Liian moni nettideittaaja tuntuu odottavan, että vastapuoli "löisi jalat alta" heti kättelyssä. Sitten kun näin ei yllättäen (!) tapahdukaan, ilmoitetaan deitille ettei valitettavasti tavata enää uudestaan ja palataan deittisivuille etsimään uutta potentiaalista salamarakkautta.
Uskovatko ihmiset oikeasti, että on olemassa joko "rakkautta ensi silmäyksellä" tai sitten ei rakkautta laisinkaan? Onko tällaisilla ihmisillä lainkaan käsitystä ylipäänsä ihmissuhteiden syntymisestä todellisessa maailmassa?
Turhauttaa kaikki menetetyt mahdollisuudet toisten yliromanttisten ja epärealististen toiveiden takia.
Ja nyt puhutaan todellakin siitä, että molemminpuolista kiinnostusta olisi mutta ei samantien tarpeeksi voimakkaita tunteita toisella osapuolella.
Nimimerkillä "Älkää kulkeko onnenne ohitse"
Uskovatko ihmiset oikeasti, että on olemassa joko "rakkautta ensi silmäyksellä" tai sitten ei rakkautta laisinkaan? Onko tällaisilla ihmisillä lainkaan käsitystä ylipäänsä ihmissuhteiden syntymisestä todellisessa maailmassa?
Turhauttaa kaikki menetetyt mahdollisuudet toisten yliromanttisten ja epärealististen toiveiden takia.
Ja nyt puhutaan todellakin siitä, että molemminpuolista kiinnostusta olisi mutta ei samantien tarpeeksi voimakkaita tunteita toisella osapuolella.
Nimimerkillä "Älkää kulkeko onnenne ohitse"
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mistä tiedät varmasti, että tunteita on molemminpuolin? Jos mulla on ekaa kertaa tavatessa tunne, että ei todellakaan kolahda kertakaikkiaan yhtään, niin en jaksa uskoa että se tunne siitä kovin romanttiseksi muuttuu.. En kyllä ole asiaa noin tylysti ilmaissut, vaan ehkä liiankin hienovaraisesti. Ehkä toiselle on jäänyt tunne siitä, että saattaisin olla kiinnostunut kuitenkin.
ekalla tapaamiskerralla tunteita ilmaistiin molemminpuolin ja sen jälkeenkin... Toinen osapuoli suunnitteli tulevia tapaamisiakin ja seurustelua, kunnes tokan tapaamisen jälkeen päätti ettei haluakaan tavata enää mutta sanoi edelleen tykkäävänsä... Ota näistäkin nyt selvää.
Kovin on tutun kuuloista. Siis nimenomaan tuolta vastapuolelta koettuna kun kuva esimerkiksi ei olekaan tehnyt vaikutusta ja sillee. Osa odottaa heti kättelyssä "sitä tunnetta" eivätkä tajua että ovat itse rakentamassa sitä hetki hetkeltä olemalla avoimia. Mutta netissä ei olla sillä tavoin vaan silmät sirillään ja tarkkaillaan ihmisessä jokaista pientä virhettä joka osoittaisi ettei toinen ole juuri se paras mahdollinen jota etsitään. Tämä voi tarkoittaa jotain sellaista kuin tekstin ulkoasua, jotakin ominaisuutta toisessa tai sitten sitä kuvaa.
On tullut aika vahva käsitys siitä että nettideitti kierouttaa ylipäätään ihmisten suhtautumista toiseen sukupuoleen (varsinkin naisten koska miehiä on niin paljon tarjolla joka tuutista) antaen väärän käsityksen miten ihmissuhteet (varsinkin kestävät sellaiset) luodaan ja lamauttaen ihmisen odottelemaan jotakin joka ei ole tulossa tai jos se tulee niin on hetken huimahdus vaikkapa pelimieheen.
Aika osuvasti on kirjoitettukin että siinä missä moni mies etsii netistä pelkkää seksiä niin suurin osa naisista etsii romanssia vaikka väittävät muuta eikä pitkäikäistä parisuhdetta tule syntymään noilla eväillä.
Itse kierrän kaikki "vie multa jalat alta" tyypit todella kaukaa.
"Itse kierrän kaikki "vie multa jalat alta" tyypit todella kaukaa. "
Mielelläni minäkin kiertäisin, mutta kun he eivät ilmaise asiaa välttämättä mitenkään vaan se tulee vasta myöhemmin ilmi. Mistä heidät tunnistaisi jotta osaisi välttää?
"Mielelläni minäkin kiertäisin, mutta kun he eivät ilmaise asiaa välttämättä mitenkään vaan se tulee vasta myöhemmin ilmi. Mistä heidät tunnistaisi jotta osaisi välttää?"
Jos suoraan asian esittävät niin ja tietyistä äänensävyistä.
Kaikki "etsin miestä isolla M:llä", "pitää olla tunnetta ja sitä jotakin", "paikka ois miehelle joka sais vipinää aikaiseksi" jne. rutinat ovat merkkejä tietynasteisesta odotusarvoista että miehen pitää kolahtaa omituisella tunteellisella tasolla välittömästi.
Kuitenkin heitä voi olla vaikea tunnistaa joten ainut ohje oikeastaan on että älä ota liian vakavasti mitään juttuja netissä. Valitettavasti tämä tietysti johtaa siihen että sen vakavan suhteen etsintä muuttuu entistä vaikeammaksi.
Miehet vaan valitettavasti ilmaisevat itseään eri tavalla kuin naiset, eli eivät välttämättä profiilitekstissään kirjoita "pitää olla tunnetta ja sitä jotakin" tai muuten ilmaise olevansa fantasiamaailman deittiä hakemassa.
Tuntuu, että on yhä vaikeampaa etsiä kunnollista miestä (ikäluokassa 34-43 v. Uudenmaan alueelta), joka ei siis olisi todellisuudessa varattu, pelkän seksin perässä, henkisesti tasapainoton tai sitten tuollainen selkeästi epärealistista suhdetta etsivä... ;-)
Tuo on valitettavan totta että miesten profiileja on vaikeampi tulkita.
Suosittelen että kysyt piakkoin mitä mies etsii netistä ja millä mielellä niin eiköhän se sieltä tule. Jos ei osaa sanoa että mitä etsii niin se on huono merkki.
"Tuntuu, että on yhä vaikeampaa etsiä kunnollista miestä (ikäluokassa 34-43 v. Uudenmaan alueelta), joka ei siis olisi todellisuudessa varattu, pelkän seksin perässä, henkisesti tasapainoton tai sitten tuollainen selkeästi epärealistista suhdetta etsivä... ;-)"
Pahoittelen, se on yhä vaikeampaa etsiä tuosta nuorempia naisia pohjoisesta, jolla ei olisi lapsia, pelkän romanssin perässä, normipainoinen tai sitten tuollaisen selkeästi epärealistista suhdetta etsivä.. ;)
Olen itse hakusessa juuri tuolla ikähaarukalla ja minulla on kokemuksia kemiasta, joka joko syttyy tai ei syty. Kun kohtaa ihmisen, sen "sielunihmisen" se tunne tulee heti kun katsoo toista ensimmäisen kerran silmiin, siitä olemuksesta ym. Ilmeisesti et koskaan ole rakastunut ensi silmäyksestä. Voin sanoa, että kyllä se on mahdollista ja kohteena ihan normaali tavallisen näköinen mies.
Olen tavannut netissä ihan tasapainoisia ja hyviä miehiä, mutta toki karsintaa olen jo ilmoituksia selatessa, että kirjoitteluvaiheessa tehnyt. Ilmeisesti vedän itse kuitenkin puoleeni sellaisia, jotka eivät ole vedättäneet ja jos itsellä on tullut ensitapaamisesta intuitio toisen epärehellisyydestä, on juttu helppo lopettaa siihen yhteen tapaamiseen.
Uskon, että baarielämässä on paljon enemmän "vedättäjiä". Urheilijat eivät ainakaan paljoa viihdy baareissa, ja netti onkin "helppo" keino tavata toinen urheilullinen. Ei kannata olla liian kyyninen. Positiivisuutta kehiin!Messie: ei kukaan suunnittele seurustelua vielä toisen tapaamisen jälkeen, silloin vasta tapaillaan ja tutustutaan...seurusteluun siirrytään myöhemmin ja tällöin jätetään myös muut tapailusuhteet pois. Naiset on tässä asiassa niin erilaisia kuin miehet, jotka osaavat ottaa paljon rennommin ja edetä luonnollisemmin hitaamman tutustumisen kautta.
En olekaan koskaan ihastunut keneenkään täysillä ensisilmäyksellä, kaikki pitkäaikaiset vakavat suhteeni ovat syntyneet ajan kanssa. En usko huumaan.
PS. Meidän tapauksessamme mies puhui seurustelusta ekan tapaamisen jälkeen.
Kyllä sen eka treffeillä yleensä tietää, haluaako tavata toista kertaa... Tokihan voi käydä niin päin, että eka treffit menevät kivasti, mutta jossain vaiheessa jompi kumpi huomaa, että ei jutusta tulekaan mitään, mutta ainakin mulla harvoin toisin päin....
ja mielestäni normaalia parempi ihmistuntija.
Kyllä sen ekasta kahdesta sekunnista näkee, millainen ihminen on perustyypiltään. Valheellisuuden näkee, ym. Ex-miehelle tapasin sanoa esim. että "tuolta ihmiseltä en ostaisi autoa", ja hyvin usein ihmisestä paremmin tiedettäessä sitten olikin jotain ei-niin-rehellistä toimintaa.
Yksinäisyys on myös asia, joka lyö aika vahvasti läpi, samoin näkee naisen puutteen, aggressiivisuuden ym. Että mistäkö? Pienet eleet, tapa istua, silmänrypistykset, äänenväri kaikista niistä voi lukea kun oppii vain lukemaan. Mutta olenkin noitien sukua....
En usko ollenkaan siihen,e ttä jos pariin tuntiin ei rupea synkkaamaan, synkkaisi sen paremmin jatkossakaan. Paitsi näillä rationaalisilla ihmisillä, jotka puolisonkin valitsevat kuin ostoslistan mukaan. Heille todellakin onnistuu,e ttä kun ihmiseen tutustuu pitemmin, he kuvittelevat siitä tykkäävänsä, jopa rakastavansa. Niissä rajoissa mitä tuo kylmä, tunteeton järki-ihminen pystyy....Mutta me tunneihmiset, meille on turha moista mössöä syöttää!
Kahdesta ekasta sekunnista.
"Yksinäisyys on myös asia, joka lyö aika vahvasti läpi, samoin näkee naisen puutteen, aggressiivisuuden ym. Että mistäkö? Pienet eleet, tapa istua, silmänrypistykset, äänenväri kaikista niistä voi lukea kun oppii vain lukemaan. Mutta olenkin noitien sukua...."
Tuo viimeinen kommentti kertookin kaiken sinusta ja sinun "vaistoistasi".
Minä ainakin jaksan uskoa pikaiseen ihastumiseen. Rakastuminen on tietysti eri asia.
Tälläinen treffailu on kuitenkin niin erilainen tapa tutustua kuin jossain arkitilanteessa, kuten töissä tai harrastuksen ohessa toiseen tutustuminen. Mikäli henkilöön törmää useammin/säännöllisemmin noissa arjen tilanteissa, voi ihastuminen/rakastuminen tapahtua huomaamatta ja ajan kanssa.
Nyt tavataan vain tutustumisen vuoksi ja yritetään keksiä jotain yhteistä tavallaan tyhjästä. Tälläisessä tilanteessa, jos ei parilla ekalla kerralla tule tunnetta, että tästä voisi tulla jotain, niin tapailun jatkaminen voi tuntua aika väkinäiseltä. Ei toisen tarvitse "lyödä jalkoja alta", riittää että syntyy tunne siitä, että tämän suhteen eteen "kannattaa tehdä töitä". Se mitä tuon tunteen syntyminen vaatii on mielestäni juuri sitä ihastumista ja kemiaa henkilöiden välillä. Minulle on melko sama mitä maililla kirjoitellaan ja kuinka kauan, sen kautta en pysty kehenkään ihastumaan.
Nämä seuranhakupalvelut mahdollistavat tälläisen kulttuurin ja se pitänee vain hyväksyä. Luulen, että jos tällä tavalla löytää pitkäaikaisen suhteen, niin kyseessä on todellinen onnenpotku. Toivoa en kuitenkaan aio heittää, enkä halua vain "tyytyä" johonkin toiseen ihmiseen. Haluan tuntea sen ihastumisen ja perhoset vatsanpohjassa ennen seuraavia treffejä ja haluan tuntea sen heti alusta lähtien.
Ehkä tavoittelen saavuttamatonta, mutta pidän peukkuja itselleni :)
Ei kannata heittää toivoaan, se ON mahdollista, myös netissä. Ihastuminen ja rakastuminen on ihanaa, mutta se vaatii molemmilta osapuolilta heittäytymistä ja riskinottoa mikä voi olla pelottavaakin, etenkin jos on huonoja kokemuksia edellisistä suhteista. Olen sitä mieltä, että kun tunne tulee, siitä pitää kertoa vaikka sillä hetkellä alaston onkin ja ehkä kasvonsa menettääkin, mutta mitä siitä. Voi olla myös vaihtoehto, että menettää toisen kun ei kerro tunteistaan. Tunteiden vietäväksi heittäytyminen on pelottavaa, mutta samalla ainutlaatuinen keino kokea jotain mullistavaa ja täyteläistä. Ihanaa ja rakkaudentäytteistä syksyä kaikille nettitapaamisiin ja onnea sen oikean kohtaamiseen! Luovuttaa ei kannata!
Itse olen kyllä myöas sitä mieltä, että joko se tunne "synkkaamisesta" syttyy heti, tai siteen sitä ei tulekaan. Sellainen tietty fiilis pitää olla heti alussa, muuten sitä ei tulekaan. Ja kyllä, olen kokeillut monia erilaisia lähestymistapoja.
Ihmisten pitäisi muistaa että jos tapaa uuden ihmisen netin kautta tai vaikka baarissa, kyse on aluksi ihan vaan ensikontaktin luomisesta. Eli oikea tutustuminen tapahtuu ihan oikeassa elämässä, rauhassa kahden ihmisen välillä.
Huvittavaa kun joku tuossa kirjoitti että miehet muka ottavat nämä asiat rennommin. Itsellä ihan päinvastainen fiilis. Eli itseni mukaan lukien tuntemani naiset osaavat paljon paremmin mennä tilanteen mukaan, tunnustella ja joustaa, miehet taas paljon selkeämmin joko pelkän seksin tai sitten vakavampaakin vakaava suhdetta hakemassa. Eli ei tilannetajua juuri ollenkaa, eikä niiden päätä näissä asioissa käännetä ... eli ovat niin jumissa omassa ajatusmaailmassaan. Omasta mielestäni deittailuun pitäisi suhtautua vähän huumorilla, ja antaa suhteiden kehittyä omalla painollaan ilman kauheita odotuksia ja paineita.
Mutat tsemppiä kaikille deittiviidakkoon!
Aika naiivia mun mielestä odottaa jotain hirmuista jalat alta -efektiä ensitapaamisella. Musta tapaaminen on enemmänkin vaan sellainen että tsekataan "oisko kivaa yhdessä". Onko muulla nyt niin väliäkään? :)
Tietysti homma kosahtaa monen kohdalla siihen että kaiken pitäisi olla täydellistä(mehän kaikki olemme, eikö...) ja pikainen tapaaminenkin elämän siihen asti ikimuistoisin hetki. Muuten ei kannata harkitakaan mitään...
Paljon on mätää näissä nettideittikuvioissa. Kärjistettynä vois todeta että 95% hakee sitä viittä prosenttia ihmisistä. Ei tarvitse olla mikään matemaatikko että tajuaa että jotain on väärin. :P
"Paljon on mätää näissä nettideittikuvioissa. Kärjistettynä vois todeta että 95% hakee sitä viittä prosenttia ihmisistä"
Niin sanoisin, että 95% kaikista ihmisistä (myös netin ulkopuolella) hakee sitä 5% ihmisistä. Jos minä/vastapuoli ei olisi ollut historiassani niin ronkeli, niin en olisi koskaan päätynyt nettideittailuun. Harrastusten, tuttujen ja työn (tai opiskelun) kautta solmitut tuttavuudet ovat vaan jotenkin niin paljon helpompia ja luonnollisempia. Netin kautta somitut suhteet ovat jotenkin vaan niin "hakemalla haettuja".
EIku nimimerkkini on siis: "Älkää kulkeko onnenne ohitse"
Jos joku ääliö lukia ei sitä älynnyt,
t: aloittaja - messie
ketkä teinarit täällä varastavat toisen nimimerkin ja väittävät toisen kirjoituksia omakseen? joopa joo.
Kaikella on puolensa. En itse usko (tietenkään) mihinkään rakkauteen ensisilmäyksellä, kun ei oikea ihastuminenkaan voi tapahtua ensisilmäyksellä. Tietysti ulkonäköön voi ihastua välittömästi, mutta se on vaan osa pakettia.
Kuitenkin jos takana on yhdet tai kahdet jne. treffit ja huomaa, ettei yhteistä keskusteltavaa ole tai toinen sanoo aivan vastakkaisen kannan jostain TÄRKEÄSTÄ asiasta, niin miksi sitä deittailua ei jättäisi siihen kertaan kyseenomaisen henkilön kanssa. Jos heti tietää, ettei halua olla toisen kanssa, niin miksi antaa ymmärtää jotain muuta? Ainakin itse toivoisin saavani tällaista kohtelua (asianhan voi ilmoittaa kohteliaasti), en pidä turhista lupauksista tai turhien toiveiden antamisesta.
Nettitapauksissa kemia yleensä syntyy alussa, jos on syntyäkseen. Harrastuksen tai ammatin parissa kemia voi syntyä ajan kanssa, eli ystävä muuttuu ihastukseksi. Kyllä toista ihmistä on "haluttava", suhteesta ei tule muuten mitään jos ei ole kipinää. Jos jollekin riittää hidas kaverisuhde, niin kaikin mokomin. Kun on itse kokenut voimakkaan ihastumisen ensi silmäyksestä, ei vähempään halua tyytyä. Meitä on erilaisia
itse tutustuin poikaystävääni netissä noin reilun kuukauden ajan. käytimme webkameroita koko ajan ja juttelimme päivittäin. tunsin jo silloin ihastuneeni hyvin vahvasti, ennen ensitapaamista.
sitten kun tosiaan tapasimme, tuntui kuin olisin tuntenut tämän henkilön aina, kaikki vaan loksahteli kohdalleen, oli helppoa olla ja vei jalat alta kyllä täydellisesti sekä minulta, että häneltä.. että tuommostakin voi tapahtua.
Suurin ongelma tahtoo olla spontaaniuden puute, jota ei elävässä elämässä samalla tavalla ole. Tyypillisesti ensin täällä vertaillaan tietoja, vuodatetaan koko historiikki toiselle ja sen jälkeen luodaan kauheat paineet tunnin kahden tapaamiselle, jossa pitäisi päättää onko elämäni mies/nainen tässä. Tietysti sitten vielä monen pitää miettiä josko nurkan takana olisi vielä parempi. Rennompi ote olisi monelle paikallaan ja ehkä sitä tulevaisuutta ei kannata kuitenkaan niin pitkälle ajatella, vaan jos on mukavaa niin nauttii olostaan ja katsoo mitä se tuo tullessaan.
Pikkaisen vaikeaa on rennosti ottaa jos joka sana ja lause pitää miettiä tarkkaan kun aivan yhtäkkiä ei kuulukkaan enää vastapuolelta mitään.
Vetää aika vakavaksi ja rentous häviää. Rentous muuttuu enemmän välinpitämättömyydeksi joka heijastuu tunteettomuutena ja hällä-väliä asioiden juttelutuokioina. Siitäkin on aito kumppanin etsintä kaukana.
Sen takia varmaan olen vältellyt tahallisesti näitä "oikean elämänkumppanin" löytämiseen tarkoitettuja paikkoja. Usein aivan liian ryppyotsaista ja suurennuslasin alla olo lienee monelle aika tuttu tunne. Vapaamielisemmistä (joku sanoisi pahamaineisemmista) seuranhakupaikoista olen itse ollut huomattavasti menestyksekkäämpi ja suhteenkin kulku on ollut paljon lähempänä oikeata elämää, eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa ettenkö olisi ollut tosissani.
Niin, näissä vastauksissa on tullut esiin vähän samoja asioita, joihin itsekin olen tällä viikolla ihan tietoisesti kiinnittänyt huomiota. Olen nimittäin live-elämässä koittanut katsoa vähän pidempään, paremmin ja analysoivemmin (sikäli kun sitä noin ohimennen ja huomaamatta voi tehdä) naisia joiden kanssa olen ollut tekemisissä.
Yhteenvetona voisin sanoa, että aika harva niistä live-elämässä varsin miellyttävistä, persoonallisista ja kiinnostavista ihmisistä on oikeastaan sen näköisiä, että heidän kuvansa jossain treffipalstalla vetoaisi minuun. Onneksi olen tutustunut heihin live-elämässä, muuten elämästä olisi jäänyt puuttumaan monta mukavaa ihmistä.
Koska meillä ei ole olemassa mitään luontevaa treffailukulttuuria, niin sen treffiseuran valinta on tarkkaa ja naisten täytynee ilmeisesti yhä miettiä myös sitä kuinka monen eri miehen kanssa käyvät vaikka samalla viikolla syömässä. Eräs naiskollega heitti joskus muinoin lounaalla ikään kuin vitsinä, että hänen työnsä parhaita puolia on ehdottomasti se, että hän saa päivittäin treffailla hyvin pukeutuneiden miesten kanssa. Eikä tuo varmasti ihan huumorimielessä ollut, sillä lounaat ovat hauskoja ja rentoja, jollaisia treffienkin pitäisi olla, mutta kuten muissakin vastauksissa tuli ilmi, on paineet suomalaisilla niihin aivan liian kovat.
Minäkään en osaa hakea seuraa nettitreffien kautta, olen kyllä joskus kokeillut, mutta jostain syystä löydän seurakseni vain sellaisia jäykkiä ja vakavamielisiä moralistejä, joilla ei ole minkäänlaista huumorintajua tai toisten mielipiteiden arvostusta. Ehkä tuollainen vaatimusmäärittelyn tekeminen kumppanista sopii paremmin ihmisille, jotka kulkevat mieluiten niitä kangistuneita kaavojaan pitkin, eivätkä halua ottaa elämässä riskejä. Minussakin on hieman sitä vikaa, mutta rakkaudessa en pärjää jos suhde on kuiva ja liian tasainen, eli minulle sitä seuraa löytyy paremmin live-elämästä. Jotenkin sillä puolella tulee kiinnitettyä enemmän huomiota niihin pieniin eleisiin ja siihen tunnelmaan, joka kahden ihmisen välillä on. Hakee enemmän sitä tunnetta ja latausta, jonka myös omalla kohdallani voin sanoa löytäväni aika helposti, jos sitä on ollakseen.
Ei tämä nettideittailu aina näin pinnallista ja kaavamaista ole tosin ollut.. webin alkuaikoina olen tätä myöskin harrastanut ja silloin löysi todella helposti mukavaa juttuseuraa ja tutustuin moniin mielenkiintoisiin ihmisiin. Mikä lie, että tästä on tullut jotenkin pinnallisen oloista..
Tunneihmisenä joudun toteamaan, että kyllä sen
treffikumppanin on tunnuttava heti ekoilla treffeillä jotenkin omalta.
En tarkoita, että salaman tarvitsisi iskeä, mutta jos en tunne minkäänlaista
kihelmöintiä tai 'kutinaa' tai vetoa kyseiseen henkilöön, ei ole toivoakaan
että se tunne heräisi myöhemmin. Viimeistään toisilla treffeillä se yleensä
selviää, että onko toivoa jatkosta vai ei.
Eikö se ole kuitenkin reilumpaa todeta jo aika alussa, että ei toimi, kuin
antaa toisen vaikka ihastua? Pienempi paha se mielestäni on kuitenkin, kuin
'vedättää' kovin pitkään, että juueiehkä.
Enkä pidä itseäni yliromanttisena tai epärealistisena, sillä tiedän, että en
todellakaan tunne vetoa kaikkia ihmisiä kohtaan. Ennemminkin se kertoo
siitä, että tunnen itseäni kohtuullisen hyvin.