Pimu

Sellaiset asiat kuten käytetäänkö ja kuka käyttää jotain nuoria naisia hyväksi ovat tietenkin myös tulkintajuttuja ja referenssit ovat tässäkin asiassa tärkeitä. Kerron esimerkkinä yhden jutun.

Minulla oli ihan nuorena pari vuotta kestänyt romanssi(ei kuitenkaan mikään pysyvä yhdessä asuminen) minua 2 vuotta nuoremman pimun kanssa. Ollessani 21 en tuota pimua enää ollut tapaillut yli kahteen vuoteen vaan olin jo unohtanutkin hänet, ja vähän seurustellut erään toisen tasan ikäiseni naisen kanssa.
No tämä nuoruudenromanssipimuni oli tullut opiskelemaan(humanistijuttuja) samaan kaupunkiin jossa minäkin tuolloin olin. Yllättäen tämä pimu sitten kerran soitti minulle ja sanoi tulevansa asunnolleni. No hän tuli ja siinä vähän juotiin jotain viiniä ja sitten sänkyyn mentiin, mutta ei siitä hommasta siinä hänen kanssaan oikein paljon mitään tullut. Kun aikamme siinä sitten oltiin ja vähän lisää viiniä juotiin niin tämä nainen siitä lähti eikä sen jälkeen enää yhteyttä ottanut. Syynä tähän vaisuuteeni tilanteessa oli se että tämä pimu oli muuttunut ulkonäöltään ja tavoiltaan jo aivan toiseksi kuin mitä hän oli lukioaikoinaan. Tähän oli vaikuttanut tietenkin aikuistuminen, mutta hänen kohdallaan ennen kaikkea myös se että hän oli opiskelemaan tultuaaan alkanut harrastaa tosipaljon irtosuhteita ja päihteitä(laivalla pyörineensäkin hän siinä minulle keroi), ja tämä näkyi hänen koko olemuksessaan tehden hänestä tuolloin minun silmissäni vähemmän seksuaalisesti vetävän oloisen. Ei hän enää ollut pukeutunutkaan seksikkään viehettävästi niinkuin aina vielä lukioaikoinaan hyvinkin oli. Olin todella hämmentynyt siitä miten hän oli niin muuttunut.
Tiedä häntä olisinko koskaan päätynyt mihinkään pidempään varsinaiseen parisuhteeeen tuon naisen kanssa sittenkään vaikka hänet samalla tavalla tavannut olisin ja hän ei olisi sellaiseksi muuttunut mitä oli.
Se nyt kuitenkin on niin että nimenomaan minun puolestani tästä y.m. syystä tämä elämäni ensimmäinen pimu minulta jäi ja muutoin hän ei taatusti olisi näin jäänyt, eikä hän olisi kyllä jäänyt vielä näin ollenkaan jos hän vaan olisi myöhemmin yhteyttä ottanut.

Siis miksi helvetissä pitää ihan tavallisen ja hyvänkin näköisen pimun muuttua tuollaiseksi, kun hän muuttaa pieneltä paikkakunnalta isoon kaupunkiin opiskelemaan. Minä en ainakaan tätä k.o. nuorta pimua itseään tällaisesta syyttäisi, sillä kyllä ne naisen hormonit totisesti jo lukioaikanakin hänellä toimivat niin että ei niistäkään johtuvaksi tuollaista kehitystä voi laittaa ja sitten oli vielä nämä päihteetkin siinä.
No tämä juttu on nimenomaan sikäli minulle merkityksellinen kun kyseessä on ensimmäinen pimu johon eläessäni olen ihastunut, ja siksi tämä tapaus on niin hyvin mieleeni jäänytkin.
7384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nihkeästä pihtarista elämäniloiseksi humanistiksi.

What's the problem, lets do it quick.

Äänestä

Ei kait ihmisten tuossa iässä samanlaisina tarvitse säilyä, kun lukiosta mennään yliopistoon. Kysymys onkin miksi et ole itse muuttunut vaan elät joissain asioissa vielä lukioiässä kiinni.

