Mie sain tuossa vähän aikaa sitten tietää, että avomieheni on pettänyt minua suhteemme alkuaikoina.
Taustaksi sen verran, että olemme nyt olleet yhdessä noin vuoden, joista ensimmäiset pari kuukautta oli "hengailua". Toisaalta taas koemme molemmat alkaneemme seurustelemaan jo silloin tavattuamme, koska aloitimme heti silloin aktiivisen seksielämän ja sovimme, ettei muita suhteita ylläpidetä samaan aikaan. Yhteinen aikamme on ollut mieletöntä. En ole koskaan tuntenut kenenkään kanssa oloani näin hyväksi. Jätin pillerit pois kuukausi sitten ja haaveilemme toivotusta lapsesta. Tai ainakin haaveilimme....
Tuossa pari viikkoa sitten mieheni eksä otti häneen yhteyttä ja kehoitti häntä menemään testeihin. Tuo tuntui silloin hieman omituiselta, koska itse kävin testeissä suhteemme alkuvaiheessa ja tulos oli negatiivinen.Jokin asia ei vaan täsmännyt....Kun asiaa pohdin ja kelasin, mieheni kertoi hänen olleen eksänsä kanssa sängyssä suhteemme aikana. Tähänkin paljastukseen mahtui paljon valhetta ja salailua, mutta sain totuuden selville aika nopeasti. Olimme olleet yhdessä jo kuukauden päivät, kun tämä seikkailu hänen osaltaa "vain tapahtui..." Se sijoittuu myös päivään, jolloin olen ensimmäisen ja ainoan kerran ollut miehestäni mustasukkainen ja jälkeenpäin ajateltuna aiheesta. Minulla on jo ollut pitkään sellainen "kuudesaisti" tällaisten asioiden suhteen...
Tulos on nyt se, että klamydia tartuntahan se sieltä testeistä putkahti...saimme hoidon ja nyt sitten keräilen onneni palasia. Olen kiikun kaakun suhteemme jatkamisen kannalta, koska toisaalta meidän yhteiseen taipaleeseemme mahtuu niin paljon hyvää ja rakastan miestäni valtavasti, mutta toisaalta taas koen jonkin taian suhteestamme särkyneeksi. Jokin taika on rauennut...ja luottamushan tässä on mennyt. Haluan toisaalta perustaa hänen kanssaan perheen, mutta toisaalta tuottaa hänelle henkistä kärsimystä...kostaa...en pettämällä...
Lisää vettä myllyyn lisää mahdollisuus siitä, että olen raskaana...tässä tapauksessa, se tarkoittaa raskauden keskeytystä, koska lääkkeet on syöty...Lapsi olisi toivotttu, joten en tiedä, miten kestän sitä henkistä kärsimystä, jonka keskeytys minulle aiheuttaisi, varsinkin koska se olisi mieheni vika...hänen ajattelemattomuutensa murhaisi meidän yhteisen lapsemme... Mielessäni on pyörinyt se mahdollisuus myös, että en ole nyt raskaana, enkä voi koskaan tullakaan, koska klamydia jylläsi niin pitkään elimistössäni ilman oireita...miten suhteemme voi kestää lapsettomuuden, jonka mieheni on ajattelemattomuudellaan aiheuttanut? Olen peloissani...enkä tiedä, mitä minun pitäisi tehdä...
Se, miksi kirjoitin tänne, oli tarve saada asia julki...en ole pystynyt kertomaan kellekään...vielä...
Kiitos ja kumarrus...

Vastaukset 7
Vanhimmat
Voisitko hakea apteekista raskaustestin tai käydä terveyskeskuksessa saadaksesi lähetteen
testiin? Niin saisit jostain asiasta varmuuden eli oletko raskaana vai et.
Testin käyn hakemassa heti kun menkat on myöhässä...koska todennäköisyys on kuitenkin aika pieni, mutta mahdollinen...Tällä viikolla pitäisi alkaa, jos alkavat. Miusta oli kumma, etteivät ne siellä terveyskeskuksessa ottaneet testiä, kun kerroin raskauden mahdollisuudesta...käskivät vain ottamaan lääkkeen ja kehoittivat keskeytykseen, jos olen raskaana...Ja ainut vaihtoehtohan se olisi, koska en halua vaarantaa lastani otetun lääkkeen takia...myös sen takia, otin lääkkeen, koska en halua vaarantaa lastani "likaisuuteni" takia...
Kertoo paljon kuinka hän sisnua arvostaa, oikein taudin toi tuliaisiksi. Et voi luottaa nyt, etkä koskaan. Unohda, unohda.
No uuuu...tuopas auttoi paljon, kiitos...
Ne menkat alkoivat sitten tänään myöhemmin...aika helpottavaa, mutta se ei edelleenkään sulje pois sitä mahdollisuutta, että voisin normaalisti saada lapsia...Huoh..joskus elämä vaan on niin pirun rankkaa, ettei oikein osaa ajatella selkeästi...Kai tälläkin on joku tarkoitus olemassaan, mikä selviää sitten myöhemmin...
Olisiko mahdollista saada miehesi kommentoimaan ja kertomaan mielipiteensä tähän ketjuun? Tässä ehti olemaan jo turhaa panikointia lapsesta, jota ei ollut olemassakaan. Olisi hyvä tietää ihan molempien mielipiteet.
Mielipide mistä asiasta? Pettämisestäkö? Mielestäni murheeni raskaanaolomahdollisuudestani ei ollut turha, koska se oli mahdollinen...onneksi en ollut...jos jotain hyvää tästä on löydettävä, niin se. Kun mieheni murehti mahdollisuuksia, olisiko hän voinut olla taudin kantaja alunperinkin, valaisin häntä näistä murheista, joita mielessäni pyöri...koska se mahdollisuus, että hän olisi toiminnallaan ja salailullaan vahingoittanut mahdollisesti sisälläni kasvavaa elämää, oli tuolloin olemassa, mutta ei kuitenkaan todennäköinen, ja myös se mahdollisuus, että munatorveni ovat tukkeutuneet vajaan vuoden jyllänneen klamydian takia, on sekin olemassa. Joten sekään huoli ei ole "turhaa panikointia". Valitettavasti tutkimuksiin ei täällä pääse vasta kuin vuoden yrittämisen jälkeen...näin meille sanottiin terveyskeskuksesta.
Jos olisin tämän saanut tietää aikaisemmin, olisi ehdottomasti mennyt testeihin, mutta ei nyt tullut ensimmäisenä mieleen mennä vakituisessa parisuhteessa (jossa vielä menee kaikin puolin hyvin) olevana sukupuolitautitesteihin uudestaan... kun vasta olin alkuaikoinamme käynyt.
Mieheni oli tänään kovin helpottunut, niin kuin minäkin siitä, että kuukautiset alkoivat...hän tuntee hirveää syyllisyyttä tapahtuneesta ja eikä olisi koskaan halunnut tuottaa minulle tätä tuskaa...hän on myös sanonut, ettei voi ikinä antaa itselleen anteeksi, jos on jotenkin peruuttamattomasti aiheuttanut minulle jotain vikaa...tai näin hän sanoi vielä viime viikolla...toisaalta hän käyttäytyy hyvin normaalisti, ehdottelee seksiä ja on kuin ei mitään...mie en vain voi vielä...