Alistuvaksi vaimoksi?

olemme olleet yhdessä 9 vuotta ja lapsia on kaksi. Parisuhteemme on huonontunut vuosi vuodelta ja välillä elämä on yhtä tappelua. Suurin ongelma on se, että itse olen kova määräämään asioista ja minusta tuntuu että mieheni on etääntynyt perheestä ja minusta täysin. On sanonutkin, että hänellä ei ole enään paikkaa perheessämme. Tämä on tuhonnut seksielämämmekin, koska en tunne mitään halua miestäni kohtaan.

Itse haluaisin todellisuudessa miehen joka on perheenpää ja osaisi ottaa miehen paikan perheessä. Asiat ovat vain ajautuneet näin jostakin syystä.

Miten pystyisimme vaihtamaan paikkoja? Olen kuullut jostakin kirjasta jossa asiaa on käsitelty, mutta en tiedä kirjan nimeä. Olisiko kenelläkään vinkkejä asiaan?
241197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Miksi et halua elää sopuisaa elämää? Miksi haluat, että miehesi laittaa sinulle vastaan, koetko jotain turvattomuutta. Kerro ihmeessä, koska itse olen varmaan samanlainen kuin miehesi ja haluan tietää.

Äänestä
  • Haluan elää sopuisaa elämää ja luultavasti suurin syy muutoksen haluamiseen on ehkä turvattomuus ja tavallaan oman naiseuteni menetys.

    Suhteemme alkuaikoina roolimme olivat erillaiset ja silloin tunsin olevani enemmän nainen. Mieheni teki paljolti päätöksiä vaikkakin kysyi aina mielipidettäni. Kaikella tapaa käyttäytyi miehekkäämmin ja itsevarmemmin. Itselleni tuo käytös toi halun helliä ja huolehtia hänestä ja kunnioittaa häntä. Tunsin suurta nautintoa kun sain miellyttää häntä. Oikeastaan lasten syntymän jälkeen tilanne alkoi entisestään huonontua. Hän ei enään ottanut asioihin kantaa, alkoi käyttäytyä kuin minä olisin myös hänen äitinsä ja lähes kaikki vastuu ja lasten kasvatus on jäänyt minulle.

    Mieheni on kuitenkin sanonut ettei ole tilanteeseen tyytyväinen. Ei siis ilmeisesti itsekkään haluaisi olla sellainen.

    Haluaisin rinnalleni miehen josta on turvaa ja tukea ja jolla vahvuutta sanoa minulle ei. Haluaisin tunteen, että minun ei tarvitse kantaa kaikkea yksin harteillani.

    Äänestä

Jotain Obedient Wives-aiheista luettavaa tmv. Hae netistä vaikka googlen kautta sanoilla: alistuvat vaimot, kuuliaiset vaimot tai vaikka tuo obedient Wife-hakusanalla, niin eiköhän ala löytyä juttua. Täällä tai useammilla muillakin keskustelupalstoilla on mielestäni vaikea saada aikaiseksi asiallista keskustelua aiheesta kun aina tulee joukkoon niitä vittuiluviestejäkin ja kyselyjä tyyliin: Miten teillä oletko oikeasti nyrkin ja hellan välissä?, oletko lapsen tasolla? tmv.

Meillä on kotikuri lisäksi käytössä ja olen kai naiseksi sitten tuollainen alistuva vaimo, tosin ihan omasta tahdostani eli ei mua ole nyrkin kanssa mies pakolla uhkaillut ikinä mihinkään :) Meille sopii - ei sovi kaikille pareille. Tosin kaikista miehistäkään ei ole perheenpääksi tässä asiassa...joten en tiedä onnistuuko mutta voi kokeilla. Tietty ei tämäkään ole ratkaisu kaikkeen, jos on ongelmia muutoinkin.

Onnea kuitenkin!

Äänestä
  • "Täällä tai useammilla muillakin keskustelupalstoilla on mielestäni vaikea saada aikaiseksi asiallista keskustelua aiheesta kun aina tulee joukkoon niitä vittuiluviestejäkin ja kyselyjä tyyliin: Miten teillä oletko oikeasti nyrkin ja hellan välissä?, oletko lapsen tasolla? tmv."