Äänestä
  • "Ei kait ihmisten tuossa iässä samanlaisina tarvitse säilyä, kun lukiosta mennään yliopistoon. Kysymys onkin miksi et ole itse muuttunut vaan elät joissain asioissa vielä lukioiässä kiinni."

    Ei tietenkään tarvitse samanlaisena pysyä kun fyysistäkin aikuistumista vielä tuossa iässä tapahtuu, eikä sellainen minua olisi mitenkään hämmentänytkään.

    Minä kyllä olen paraantumaton romantikko ja siinä mielessä olen kyllä pahasti jälkeenjäänyt varsinkin näistä nykytrendeistä parisuhdemarkkinoilla. Toisaalta olen minäkin kehittynyt ja kasvanut monessa muussa suhteessa ja elämän kokemusta on karttunut jo paljon.

    Tämä pimu oli siis vielä 2 vuotta minua nuorempi ja hänen ollessan vajaa 16 vuotias minä alta 18v tanssipaikalla hänet tapasin ja sieltä saaatolla käyden häneen tutustuin. Itse asiassa pidin häntä tuolloin itseenikin verrattuna nuorena arkana ja kokemattomana, mutta ihastuin siksi kun kun hän ihastui ja kun hän oli myös tosi hyvän näköinen pimu. Aloin siinä sitten vähän olla erään toisen itseni ikäisen naisen kanssa mutta milloin hyvänsä olisin kyllä vaihtanut pelkästään häneen, se vaan kun en halunnut hänen koulujuttaujaankaan häiritä ja olihan minullakin omat hommani.
    Sitten muutaman vuoden päästä kun jo olin hänet unohtanutkin hän pläjäsee eteeni tuossa y.m. kunnossa ja kertoo asioistaan. En minä kyllä niiden juttujen takia tätä naista ikinä jättänyt olisi vaikka hänellä tuossa jälleentapaamisessa alusvaatesettinäkin oli sellaiset paskaiset rätit kuin jollain kadulla pyölrineellä huoralla. Se tilanne vaan oli niin tyrmäävä nimenomaan siksi kun olin aivan toisenlaisena hänet aikanaan ajatelleut. Eihän hän tuolloinkaan ollut kuin vasta juuri sen 20 ja pelkkiä kouluelämän kokemuksia hänellä takana. Lapsihan tuollainen vielä on monessa suhteessa vaikka sitten mitä seksuaalikokemuksia hänellä olisi. Tuo nainen kelpaisi minulle vielä tänä päivänäkin olisi hän sitten missä kunnossa hyvänsä. En kuitenkaan tiedä tämän naisen myöhemmistä vaiheista mitään eikä huvita yrittää selvittää siksikään kun jos jotain ikävää paljastuisi niin se masentaisi.

    Äänestä

tie neitsyestä huoraksi on yllättävän lyhyt.

Äänestä

Olisiko nämä humanistiset tiedekunnat enemmänkin vaan nuorten naisten keruuta varten, jotta ne miehet jotka noissa piireissä pyörivät saisiavat nämä nuoret naiset käyttöönsä.

Äänestä

Kauhean pitkä tarina ja odotin jo ihan jotakin jännittävää loppunäytelmää, mutta mitä! Sinä, ihmettelet, mihin oli lukio pimu hävinnyt 20- vuoden jälkeen! Hups, vaan kadonnut ja tilalle lentänyt kaukomaan kottarainen. Niin siinä niille muuttolinnuille käy, reissussa vähän rähjääntyy.

Äänestä
  • No et sitten ainakaan lukenut kun se oli sellaiset reilun 2 vuoden jälkeen eikä 20 vuoden jälkeen.

    Ilmeisesti olet joku savolaisukko/akka kun tuollaisilla kottaraisjutuilla filosofeeraat.
    Siis tämä pimu ei ollut mikään savolaiskottarainen. Hän oli ihan hyvän näköinen ja elämäni ensimmäinen pimu jonka kanssa aikanaan pidättäydyin liiaksi olemasta siksi kun hän oli tuolloin vielä niin nuori, ja hänellä siis vielä koulukin hyvin kesken oli kun hänet tapasin hänen ollessaan alta 16.
    Kyllä hän kertoi tuossa jälleentapaamistilanteessa minulle siitäkin miten joillakin hänen opiskelijakavereillaan oli paljon rahaa käyttää ja hänellä vähän, kun ei hän kotoa paljon mitään rahaa saanut. Hänellä oli kuitenkin ihan kelpo vanhemmat joskaan ei mitkään niin varakkaat, eikä hän siis ollut mikään ruma savolaisäpärä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niinpä niin kirjoitti:

Sellaiset asiat kuten käytetäänkö ja kuka käyttää jotain nuoria naisia hyväksi ovat tietenkin myös tulkintajuttuja ja referenssit ovat tässäkin asiassa tärkeitä. Kerron esimerkkinä yhden jutun.

Minulla oli ihan nuorena pari vuotta kestänyt romanssi(ei kuitenkaan mikään pysyvä yhdessä asuminen) minua 2 vuotta nuoremman pimun kanssa. Ollessani 21 en tuota pimua enää ollut tapaillut yli kahteen vuoteen vaan olin jo unohtanutkin hänet, ja vähän seurustellut erään toisen tasan ikäiseni naisen kanssa.
No tämä nuoruudenromanssipimuni oli tullut opiskelemaan(humanistijuttuja) samaan kaupunkiin jossa minäkin tuolloin olin. Yllättäen tämä pimu sitten kerran soitti minulle ja sanoi tulevansa asunnolleni. No hän tuli ja siinä vähän juotiin jotain viiniä ja sitten sänkyyn mentiin, mutta ei siitä hommasta siinä hänen kanssaan oikein paljon mitään tullut. Kun aikamme siinä sitten oltiin ja vähän lisää viiniä juotiin niin tämä nainen siitä lähti eikä sen jälkeen enää yhteyttä ottanut. Syynä tähän vaisuuteeni tilanteessa oli se että tämä pimu oli muuttunut ulkonäöltään ja tavoiltaan jo aivan toiseksi kuin mitä hän oli lukioaikoinaan. Tähän oli vaikuttanut tietenkin aikuistuminen, mutta hänen kohdallaan ennen kaikkea myös se että hän oli opiskelemaan tultuaaan alkanut harrastaa tosipaljon irtosuhteita ja päihteitä(laivalla pyörineensäkin hän siinä minulle keroi), ja tämä näkyi hänen koko olemuksessaan tehden hänestä tuolloin minun silmissäni vähemmän seksuaalisesti vetävän oloisen. Ei hän enää ollut pukeutunutkaan seksikkään viehettävästi niinkuin aina vielä lukioaikoinaan hyvinkin oli. Olin todella hämmentynyt siitä miten hän oli niin muuttunut.
Tiedä häntä olisinko koskaan päätynyt mihinkään pidempään varsinaiseen parisuhteeeen tuon naisen kanssa sittenkään vaikka hänet samalla tavalla tavannut olisin ja hän ei olisi sellaiseksi muuttunut mitä oli.
Se nyt kuitenkin on niin että nimenomaan minun puolestani tästä y.m. syystä tämä elämäni ensimmäinen pimu minulta jäi ja muutoin hän ei taatusti olisi näin jäänyt, eikä hän olisi kyllä jäänyt vielä näin ollenkaan jos hän vaan olisi myöhemmin yhteyttä ottanut.

Siis miksi helvetissä pitää ihan tavallisen ja hyvänkin näköisen pimun muuttua tuollaiseksi, kun hän muuttaa pieneltä paikkakunnalta isoon kaupunkiin opiskelemaan. Minä en ainakaan tätä k.o. nuorta pimua itseään tällaisesta syyttäisi, sillä kyllä ne naisen hormonit totisesti jo lukioaikanakin hänellä toimivat niin että ei niistäkään johtuvaksi tuollaista kehitystä voi laittaa ja sitten oli vielä nämä päihteetkin siinä.
No tämä juttu on nimenomaan sikäli minulle merkityksellinen kun kyseessä on ensimmäinen pimu johon eläessäni olen ihastunut, ja siksi tämä tapaus on niin hyvin mieleeni jäänytkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu