Seurustelin exäni kanssa 2 ja puolivuotta ja erosimme vuosi sitten. Eron jälkeen pysyimme ystävinä ja harrastimme seksiä aina kun siihen oli mahdollisuus. Meillä kummallakin on vielä tunteita toisiamme kohtaan ja ainoa syy miksi emme ole yhdessä on se, että haluamme elää nuoruuttamme. Ongelmani on, että hän on ainoa jolle voin puhua ongelmistani ja jolle pystyn avautumaan ja nyt olemme jonkinlaisissa "riidoissa", enkä tiedä edes miksi. Asia ahdistaa minua todella paljon.
Minua myöskin suoraan sanottuna vituttaa, että olen antanut jonkin miehen tulla itselleni noin tärkeäksi enkä pääse hänestä yli. Tiedän, että minulla on koko elämä edessä ja kaikki mahdollisuudet vaikka mihin, mutta silti ajattelen että hän on se oikea. Minulla on ollut säpinää muiden miesten kanssa, mutta aina kun suutelen jotain toista kuvittelen, että hän olisi exäni. Kuvittelen, että lopulta päädymme yhteen. Haluan päästä hänestä yli, mutta silti olla hänen ystävänsä. Uskon että se ei ole mahdollista käytännössä, rakastan häntä liikaa. En ikinä pääse hänestä yli jos käyttäydemme kuin seurustelisimme. Joka kerta kun kännykkäni piippaa kuvittelen, että hän soittaa tai jos ovikello soi kuvittelen, että hän on oventakana ja haluaa minut takaisin. Vaikka palaamisemme yhteen ei olisi järkevää, koska tiedän että minun on saatava elää nuoruuteni ja kokeiltava kaikkea ennen kuin voin sitoutua, haluan hänet silti takaisin.
Kun erosimme ajattelin, että vuoden päästä olen jo täysin päässyt yli ja tuska helpottaa niin se ei ole helpottanut enkä ole päässyt yli. Pärjään yksin ja osaan pitää hauskaa ilman häntä, mutta silti sydämeni sanoo, että päädymme loppujen lopuksi takaisin yhteen. Voiko sitä tietää, voiko olla että olen oikeassa?
Sekava vuodatus, mutta kommentoikaa jotakin rakentavaa. Kiitos.
Minua myöskin suoraan sanottuna vituttaa, että olen antanut jonkin miehen tulla itselleni noin tärkeäksi enkä pääse hänestä yli. Tiedän, että minulla on koko elämä edessä ja kaikki mahdollisuudet vaikka mihin, mutta silti ajattelen että hän on se oikea. Minulla on ollut säpinää muiden miesten kanssa, mutta aina kun suutelen jotain toista kuvittelen, että hän olisi exäni. Kuvittelen, että lopulta päädymme yhteen. Haluan päästä hänestä yli, mutta silti olla hänen ystävänsä. Uskon että se ei ole mahdollista käytännössä, rakastan häntä liikaa. En ikinä pääse hänestä yli jos käyttäydemme kuin seurustelisimme. Joka kerta kun kännykkäni piippaa kuvittelen, että hän soittaa tai jos ovikello soi kuvittelen, että hän on oventakana ja haluaa minut takaisin. Vaikka palaamisemme yhteen ei olisi järkevää, koska tiedän että minun on saatava elää nuoruuteni ja kokeiltava kaikkea ennen kuin voin sitoutua, haluan hänet silti takaisin.
Kun erosimme ajattelin, että vuoden päästä olen jo täysin päässyt yli ja tuska helpottaa niin se ei ole helpottanut enkä ole päässyt yli. Pärjään yksin ja osaan pitää hauskaa ilman häntä, mutta silti sydämeni sanoo, että päädymme loppujen lopuksi takaisin yhteen. Voiko sitä tietää, voiko olla että olen oikeassa?
Sekava vuodatus, mutta kommentoikaa jotakin rakentavaa. Kiitos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En missään vaiheessa seurustellut erään tyypin kanssa,mutta kävimme muutaman kerran kahvilla ja viestittelimme paljon. Ikinä en ole ollut niin iloinen. Juttu loppui hiljalleen ja nyt on kauhea ikävä. Luulin että pääsen yli ajan kanssa mutta siitä on mennyt jo ainakin puoli vuotta. Ja unohtamista vaikeuttaa se, että aina muutaman viikon välein hän laittaa jotain viestiä.. vaikka "mitäs sulle nykyään kuuluu?".
Ja sama juttu, jos suutelen tai halaan jotain toista miestä niin kuvittelen aina tilalle sen erään toisen. En myöskään osaa kiinnostua enää muista miehistä koska koko ajan on niin vahva tunne siitä että kuulun yhteen ihastukseni kanssa. Toivon että joskus hän paljastaa että hänellä on myös ikävä ja hän haluaisi yrittää uudestaan.
En tiennyt että ihastuminen on näin hirveän voimakas tunne. Ikävä tulee esiin fyysisin oirein. Paino on laskenut ja tukkaa irtoaa. Väsyttää ja masentaa aina välillä.