Ei tarvitse olla vikaa

Miehessä ei tarvitse olla nykySuomessa vikaa ja seuraa ei välttämättä silti löydä.
Voisi sanoa että miehessä pitää olla jotain erityistä joka sitten riippuu naisesta mitä hän etsii. Noin keskimäärin siinä on aina tarve siihen miehisyyteen, komeuteen jne. mutta keskivertomiehenkin on vaikea löytää parisuhdetta tai ylipäätään seksiä Suomessa.

Tiedän että joku nainen haluaa esittää vastaväitteitä mutta monet parit syntyvät töiden, harrastusten ja kaveripiirien kautta ja sen lisäksi baarista. Mutta esimerkiksi miesvaltaisella alalla toimiessa, harrastuksissa josta on vaikea löytää naisia ja kaveripiireistä joista kaikki ovat liian hyviä tuttuja tai varattuja niin on hankalaa. Jos tähän sitten lisätään joko se ettei ole luonteva iskijä ja hurmuri baarissa tai jopa raitis/ei baareissa viihtyvä niin tilanne on aika huono.

Halusin sanoa tämän ettei miehen kuule tuntea huonommuutta jos eivät naisille kelpaa tai jos parisuhde puuttuu. Tuntemistani miehistä osa on aika toivottomia tapauksia kun ovat aika nörttejä mutta sitten siellä on ihan perusmiestä vailla seuraa osa hyvinkin älykkäitä ja keskustelutaitoisia. Samaan aikaan löytyy naisia jotka eivät heitä suhteeseen huoli kun miehistä puuttuu "se jokin". Yleensä se on se extramiehekkyys tai kipinä tehdä kova vaikutus naiseen eli toisin sanottuna jotakin jolla ei itse parisuhteessa ole mitään merkitystä.

Mies ja nainen eivät ole niin kaukana toisistaan eikä miehen ja naisen tarpeet mutta mies- ja naiskulttuuri Suomessa ovat yllättävän kaukana nykyajan vaikutuksesta mitä kumppanilta odotetaan. Molempien pitäisi sopia vanhan ajan rooleihin, samalla olla tasa-arvoisia ja osassa tapauksia jonkun median määrittelemiä erityisen "seksikkäitä".

Joku voi todellakin itseni mukaan lukien kutsua hyväksi mieheksi (kunnollista en käytä koska se kuulostaa niin lattealta) joka ei ole liian kiltti mutta ei sovi vain naisten siihen mieskuvaan josta niitä marjoja poimitaan sinne parisuhteisiin.

Eipä hätää kun yksinkin pärjää ja maailmassa on muuallakin naisia kuin vain Suomessa. ;)
3181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Viestini ei ollut sitten tarkoitettu pönkittämään omaa itsetuntoa tuollaisena "hyvänä miehenä" vaan noin yleisesti miehille kun ajattelevat etteivät naisille kelpaa. Ei heille kelpaa moni muukaan ja ylipäätään hyviä ihmissuhteita hyvän naisen kanssa on hyvin vaikea löytää. Joskus syvästi ihmettelen kun olen törmännyt miehiin jotka ovat yksin että miten se edes on mahdollista? Tarkoittaen että ovat ihan kohtuu komeita, varmasti kiinnostavia luonteita, huumorintajuisia jne. ja silti sinkkuina. Tosin nauttivat elämästään. Sitten tajuan että jos heillä on vaikeuksia niin ei ihmekään jos minulla on joka ei varmasti ole kovinkaan seksikäs puhumattakaan sitten vaikka vähän hiljaisemmista nuorista miehistä.

Eikä ollut tarkoitus kuulostaa katkeralta tai morkata naisia. Tälllaista tämä suhde-eleily vain nykyään on. Ja sinkkuus.

Kaikille sinkuille tsemppiä syksyyn ja sitä kautta talveen.

Äänestä
  • Totta, hyvä kirjoitus! Meillä miehillä olisi paljon opittavaa naisilta siitä miten elää sinkkuna. Pitäisi keskittyä enemmän omaan hyvinvointiin kun siihen luultavasti aikaa olisi ja pitäisi tosiaan arvostaa itseään sinkkuudesta huolimatta. Harvoin tapaa naisia, jotka jotenkin syyttäisivät itseään yksinolosta...

    Äänestä

  • *** kirjoitti:

    Totta, hyvä kirjoitus! Meillä miehillä olisi paljon opittavaa naisilta siitä miten elää sinkkuna. Pitäisi keskittyä enemmän omaan hyvinvointiin kun siihen luultavasti aikaa olisi ja pitäisi tosiaan arvostaa itseään sinkkuudesta huolimatta. Harvoin tapaa naisia, jotka jotenkin syyttäisivät itseään yksinolosta...

    Toisaalta media pyrkii leimaamaan suoralta kädeltä totaaliluusereiksi kaikki yksinään ilman seksiä tai parisuhdetta elelevät sinkkumiehet. Voihan sitä tietysti lopettaa lehtien lukemisen ja TV:n katsomisen sekä haistattaa vitut muiden mielipiteille ja ''kokemuksille''. Voi vain toivoa, että lopulta tähän tilaan tottuu eikä enää haluakaan ryhtyä parisuhteen edellyttämiin kompromisseihin vapaa-ajan ja elämäntyylin suhteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sanonpahan vain kirjoitti:

Miehessä ei tarvitse olla nykySuomessa vikaa ja seuraa ei välttämättä silti löydä.
Voisi sanoa että miehessä pitää olla jotain erityistä joka sitten riippuu naisesta mitä hän etsii. Noin keskimäärin siinä on aina tarve siihen miehisyyteen, komeuteen jne. mutta keskivertomiehenkin on vaikea löytää parisuhdetta tai ylipäätään seksiä Suomessa.

Tiedän että joku nainen haluaa esittää vastaväitteitä mutta monet parit syntyvät töiden, harrastusten ja kaveripiirien kautta ja sen lisäksi baarista. Mutta esimerkiksi miesvaltaisella alalla toimiessa, harrastuksissa josta on vaikea löytää naisia ja kaveripiireistä joista kaikki ovat liian hyviä tuttuja tai varattuja niin on hankalaa. Jos tähän sitten lisätään joko se ettei ole luonteva iskijä ja hurmuri baarissa tai jopa raitis/ei baareissa viihtyvä niin tilanne on aika huono.

Halusin sanoa tämän ettei miehen kuule tuntea huonommuutta jos eivät naisille kelpaa tai jos parisuhde puuttuu. Tuntemistani miehistä osa on aika toivottomia tapauksia kun ovat aika nörttejä mutta sitten siellä on ihan perusmiestä vailla seuraa osa hyvinkin älykkäitä ja keskustelutaitoisia. Samaan aikaan löytyy naisia jotka eivät heitä suhteeseen huoli kun miehistä puuttuu "se jokin". Yleensä se on se extramiehekkyys tai kipinä tehdä kova vaikutus naiseen eli toisin sanottuna jotakin jolla ei itse parisuhteessa ole mitään merkitystä.

Mies ja nainen eivät ole niin kaukana toisistaan eikä miehen ja naisen tarpeet mutta mies- ja naiskulttuuri Suomessa ovat yllättävän kaukana nykyajan vaikutuksesta mitä kumppanilta odotetaan. Molempien pitäisi sopia vanhan ajan rooleihin, samalla olla tasa-arvoisia ja osassa tapauksia jonkun median määrittelemiä erityisen "seksikkäitä".

Joku voi todellakin itseni mukaan lukien kutsua hyväksi mieheksi (kunnollista en käytä koska se kuulostaa niin lattealta) joka ei ole liian kiltti mutta ei sovi vain naisten siihen mieskuvaan josta niitä marjoja poimitaan sinne parisuhteisiin.

Eipä hätää kun yksinkin pärjää ja maailmassa on muuallakin naisia kuin vain Suomessa. ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu