exän kanssa

Viime keväänä, eli reilu puoli vuotta sitten päätimme hieman taukoilla kihlattuni kanssa. Tilanteet kärjistyivät ja olimme välillä ihan riidoissakin. Viimeset 3 kuukautta olen yrittänyt saada kultaani takaisin, olemme käyneet kahvilla muutaman kerran, soittelemme lähes päivittäin ja viestittelemme. Hän ei kuitenkaan halua palata yhteen vaikka välillä sanookin, että on ikävä ja että rauhassa voisimme alottaa uudelleen.

No..minulla on thaimaan matka varattuna alkuvuoteen, ja mies on halukas lähtemään sinne kanssani. Tilanne hämmentää, vaikkakin olen todella onnellinen että hän sinne tulee (parempaa matkaseuraa en voisi toivoa) ihmettelenkn lähinnä mitkä ovat miehen motiivit?? minkä takia lähteä exän kanssa reissuun (tietää että haluan palata yhteen) vai ajatteeko minua vain kaverina ja sen takia pitää seurastani? ei tässä ole mitään järkeä..varsinkin ku hänelle tulee aina vaivautunut olo jo siitäkin jos puhumme yhteen paluusta.. auttakaa ja kertokaa ajatuksianne tästä
2639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Maksaako exäsi itse matkansa, vai onko vain vapaamatkustajana.
Siinä yksi seikka motiivia pohtiessasi

Äänestä
  • itse on sanonut maksavansa, mutta sanoin avustavani jos on tiukkaa.. Jos homma olisi toisinpäin, itse en lähtisi exän kanssa matkalle jos ei olisi tunteita enää jäljellä vaikka suostuisi maksamaan KOKO MATKAN..
    Enkä millään jaksa/halua uskoa että kyseessä olisi vain törkeää hyväksikäyttöäkään..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


thaimaahan kirjoitti:

Viime keväänä, eli reilu puoli vuotta sitten päätimme hieman taukoilla kihlattuni kanssa. Tilanteet kärjistyivät ja olimme välillä ihan riidoissakin. Viimeset 3 kuukautta olen yrittänyt saada kultaani takaisin, olemme käyneet kahvilla muutaman kerran, soittelemme lähes päivittäin ja viestittelemme. Hän ei kuitenkaan halua palata yhteen vaikka välillä sanookin, että on ikävä ja että rauhassa voisimme alottaa uudelleen.

No..minulla on thaimaan matka varattuna alkuvuoteen, ja mies on halukas lähtemään sinne kanssani. Tilanne hämmentää, vaikkakin olen todella onnellinen että hän sinne tulee (parempaa matkaseuraa en voisi toivoa) ihmettelenkn lähinnä mitkä ovat miehen motiivit?? minkä takia lähteä exän kanssa reissuun (tietää että haluan palata yhteen) vai ajatteeko minua vain kaverina ja sen takia pitää seurastani? ei tässä ole mitään järkeä..varsinkin ku hänelle tulee aina vaivautunut olo jo siitäkin jos puhumme yhteen paluusta.. auttakaa ja kertokaa ajatuksianne tästä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu