on maassa, mutta yrittää siitä huolimatta päästä takaisin elämääsi olemalla kiinnostunut tekemisistäsi. Uskon silti teihin. Vaikka et voi olla miehellesi rehellinen niin ole itsellesi. Suosittelisin ottaan etäisyyttä kaikesta jotta voit miettiä rauhassa sillä sinä tiedät lopulta parhaiten.
Hyvä mies, ei ryyppää eikä mitään - sitten suomalaisen naisen perusratkaisun tavalla annetaan pillua jollekin toivottomalle juntille. No oliko ihkua?
Ota vain kuule reilusti ero, mutta älä kuvittelekaan että 40 nainen on jotain kuuminta hottia vapailla markkinoilla. Ei todellakaan, sellainen nelikympinen suomimötky kelpaa enää kuin satunnaiseksi panopuuksi ja tietenkin vanhoille papoille eläkepäiviä ilostuttamaan.
Parasta ennen-pvm mennyt jo 10v sitten umpeen ja silti rakennellaan jotain unelmahöttöisiä pilvilinnoja.
vaikka edellinen kommentti on aika kärkevä, mutta kyllä siinä totuuden pohjaa on, kieltämättä - - on jotenkin uskomatonta miten täälläkin naiset valittaa että kun ukko ryyppää, hakkaa, huutaa ja käy vieraissa niin se ei ole hyvä, toisaalta jos ukko on raitis, uskollinen, tekee kotitöitä mutta on hiljainen niin sekään ei ole hyvä, ja ei kun vieraisiin. Voi vittu, mikä teitä vaivaa ? Silläkö tämä asia korjaantuu ja onko se kaiken ratkaisu että kun se uusi tuttavuus "kuuntelee ja ymmärtää" kyllä se alkuun menee niin mutta se arki tulee jokaiseen suhteeseen - miettikää nyt edes joskus vähän omaa napaa pidemmälle.
no eihän se nyt näin menee, mutta joskus ehkä haluaisi keskustellakin, mutta kyllä varmasti jokainen nainen (luulisin) ymmärtää, että hiljainen ja puhumaton mies on pettäjää ja hakkaajaa parempi enkä usko, että joku voisi vaihtaa!!!
No, minullahan ei ole kokemusta kuin 35 vuodesta,...
Miten helvetissä se keskusteluyhteys sillä avautuu että annetaan pillua jollekin muulle?
Lähetyssaarnaaja-asennossa puhutaan päivänpolitiikkaa ja takaapäin naidessa kerrataan sitten päivän tapahtumat ja suuseksin aikana mies kertoo sukulaisistaan???
Iha turha huoraamista on miehen puhumattomuudella perustella, se kun ei auta alkuperäiseen ongelmaan ollenkaan! Voin jopa ymmärtää jos seksittömässä mutta muuten hyvässä suhteessa etsii puuttuvaa osaa muualta ja sen voi vielä pitkin hampain jopa kuvitella jotenkin auttavan tilanteeseen, mutta että tämmöisessä tapauksessa????
Jos on tuppisun kanssa naimisissa mutta haluaa puheliaan miehen, niin ei siniä auta römpsäänsä jakaa vaan erota.
Nimimerkillä "exäni oli liian hiljainen makuuni, mutta en sitä silti pettänyt"
Totta!!! Kanna se mukanasi hautaan... Älä satuta muita!! Vaikka miehesi pystyisi jatkamaan luottamus ei palaa koskaan.
no näinhän tämä menee, jos ei jomallakummalla ole ns. omaa elämää, niin hän omii sen elämän jolla se on!
Näin se menee meilläkin, hyvä mies, kiltti, kunnollinen, ei puhu, ei ole ystäviä joten ei minullakaan saisi olla enkä saisi puhua jne,....
No mitä tuosta ajatella:"Mieheni ei puhu paljoa, joten petänpä häntä"...kuulostaa järkyttävän julmalta, siis aivan käsittämättömän itsekkäältä.
Ihmettelen, miten miehesi on jaksanut 25 vuotta kattella tommosta, kristus siltä.
en edelleenkään usko, että naiset joiden mies on kiltti, mutta eim puhu, haluavat pettää, eihän siinä ole mitään järkeä, me ihmiset olemme erilaisia, toinen puhuu ja toinen ei.....
Ja jos tuollaisen takia pettää niin onhan se järkyttävää...
Kivahan se kuulla jonkun muun miehen suusta olevansa sitä sun tätä, mutta missä todellisuus?
on aivan selvää, että teet toisen erilaisuudesta itsellesi meriselityksen, jotta sinun ei tarvitsisi myöntää itsellesi, että olet toiminut väärin, itsekkäästi ja avioliittonne ja perheenne kannalta tuhoisasti.
Mutta minun kommenttini ei koske sitä, vaan ajatustasi parisuhdeterapiasta. Mitä ajattelit, että parisuhdeterapiassa tapahtuu, miten se toimii ja mitä sillä voi saavuttaa?
Kaiken terapian lähtökohta on itsensä kohtaaminen rehellisesti. Sellaista terapiaa ei ole, jossa voisit käsitellä suhteessanne olevaa mukaOngelmaa, eli miehen temperamenttia ilman, että esiin tulisi todellinen ongelmanne, joka on sinun uskottomuutesi ja sivusuhteesi. Voit toki raahata sen hiljaisen tossusi sinne terapiaan ja valittaa miten hän ei tyydytä tarpeitasi, mutta etköhän löydä rahoillenne jotain parempaakin käyttöä. Ja jos terapeutti on älykäs ja asiansaosaava, hän kyllä näkee lävitsesi. Vai haluatko nimenomaan, että uskottomuutesi tulee esiin turvallisesti kolmannen henkilön läsnäollessa?
Kaikenkaikkiaan, olet valinnut miehesi kuin esineen, kodinkoneen. Hänessä on kivoja ominaisuuksia kun ei juo ja käy töissä, mutta muutenhan - noin ihmisenä - et ole hänestä kiinnostunut. Olet kiinnostunut hänestä vain omien tarpeidesi ja tavoitteidesi toteuttajana, välineenä.
Kirjoitat kuin murkku, miten eppaa on, että mies kuuntelee samoja biisejä kuin sinä, vaikka sinähän ne löysit! Voi nainen. Voi nainen sinua. Toinen yrittää lähellesi, yrittää jakaa sinun kiinnostuksenkohteitasi ja sinä koet sen tunkeutumisena. Jos aviopari ei voi jakaa edes musiikkia keskenään, miten ihmeessä heillä voisi olla läheinen ja toimiva suhde? Miten ihmeessä kommunikaatio voisi ikinä toimia, vaikka toisesta sukeutuisi oikea verbaalihirviö?
Välillänne on suuri autius. On aina ollut, sillä sinä et ole vielä kykenevä suhteeseen ihmisen kanssa. Ihmissuhde edellyttäisi molemminpuolista vuorovaikutusta, rehellisyyttä, avoimuutta ja läheisyyttä. Teillä ei ole noista mitään, eikä ole ollutkaan, koska teillä ei ole ihmissuhdetta.
On vain välinesuhde, hyötysuhde. Miten tuota toista voisi vähän rukata, jotta se toimisi vielä paremmin minun tarpeideni toteuttajana.
Olet tälle kaikelle sokea, koska sinun maailmassasi ei lopultakaan ole muita tärkeitä ihmisiä kuin sinä itse. Se on vauvan maailma. Jotkut kasvavat siitä maailmasta ulos noin 3-vuotiaana. Jotkut jäävät tuohon narsistiseen vauvan maailmaan, jossa muut ihmiset eivät ole oikein olemassa - muuta kuin silloin, kun heidän palveluksiaan tarvitaan.
Olen itse viettänyt lähes 30 vuotta vastaavanlaista muumioelämää . Rakastuminen johti avioliittoon, lasten syntymiseen jne; oletin miehen pysyvän samanlaisena kuin seurusteluaikana.
Eihän se niin sitten mennyt. Niin yksin en ole ollut koskaan kuin avioliiton loppuvuosina, ei keskustelua, ei yhteistä tekemistä vaikka yritin kommunikoida kyllä kaiken parhaan tietoni ja taitoni mukaan.
AP pakeni seksisuhteeseen, minä pulloon; kumpi sitten lie parempi (pullo varmaan näiden tämänkin ketjun kommenttien perusteella).
Ainakin lapset kärsivät enemmän minun tilanteessani...
Vihdoin tapasin henkilön, ystävän, sielunkumppanin, jonka kanssa pystyin jakamaan niin harrastukset kuin ajatuksetkin... ja tietysti myös sängyn.
Tilanne johti sitten eroon pariterapian kautta. Ja uuteen liittoon.
Tällä hetkellä pullo pysyy kaapissa, lapset( siis aikuisen ikäiset) ovat iloisia onnellisista vanhemmista; exänikin löysi heti uuden ja samalla uuden hänelle sopivan elämän. Uuden naisen kanssa kuulemma pystyy keskustelemaankin!
Kaikki siis voittivat loppupeleissä.
Siis minähän olin tässä tapauksessa pettäjä. Mutta mitä siitä seurasi? Pelkkää hyvää!
Tietysti sanotaan, miksi et eronnut ensin ja sitten vasta mennyt sänkyyn toisen kanssa. Sen henkisen helvetin aikana olin niin lopussa ja jo lievästi alkoholisoitunut, ettei niillä voimilla kyllä jaksanut eikä tajunnut tehdä yhtään mitään! Vasta kun sain löytää itseni sielunkumppanin kanssa, aloin jaksaa myös saada otetta elämästä.
Aivan niin. Turvallisinta on päästää liaanista irti vasta sitten kun on tukeva ote seuraavasta, senhän tietää simpanssikin.
Tokihan kaikki olisivat olleet onnellisempia, jos olisin juonut itseni kuoliaaksi!
vieläkään. Alkoholistin logiikka on se, että muut ajavat hänet juomaan, joten muut saavat hänet myös lopettamaan juomisen.
Logiikkasi on siis ennallaan, ja olet alkoholisti edelleen. Sitä seuraavaa drinksua odotellessa.
Kyllä jokainen raitistunut juoppo tietää, että se päätös pullon sulkemisesta tulee ihan itseltään,kun on sen asian itse mielessään päättänyt, mutta asiat ympärillä vaikuttaa siihen päätökseen..
Helpottunut elämä ympärillä vaikuttaa siihen ratkasevasti.. Valoa täytyy nähdä edessäpäin.. Puhun kokemuksesta.Mutta täytyy olla tahtoa ja lujuutta ja IHAN oikeasti haluta raitistumista..olen ollut raittina 17 vuotta.
On raitistuneita alkoholisteja ja sitten on kuivajuoppoja. Kuivajuopoilla ei ole mikään muu muuttunut kuin se, että he eivät enää - toistaiseksi - juo. Mutta sama ajattelu on tallella kuin juodessa.
Elämä helpottuu tosiaan, kun sitä lakkaa sotkemasta omalla käytöksellään. Kummasti "alkaa nähdä valoa edessäpäin" kun on edes sen verran selvinpäin ettei luomet roiku silmien edessä.
Jos edelleen on tarve sönköttää itselleen, että kyllä se oli sitten miehen teko pettää vaimoa, koska siitä seurasi niin upea asia kuin että minä lakkasin juomasta, on itseään huijaava kuivajuoppo.
Ja tuosta " minä tiedän kun olen alkoholisti ollut" -tematiikasta. Älä yritä opettaa isääs naimaan. Tämä maa on nykyisiä ja entisiä juoppoja pullollaan. Minä olen yksi niistä.
pillunjakamiselleen aina hyvät syyt keksii.
Juoppo lutka, hyi helvetti.
Tuo on pahinta ,miten voi käydä..Katkera vanha juoppo ja vielä nainen..
Sä et tuu valoo näkeen missään..Ukkonsa pettämistä vatvova kehäraakki..
Ukko lähteny aikanaan toisen mukaan ja se vaan pyörii siellä sekasessa päässä..Tää on sellanen tapaus,ettei kiinnosta ollenkaan..toivoton tapaus..vaihdan palstaa..Huoh!
vaihtaa palstaa.
Mutta itseasiassa minua kiinnostaisi tietää, mistä kristallipallosta päättelit että olen nainen? Ei sinua ainakaan tarkkalukuisuudesta voi syyttää;)
Onhan se ihme ja kumma, kuinka yksinkertaisia ihmiset voivat olla. Joko kiltti ja raitis mies tai juoppo ja hakkaava mies. Eikö nyt siltä väliltä löydy mitään? Täällä niin moni tuomitsee heti, että alkaa ihmetyttää tämä ihmisten yksinkertaisuus. Elämä voi olla niin monimutkaista kuin olla ja voi. Ymmärrän sinua 'Vaimoa' täysin. Nykyinen miehesi on ok: tuttu ja turvallinen, mutta kaipaat jotain lisäähaastetta elämään. Sitä saat tältä ns. toiselta, mutta voisiko olla niin, että aliarvioit häntä sanomalla, että et missään tapauksessa voisi kiinnostua hänestä?
Elä nykyisen miehesi kanssa ja odottele vain rauhassa maisemien muuttumista tai vaihtumista. Siinä ei ole mitään väärin. Jos miehesi ei halua ottaa halujasi ja/tai toiveitasi huomioon, niin miksi et hakisi mielenkiintoista seuraa muualta. Ei sen vuoksi tarvitse erota. Nauti vain molemmista parhaalla mahdollisella tavalla.
Sosiaalinen mies on aina mielenkiintoinen, ja jos seksi sujuu, niin mitä sen parempaa. Anna palaa sanon minä, jolla myös kokemusta tylsästä ns. 'hyvästä' miehestä, joka tukahduttaa minut täysin. Nautin turvasta ja taloudellisesta tilanteesta sekä hyvästä miesseurasta. Sitten kun ja jos mieheni haluaa ottaa minun asiani huomioon, niin olen taas täysin hänen. Mutta ei enää mennä yhden ihmisen ehdoilla.
olet tosi yksinkertainen ja helvetin epäreilu ihminen, että sitä saa pettää ja sählätä toisen selän takana, kun oma mies on niin perusturvallinen ja tylsä.
Olet sitte vaan tään aviopuolisosi kanssa, kun sillä on rahaa ja teillä taloudellinen tilanne hyvä, et viitsi erota kun elintasosi putoo roimasti ja samalla sinun statuksesi.
Olet tosi itsekäs ja omahyväinen henkilö. Sinun kuuluisi erota, jos et ole tyytyväinen ,ja lakata käyttääs miestäs hyväksesi taloudellisti, ja miehesikin saisi vapautensa ja löytäisi rinnalleen arvoisensa naisen.
Toivottavasti narahdat tempuistasi ja miehes nakkaisi sut pihalle.
ole hyvin......itse möhlitään ja vastuu siirretään miehelle !!
Lähde sinäkin nyt vaan ajoissa meneen....säästyy toiset paljolta.
niin ajattelin,että kun noin sopuisalla parilla on noin pieni ongelma(anteeksi, en tarkoita vähätellä,mutta ainahan ihmisissä jotain vikaakin on)niin parisuhde terapia tosiaan voisi auttaa ja miehesi voisi ymmärtää siellä, että kärsit hänen puhumattomuudestaan ja juroudestaan,varmasti alkaisi tsempata.
Mielestäni pariterapiaan pitäisi laittaa kaikki yli 20v yhdessä olleet,muutamaksi kerraksi,ikäänkuin päivittämään ja löytämään uusia ulottuvuuksia.
Mutta,itse pariterapiassa joskus käyneenä,tiedän tai terapeutti sanoi heti kättelyssä,että rahan ja ajan haaskausta koko juttu jos jommallakummalla on jotain pientäkin sutinaa jossain muualla niin terapia on ihan turha,kukaan ei pysty parantamaan parisuhdettaan siinä tilassa,vaan toisen ärsyttävät puolet vain korostuvat ja oma mieli vääristyy.Näin se kuule myös menee.
Eli jos todella haluat onnistua, pistä sutina poikki ja mene miehesi kanssa terapiaan katsomaan löytyykö apua,jos ei niin mieti sitten vasta ero ja sitten uudet ukot.Pysyy pää järjissä paremmin.
Kokemuksen syvällä rinta äänellä,se sosiaalinen mies voi näyttää kovin toisenlaiselta jos sitä omaa ukkoa ei olekaan ja esim tämä puhekone edustaakin sinua ja olis omasi.Ihmisen pää kun on tepposia täynnä.Et voi tietää miltä tuntuu omata sosiaalinen ja puhelias mies.(myönnetään,vaihdoin puhekoneen pois,aika raskas ,ylisosiaalinen,kaikkien kaveri,aina esillä ja äänessä,siksi häneen joskus rakastuin:( )
Mukavaa Joulun alusta,nämä ihan vain ystävyydellä ajateltavaksesi,elämästäsi päätät sinä.