Halonen rasisti omanmaan kansalaisia kohtaan

Halonen on aina ottamassa tänne lisää pakolaisia, vaikka hakiat on saaneet kielteisen päätöksen muussa EU maassa. Tässäkään ei ole EUlla linjaa,että jos kielteinen päätös yhdessä maassa,ei asiaa muihinkaan EU maihin kierolaiseksi. Oman maan tavalliset palkansaajat kohta kerjää kaduilla ja ovat jo ruokajonoissa.
Moni SUOMALAINEN vaihtaisi paikkaa näiden pakolaisten kanssa jos saisi ilmaisen asunnon, ruuan, tv ja nettin ja vielä 350E rahaa. Minun on elettävä vaimon palkalla kun sairastuin kela ei myönnä eläkettä ja töihin ei kykene. Saan n.500E kuussa sillä pitäs SUOMALAISEN pärjätä ja maksaa kaikki itse.

5

218

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joku poliitikko

      Suomalainen samoin kuin turvapaikanhakija saa 350 euroa kuukaudessa sekä lisäksi vuokran (jos hän sellaista joutuu maksamaan). Mikäli hän saa esimerkiksi ruuan, tämän osuus vähennetään toimeentulotuesta. Näin siis tällä hetkellä. Nyt esitetyn muutoksen mukaan turvapaikanhakija saisi kolmanneksen vähemmän kuin suomalainen. Äskeisellä tavalla lasketusta toimeentulotuesta vähennettäisiin turvapaikan hakijalta kolmannes, mutta suomalaiselta sitä ei tehtäisi.

      Vielä rautalangasta:
      Turvapaikan hakija, joka asuu vastaanottoasuntolassa, saa 350 euroa kuukaudessa, asumisesta hänen ei tarvitse maksaa mitään, mutta ruuan hän joutuu maksamaan itse tästä 350 euron toimeentulotuestaan. Suunnitelman mukaan hän saisi tulevaisuudessa vain kaksi kolmas osaa tuosta 350eurosta ja maksaisi yhä itse ruokansa.
      Suomalainen, joka asuu vuokralla saa vuokran sekä 350 euroa, josta maksaa ruokansa. Hän saa siis aivan saman kuin turvapaikanhakija. Muutoksen jälkeen hänen toimeentulotukensa pysyisi samana ja olisi silloin siis kolmanneksen suurempi kuin turvapaikanhakijan.

      Nykyisiä tai tulevia toimeentulotuen perusteita niin suomalaisetn kuin somalien osalta voi kritisoida, mutta kannattaa keskustelussa käyttää tosiasioita eikä valheita.

      • Kuulehan nyt, tässä sulle rautalankaa. En ole euroakaan käyny pyytämassä sossusta tai muualta. Enkä mene. Elän vaimon palkalla evp Suomen kansalainen. Minä maksan itse kaiken. Ruuan ,vaatteet, sähkön, veden, vakuutukset, kiinteistöverot, yms.yms. Sun on aivan turha puolustella noita pakolaisia. Laittais Tarja ja Amerikkalaiset niidenkin asiat kuntoon omassa maassa. Somalien merirosvouskin 2000 lukua eletään eikä näitäkään saada kuriin.
        Tosiaia on että Suomalaiset poliitikot on omaa etua ajavia ja omien sidosryhmien etua ajavia. Kansa maksaa. Meiltä riittää satoja miljoonia avustuksia ulkomaille. Afkaanitkaan ei teitä tähtäimiensä edessä kunnioita, vaikka kuinka työnnätte sinne rahaa. Suomessa ei riitä rahaa hoitaa oman maan vanhuksia.

      • Joku poliitikko
        eki27 kirjoitti:

        Kuulehan nyt, tässä sulle rautalankaa. En ole euroakaan käyny pyytämassä sossusta tai muualta. Enkä mene. Elän vaimon palkalla evp Suomen kansalainen. Minä maksan itse kaiken. Ruuan ,vaatteet, sähkön, veden, vakuutukset, kiinteistöverot, yms.yms. Sun on aivan turha puolustella noita pakolaisia. Laittais Tarja ja Amerikkalaiset niidenkin asiat kuntoon omassa maassa. Somalien merirosvouskin 2000 lukua eletään eikä näitäkään saada kuriin.
        Tosiaia on että Suomalaiset poliitikot on omaa etua ajavia ja omien sidosryhmien etua ajavia. Kansa maksaa. Meiltä riittää satoja miljoonia avustuksia ulkomaille. Afkaanitkaan ei teitä tähtäimiensä edessä kunnioita, vaikka kuinka työnnätte sinne rahaa. Suomessa ei riitä rahaa hoitaa oman maan vanhuksia.

        Hyvä, ettei sinun ole tarvinnut käydä sossun luukulla, kuten ei onneksi minunkaan.

        En puolusta tai ole puolustamatta ketään, vaan kerroin tosiasiat. Alkuperäisessä aloituksessa nämä kerrottiin virheellisesti.

        Saat vastustaa pakolaispolitiikkaamme tai toimeentulotuen määriä turvapaikanhakijoille. Keskustelu on tärkeää, mutta siitä tulee hankalaa, jos tosiasiota valehdellaan tai kanssakeskustelijoihin suhtaudutaan hermostuneen aggressiivisesti.

        Maailmassa on paljon ogelmia, mutta en käsitä, miksi juuri Yhdysvaltojen olisi ne korjattava kaikkien muiden puolesta. Voimmehan mekin siirtää armeijamme aivan yhtä hyvin järjestelemään Somalian rauhoittamista. Uskon, että jopa onnistuisimme, kalliiksihan se tulisi, rahaa ja nuorukaisiamme kuolisi, mutta luulen, että onnistuisimme lopulta. On helppo vaatia muita tekemään jotain, mutta on paljon vaikeampaa itse tehdä mitään.

        Poliitikkomme saattavat olla sellaisia kuin kuvaat. Onneksi Suomessa on demokratia. Meillä on hyvin helppo perustaa puolue tai asettua ehdolle korkeinta valtaa maassamme pitävään eduskuntaan. Puolueen perustamiseen tai ehdolle asettumiseen ei tarvitra muuta kuin edes vähän kannatusta. Vallan saamiseenkaan ei tarvita muuta kuin suomalaisten ihmisten enemmistön kannatus. Ilman tätä ei valtaa saa, mutta en oikein käsitä, miksi pitäisikään saada? Eikös tarkoitus ole toimia sen mukaan kuinkansa haluaa?

      • RV
        Joku poliitikko kirjoitti:

        Jenkkkien korjattava,Jenkkien aiheuttama

        ja vastaanottokeskuksissa vai missä nyt lie ruoka on ilmaista

      • Joku P
        RV kirjoitti:

        Jenkkkien korjattava,Jenkkien aiheuttama

        ja vastaanottokeskuksissa vai missä nyt lie ruoka on ilmaista

        Juu, tottakai muidenhan se on maailman maiden rauhoittaminen tehtävä, ei meidän. Olisihan se niin työlästä ja ikävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      307
      3015
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2343
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2033
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      119
      1806
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1729
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1385
    7. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      66
      1359
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1263
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1233
    Aihe