Puhuminen ontuu

Olen ollut nyt reilun kuukauden Liverpoolin liepeillä au pairina, ja alan jo tuskastua kun puhuminen tuottaa edelleen vaikeuksia! Kouluaineena pidin aina englannista, ja olen siinä ollut hyvä, mutta nyt kun sitä kieltä tosiaan pitäisi käyttää, niin tulee vaikeuksia. Englanniksi lukeminen, kirjoittaminen ja kuunteleminenkin on minulle helppoa, mutta puhuessa takeltelen ja saan koko ajan olla miettimässä tarkkaan mitä aion seuraavaksi sanoa, eli kieli ei tule ollenkaan luonnostaan. Tiedän että pitäisi vaan puhua ja puhua ja puhua, mutta jostai syystä koen nyt ylitsepääsemättömän vaikeaksi asiaksi avata suuni. Eikä asiaa auta nyt sekään, että en oikein osaa hostperheen kans jutella mistään rennosti, en osaisi vaikka olisivat täyssuomalaisia (ovat molemmat brittejä). Haluaisin tutustua paikallisiin nuoriin, mutta en oikein tiedä miten.

Miten teidän puhumisenne kehittyi au pair aikana ja mikä oli lähtötilanteenne?
1398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

onko siellä liverpoolissa paljon muita auppareita? siis toki jos nimenomaan paikallisiin haluaa tutustua niin aupparit ei siinä asiassa auta :) ite just nimenomana periaatteessa halusin tulla tänne lontoon lähelle auppariks, koska lontoo kiinnostaa kaupunkina ja toisekseen, täällä ooon aiiivan hitosti toisia auppareita. mulla on 9 muuta aupparia pelkästään tässä kaupunginosassa missä asun, niin kaverina. nimittäin olen ollut vaihtarina aikaisemmin ja aikalailla kaveriton koko vuoden ja välillä jopa syrjotty/kiusattu, näin siis usassa. joten en todellakaan nyt laskenut sen varaan että paikallisiin tutustuisin helposti. monilla paikallisilla on juuri omat piirinsä, mutta muut aupparit ovat samassa asemassa ja kaipaavat uusia ystäviä vieraassa paikassa. puhumistakaan ei tarvitse arastella kun monet italialaiset /espanjalaiset puhuvat niiiin paljon huonommin kuin suomalaiset, eli suu auki rohkeasti.. kannattaa ajatella että olet vaan kerran siellä, kaukana kotoa, jos teet jonkun mokan puhuessasi, narat remakasti päälle ja laitat ulkomaalaisuuden piikkiin, niin nemuutkin tekee. sitäpaitsi luultavasti ihmiset on susta kiinostuneita ja tosissaan suomalaiste puhuu niin hyvää enkkua verrattuna moniin. ja kannattaa tutstua vaikka niihin muihin auppareihin keitä siellä on ja sitten voitte vaikka yhdessä tutustua paikallisiin. ite oon saanu kavereita jopa niin et ollaan yhdessä menty piakllisten pöytään istumaan pubissa jne. mitä yksin en todellakaan uskaltais/kehtais vaikka olisinkin juonu yhen pintin :D

hehs, toivottavasti tästä nyt oli jotain apua. ite oon ollu vaihtarinakin mut en silti oo mikään varma ollu englannistani mut täällä nyt tän 2, 5 kkn aikana oon oppinu huomattavasti rennommaks enkä pelkää enää virheitä jne. oon ollu tosi ujo kans ennen vieraiden ihmisten kans, mut niin tää vaan opettaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhauttaa! kirjoitti:

Olen ollut nyt reilun kuukauden Liverpoolin liepeillä au pairina, ja alan jo tuskastua kun puhuminen tuottaa edelleen vaikeuksia! Kouluaineena pidin aina englannista, ja olen siinä ollut hyvä, mutta nyt kun sitä kieltä tosiaan pitäisi käyttää, niin tulee vaikeuksia. Englanniksi lukeminen, kirjoittaminen ja kuunteleminenkin on minulle helppoa, mutta puhuessa takeltelen ja saan koko ajan olla miettimässä tarkkaan mitä aion seuraavaksi sanoa, eli kieli ei tule ollenkaan luonnostaan. Tiedän että pitäisi vaan puhua ja puhua ja puhua, mutta jostai syystä koen nyt ylitsepääsemättömän vaikeaksi asiaksi avata suuni. Eikä asiaa auta nyt sekään, että en oikein osaa hostperheen kans jutella mistään rennosti, en osaisi vaikka olisivat täyssuomalaisia (ovat molemmat brittejä). Haluaisin tutustua paikallisiin nuoriin, mutta en oikein tiedä miten.

Miten teidän puhumisenne kehittyi au pair aikana ja mikä oli lähtötilanteenne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu