Auttakaa!!

Olen aika hajalla, en enää oikein osaa edes ajatella. Auttakaa kanssa sisaret.
Erota vai ei?? siinä ikuisuus kysymys. Olen väsynyt olemaan meidän perheen ”liikkeelle paneva” voima.
Hoidan lapset, kodin, työt ja pitäisi hoitaa mieskin. Kuulostaa valitukselta tiedän. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta ja meillä on neljä lasta, naimisissa olemme olleet 2 vuotta. Hoidan siis likipitäen kaiken. Mitään ei tapahdu ellen minä tee sitä. Kaikkeen vastaus ”ihan sama”, jos lähdetään jonnekin (mitä tapahtuu todella harvoin) hoidan kaikki järjestelyt ,toisin sanoen mieheni ei tee mitään, tulee mukaan ja muistaa kyllä muistuttaa jos jotain on jäänyt tai jokin järjestely olisi tullut hoitaa toisin. Sama homma kaikessa, lapsille ”nalkuttaa” kaikesta tyyliin ”etkö sä nyt tuotakaan osaa, pitikö sun nyt mennä tekemään noin jne… ” itse sitten ei kuitenkaan toimi niin. Kyllähän isi saa jättää kaiken käsistään just siihen missä on.
Olen aivan loppu. En halua pahoittaa kenenkään mieltä, en satuttaa lapsia mutta tilanne on toivoton.
Mieheni ainoa ongelma on että hän ei saa seksiä tarpeeksi ja on turhautunut. Viime viikolla hän sitten sanoi että ajatteli seksin määrän lisääntyvän kun mentäisiin naimisiin, siis ymmärsinkö oikein, kun viimeinkin 13 vuoden jälkeen mennään naimisiin niin syy on seksi!! Olen ollut vain vaki pano nämä 15 vuotta.
Ja minä hölmö nainen kuvittelin että rakkaudesta… Auttakaa minua selvittämään ajatukseni!!!
6863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei, aloin miettiä tuota tilannettasi ja ennen kuin lähdet suunnittelemaan avioeroa, tee ensin välitilinpäätös kaikessa rauhassa: ota paperi eteesi ja kirjoita plussan ja miinukset suhteestasi. Mies vaikuttaa laiskalta, isolta lapselta. Ehkä hänellä on vaan niin hyvä olla, kun mikään asia ei todellisuudessa vaadi muutosta. Hänen tilannettaan kun ei uhkaa mikään. Toisaalta miehesi ei ole väkivaltainen, käy ilmeisesti tössä ja kantaa osin taloudellisen vastuun. Saattaapa olla ihan mukava isäkin, ja seksiäkin saat suhteessasi, vaikka tuntuu että liiankin kanssa ja suorituspaineita kohdistuu siihenkin.
Yksi asia on varma: muutos on kuitenkin saatava aikaiseksi, koska olet väsynyt ja turhaantunut . Voiko olla niin, että asetat liian suuria vaatimuksia esim.kodin puhtaudelle, järjestelmällisyydelle ja suorituksille? Mitä tapahtuu jos löysäät itse vähän ja otat aikaa itsellesi? Ota vaikka siivooja. Jätä myös mies silloin tällöin hoitamaan lapsia ja lähde tuulettumaan. Kokeile, miltä se tuntuu. Itse olisin yh-vuosina arvostanut sitä, jos olisin edes kerran kuussa voinut jättää lapsen jollekin hoitoon ja päässyt vaikka teatteriin.
Kirjaa myös ylös ne asiat, jotka haluat, että miehesi tekee. Miehet ymmärtävät selkokieltä ja usein suoraa viestintää. Sanot , että et halua pahoittaa kenekään mieltä, mutta ehkä sinun on nyt rauhallisesti mutta jämäkästi kerrottava miehellesi, mitä haluat, miten ja milloin. Lähde yhteisestä hyvästä liikkeelle, perustele asiasi, suunnittele, kirjoita ylös mitä haluat ja tee aikatalu. Muista myös nauttia elämästäsi, lapsistasi, terveydestäsi. Onko pinnan alla sittenkin vielä rakkautta jäljellä?

Äänestä
  • Vaan olet melkein liian näkyvä. Teet kaiken, hoidat asiat ja kannat vastuun. Huolehdit, yrität, murehdit. Miehesi kiukuttelee, laiskottelee, haluaa vain "kivoja" asioita".

    Etkö neljän lapsen äitinä näe yhteyttä? Sinä olet äiti myös miehellesi. Miehesi käyttäytyy ja on kuin lapsi, ja sinä huolehtiva vanhempi.

    Positiivista on tilanteessanne se, että miehesi haluaa seksiä kanssasi. Joku hänessä haluaa Naisensa. Ja jos tilanne jatkuu pitkään samanlaisena, loppuu seksin vonkuminenkin. Kuka nyt haluaisi sekstailla äitinsä kanssa.

    Miten tuo tilanne loppuu? Lopettamalla se aivan yksinkertaisesti. Miksi kannat vastuun yksin? Miksi suostut siihen? Jos toimit toisin, on muidenkin pakko alkaa toimia toisin. Toista et voi muuttaa, mutta omaa itseäsi kyllä. Ja omaa käytöstäsi. Ja kun oma toiminta muuttuu, muuttuu usein ihmiset sinun ympärilläsi.

    Mistäkö tiedän? No kun olin itse samanlainen loppuunajettu "vastuunkantaja". Meille tuli sitten toinen nainen kehiin, ja sotku läjähti päälle. Oli pakko katsoa terapeutin avulla kunnolla. Kummasti siitä miehestä kuoriutui laakamdon sijasta ihan toimintakykyinen yksilö. Vaati aika paljon myös sietämistä itseltäni, että kaikki asiat eivät menneetkään kuten oli menneet minun "valtakautena". Miehellä kun olikin erilaisia tapoja tehdä asioita.

    Valitettavasti me naiset kaappaamme helposti kodin itsellemme ja sitten suremme, miten suuren taakan alle näännymme. Kaipaamme miestä rinnallemme, mutta samalla emme anna hänelle tilaa olla sellaisena kuin on vaan haluamme hänet omine kriteereinemme. Se lähtee pienistä yksityiskohdista, siitä miten pöytä pitää pyyhkiä, miten pyykki täytyy ripustaa, millaiset verhot ripustetaan ja päätyy siihen, että miehelle on lopulta kaikki "ihan sama". Ainakin minä tein niin ja uskon, että tuskin olen tässä maailmassa ainoa.

    Mutta onneksi katseen voi kääntää myös itseensä! Ja nähdä, että ihan hyvä tyyppi minä olen, vaikka teenkin pari asiaa perseelleen...ei sen myöntäminen ollut häpeä tai kauhistus, pikemminkin helpotus kun tajusi, että omalla toiminnallaan pystyy vaikuttamaan perheensä tulevaisuuteen.

    Äänestä

olekkaan hyvä ? No hemmetti, mitä sitten puutuit kaikkeen ja halusit että tehdään sinun tavallasi.....sait mitä tilasit !!! Ja taas syytät ukkoasi....aina vaan. Katsoppa peiliin.....jätä lapset ja lähde jatkamaan matkaa......sitten tiedät ettet ole täydellinen, suorastaan rasite, sinä olet jopa estänyt miestä tekemästä kun se ei osaa täyttää astianpesukonetta SINUN tavallasi.

Äänestä

Selvästikin vaikuttaa että miehesi on ottanut asenteen, "ilman piparia ilman vastuuta".
HAnkala tilanne, olet väsy ja aikasi menee arkipäivän hoitamiseen. Hmm, nyt ei auta kuin rajut otteet.
Hommaa itsellesi kurssi, sukulaisissa käynti tms. tilaisuus johon ei miehesi ja lapsesi pääse.
Kun olet saanut järjestettyä arkipäivän asiat ja ruuat pariksi päiväksi. Varaudu kuitenkin olemaan matkalla hieman pitempää...Vaikkapa alkuun 5 pv. Tälläisen tilanteen avulla miehesi pääsee hiukan jyvälle mitä kodin ja lasten hoitaminen on. Toki kotisi on sekaisin tulet mutta miehesi osaa jo tehdä jonkinlaista sapuskaa.
Toista näitä "poistumisia" niin kauan kunnes huomaat asenteen muuttuneen. Mikäli huomaat ettei tämä sovellu laisinkaan, älä turhaan provosoi vaan keksi jotain muuta.

Äänestä

Täällä ihan sama homma.Tuntuu että minä ja lapset pärjättäisiin loistavasti keskenämme. Sais touhuta kaikkea mukavaa lasten kanssa ja huolehtia päivärutiineista ihan itse ilman, että joutuisi vetämään toista perässä kuin jotain riippakiveä. Ainoan murheen tästä tekeekin lapset, ei haluaisi luovuttaa kuitenkaan niin "helpolla", vaikkakin saisivat eron jälkeenkin puuhata isän kanssa niin paljon kuin haluavat, sitä en missään nimessä tulisi estämään.

Äänestä

Kaikissa suhteissa on ongelmia...kaikissa. Vaihda tai et, niin sama juttu.

Minä saan seksiä niin paljon kuin haluan, ja miten haluan, ja missä haluan. Itse teen kaiken sen eteen että vaimoni suunnitelmat toimivat. Hän suunnittelee kaiken, siivoo hulluna, tekee ruuat yms. Minä kiitän ruuasta, laitan pyykkejä kuivumaan, kuskaan häntä vaikka honoluluun jos on tarvis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näkymätön kirjoitti:

Olen aika hajalla, en enää oikein osaa edes ajatella. Auttakaa kanssa sisaret.
Erota vai ei?? siinä ikuisuus kysymys. Olen väsynyt olemaan meidän perheen ”liikkeelle paneva” voima.
Hoidan lapset, kodin, työt ja pitäisi hoitaa mieskin. Kuulostaa valitukselta tiedän. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta ja meillä on neljä lasta, naimisissa olemme olleet 2 vuotta. Hoidan siis likipitäen kaiken. Mitään ei tapahdu ellen minä tee sitä. Kaikkeen vastaus ”ihan sama”, jos lähdetään jonnekin (mitä tapahtuu todella harvoin) hoidan kaikki järjestelyt ,toisin sanoen mieheni ei tee mitään, tulee mukaan ja muistaa kyllä muistuttaa jos jotain on jäänyt tai jokin järjestely olisi tullut hoitaa toisin. Sama homma kaikessa, lapsille ”nalkuttaa” kaikesta tyyliin ”etkö sä nyt tuotakaan osaa, pitikö sun nyt mennä tekemään noin jne… ” itse sitten ei kuitenkaan toimi niin. Kyllähän isi saa jättää kaiken käsistään just siihen missä on.
Olen aivan loppu. En halua pahoittaa kenenkään mieltä, en satuttaa lapsia mutta tilanne on toivoton.
Mieheni ainoa ongelma on että hän ei saa seksiä tarpeeksi ja on turhautunut. Viime viikolla hän sitten sanoi että ajatteli seksin määrän lisääntyvän kun mentäisiin naimisiin, siis ymmärsinkö oikein, kun viimeinkin 13 vuoden jälkeen mennään naimisiin niin syy on seksi!! Olen ollut vain vaki pano nämä 15 vuotta.
Ja minä hölmö nainen kuvittelin että rakkaudesta… Auttakaa minua selvittämään ajatukseni!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu