Haluaisin kysyä naisilta asiaa, joka nousee esille monen näillä palstoilla käydyn keskustelun/kinastelun yhteydessä. Kysymys koskee naisten syrjähyppyjä, sivusuhteita, uskottomuutta tai millä nimellä niitä kulloinkin on syytä kutsua.
Kirjoituksista saa lähes aina sellaisen käsityksen, että suhde toisen miehen kanssa on aina osoitus vakituisen avio- tai avosuhteen epäonnistumisesta, tai jos näin ei ole, se ainakin johtaa siihen. Onko näin todella? Ovatko avioliitot niin heikkoja vai naiset niin yhteen mieheen leimautuvia, ettei mikään muu ole mahdollista? Eikö naisen ole mahdollista elää kahden miehen kanssa, kuten mies voi elää kahden tai useammankin naisen kanssa?
Onko aivan mahdotonta, että sivusuhteet voisivat joskus myös vahvistaa avioliittoa ja parantaa muutenkin elämän laatua? Eikö koskaan?
Kirjoituksista saa lähes aina sellaisen käsityksen, että suhde toisen miehen kanssa on aina osoitus vakituisen avio- tai avosuhteen epäonnistumisesta, tai jos näin ei ole, se ainakin johtaa siihen. Onko näin todella? Ovatko avioliitot niin heikkoja vai naiset niin yhteen mieheen leimautuvia, ettei mikään muu ole mahdollista? Eikö naisen ole mahdollista elää kahden miehen kanssa, kuten mies voi elää kahden tai useammankin naisen kanssa?
Onko aivan mahdotonta, että sivusuhteet voisivat joskus myös vahvistaa avioliittoa ja parantaa muutenkin elämän laatua? Eikö koskaan?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hyvä kysymys ! Ja sinä ollet mies. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.
Naisethan ovat hyvin koulutettuja 'koiria', kiitos teidän miesten ja yhteiskunnan ja varsinkin kirkon jne. Ihminen voi kuitenkin oppia pois 'huonoista' tavoista jos haluaa. Mutta vanhat kaavat istuvat tiukassa, monet eivät halua, riippunee iästä, kasvatuksesta, kokemuksista, perusluonteesta, persoonasta ...
Kyllä naiset haluavat turvaa ja ovat yhden miehen omaisuutta mielellään, jos se yksi pystyy kaikki tarpeet ja toiveet täyttämään. Itsekin kuuluin tällaiseen ryhmään, kunnes tajusin, että aviossa en koskaan saa niitä asioita, joita eniten kaipaan; syliä, lämpöä, ymmärtämistä, 'rakkautta' ... Tämä flikka aikoo opetella toisenlaisen tavan olla ja elää.
Jos puolisoon on tyytyväinen ( suhteeseen) niin ei ole tarvetta hakea muita.
Usen se avioliitto pohjautuu järkeen, raha, omaisuus ja ennen kaikkea Lapset joiden takia sitä huonoa tai heikkoa parisuhdetta on pakko sietää ja sivusuhteesta haetaan jotain vain itselle, sitä onnea, onnellisuutta, iloa ja aitoa tunnetta.
Joskun kun seksi on huonoa niin sitä kompentoidaan hakemalla se heikko osa-alue muualta.
Kun vaimo tietää miehen luonteen jättää hän keskustelematta tai ilmaisemasta sellaisia asioita jotka keikuttaisivat venettä ( avioliittoa ) ja sivusuhde on salattava.
Ainakin minä jos koen että kaikki on jees, en katsele muita, mutta kun tiedän että se on perseellään ja ero tulee ( mutta ei ihan vielä, käytönnöllisistä syistä) niin sivusuhde on väliaikainen laastari.
Miten sitä omalle ukolle kertoo että seksi on perseestä ( hänen kanssaan) ilman että vaarantaa miehen halun jatkaa aviossa järki syistä. Mielummin saa sen pihtarin maineen ja rauhan maahan.
Kun nainen ei arvosta omaa siippaa etsii hän miehen jota voi arvostaa....
Nimimerkille Haku päällä. Olet mielestäni oikealla tiellä alkaessasi valvoa omia etuja ja oikeuksiasi avioliitossa, joka ei sinua tyydytä. Et vastannut kuitenkaan, ainakaan kovin selvästi, perimmäiseen kysymykseen eli siihen, pystyykö nainen pitämään yhtä aikaa suhdetta kahteen mieheen ilman, että toinen on niin huono, että hänestä pitää päästä eroon. Eikö toiselta voi hakea jotakin ja toiselta jotakin muuta? Miehille se onnistuu, mutta onnistuuko naisille?
Nimimerkille aviossa akka. Kerroit aluksi, että nainen voi hakea sivusuhteesta itselleen jotakin,jota ei saa avioliitosta, kuten iloa ja aitoa tunnetta tai parempaa seksiä. Koska mies ei tätä tosiasiaa kuitenkaan luonteensa vuoksi kestäisi (onko aina näin?), suhde pitää salata. Totesit kuitenkin myös, itseesi viitaten, että olisit valmis toiseen suhteeseen vasta, kun avioliitto olisi jo perseellään ja ero tulossa, jolloin sivusuhde olisi vain "väliaikainen laastari". Entä jos näin ei olisikaan, vaan sivusuhde olisi "pysyvä laastari", side, joka turvaisi avioliiton jatkumisen ja sen myötä mahdollisesti muuten tyydyttävän ihmissuhteen (vaikka seksi olisikin perseestä, kuten asian ilmaisit)?
Itse uskon että suomi on täynnä" aisankannatajia"
Tämä yhteiskunta on rakennettu niin että kun ero tulee niin yhteiskunta ottaa sen miehenpaikan perheessä.
Mitä mies saa ero tilanteessa? muutaa veneen alle ja maksaa elatusmaksut
Nainen, asunnon yhteiskunnalta ja tukia monessa muodossa elarit jos on lapsia
Eli kummalla on suurempi riski jos pettää puolisoaan?
Miksi muuten mennään naimisiin ja perustetaan perhe jos ei kyetä keskustelemaan kaikista asioista mukaan lukien seksi, jos se on huonoa nyt niin onko se ollut joskus hyvää?
No vähän kaksipiipuinen juttu, ainut joka pitää aviossa on ne lapset ( asuvat vielä kotona) ja hivenen laiskuus ( ei jaksa ajatella kodista luopumista)
Olisi kuitenkin henkisesti raskasta ajatella olevansa tässä vankilassa loppuelämän joten minulle se sivusuhde on nimenomaan väliaikainen laastari ( ei siis missään vaiheessa se pysyvä joka tulisi kyseeseen vaikka eroaisin) = kun mies tietää minun olevan aviossa ja silti tapailee = ei kelpaa vakituiseksi.
Ja kyllä mies ei kestä. Kun yritin aikoinaan saada muutosta-> tuituilua, vittuilua, marinaa, mökötystä, haukkumista ja pahinta tilanteen purkamista lapsiin. Joten opin hyvin nopeasti pidä turpa kiinni kunnes lapset ovat poissa pesästä. Velvollisuus äitinä on isompi kuin naisena olemisen oikeus.
Tyydyttäväksi ihmissuhteeksi en kuvaile omaa avioliittoa, olemme avioliitossa, jaamme arjen, mutta en koe että meillä olisi parisuhde. Mitään läheisyyttä ( henkistä), yhteenkuuluvuutta tai syvällisempää ajatusten vaihota ei vain ole. En edes kunnioita miestäni, vaikka en sitä ääneen hänelle laulakkaan.
Kysyn miksi roikkua loppuelämä ihmisenä jolta ei saa sitä mitä odotti saavansa parisuhteesta mennessään avioliittoon. Ilman lapsia olisi meidän taru ollut minun toimesta jo ajat sitten lopetettu. Tunnen tuleeni kusetetuksi, kun seurustelimme mies viestitti viihtyvänsä vapaa-ajan seurassa ( koska en olettannutkaan hänen minua työpaikalle kaipaavan ) pitävänsä tiettyjä arvoja arvossa ( kotia, sen hoitamista, perhettä, uskollisuutta ja harmoniaa) kuitenkin nämä osoittautuivat jo ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen pelkiksi korulauseiksi ilman todellisuuspohjaa.
Nykyään pelkkä ajatuskin ns yhteisestä ajasta on vastemielinen. Mitä vähemmän näemme ja kun näemme puhutaan vaikka lattian moppauksesta kunhan pysytään neutraalilla ja täysin toisarvoisella linjalla sen paremmin me molemmat kestämme tämän.
Oletan miehellä olevan myös ns sivusuhde ja kait toivon hänen vain lähtevän sen toisen luo kunhan aika on kypsä.
Kyllä minä odotan sitä aikaa kun lapset on poissa pesästä, jolloin voin ajatella enemmän itseä ja alkaa etsimään sitä oikeasti vakavaa ihmissuhdetta.
Pelkkä avioliitto on vain ja ainoastaan leima paperissa ja kun sisko ja veli asuttaisiin ( paitsi se tunne puuttuu)
Mutta ei mikään voisi olla sen turhauduttavampaa kun miettiä vanhuutta nykyisen ukon kanssa. Paljon pitäisi tapahtua, enkä usko että olisi edes oikein yrittää muuttaa toisen aitoa minuutta niiden korulauseiden mukaiseksi. (= siis siksi miksi hän kertoi olevansa). Ja miten hän kohtelee minua ( välinpitämättömyys ja halu viettää vapaa-ajat muualla) en usko edes hänen haluavan vanheta minun kanssani.
Kun ei puhuta = ei riidellä = mutta myös yhtenäisyys katoaa. Kyllä minulle on ainakin helvetin raskasta tietää ettei toinen viihdy seurassa, vaikka vieressä onkin.... ei edes se että tunne on sentään molemminpuolista poista sitä kiveä sydämmestä.
Ensimäisenä vuotena riitelimme = minä yritin. Pikkuhiljaa luovutin = jätin vain asiat sanomatta, tallensin ne mieleen ja sydämmeen, Nykysin tuskin koskaa riitelemme = elämme molemmat omaa sisäistä maailmaa mihin toisella ei ole asiaa tai hän ei siihen vaikuta. Asumme ja elämme saman katon alla, mutta kumpikaan ei tiedä mitä toinen ajattelee oikasti ja mitä tuntee, toivoo ja haluaa. Liitomme on kohteliasuuden perikuva, jossa kulissit on kunnossa peittämässä paskan ehkä eniten meidän omilta silmiltä. Kun asuisin ventovieraan kanssa. Mutta miksi valittaisin, olehan luopunut toivosta saada mitään muutosta meidän tilanteeseen. Samaa paskaa olen nyt 12 vuotta kestännyt ja vielä on tuomiota monta pitkää vuotta edessä.
Isoin ongelma on se että haluaisin kokea sellaisen aidon ihmissuhteen missä tiedän toisen nauttivan seurastani ja meidän arvomaailman olevan saman kaltaisen. Sivusuhteen seksi on se todella pieni osa ( vaikkakin kiva lisä) mutta tärkeintä on se läheisyys ja kyky keskustella, letkeää olemista. On tärkeintä että on ihminen jolle voi kertoa ilot ja surut, pelot ja toiveet, kaikki se mitä kuvittelin saavani kun menin avioon.
Kait voitaisiin todeta olen katkera ja pettynyt jossa vankilassa minut pitää vain ja ainoastaan lapset joiden etu on saada kasvaa ehjässä perheessä vaikka se olisi minun edun vastaista.
Mies halusi olla seurassani, suukotteli ja hellitteli, kuljimme lähes alinomaan yhdessä. Hän oli huomaavainen ja kohtelias, kuunteli ja jutteli. Seksissäkin se oli kuin pitkin päivää alkanut viettely joka purkautui illalla seksiin jossa molempien nautinto oli itsestään selvyys.
Kun olimme ollee jonkin aikaa aviossa ja se ensimmäinen lapsi tuli, miehelle olin "meidän äit" ja hän unohti minun olevan ennenkaikkea nainen. Seksistä tuli itsestään selvyys, päivällä vittuilua ja kiukuttelua, koti ei merkinnyt mitään ( oma riennot ja kodin eteen ei ollut viitseliäisyyttä) paljastui ettei hän arvosta uskollisuutta ( se ensimmäinen kiinnijäänti) Ja sitten illalla suoraan kiinni tisseihin ja kättä pilluun, seksiä pitäis saada ( ettei mene turhaan aikaa kun matsikin alkaa kohta ) Olin siis se pumpattava barbara - tarve on muutama minuutti ja sitten ohi
olen kyllä aika järkyttynyt lukiessani kirjoitustasi... on ihailtavaa, että ajattelet lastesi parasta noin paljon, mutta luulisi heidänkin jotain vaistoavan.. mutta ennen kaikkea, elämä on niin lyhyt ja ainutkertainen, että minusta sitä ei pitäisi tuhlata ja elää onnettomana!!! :(
Luulin että se on ilmiselvää: totta kai pystyy jos pystyy mieskin ! - Naisilla se on enemmän halusta ja tahdosta kiinni, naiset pystyvät mihin vain kun haluavat. Asia on helppo ymmärtää ja tajuta kun lukee tämän palstan vastaukset.
Pidän olen 41 v nainen ja mieheni ei jaksa rakastella kanssani..Olen ihastunut vuosi sitten naapurin
mieheen 55v,jolla vaimo ei anna sexiä..Olemme viettäneet useamman illan sexin merkeissä ja niin jatketaan. Toinen mies ystävä on ikäiseni,jonka kanssa myöskin harrastan sexiä..Enpähän elä puutteessa.
Ajattele näin.
Olet koko ajan matkalla sen "oikean" luokse ja tällä matkalla oli ja on sinun koettava tuo nykyinen suhteesi.
Ilman nykyistä miestäsi ei tule olemaan sitä oikeaakaan.
Ikävä kyllä sinä olet muokannut miehetäsi tuon mikä hän nyt on ja hän sinusta tuon mikä sinä nyt olet.
Tuollaisen kusipään muokkaamaan naiseen tulee joku päivä joku toinen mies rakastumaan, ajatteles.
Voi myös olla että joku toinen näkee miehesi jonain päivänä maailman ihanimpana miehenä ja hän jopa on sitä. Sekin saataa olla vielä ihan totta.
Jostain syystä entisistä kusipäistä kasvaa kelpo miehiä jos ne vaan saa herätettyä.
Usko että sinun nykyinen elämä on sen arvoista. Ei voisi olla parempaa jos ei olisi ensin sitä paskaa mihin verrata.
Minulle tämä ainakin on mahdollista... Avioliitossa ja lapsia, mutta kaikki ei toimi. Niin paljon kuitenkin että ero ei mielessä. Niinpä suhde vapaa käydä vieraissa yhteisellä sopimuksella asiaa sen kummemmin mainostamatta. Ja niinpä minulla ollut salasuhde pari vuotta. Ja nämä suhteet antavat puolin ja toisin. Jos nyt tulisi tilanne, että pitäisi valita niin olisin mahdottoman edessä. En tosiaankaan tietäisi. Suhteet tukevat toisiaan. Mitä puutteita toisaalla, löytyy toisaalta. Ulkopuolinen ei vain ehkä ymmärrä että kahta voi rakastaa ja välittää. Helppoa asiaa ei ole saada toimimaan ja tasapainoon.
Näyttää tää paikka täysin kypsymättömien ihmisten hölinältä. Naiset pitävät itseään ja lapsiaan jumalina ja miehiään laskunmaksu- ja romantiikka-automaatteina. Häpeäisitte!
Esitän tämän näkemykseni, ja toivon sen ärsyttävän mahdollisimman monta. Jos joku on jouppo, kyltymätön petturi, väkivaltainen tai täysin paatunut valehtelija, niin sellaisesta avioliitosta on hyvä luopua ajoissa, ennen kuin itsekin sairastuu.
Missä on kunnioitus? En tarkoita mitään nöyristelyä toisen ihmisen jaloissa tai mitään sellaista, jonka Rouva tai Herra Itsetieto suo itse määräämiensä rituaalien jälkeen, vaan se peruskunnioitus ja luottamus, joita ilman tätä yhteiskuntaa ei olisi, vaan täällä olisi vain rosvojoukko, joka ryöstää ja riistää toisiaan joka asiassa - myös seksuaalisesti. Mutta juu. Oma suhteeni ei ole helpoimmasta päästä ja monta kertaa on tullut harkittua siitä lähtemistä. Toisaalta, en halua mukaan tuohon näemmä kuolemaan asti kestävään kisaan siitä, kuka haluaa nussia kenenkin kanssa.
Taitaa elämänne olla liian helppoa. Hankkikaa kunnon haasteita, joiden eteen joudutte yhdessä ponnistelemaan. Enkä tarkoita mitään purjevenettä tai mökkiä Espanjassa, vaan toivon että elämänne muuttuu niin saakelin kurjaksi, että hitsaa teidät yhteen. Vaikka toivoni lienee turha. Ainahan akat on levittämässä sille miehelle, joka tarjoaa helppoa elämää. Niin että jos naisesta ei ole luotettavaksi yhteiselämän kumppaniksi, niin ulos vain mokoma kiviriippa. Kyllä halukkaita rahamiehiä piisaa. Ja puhkinussittuja ämmiä, jotka ovat niin turtuneita kiertämiseen, että lopulta osaavat vain syyttää miehiä pahasta olostaan.
Ketähän sinä tällä textillä "kunnioitat" ? Tekopyhä saarnantynkä, jossa samaan hengenvetoon puhutaan kunnioituksista, pyydetään "häpeämään" ja ilmoitetaan joittenkin ihmisten olevan "puhkinussittuja".
Hae apua, 'aloita A:sta', elämä on kova koulu ja vielä kovempi niille, joilla on pallo noin pahasti hukassa. Ihminen, joka on nähnyt ja kokenut elämää ja ymmärtää sitä kaikkine puolineen, ei nimittele ihmisiä eikä arvostele / arvioi muiten elämäntilanteita. "Kyspymätön" tekee niin.
>>Eikö naisen ole mahdollista elää kahden miehen kanssa, kuten mies voi elää kahden tai useammankin naisen kanssa?
Kyllä on. Ehkä monet naiset eivät sellaiseen pysty, mutta minä pystyn ja hyvin menee.
Rakastan aviomiestäni, meillä on ihana koti ja lapset, yhteisiä harrastuksia, lämpimät välit toistemme sukulaisiin ja ystäviin. Suhteemme on muuten kaikin puolin hyvä, mutta hän vain ei halua tai jaksa harrastaa seksiä niin paljon kuin minä. Ero ei olisi mikään ratkaisu, se olisi aivan kauheaa monelle muullekin kuin meille itsellemme. Yritin elää puutteessa pari vuotta, mutta se taas söi niin pahasti elämisen laatua ja sai suorastaan pään sekoamaan ajoittain. Töissäkin oli vaikeaa kun piti ihan tahdonvoimalla hillitä etten olisi ruvennut iskemään työkavereita ja pomoa.
Löysin sitten seksikaverin, ja se osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi. Vaikka suhteemme perustuu seksiin ja tapaamme ainoastaan niissä merkeissä, niin vuosien kuluessa olemme myös ystävystyneet. Hän on itsekin naimisissa ja suunnilleen vastaavassa tilanteessa. Kumpikaan ei halua, että eroaisimme ja alkaisimme elää yhdessä uusperheenä tms.
Elämä kahden miehen kanssa, "oman" ja "lainatun", on erittäin antoisaa. Missään tapauksessa sivusuhteeni ei haittaa avioliitttoani, päinvastoin sen tuoma mielihyvä heijastuu myös avioliittooni: kun omat tarpeeni tulevat kunnolla tyydytetyksi, olen miestänikin kohtaan huomaavaisempi ja ystävällisempi kuin silloin kun näin ei ollut. Miehenikin suhtautuu tilanteeseen ymmärtäväisesti, mutta ei halua puhua asiasta sen tarkemmin.
Jotkut ehkä saavat sen elämänkumppaninsa kanssa toteutetuksi kaikki tarpeensa, mutta luulen että monikaan ei puolisonsa kanssa puhu ja tee läheskään kaikkia sellaisia asioita joita puhuu ja tekee ystäviensä kanssa. Puolisoita ei välttämättä kiinnosta samat asiat. Eikä tarvitsekaan, mielestäni suhteessa pitää antaa myös toiselle tilaa toteuttaa omia juttujaan yksin tai muiden ihmisten kanssa. Monen mielestä seksiä ei voi eikä saa "ulkoistaa" samalla tavoin kuin muita urheiluharrastuksia, mutta itse en ymmärrä miksi se olisi eri asia.