Musta tuntuu että kirjotan sellasesta asiasta joka koskettaa meitä melkein kaikkia tällä palstalla. Yksinäisyys. Olen nuori nainen, elämässäni on ollut muutama suhde ja paljon mielenkiintoisia lyhyempiä tapailemis jaksoja sinnkuna. Pääasiassa voisin sanoa olleeni suhteellisen tyytyväinen kaikkeen, tähän asti.
Tämä syksy on ollut erityisen hyvä, olen tavannut ihania ja kohteliaita miehiä. Ei ole enää ollut vaikeaa tunteiden näyttäminen ja ne asiat jotka aikaisemmissa suhteissa tuntuivat olevan miehille vaikeampaa. Olen löytänyt siis kauniita hetkiä ja nauttinut niistä. Olen kuitenkin harmissani siitä, että ne suhteet eivät ole edenneet pidemmälle. Aina löytyy joku syy, yleensä "mukamas" minusta riippumaton syy jonka vuoksi tapaileminen on loppunut.. Syytän välillä itseäni, vaikka asiat ei koskaan ole niin mustavalkoisia. Kun tuntuu pitkästä aikaa siltä, että voisi todella haluta yrittää jonkun kanssa ja sitten joutuu taas luopumaan siitä ihmisestä. Sellasta se elämä on joku voisi todeta. Ja ikävät asiat vahvistaa vai miten se meni..
Olen itsenäinen ja hyvin toimeentuleva nainen mutta tämä yksinäisyyden tunne joka minut valtaa usein kalvaa mieltä. Kaipaan yhä enemmän huomiota ja huolenpitoa eikä useampikaan mies osaa sitä minulle antaa. En tiedä tapaanko koskaan sellaista joka ymmärtäisi minua täysin, enkä tätä menoa uskallakkaan kohta ryhtyä mihinkään..
Yritän tällaisia hetkinä keskittyä itseeni ja omaan hyvinvointiini että en murehtisi tätä asiaa.. mutta mitä enemmän ikää tulee niin sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että on mahdollisuus että en saa koskaa rakastaa ketään tai mikä pahinta- kukaan ei koskaan rakastaisi minua.
Mitä minun tulisi tehdä toisin, että voisin mahdollisesti saada tän tunteen pois, elää tätä tunnetta toisella tavalla tai muuttaakseeni tätä sinkkuelämää parisuhdesuuntaan?
Olen impulsiivinen jonka vuoksi tunteet heilahtelevat aivan ylös alas. Kun päätän, että en tapaile ketään pystyn olemaan tasapainoisen iloinen.. kun taas haluan ottaa riskin,että joku mua voisi satuttaa ja lähden tapailemaan miehiä niin joskus käy tälleen että tapahtumat vetävät mielen taas matalaksi- minulla taas hyvin matalaksi. En osaa suhtautua näihin asioihin niin että kyllä tämä tästä.. masennun niistä ja käsittelen niitä pitkään mielessäni ja keksin kaikenlaisia kummallisia syitä minkä takia joku ei ole halunnut vakavoitua kanssani ja puoletkaan niistä eivät pidä paikkaansa.
Parasta tässä on se, että muilla elämänalueilla suoriudun tehtävistä ja tunteista oikein hyvin mutta mitä miehiin tulee niin en pysty oikeastaan yhtään hallitsemaan näitä fiiliksii..
-tähtisädetikku-
Tämä syksy on ollut erityisen hyvä, olen tavannut ihania ja kohteliaita miehiä. Ei ole enää ollut vaikeaa tunteiden näyttäminen ja ne asiat jotka aikaisemmissa suhteissa tuntuivat olevan miehille vaikeampaa. Olen löytänyt siis kauniita hetkiä ja nauttinut niistä. Olen kuitenkin harmissani siitä, että ne suhteet eivät ole edenneet pidemmälle. Aina löytyy joku syy, yleensä "mukamas" minusta riippumaton syy jonka vuoksi tapaileminen on loppunut.. Syytän välillä itseäni, vaikka asiat ei koskaan ole niin mustavalkoisia. Kun tuntuu pitkästä aikaa siltä, että voisi todella haluta yrittää jonkun kanssa ja sitten joutuu taas luopumaan siitä ihmisestä. Sellasta se elämä on joku voisi todeta. Ja ikävät asiat vahvistaa vai miten se meni..
Olen itsenäinen ja hyvin toimeentuleva nainen mutta tämä yksinäisyyden tunne joka minut valtaa usein kalvaa mieltä. Kaipaan yhä enemmän huomiota ja huolenpitoa eikä useampikaan mies osaa sitä minulle antaa. En tiedä tapaanko koskaan sellaista joka ymmärtäisi minua täysin, enkä tätä menoa uskallakkaan kohta ryhtyä mihinkään..
Yritän tällaisia hetkinä keskittyä itseeni ja omaan hyvinvointiini että en murehtisi tätä asiaa.. mutta mitä enemmän ikää tulee niin sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että on mahdollisuus että en saa koskaa rakastaa ketään tai mikä pahinta- kukaan ei koskaan rakastaisi minua.
Mitä minun tulisi tehdä toisin, että voisin mahdollisesti saada tän tunteen pois, elää tätä tunnetta toisella tavalla tai muuttaakseeni tätä sinkkuelämää parisuhdesuuntaan?
Olen impulsiivinen jonka vuoksi tunteet heilahtelevat aivan ylös alas. Kun päätän, että en tapaile ketään pystyn olemaan tasapainoisen iloinen.. kun taas haluan ottaa riskin,että joku mua voisi satuttaa ja lähden tapailemaan miehiä niin joskus käy tälleen että tapahtumat vetävät mielen taas matalaksi- minulla taas hyvin matalaksi. En osaa suhtautua näihin asioihin niin että kyllä tämä tästä.. masennun niistä ja käsittelen niitä pitkään mielessäni ja keksin kaikenlaisia kummallisia syitä minkä takia joku ei ole halunnut vakavoitua kanssani ja puoletkaan niistä eivät pidä paikkaansa.
Parasta tässä on se, että muilla elämänalueilla suoriudun tehtävistä ja tunteista oikein hyvin mutta mitä miehiin tulee niin en pysty oikeastaan yhtään hallitsemaan näitä fiiliksii..
-tähtisädetikku-
Vastaukset 40
Vanhimmat
No tämä tällainen seuraa juurikin siitä asetelmasta mikä naisilla näillä parisuhdemarkkinoilla on. Siis parisuhdemarkkinoille sinne missä miehet naisia hakevat naisen ei tarvitse muuta kuin mennä, ja siellä alkaa monet miehet(yleensä naisia iskemään tottuneita panomiehiä) hyöriä naisen ympärillä ja tehdä ehdotuksiaan. Näistä sitten nainen valitsee jonkun seurakseen. Siis tämä toimii näin kaikilla naisilla paitsi ihan niillä kaikkein rumemmilla.
Eikö tuosta mitään sellaista tule mieleesi jolla voisi olla jotain tekemistä sen asian kanssa, että ei ne miehet jotka sinut iskevät silti juurikaan pidempään kanssasi halua seurustella.
kiitos vastauksestasi..
Valitettavasti olet väärässä, en harrasta seksiä miesten kanssa jos emme ole tapailleet pidempään. Siksi minulla ei ole edes monia seksikumppaneita. Yleensä kiinnitän erityistä huomiota juuri heihin joihin ihastun ja yritän varmistaa sen, että tiedossa on varmasti mahdollinen pidempiaikainen suhde.
Silti joku menee pieleen.. vika voi toki olla minussa mutta ei tuolla tavoin kuin kuvittelit.
-tähtisädetikku-
Kun kerrot tuon 1000 niin sitten ehkä olet lähempänä monien miesten kokemuksia.
Heillä kun ei ole edes näitä:
"elämässäni on ollut muutama suhde ja paljon mielenkiintoisia lyhyempiä tapailemis jaksoja sinnkuna. Pääasiassa voisin sanoa olleeni suhteellisen tyytyväinen kaikkeen, tähän asti.
Tämä syksy on ollut erityisen hyvä, olen tavannut ihania ja kohteliaita miehiä. Ei ole enää ollut vaikeaa tunteiden näyttäminen ja ne asiat jotka aikaisemmissa suhteissa tuntuivat olevan miehille vaikeampaa. Olen löytänyt siis kauniita hetkiä ja nauttinut niistä."
Käytännössä jos ottaisit itseäsi kiinni niskasta ja päättäisit ettet anna tunteidesi heitellä sinne tänne sekä miettisit mitä haluaisit niin varmaankin sellaisen ehkä löytäisit.
Tosin veikkaan että törmäät miehiin jotka herättävät sinussa tunteita ja he käyttävät sinua mielellään hyväkseen.
Sitten tulet tänne itkemään kun eivät halunnutkaan sinua enempää.
Niihin miehiin jotka taas palstalla oleilevat et varmaan vilkaisisi edes kauempaa ja minkään tikun pituus ei riittäisi että heihin koskisit.
Siinä mietittävää sinulle, missä mättää.
Miksi naisten aloitukset saavat lähes poikkeuksetta aina tuomion "syyllistyt ihastumalla pelimieheen, minunlaiseni mies ei sinulle kelpaisi"-lässytyksellä?
Kun mies taas avautuu yksinäisyydestään, syyllinen etsitään TAAS naisesta.
Jos nainen on yksinäinen, vika on hänen. Jos mies on yksinäinen, vika ei ole hänen, vaan naisen.
On tämäkin nyt yhtä saatanaa. Miksi naisen täytyy hakea aina syytä itsestään mutta miehen ei tarvitse?
Hei kiitos taas vastauksestasi.. tämä vastaus taas sai minut miettimään.
Olet osittain oikeassa, on ollut sellaisia miehiä jotka ovat voineet käyttää hyväkseen sitä millainen olen mutta en tulisi valittamaan niistä- tänne asti.
Kerroin avoimesti siitä, että yritän tutustua rauhassa ja käytän varovaisuutta siinä mihin ryhdyn ja saan silti köniini. Syy voi olla missä vaan, monien yhteensattumien tulos, en tiedä.
Jos suhteen päättämisen syyksi annetaan tällaisia kuin "elämme eri maailmoissa", "en tiedä voinko tarjota sinulle pidempiaikaista suhdetta kun en tiedä mitä itsekään haluan" tai "tuntuu tää tosi hyvältä ja kyllä mä susta aidosti välitän enkä halua sua satuttaa mutta kun.."
Olenko liian vaativa? En usko.
Ovatko miehet vain sellaisessa elämänvaiheessa että eivät osaa päättää? Luultavasti.
Enkö kiinnosta heitä tarpeeksi? Voi olla.
en ymmärtänyt kaikkea mitä sanoit.. en pidä nimittäin itseäni nirsona. Ja kirjoitin tänne koska arvostan kaikkien kommentteja, oli ne sitten kokeneita tai ei. Miehet ja naiset näkevät asiat eri tavalla siksi halusinkin miesten näkökulmia.
Useasti naispuoliset ystäväni, jotka suurimmaksi osaksi seurustelevat toteavat miespulmiini, että "jätä se". yritän kuitenkin ajatella omilla avoillani...
Ehkä se on se että alle 3 kymppiset miehet eivät vain osaa.
Mitä vihjaat? Että aloittajan tulee etsiä vikaa itsestään ja hävetä tavoitteitaan? Ja sääliä sinua.
Aloittaja mainitsee hienoja asioita kuten oikean kiintymyksen, jota etsii. Kuulostaa siltä, että etsit aitoa rakkaudentunnetta. Vaikutat viisaalta ihmiseltä ja sinulla luulisi olevan paljon tarjottavaa. Minä luulisin ongelmasi olevan juuri se, olet liian hyvä monelle jota olet tapaillut. Miehen epävarmuus varman naisen kanssa ei vaan toimi. Jos parisuhteen toinen osapuoli tuntee syyllisyyttä siitä ketä tapailee - eihän sellainen voi toimia. Lopulta oma häpeä on liian suuri ja heidän on päästettävä sinusta irti. Älä turhaan pahoita mieltäsi. Huomenna on päivä uusi ja sinulla on paljon takataskussa.
Mistä voisit löytää sopivan miehen?
Millainen on sinun tyyppinen ihminen?
Jätä nuo paskapsykologiseeraukset joita ilmeisesti täynnänsä on esim. ne lehdet jotka tällaisisissa n.s. ihmissuhdeongelmissa piehtaroivat.
Siis mies ei naista jätä jos hän on naiseen ihastunut .
Voi kyllä olla että olet tutustunut miehiin jotka nimenomaan ovat hakeneet sinusta vain panokumppania kun ovat olleet paremman naisen puutteessa, mutta tässäkään tapauksessa nämä miehet eivät sinua jättäisi elleivät kokisi sinua nimenomaan vähemmän hyväksi, mikä on lähes sama kuin vähemmän hyvän näköiseksi.
hohhoijaa... eiköhän me kaikki tiedetä, että että seksi asia puitiin jo ylempänä ja ulkonäkö asiaa on turha lähteä tässä vatvomaan, en hae siihen mitään kommenttia.
On tekstissäsi yksi kohta totta, että ei mies jättäisi jos välittäisi.. mutta kuten sanottu, eivät he olekaan jättäneet suoraan päin näköä vaan alkaneet empimään.
Laitoit toden teolla minut miettimään.. Ja tuntui hyvältä kuulla, että ehkä minulla ei ole kaikki menetetty.
Etsin kiintymystä, rakkaudentunnettakin ehkä. Ainakin tiedän olevani aika tunteellinen, voi olla että se on miehille myös vaikea asia.
Mistä voisin löytää sopivan miehen? En osaa sanoa, olen avoin kaikille ehdotuksille. Käyn harrastelemassa eri lajeja, harrastan myös nettideittailua jne. Ei ole ollut mitenkään hiljaista tuolla rintamalla, kyllä aina joku ulos kysyy mutta jäävät yleensä 2-3 treffiin..
Musta tuntuu, että olen miehille alussa hyvinkin vahva ja hard to get... Niin kuin varmaan melkein kaikki ovat jollain tasolla alussa... ja sitten kun olen tuntenut miestä enemmän alan yleensä olemaan tottakai enemmän oma itseni, avoin ja puhelias, en pelkää näyttää kiintymystäni ja niin edelleenn.. ja miehet ovat tästä yleensä jonkin aikaa ihan innoissaan- kunnes kiinnostus lopahtaa.
Aivan kuin olisi heille.. ei niinkään vahva nainen vaan -ehkäpä heikko.
En osaa olla muuta kuin oma itteni, jos pitäisin etäisyyttä ja esittäisin jotain vaikeesti tavoteltavaa vaikka olen oikeasti kiinnostunut toisesta niin mua harmittais jos se juttu kaatuis siihen mut ei tässä kohta muutakaan keksi!
Sellaista se on että kun miehet alkavat empiä sen suhteen että ollakko naisen seurassa vai ei, niin kyllä sekin jotain kertoo ja ihan jotain muutakin kuin mitä näissä sykologiseerauksissa kerrotaan.
Tollaset tunteet on niin tuttuja.
Mulla on ollut pitkä avioliitto, 15 vuotta, iihan väärän ihmisen kanssa ja nyt tuntuu siltä, etten pysty/halua enää ryhtyä suhteeseen. Niistä koituu vaan tuskaa.
Toisaalta yksinäisyys on välillä melkeinpä sietämätöntä. On aikoja, jolloin ei jaksaisi millään nousta aamulla sängystä. Viikot kuluu lasten tapaaamisia odotellessa ja levottomana edestakaisin kuljeskelulla.
Kyllähän sitä tekis mieli joskus lähtee "etsimään" jotain seuraa, mut en uskaltaisi ottaa kontaktia naiseen. En ainakaan selvänä jä juominen saa mut vaan säälimään itseäni enemmän.
Enkä mä jaksa uskoa sen rakkauden löytyvän etsimällä. Oon alkanut ajatella, et jos se on tullakseen niin sitten tulee.
Realistisesti en jaksa moiseen ihmeeseen uskoa, vaan olen alkanut tottua ajatukseen, et tää elämä menee nyt loppuun asti näin. Yksin.
tapaan ja anna persettä kaikille halukkaille. Kohta olet ruma ja vanha ämmä, ja jounut maksamaan panosta.
Ehkä haluat vaan vuodattaa mutta ainakin itseäni on auttanut ihan kylmän rationaalisesti ajatella asioita kauas tulevaisuuteen, etukäteen, ja miettiä mikä on pahinta ja parasta mitä voi tapahtua.
-
Tuskin kenellekkään meistä voi tapahtua mitään mitä joku meidän lähipiiristä tai laajemmista ympyröistä ei olisi kokenut. Kuten jätetyksi tai petetyksi tuleminen. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Se on vain pakollinen riski.
Mutta kuulostaa siltä että olet ehkä aika vaativa emotionaalisella tasolla ja ehkä miehet (varsinkaan suositut jotka kyllä voivat naista vaihtaa) eivät jaksa sitä.
Olisiko se sitten itsensä ja tunteiden suojelemista ja näillä miehillä lopahtaa kiinnostus? Itse olen huomannut sen, että kun alan tapaileen jotain miestä niin menen itse ihan "lukkoon" ja rupee ahdistaan. Ja lopulta se suhde kuihtuu siihen kun en anna itsestäni mitään irti. Minulla on kyllä yksi pitkä suhde takana ja tiedän että pystyn ja haluan seurustella. Mutta minulla se menee niin, että kun en itse kykene avautumaan niin toinen luulee että minua ei kiinnosta tai kyllästyy yrittämään.
Musta tuntuu, että kyse on juuri tästä! En saanut aikasemmin vain oivallettua sitä.. Olen kyllä vaativa ainakin tunteellisella tasolla ja tiedän, että pelkään hylätyksi tulemista. Olen kuitenkin saanut onneksi jonkin verran sitä asiaa käsiteltyä ja sen vuoksi yritän kaikkeni, että se ei vaikuttaisi suhteeseen.. Joten olen iloinen ja joustava suhteessa, varsinkin suhteen alussa.. pian kuitenkin alkaa tuntua, että mies ei välitä minusta yhtän paljon, ei anna itsestään oikeen mitään.. Ja kun yritän puhua asiasta tai kysyä onks joku hätänä niin toinen sanoo että ei.. sitten tilanne saattaa jatkua vielä jonkin aikaa samanlaisena, että nähdään ja on kivaa mutta en saa hänestä yksinkertaisesti irti oikeen ajatuksia tai tunteita.. ja lopulta sitten jompi kumpi kyllästyy yrittämään..
En kiellä että enkö haluaisi jotain vakavaa mutta en halua painostaa ketään, siksi pidättelen tunteitani ja yritän olla rauhassa kunnes toinenkin on varma siitä mihin suhde on etenemässä.. tuntuu hankalalta.
"Olen impulsiivinen jonka vuoksi tunteet heilahtelevat aivan ylös alas"
Tuo kohta pisti silmään tekstissäsi. Ainakin itse miehenä joudun toteamaan että elämässä on muutenkin tarpeeksi huolia ja stressiä, joten mihinkään tunteiden vuoristorataan en haluaisi lähteä kumppanin vetämänä.
No tuokin on.. aika kakspiippunen asia. Olen meinaa taipuvainen jäämään myös tossun alle vaikka päällisin puolin olen vahva nainen. Elikkä viimesin juttuni meni niin, että miehelle riitti että näimme kerran pari viikossa.. tyydyin aika nopeasti siihen. Vaikka yritin sitten kuitenkin ehdottaa että olisimme tehneet kaikkee kivaa esim käyneet ulkona, tapahtumissa jne. niin miehelle riitti kotisohva ja telkkari.. joten silleen se sitten meni. Mielestäni tein tapailemisen erittäin helpoksi hänelle.
Ja vaikka hän jarrutteli juttua niin aina kun olimme yhdessä- hän oli se joka helli minua ja puhui tunteista ja mä sain olla paasattavana.. ei ollenkaan huono juttu eikö vaan? Eikä mielestäni vaikuta siltä että olisin tehnyt siitän hänen olostaan erityisen vaikeaa.
Niin, ei kai tässä kummallisessa maailmassa tarvitse edes tehdä mitään väärin kun ihmiset on muutenkin niin sekaisin ettei kukaan uskalla sitoutua toiseen ihmiseen. Siinähän on se vaara että kiintyy toiseen :-)
Tosi kivaltahan sinä vaikutat tämän tekstin perusteella, mutta onhan meitä kivoja ihmisiä paljonkin yksin, ihan vastaavissa tilanteissa. Ei kannata kaikkea ottaa omalle vastuulleen, kun usein vika on ihan muualla. Itse kyllä tietää sydämessään onko tehnyt asiat oikein, jos sitä sisintään vaan kuuntelee herkällä korvalla.
perusteella tähän kohtaan.
"Olen itsenäinen ja hyvin toimeentuleva nainen mutta tämä yksinäisyyden tunne joka minut valtaa usein kalvaa mieltä. Kaipaan yhä enemmän huomiota ja huolenpitoa eikä useampikaan mies osaa sitä minulle antaa. En tiedä tapaanko koskaan sellaista joka ymmärtäisi minua täysin, enkä tätä menoa uskallakkaan kohta ryhtyä mihinkään.."
Vaikutat ns. high maintenance naiselta. Tukeudut siis vähän liikaakin mieheen ja elät miehen kautta. Sun pitäis opetella saamaan useammin hyvä olo myös itse itsellesi, eikä niin että tarvit siihen jatkuvasti tavalla tai toisella miestä. Jokaisella miehellä on olemassa tietty piste jonka verran huomiota ja muuta kivaa pystyy luonnostaan antamaan naiselleen. Nainen voi tietty ruokkia tota halua jonkin verran sillä, että antaa vastavuoroisesti ainakin suunnilleen yhtä paljon miehelleen noita asioita, koska kyllä se miehestäkin on kivaa ja voimia antavaa. Aina toi raja kuitenkin tulee jossain vaiheessa vastaan, missä homma muuttuu velvollisuudeksi ja alkaa tuntua enemmänkin työltä kuin joltain kivalta jutulta jolla haluaa naistaan hemmotella ja huomioida. Naisissa on aika paljon eroja tossa mikä määrä tollasta hemmottelua ja huomiointia pitää tyytyväisenä. Yleensä semmosille naisille riittää vähempi joilla on paljon omia juttuja ja aktiivinen sosiaalinen ympäristö jossa on paljon kavereita.
Ohjeeksi antaisin, että älä rakenna liikaa elämääsi miehen varaan. Olen ollut tollasessa suhteessa missä naiselle ei koskaan riittäny mikään ja vaikka mielestäni huomioin häntä ja tein kaikkea kivaa jolla piristin, niin mikään ei riittänyt. Aina tuli sitä samaa, etten muka huomioi tai osoita riittävästi välittäväni hänestä. Jatkuvia riitoja tosta ja pahaa mieltä molemmin puolin. Ei sellaista kovin pitkään jaksa, kun ei tilanne muutu vaikka kuinka yrittää ja tiedostaa missä ongelma on. Tuollainen suhde ottaa paljon enemmän kuin antaa ja siinä tapauksessa se on vaan parempi jatkaa matkaa.
Voin kyllä myöntää olevani koukussa ihastumisen tunteeseen. Siihen, että on joku jota ajatella mutta en ole noinkaan ääripäästä. En yritä koskaan pokaa ketään miestä, miehet tekevät aloitteen minua kohtaan. Ja suurimman osan ajasta viimekin vuosina on menneet sinkkuna, koen olevani lähipiirissäni itseasiassa se joka vähiten kaipaa toista häärimään kotiinsa.
Elikkä jos tapaisin miehen nyt joka olisi hulluna minuun- juoksisin luultavasti karkuun. En ole siis miehenkipeä niin kuin jotkut.. Mutta ihastun kyllä helposti.
Mietin yksi päivä, että mitä miehet ovat tehneet hyväkseni? Tulin siihen tulokseen että eivät mitään ainakaan jos ajatellaan muulla kuin tunteellisella tasolla. Olen siis -sori että taas mainitsen- itsenäinen. Korjaa itse keittiöni ja vaihdan lamput. Pitäisin itseäni jopa kekseliäänä.
Se tässä on taas yksi pulma. Tiedän, että olen itsenäinen ja tyyppi joka on selvinnyt monista asioista aivan yksin mutta suhdeasioissa minusta tulee jonkinlainen hiiri.. joskus olen liian päällekäyvä, sekin kuitenkin loppujen lopuksi kärjistyy jonkinlaiseen ruikuttamiseen jne.. en tiedä, yritän pitää pään pystyssä ja ajatella niin että vaikka tuo toinen ei minusta nyt enää tykkääkkään niin ei se maailmaa kaada. Mut sitten alan kehittelemään, että ei se varmaan edes tykännyt jne jne.. mielikuvitukseni on vilkas!
T
Kovin kauaa ei jaksa tapailla jos ei saa seksiä, tai sitä on liian harvoin. Jos löytyy hyvä nainen jonka kanssa sänkypuuhia on vaikka päivittäin, niin muiden tyttöjen tapailu hiipuu ja loppuu.
paskapuhetta
Tavalliset miehet, siis sellaiset jotka eivät tarvo haarojaan myöten epätoivon suossa, eivät jaksa kauhean kauan odottaa intohimon saapumista. Kaunista naista tapaillessa mies jaksaa kyllä odottaa syvempien tunteiden saapumista vaikka kuinka kauan, koska intohimo on läsnä jo ensi vilkaisusta. Kauniin naisen kanssa mies jaksaa myös odottaa seksiä huomattavasti kauemmin.
Tämä nyt kuulostaa tarpeettoman raa'alta ja epäreilulta, mutta olen lähes varma, että tämä on totuus. Sinun on löydettävä mies joka tuntee sinuun fyysistä vetoa jo ensimetreistä ja samalla toivottava, että muutkin asiat natsaa. Ei muuta kuin metsälle =)
Jotkut odottaa seksiä.. toiset ei halua. Ei niistä sen enempää. Vetoan toisiin enemmän kuin toisiin. Mutta ei tollanen pelkkä vetoaminen toiseen riitä pitkällä tähtäimellä.. Kyllä mä oon saanut paljon huomiota, hellyyttä tunteita, haleja ja sellasta mitä nyt odottaa jokaisessa suhteessa tai tapailussa. Kaikki on oikeestaan ollut hyvin ja olen ollut onnellinen siinä tilanteessa, tyydyn siis aika vähään loppujen lopuksi..
Pitää siis erottaa kaksi asiaa- on miehiä jotka ei ymmärrä huomioni tarvetta ollenkaan ja niiden kanssa olen lakannut yrittämästä aikoja sitten.
Sitten on näitä jotka osaavat minulle huomiota antaa ja se on sujunut hyvin.. mutta ei kehittynyt pidempiaikaiseen suhteeseen. Kun sanon pidempiaikainen niin .. minulla on ollut kaksi 6 kuukauden suhdetta peräkkäin parin vuoden sisällä.. ja mietin joskus että miksi ne päättyivät, enkä oikeestaan ole täysin varma vieläkään. Löytämällä syyt ja ehkä toimimalla toisin haluaisin vaikuttaa tuleviin suhteisiini.
Ja tosiaan viime aikaiset tapahtumat jolloin mies ei halua vakavoitua kanssani enempää on saanut ne vanhemmatkin erot mieleeni.. ja mietin että olenko ainoa joka kärsii tästä asiasta.
Sitten on näitä seurustelevia pareja jotka häpeilemättä pettää jättää ja löytää aina uuden. Mietin joskus, että miten joku joka ei ole valmis antamaan kaikkea saa jonkun jäämään viereensä ja joku joka on valmis antamaan kaiken ei saakkaan?
Mulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko lopettaa tää epävarmuus ja nynnyily ja olla tiukkana miehiä kohtaa- toisin sanoen heti tilaisuuden tullen pistää ne seinää vasten, joko tai periaatteella.
Tai sitten jatkaa nykyistä elämääni, olemalla oma itseni ja vaatimaton ja tyytyä tähän tunteiden heilahteluihin ja tilanteisiin joissa en ymmärrä täysin että mikä meni pieleen.
Olen itse juuri sellainen joka ei yleensä pysty säätämään mitään "katotaan" juttja vaan pitää tuntea erityistä vetoa toiseen ja lähden sen takia yleensä ihan tosissani juttuun mukaan.
Jotkut miehet tuntuu olevan mukana sillä asenteelle, että katotaan nyt kehittyykö tästä mitään.. onhan tuo nainen kiva ja tolleen mut en tiiä tuleeko tästä mitään.
Tämä on ehkä se ongelma, että vedän puoleeni monenlaisia miehiä, niitäkin jotka oikeasti antavat ymmärtää että ovat tosissaan kiinostuneita -vaikka kattelevat vielä ympärilleen.
Miehet jotka eivät saa mitään huomiota tai muutakaan kiinnostusta naisilta niin varmasti ovat aika epätoivoisia koska empiirinen tutkimus on todella osoittanut että heitä ei haluta. Naiset taas saavat aloitteita ja yrityksiä jatkuvasti joten naisten vaatimus aloitteentekijän suhteen kasvaa koko ajan ekspotenttiaalisesti. Jotenkin minusta tuntuu että sinkkuuden lisäänyminen ei todellakaan ole mikään epälooginen seuraus tästä kaikesta. Naiset syyttävät miesten tasoa ja miehet syyttävät naisten vaatimuksia. Ikävintä tässä on että noilla väitteillä ei kuitenkaan ole mitään todellisuuspohjaa. Itse olen akateeminen atm joka ei oikeasti kelpaa naisille vaikka haluan todella tyydyttää naisen enkä ulkoisten mielipiteiden mukaan ole edes erityisen ruma. Olen aina pyrkinyt täydellisyyteen ja se näkyy myös naisen tyydytyksessä. En ole vaativa vaan ymmärrän että jokaisen naisen oma nautinto määrää sen kuinka helposti tilanteesta nautitaan. Minulla ei ole pakkomiellettä tyydyttää naista kyrvälläni vaan teen sen mieluusti myös kielelläni. Mulla ei ole mitään vaihtoehtoa koska naisethan eivät aloitteita tee ja miehet ovat aloitteiden suhteen aina seksin perässä.
Eli nuo tapailuhommasi ovat kuitenkin olleet pitemmän puoleisia, 6kk ja silleen. Siinä tapauksessa ei varmaankaan ole kyse siitä, että olisit tehnyt jonkun "virheen", jonka voisit sitten tulevilla kerroilla korjata.
Syyt seurustelun päättämiseen tuossa vaiheessa voivat olla vaikka kuinka moninaiset, mutta eiköhän siinä pohjimmiltaan ole kyse kemioiden kohtaamattomuudesta. Et sinä voi omaa kemiikkaasi muutta, eikä se ole tarkoituskaan. Varmasti on olemassa miehiä, joille sinä sovit sellaisena kuin olet.
"Olen itse juuri sellainen joka ei yleensä pysty säätämään mitään "katotaan" juttja vaan pitää tuntea erityistä vetoa toiseen ja lähden sen takia yleensä ihan tosissani juttuun mukaan."
Tuo on hyvä, älä luovu siitä. Kukaan ei pidä jahkailijoista. Ei sitä nyt ensitapaamisella tarvitse tietää, että otetaanko yhteisiin nimiin asuntolainaa, mutta kyllä mielestäni parin viikon intensiivien tapailun perusteella pitää jo pystyä päättämään, että haluaako yrittää tosissaan, vai jatkaa katselua väljemmillä vesillä.
Älä nyt vaan kyynisty. Kuten sanoit, miehiä on niin monenlaisia =)
Kiva, että kirjotit :) Juu eiköhän tää tästä.. ja on niitä 6kk juttuja pidempiäkin ollut.. ei siin mitään. Mut noi 6kk jutut loppu kans niin, että mies vähätteli koko juttua.. että ei oltu edes yhdessä ja että mä dramatisoin ja teen asioista liian suuria ja vakavia.
Se jätti mut täysin kylmäks ja häpesin pitkään sitä, että olin suostunut suhteeseen joka oli ollut niin epätaisaista ja hän sai mahdollisuuden lannistaa minut niin että suurin piirtein kielsi koko suhteen. Se tuntuu aika pahalta, että kaikkes oot antanut ja et merkitsekään toiselle mitään. Tai niin hän haluaa sinun ajattelevan. Ehkä hän oli vihoissaan tai muuten vain epätasapainoinen kun olen tarkemmin häntä analysoinut.
Mutta tänä syksynä olen tosiaan tapaillu monia miehiä. Yksi oli väkivaltainen-lähdin karkuun. Toinen ei soitellut- en soitellut minäkään. Kolmas ei ollutkaan valmis suhteeseen. Neljäs oli innokas makuuhuoneen puolella- ei napannut. Viides ollut kuvoissa pidemään mutta kaipailee menneisyyttään. Viides haluaa matkustella jne. Olen nyt kärjistänyt jutut tähän- älkää ottako sana tarkasti. Jokaiseen siis on melkeimpä joku syy. Olen ehkä tavannut vääriä miehiä. Tuntuu kuitenkin hölmöltä jos periaate on se, että 10 miestä pitää tavata ennen kuin löytyy joku joka jaksaa tapailla pidempäänkin kuin pari kk. Ja sitten pitää ilmeisesti tavata se 200 miljoonaa ennen kuin saa sen parisuhteen.
Mua kyllästyttää koko homma. Ja parasta on tässä se, että miehet tulevat elämääni suurin piirtein samaan aikaan. Kaikki haluavat viedä minut ulos- ja saman tien kaikki katoavat. Onko tämä yleistä?
"Tuntuu kuitenkin hölmöltä jos periaate on se, että 10 miestä pitää tavata ennen kuin löytyy joku joka jaksaa tapailla pidempäänkin kuin pari kk. Ja sitten pitää ilmeisesti tavata se 200 miljoonaa ennen kuin saa sen parisuhteen."
Niin hölmöltä kuin se tuntuukin, niin eipä taida oikein hyviä vaihtoehtojakaan olla. Mutta ajatteleppas vähän positiivisemmin. Kuinka moni ihminen on ajautunut parisuhteeseen, jotakuinkin sen ensimmäisen henkilön kanssa joka hänet on kelpuuttanut? Siten, ettei ilotulitusraketit ole ihmeemmin missään vaiheessa taivaalla räjähdelleet. Kyllähän tällä metodilla melkein joka jamppa ja kirsi suhteeseen pääsee.
Sinä kuitenkin haluat enemmän... se kyllä sitten tarkoittaa myös monen sammakon suutelemista ennen kuin se prinssi ilmaantuu. Työtä, työtä ja vielä kerran työtä =)
No jos yhteen syksyyn mahtuu 8 miestä niin tunnen itseni jo aika uupuneeksi, vaikka jutut ovat loppuneetkin lyhyeen. On kiva tuntea itsensä pitkästä aikaa halutuksi mutta jatkuva deittailu alkaa kyllä viedä voimia.. Koko ajan pitäisi tutustua ja olla varuillaan ettei taas saa turpaansa jne. Kumpa osaisin suhtautua tähän kevyemmin.
Mua ei ole tehty deittailuun. Ja sit taas jos alan odottaa että joku jostain tulee- vie jalat alta ja rakastuu muhun heti niin saan odottaa loppu elämäni.
Kai se on työtä työtä ja vielä kerran työtä :)
T
"No jos yhteen syksyyn mahtuu 8 miestä niin tunnen itseni jo aika uupuneeksi, vaikka jutut ovat loppuneetkin lyhyeen."
Tuo oli vaarallisesti sanottu täällä itsesääliä tihkuvalla keskustelupalstalla =) Täällä on kuitenkin paljon (erityisesti miehiä) jotka eivät kenties koskaan ole käyneet treffeillä, tai varsinkaan tänä syksynä. Varaudu aikamoiseen myllytykseen heidän taholtaan.
"En voisi kuvitella että en saisi koskaan omaa perhettä."
Tuo ylempi lainaus toi mieleeni sen, mitä eroa meillä on - sukupuolen lisäksi. Itse en ole ikinä ollut varsinaisessa seurustelusuhteessa, mutta olen kyllä tapaillut useampaa naista. Aina tapailut ovat päättyneet kiinnostuksen puutteeseen jommalta kummalta osapuolelta. Minä kuitenkin voi hyvin kuvitella, etten koskaan saa omaa perhettä, eikä se ajatus tunnu minusta kovinkaan pelottavalta. Siksi minulla ei ole mikään kiire seurustelemaankaan. Ainoastaan siinä tapauksessa haluaisin aloittaa seurustelusuhteen, että molemmat tuntisivat heti alusta lähtien toisiinsa fyysistä vetovoimaa, ja sitten pitemmän tutustumisen seurauksena myös ajatukset kohtaisivat. Muussa tapauksessa olen ennemmin yksin... vaikka sitten Jeesuksen kolmanteen tulemiseen ;)
Parikymppisenä olin tyytyväinen sinkku, joka vannoi, ettei koskaan huoli miestä vaivoikseen... Kaverit riitti vallan mainiosti, viihdyin yksin ja kaikki oli hyvin. Mutta meidät naiset on rakennettu niin, että viimeistään kolmekymppisenä se yksinäisyys onkin jo ihan tuskaa... Kaipaan niin järjettömästi sitä, että joku joskus koskettaisi, että saisin koskea ja helliä jotakuta, että olisi joku vieressä nukkumassa öisin. Haluaisin myös lapsen joskus tulevaisuudessa. Olen ihan käsittämättömän yksinäinen ja yöt ovat pitkiä ja raskaita. Mä en tiedä mitä voin tehdä... Olen miettinyt, että auttaisivatkohan masennuslääkkeet tai ehkä unilääkkeet, kun yöt ovat pahimpia... Uskallan mennä nukkumaan vain täysin uupuneena, koska muuten alan vain itkemään yksinäisyyttäni. En oikeasti tiedä kuinka kauan jaksan, enkä ymmärrä, miten tarve koskettaa voi olla näin älyttömän vahva! Mutta ei auta kuin kestää, ehkä joskus totun.
Luonto osaa tehdä tuollaisen tempun myös tuon ikäluokan miehellekkin. En tosin itkeskele tai ole omasta mielestä masentunut ja unikin maistuu kunhan nukahtaa. Mutta sellainen haikea ja ontto tunne on alkanut tulla kun vaikkapa kaupungilla näkee pareja käsi kädessä kulkevan. Tunnen muutenkin liikaa asioista, ehkä se onkin huono juttu nykyään, kun kokemukset, suoritukset ja "sen" käyttö ratkaisee.
Olisit ollut viisaampi silloin 2-kymppisenä ja napannut hyvän miehen. Ei enää ole jäljellä kuin atm:iä ja jämämiehiä jotka eivät kenellekään ole kelvanneet. Nirson jääprinsessan kohtalo on jäädä yksin tai ottaa joku surkea luuseri.
Olipa typerästi sanottu. Olen ollut aina samanlainen kuin nytkin, en todellakaan mikään nirso.
Niin ja sit on näitä niin kuin minä jotka on aina kaivannut suhdetta, enemmän tai vähemmän. Ja vaikka en ole tietoisesti juossut miesten perässä niin olen ollut silmät auki jo pidempään- siltikin näyttää siltä että en varmaan 3 kymppisenäkään ole jakamassa kotia kenenkään kanssa.
Toivottavasti olosi paranee.. Kyllä mäkin kaipaan toista viereen ja joskus iltaisin saattaa tulla pala kurkkuun jos olen yksin menossä nukkumaan. Mutta sitten taas yritän ajatella niin, että elän itselleni ja sen vuoksi en saa antaa itseni liikaa pohtia asioita jotka voi saada minut surulliseksi.
Tää voi nyt kuulostaa vähän naurettavalta. Mutta siis olen 25-vuotias ja mua pelottaa että en tapaa ketään enkä saa koskaan lapsia ja perhettä. Onhan tässä aikaa.. mutta siis kyse ei olekaan ajasta.. Kun aika ei ole aina kaikki, vaan siis se että elämä rullaa eteenpäin, olen saavuttanut haluamani asoita kuten löytänyt hyvän työpaikan, ostanut asunnon jne. Sitten jos löydän itseni 10 vuoden päästä edelleen ilman mitään omaa jälkikasvua tai edes parisuhdetta niin minusta luultavasti tulee.. aika masentunut.
En voisi kuvitella että en saisi koskaan omaa perhettä.
Aina voi adoptoida mutta se ei ole ensisijainen ajatus.. se on niin vaikeaa sinkkunaiselle tässä yhteiskunnassa.
Joo, varsinkin perjantai-illat on kamalia kun joka puolella on pariskuntia. No, suurimmassa osassa niistä suhteista on jotain vialla ja se mikä näkyy ulos on vain kulissia, mutta kuitenkin. Mä toivon, että sitten, kun en enää pystyisi saamaan lasta, niin alkaisi helpottamaan. Jos ei, niin en osaa sanoa jaksanko jatkaa.
No joo-o... Jäi tuosta edellisestä viestistä sanomatta, että tuhat kertaa mieluummin olen kuitenkin yksin kuin huonon miehen kanssa. Mitä ihmettä minä jollain naisia vihaavalla tunteettomalla atm:llä tekisin? Miten se auttaisi yksinäisyyteeni?
Se on surullista, että miesten kiinnostus kohdistuu aika suppeaan osaan naisia. Niillä naisilla on miehiä joka sormelle, toisia taas ei edes huomata. Mutta etköhän sinä jonkun löydä... Mun iässä alkaa olla aika mahdotonta, mutta sinä olet vielä nuori!
MInäkin olen harkinnut adoptiota, mutta se on tosiaan todella vaikeaa sinkulle.
luin koko ketjun läpi ja paras veikkaukseni on että seksi ei toimi, se ei ole hyvää.
Mies on hyvin virtaviivainen olento,ja jos seksi on erinomaista sun ei tartte olla ku sinnepäin ihmisenä ja kukaan ei jätä sua,näin se vaan menee tämä homma.Luonnepuoli sulla näyttäis olevan tekstien perusteella jotakuinkin kunnossa ja ulkonäkö ok, koska miehiä sulla näkyy olleen vähintäänkin riittävästi.
Luonne no joo, ulkonäkö ehkä.. seksi, no en mä tiedä. Vaikeaa sanoa, että johtuuko seksistä. Kuten sanoin aikasemmin niin en kovin helposti seksiin lähde ainakaan suhteen alkumetreillä, tarvitsen tunteita jotta voin heittäytyä seksiin tai sitten voisin kuvitella täysin päin vastaisen tilanteen- suhteen missä ei ole muuta kuin seksiä. Mutta en tosiaan ole hakenut jälkimmäistä pitkään aikaan joten siitä en tullu tänne kirjoittamaan...
Olen seksikäs, sen tiedän mutta ongelma voi olla seksissä siinä mielessä että en kiinnostu harrastamaan seksiä jos kundi ei ole aidosti kiinnostunut... ja mielestäni se on oikein. Kun taas on selvästi kiinnostus molemmin puoleista- myös mahdollisen seksin ulkopuolella niin estot häviää. Yksinkertaista, ainakin minusta.
Seksi on tärkeää siinä mielessä, että se miten mies ottaa minut seksissä huomioon vaikuttaa suoranaisesti tunteisiini. Jos toinen on täysin itsekäs sängyssä niin toista kertaa ei tule- tunteet loppuu heti.
Olen miettinyt tuota asiaa... ja tiedän, että voisin olla avoimempi seksin suhteen mutta mulle se on iso asia- nykyään.