    Nainenhan se pyrkii ottamaan vallan suhteessa, mutta jos sen saa, hän on yleensä onneton. Miehen pitää ymmärtää laittaa vaimolle rajat ja oikeasti olla perheen pää.

    Nykyään vaan joka tuutista pukkaa feminististä propagandaa, joka väittää että miehen pitäisi suunnilleen alistua vaimolleen. Jos naiset saavat omat vaatimuksensa läpi, heistä tulee vain onnettomia vaimoja.

    Feminismi on pilannut Suomen.

    Äänestä

  • tosimies on erimies kirjoitti:

    "Täällä tai useammilla muillakin keskustelupalstoilla on mielestäni vaikea saada aikaiseksi asiallista keskustelua aiheesta kun aina tulee joukkoon niitä vittuiluviestejäkin ja kyselyjä tyyliin: Miten teillä oletko oikeasti nyrkin ja hellan välissä?, oletko lapsen tasolla? tmv."

    Nainenhan se pyrkii ottamaan vallan suhteessa, mutta jos sen saa, hän on yleensä onneton. Miehen pitää ymmärtää laittaa vaimolle rajat ja oikeasti olla perheen pää.

    Nykyään vaan joka tuutista pukkaa feminististä propagandaa, joka väittää että miehen pitäisi suunnilleen alistua vaimolleen. Jos naiset saavat omat vaatimuksensa läpi, heistä tulee vain onnettomia vaimoja.

    Feminismi on pilannut Suomen.

    Ja kun lopulta mies saa olla rehellisesti perheessä se perheenpää ja mies ja nainen olla aidosti nainen, niin sitten alkaa se jatkuva feministi-ininä joiltain tahoilta, että onko miehesi sovinisti! Asiat halutaan nähdä mustavalkoisina ja naisesta tehdään tekemälläkin uhri vähän joka tilanteessa. Meillä tämä homma on toiminut hyvin näin ja intohimoa piisaa vaikka useita avioliitovuosia jo takana mulla mieheni kanssa ja lapsiakin. Minun ei tarvitse naisena paljon rähistä kun mieheni ns. näyttää minulle ne rajani ja palauttaa minut maan pinnalle - turvallista ja tiedän, että mieheni rakastaa minua ja minä häntä. Lisäksi meillä on suhteessa selvät rajat eli ei ole mitään avointa suhdetta, jossa kumpikin saa tehdä mitä tahansa ja kenen kanssa tahansa...vastuu on molemmilla suhteen toimivuudesta - tämä kun tuntuu unohtuvan valitettavan usein nykyään monilta pareilta - ainakin kun lukee näitä palstojen juttuja.

    Äänestä

  • ******************** kirjoitti:

    Ihan olen samaa mieltä. Feminismin saisi joku viskata roskakoriin ja kiireimmän kaupalla, koko aate on mennyt ihan ylilyönniksi. Meillä ei edes rähinöidä, ikinä ei oo mistään tapeltu, ja molemmat tietää oman asemansa ja toisen paikan. On ihana naisena kun pystyy hakemaan miehestä turvaa ja olemaan kotona se herkkä ja haavoittuvainen nainen vaikka työelämässä olenkin hyvinkin vahva ja itsenäinen. Mutta en kyllä ole ikinä edes miestäni 'haastanut' vaan enemmänkin tukenut hänen asemaansa perheenpäänä. Ei musta selkeissä sukupuolirooleissa ole mitään vikaa, niin kauan kun just toi väkivalta pysyy poissa. Ja mä kuvittelisin että paljon useemmat parisuhteet toimis paremmin kun molemmat sais tälla tavoin tyydytettyä tarpeitaan ja tunnettuu ittensä tärkeiksi. Mutta ei se oo pelkästään että miehen pitäisi 'ottaa valta'. Kyllä se nykypäivänä on paljolti että naisenkin täytyy osata sallia se ja pienillä eleillä tukea miehen valta-asemaa. Niinhän siinä usein käy että nainen vaan alkaa niinkun huomaamatta ottaa enemmän valtaa ja mies alkaa tuntea itsensä yhä tarpeettomammaksi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Mitä se tarkoittaa? Eihän voi olla yhtä oikeaa tapaa olla aidosti nainen! Eivät kaikki tunne turvalliseksi ja hyväksi oloaan jos toinen vaan määrää parisuhteessa. Ja sitten jos jää leskeksi on vaikea tehdä päätöksiä kun on tottunut että toinen kantaa vastuun. Onhan noita NMKY-tyylisiä ohjekirjoja jossa väitetään että pari on onnellinen kun toteuttaa stereotyyppisiä sukupuolirooleja...kaikki eivät vaan ole. Feminismistä tuskin tiedätte mitä se on, ei sillä ainakaan ole mitään tekemistä miesten alistamisen kanssa, sen ainakin olen ymmärtänyt vaikken ole paljoa aiheeseen tutustunut teoreettisesti. Kyllä minusta jokainen saa olla sellainen kuin miksi Jumala on luonut ja elämä kasvattanut, kunhan ei loukkaa toista. Ei tartte olla "naisellinen nainen" tai "miehinen mies".

    Äänestä

  • ******************** kirjoitti:

    Ja kun lopulta mies saa olla rehellisesti perheessä se perheenpää ja mies ja nainen olla aidosti nainen, niin sitten alkaa se jatkuva feministi-ininä joiltain tahoilta, että onko miehesi sovinisti! Asiat halutaan nähdä mustavalkoisina ja naisesta tehdään tekemälläkin uhri vähän joka tilanteessa. Meillä tämä homma on toiminut hyvin näin ja intohimoa piisaa vaikka useita avioliitovuosia jo takana mulla mieheni kanssa ja lapsiakin. Minun ei tarvitse naisena paljon rähistä kun mieheni ns. näyttää minulle ne rajani ja palauttaa minut maan pinnalle - turvallista ja tiedän, että mieheni rakastaa minua ja minä häntä. Lisäksi meillä on suhteessa selvät rajat eli ei ole mitään avointa suhdetta, jossa kumpikin saa tehdä mitä tahansa ja kenen kanssa tahansa...vastuu on molemmilla suhteen toimivuudesta - tämä kun tuntuu unohtuvan valitettavan usein nykyään monilta pareilta - ainakin kun lukee näitä palstojen juttuja.

    Tuollainen suhde kuulostaa lapsen ja vanhemman eli tässä tapauksessa tyttären ja isän väliseltä kurinpito- ja ohjaussuhteelta, ei aikuisen naisen ja aikuisen miehen. Eli kyllä siellä lapsuuden kehityksessä on jotain jäänyt kesken molemmilta, jos ei pysty aikuismaisen tasavertaisesti suhtautumaan ihmisiin sukupuolesta riippumatta. Outoa puhetta myös tänä päivänä, kun mies ei ole itsestäänselvästi naistaan fiksumpi, koulutetumpi, vahvempi, terveempi tai muutakaan. Hänellä on erona naiseen pelkästään munat.

    Olisiko ihan normaali YK:n ihmisoikeuksien julistus mitään?

    Äänestä

  • Myrkyn lykkäs =) kirjoitti:

    tule mielestäni koskaan olemaan tasavertaisia. Perheessä ei voi olla kahta miestä tai kahta naista (ellei kyse ole jostain homo/lesboparista) - niin se vain on. Sukupuolten erilaisuus on myös rikkaus parisuhteessa. Lapsen ja aikuisen välinen suhde on eri asia kuin miehen ja naisen välinen suhde. Meillä tämä juttu toimii meillä - ehkä ei teillä. Ei minua yllättä nämä iänikuiset lapsi-vanhempi vertailut, väkivalta-epäilyt, ym. ym. tämän asian suhteen. Kuten tuossa jo aiemmin kirjoituksessani totesin, tästä alistuva vaimo-aiheesta on näköjään monien vaikea keskustella asiallisesti. Mikä tässä muuten tuntuu ärsyttävän monia näin helposti? Miksi en saisi antaa mieheni olla perheenpää ja olla itse naisena ns. perinteisempi nainen ja hoitaa mielelläni ne kotityöt, lapset ym. Eläkää ja antakaa toistenkin elää.

    Mikseivät mies ja nainen voi olla tasavertaisia? Samanlaisia eivät toki voi olla, mutta miksi ihmeessä ei voida olla tasavertaisia??

    Äänestä

Luin kerran aiheeseen liittyvän kirjan mielenkiinnosta, ja tajutakseni, ettei aihe liity mitenkään minuun ja parisuhteeseeni :) Ehkä kirja voisi kuitenkin auttaa sinua, kuvauksesi mukaan. Kirjailijan nimi oli Laura Doyle, mutten valitettavasti muista kirjan tarkkaa nimeä, joku "Alistuva vaimo" tai vastaavaa. Löysin netistä testinkin siitä, onko tarvetta kirjan lukemiselle :) http://www.surrenderedwife.com/surrendered_wife_relationship_quiz.html

Äänestä
  • Kiitos paljon asiallisesta keskustelusta ja kokemuksista. Tämä on ollut asia josta ei ole paljon pystynyt puhumaan ihmisten kanssa koska aina tullut vastaan tietynlainen asenne, sekä miehiltä että naisilta. Oli siis mukava kuulla, että on joitakin jotka ajattelevat kuten minä.

    Äänestä

Vaikeaa tämä elämä. Meidän perheessä haluaisin minä, mies, olla se alistuvampi, mukautuvampi, hoivaavampi ja ymmärtävämpi osapuoli. Vaimo saisi johtaa, ohjata ja järjestellä mielensä mukaan, minuakin tietysti välillä kuunnellen, sillä yhdessähän sitä kuitenkin eletään eikä minusta mitään velttoa rukkasta saisi tekemälläkään.
Ymmärrän, että naiset ihailevat vahvoja uroksia, se lienee jo geeneissä. Antaisin vaimolleni tämän vuoksi vapauden pikku seikkailuihinkin, jos tietäisin, että se on vain ohimenevää eikä rikkoisi omaa suhdettamme. Ihailen vahvoja, itsenäisiä, älykkäitä ja aktiivisia naisia, jotka ottavat oman tilansa ja näyttävät miehelle kaapin paikan. Tuhmat naiset pääsevät kaikkialle, kuten tiedetään.
Näin ei kuitenkaan ole ja se on vaikuttanut suhteeseemme haitallisesti, myös seksielämään. Samasta ongelmasta kärsivät lukuisat muutkin miehet, sillä tällaisia unelmanaisia ei yksinkertaisesti ole olemassa. Mies vie ja nainen vikisee tai muuten alkaa hirveä rutina.

Äänestä
  • jokaisen pitäisi näyttää ja kertoa omat mieltymyksensä heti suhteen alussa, jotta ei tarvitsisipettyä myöhemmin. Jos suhteen alussa mies vaikuttaa hyvin miehiseltä ja itsevarmalta ja nainen rakastuu tähän ei hän halua välttämättä parin avioliitto vuoden jälkeen ruveta mieheksi taloon. Sama koskee myös toisin päin olevia suhteita.

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    jokaisen pitäisi näyttää ja kertoa omat mieltymyksensä heti suhteen alussa, jotta ei tarvitsisipettyä myöhemmin. Jos suhteen alussa mies vaikuttaa hyvin miehiseltä ja itsevarmalta ja nainen rakastuu tähän ei hän halua välttämättä parin avioliitto vuoden jälkeen ruveta mieheksi taloon. Sama koskee myös toisin päin olevia suhteita.

    Tämä on erittäin hyvä kommentti. Kaikki asiat, mistä voi suhteen aikana tulla ongelmia, voisi käsitellä ennen kuin mennään suhteeseen, tai ainakin naimisiin ja aletaan hankkia lapsia. Naistenkin olisi hyvä tietää että "rakastan sinua, mutta jos nelikymppisenä haluat harrastaa seksiä kerran 3:ssa kuukaudessa, niin eipä taida rakkaus enää riittää."

    Äänestä

  • lfgklkfg kirjoitti:

    Uskomattoman viisaita ja kaukonäköisiä nämä meidän tämänpäiväiset keskustelijamme. Siitä vaan, listoja ja tutkielmia tekemään, te kaikki kaksi- ja kolmikymppiset, jotka suunnittelette yhteistä elämää kumppanienne kanssa. Tunne itsesi ja kumppanisi ja kurkista 40 tai 50 vuotta eteenpäin, siitä se onni löytyy!

    Äänestä

  • eräs nainen kirjoitti:

    jokaisen pitäisi näyttää ja kertoa omat mieltymyksensä heti suhteen alussa, jotta ei tarvitsisipettyä myöhemmin. Jos suhteen alussa mies vaikuttaa hyvin miehiseltä ja itsevarmalta ja nainen rakastuu tähän ei hän halua välttämättä parin avioliitto vuoden jälkeen ruveta mieheksi taloon. Sama koskee myös toisin päin olevia suhteita.

    Nainen yrittää nujertaa miestä, mutta ei halua siinä kuitenkaan onnistua. Sen näkee vain kokeilemalla, ei siihen mikään alun mieltymysten luettelu auta. Mies ei varmasti halua määräilevää riivinrautaa vaimoksi, eikä nainenkaan semmoinen alussa ole. Siihen positioon nainen kuitenkin yrittää kokoajan kiipiä.

    Äänestä

...sitten määräilet jos haluat että mies on perheen johtaja?

Sanot yhtä ja teet toista?

Kai ny mies etääntyy jos toinen koko ajan pomottaa.
Ja jos olet samaan aikaan koittanut saada ukosta jämäkkää perheenpäätä niin sillähän on polla ihan sekaisin että "mitä v***** se akka nyt oikein tahtoo?"

Ja jos mies sitten ottaa jossain tilanteessa asemansa "lauman johtajana" ja sanoo missä kaappi seisoo niin sinä tietty otat hirveet pultit ja intät vastaan vaikka sitä just haluat että joku toinen ottaa johdon?

Tietty voit nostaa kytkintä ja pistätte lautaset jakoon. Sitte saat huseerata omassa taloudessa miten tykkäät, ukkosi olisi varmaan hyvillään kun pääsee yhdestä maanvaivasta eroon. Sääli kersoja.

Tässä mitkään kirjat auta, ihan sama vaikka lukisit kaikki maailman oppaat, ne on pelkkiä sanoja paperilla.
Ihan ensteks katsot peiliin ja teet itselles selväksi mitä oikein tahdot.

Jos homma kuitenkin levähtää ja lautaset menee jakoon niin määräilysi alkaa uudestaan seuraavassa suhteessa jos ei ole sitä ennen tulut sinuiksi itsensä kanssa. Riippuu sitten uudesta ukosta mihin suuntaan tilanne kehittyy; tuleeko aiemman suhteen toisinto vai tuleeko reilusti turpaan. Jälkimmäistä et tahdo kokea.

Seksi on sivuseikka jos muuten ei synkkaa. Osta dildo.

Äänestä

Minä hakisin syytä liiallisesta vastuuntunnosta, mikä on suoraa seurasta kiltin tytön syndroomasta. Pitää tehdä asiat aina oikein ja kuten muut odottavat, jolloin tytöistä kasvaa suorittajia ja kotiensa ahkeria puurtajia päättämässä verhojen väreistä auton merkkiin yms. Ja mies vetäytyy sivustalle, koska mitään mitä hän tekee ei ole oikein. Keittiö on väärin siivottu, lapsia ei vahdita oikein, kyläreissuunkin mies valitseen tyhmä asun ja kotiin ei tull töistä a ikinä ajoissa. Ihan vain siksi, että se pieni kiltti tyttö naisen sisällä niin väittää.

Kysynkin sinulta viestiketjun aloittaja osaatko nostaa jalkasi pöydälle ja vain olla? Kiittää miestäsi siitä, mitä hän osaa? Osaatko kohauttaa olkapäitäsi,jos asiat ovat kotona vähän rempallaan ja sen sijaan kysyä mieheltäsi, mitä kivaa tehtäisiin nyt kun lapset ovat nukkumassa? Sillä siitä se lähtee, se roolien muuttaminen. Lopeta olemasta se, joka ajattelee/toimii/päättää ja katsele välillä, mitä muut osaaavat. Anna miehellesi tilaa!

Äänestä
  • Minä voisin ottaa miehesi, vaikuttaa söpöltä tapaukselta.. Hommaa sä itsellesi vaan sellainen räyhääjä, kun olet itsekkin ja joka vetelee sua turpaan kun ei sun määräilyjäs kestä! Pöljä olet, kun et arvosta fiksua ukkoos.. Paa se vaan kiertoon, meitä ottajia kyllä riittää. Missähän paikkakunnalla asutte? Olisin kiinnostunut miehestäsi, vaikuttaa tyypiltäni..

    Äänestä

  • Marilyn 1 kirjoitti:

    Minä voisin ottaa miehesi, vaikuttaa söpöltä tapaukselta.. Hommaa sä itsellesi vaan sellainen räyhääjä, kun olet itsekkin ja joka vetelee sua turpaan kun ei sun määräilyjäs kestä! Pöljä olet, kun et arvosta fiksua ukkoos.. Paa se vaan kiertoon, meitä ottajia kyllä riittää. Missähän paikkakunnalla asutte? Olisin kiinnostunut miehestäsi, vaikuttaa tyypiltäni..

    Oot varmaan nuijinu ilkeilyilläsi miehesi egon maan rajaan..Olet oikeastaan tehnyt hirveän teon,jos toinen on herkkä ja itse olet seinäpiru. Mietippä miltä tuntuisi, jos lapsesi aikanaan saa kumppaniksi ihmisen,joka kohtelee lastasi yhtä huonosti,kuin sinä miestäsi. Ei kaikki lähde liittoon sotimaan, vaan luulevat sitä mukavaksi yhteiselämäksi..itse olet fiksulle ukollesi tehnyt avioliitosta sotatantereen..olet pöljä.
    Miehesi lähtee varmaan itsekkin aikanaan mukavamman naisen mukaan, niinkuin huomaat yläpuolen kirjoituksesta,ottajia riittää,ei kaikki naiset halua riidellä..

    Miehesi on suhteessa varmaan vain lasten takia, sinä vaikutat ilkeältä ihmiseltä. Näyttelitkö aluksi
    mukavaa,että sait miehesi koukkuusi..nyt olet vain näyttänyt häijyytesi,joka ehkä onkin oikea luonteesi..Katso peiliin..

    Äänestä

Olin kerran pienen lapsen syntymäpäivillä, missä eräs vieraista oli koko elämänsä perheterapiaa tehnyt vanhempi henkilö, joka oli siis työnsä puolesta joutunut näkemään ja kuulemaan kaikenlaista sekä ajattelemaan syntyjä syviä. Hän totesi kesken kakkukahvien: "Näkemykseni mukaan onnellisen parisuhteen edellytys on, että mies pystyy antamaan periksi. Nainen ei siihen nimittäin pysty." Monet naisvieraat tuntuivat tukehtuvan pullaansa. Köhimisen ja hyvistelyn jälkeen ei kukaan kehdannut enää jatkaa aiheesta, mitä pitivät sovinismin ilmentymänä.

Uskon noin 25 vuotta tuon jälkeen aviossa olleena, että tuolla "vanhalla tieteenharjoittajalla" oli selkeä kokemukseen perustuva käsitys ja se on vielä pahuksen lähellä totuutta, ainakin meidän kotona. Kokemukseni nimitäin on, että nainen on enemmän "tahtoihminen" kuin mies ja siitä monet ristiriitaisuudet saavatkin sitten alkunsa. Ongelmahan on se, että tällainen toisen kunioituksen puute eli jonkin sortin henkinen jyrääminen pitkään jatkuessaan aiheuttaa katkeruutta ja anteeksi antamattomuutta. Molemmat tunteet ovat hyvinkin vahingollisia parisuhteelle ja pari ikään kuin kasvaa lopulta erilleen. Viimein pysähdytään ja ihmetellään onko mitään sellaista yksiselitteistä syytä miksi näin on päässyt käymään? Kumpikin miettii mitä on historiassa tapahtunut löytämättä kuitenkaan mitään konkreettista. Monesti tämä tulkitaankin "tylsistymiseksi" tai joksikin muuksi "alentavaksi" ja vastuuntunnottomaksi, kun kuitenkin taustalla on pitkään jatkunut ristiriita, jota ei koskaan ole selvitetty tai tiedostettu sen olemassa oloa.

Mies usein kokeekin, että hänen mielipidettäni ei kuunnella, eikä sillä ole mitään merkitystä. Asiat tehdään kuitenkin aina siten, kun joku toinen on päättänyt. Jos jotain teet niin ei se kelpaa, riitä tai oli aivan väärä asia tuohon ajankohtaa tai ainakin oli väärin tehty. Miksi enää vaivautua osallistumaan ja yrittää? Vähemmällä haukuilla ja mielipahalla pääsee, kun arvokkaasti vetäytyy omaan rauhaansa.

Olet huomannut hälyyttävän tilanteen ja haluat tehdä asialle jotain. Hienoa, todella upeaa!!! Toivottavasti löytätte vielä uudelleen yhteisen sävelen. Noin neuvoksi, kaikki lähtee tasapuoleisuudesta, vastavuoroisudesta sekä toisen kunnioituksesta. Huomio miestäsi tunteen tasolla spontaanisti ilman, että hänen tarvitsee tulla sitä anomaan. Mikää ei syö niin pahasti kuin odottaa ja kysyä toiselta huomiota, sitä kuitenkaan saamatta. Huomioimalla viestität hänelle teoin arvostavasi häntä ja tuntevasi yhteenkuuluvuutta. Maltti on valttia. Hänellä on pitkä historia henkisesti hylättynä olemisesta, joten mitään nopeaa muutosta et tule huomaamaan. Määrätietoisesti työtä tekemällä kaikki on mahdollista. Muista, että sinulla on selkeä etulyöntiasema muihin naisiin nähden. Hänellä on ollut tunteet sinua kohtaa! Nyt vain lämmität vanhan tunteet ja vetoat hänen tarpeeseensa tulla hyväksytyksi. Toimii varmasti, tai ainakin toimisi minuun. Itsesi joudut kuitenkin panemaan peliin...

En usko, että sinun tarvitsee alistua (ehkä eikä pidäkkään), kunhan toteutatte todellista tasapuoleisuutta, mikä on todellakin eri asia kuin tasa-arvo. Tasa-arvon nimissä on tehty paljon pahaa. Miehen on pitänyt muuttua hissukaksi ja naisista on pitänyt tulla kovia jätkiä. Onko kumma jos molemmat voivat huonosti?

Äänestä

En usko että pystyisitte vaihtamaan rooleja.Miehesi on "tossu" ja todennäköisesti mukautunut tahtoosi.Olet alistanut hänet vuosien kuluessa,ei hänestä johtajaa tule perheeseenne.Voit tietysti pikkuhiljaa antaa hänelle lisää valtaa ja kannustaa häntä ottamaan vastuuta enemmän yhteisistä asioista.Voi kuitenkin olla niin että hän ei halua muutosta.Silloin sinun on vaan oltava johtaja kuten tähänkin asti.Käskemällä häntä johtajaksi,niin se ei onnistu.Yritä antaa hänen päättää ensin jostain hänelle tärkeästä asiasta ja kehut sitten päätöstä vaikka se ei sinusta olisikaan mielesi mukainen.Pienin askelein voi muutosta tapahtua mutta onko sinnulla kärsivällisyyttä kannustaa.

Äänestä

Tony Dunderdoffin parisuuhteen kemia. Lue ääneen se miehellekkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

viimeinen keino kirjoitti:

olemme olleet yhdessä 9 vuotta ja lapsia on kaksi. Parisuhteemme on huonontunut vuosi vuodelta ja välillä elämä on yhtä tappelua. Suurin ongelma on se, että itse olen kova määräämään asioista ja minusta tuntuu että mieheni on etääntynyt perheestä ja minusta täysin. On sanonutkin, että hänellä ei ole enään paikkaa perheessämme. Tämä on tuhonnut seksielämämmekin, koska en tunne mitään halua miestäni kohtaan.

Itse haluaisin todellisuudessa miehen joka on perheenpää ja osaisi ottaa miehen paikan perheessä. Asiat ovat vain ajautuneet näin jostakin syystä.

Miten pystyisimme vaihtamaan paikkoja? Olen kuullut jostakin kirjasta jossa asiaa on käsitelty, mutta en tiedä kirjan nimeä. Olisiko kenelläkään vinkkejä asiaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu