Steen 1

Kuuntelin tänää ensimäisen kerran Steen 1:stä eli myös nimellä Steen Christensen ennen tunnettua itisrapparia. Melko vakuuttavaa ja koskettavaa tekstiä itiksen elämästä. Biiseissä on todella sanomaa, voittaa paikoin jopa Avaimen kertomukset lähiöelämästä. Olisi hyvä biisi kansanedustajien ja poliisienkin kuulla!
151177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Niin,Siis mikä biisi olisi kansanedustajien hyvä kuulla?

Äänestä
  • No moniakin hyviä kertomuksia itiksen elämästä päättäjille. Esimerkiksi 100% vihaa ja väkivaltaa olisi hyvä tietysti vielä enemmän poliiseille. Myös veri vetää itään olisi hyvä ja lähes kaikki mitkä olen kuullut. Kannattaa ite tsekkaa.

    Äänestä

  • hac kirjoitti:

    No moniakin hyviä kertomuksia itiksen elämästä päättäjille. Esimerkiksi 100% vihaa ja väkivaltaa olisi hyvä tietysti vielä enemmän poliiseille. Myös veri vetää itään olisi hyvä ja lähes kaikki mitkä olen kuullut. Kannattaa ite tsekkaa.

    Vielä lisäisin ehdottomasti Sinisiä rappuja ja punaisia hintalappuja. Tää olis päättäjille kaikkein paras kuulla!

    Äänestä

niin, steeniä on haukuttu siitä että liiottelee idän kurjuutta ja gettomaisuutta. oon iteki itä-helsingistä ja oon nähny että täält löytyy kaikkee luksushuviloista ns. gettoihin. mutta ei suomesta kyl ihan oikeesti mitään todella kurjaa löydy. mitä mieltä ootte?

Äänestä
  • Juu ite en asu ees stadis, mutta tunnen kyllä lössiä sieltä. Ohan näis biiseis varmasti liioteltu, mutta kyllä Suomesta vaan löytyy todella kurjaakin elämää. Ei sitä "tavallinen" ihminen voi edes käsittää. Valitettavasti juuri politiikoilla on kaikista huonoin käsitys kurjasta elämästä, koska itse suurin osa on elänyt kultalusikka perseessä koko elämänsä. Tekis hyvää laittaa joku Paavo Lipponen vaikkapa puoleks vuodeks asumaa johonki itiksen lähiöö pelkäl sossun työttömyyskorvauksil nii sais vähä käsitystä asioista.

    Äänestä

  • steen 1 teki kyl vaikuttavan synkän tunnelman mutta ei se itä-helsinki niin kurja paikka takuul ole kuin steen 1 sanoo sillä vuosaaren somali-narkkari korttelit on viiden tähden hotelleita verrattuna new yorkin slummeihin esim.

    Äänestä

Steen 1:llä on todellakin erittäin hyvää riimiä ja asiaa! Yllätyin ku ekan kerran kuulin kyseisen tyypin biisin...tosi vaikuttavia riimejä!
Muiden suomirappareiden pitäis ottaa kyllä oppia Avaimesta ja steen 1:stä!
Niillä todellakin riittää asiaa.

Äänestä
  • Aivan, suurin osa suomirappareista vain tekee riimia muista kuin rapin alkuperän mukaisista asioista. Alun perin rap oli mustien slummeista ja getoista tulleiden nuorten tapa ottaa kantaa yhteiskunnan ongelmiin. Suomessa rapin uskottavuus on todella alhaisella tasolla, kaiken huippuna on nykypäivien starbat Pikku G ja Raimssi, siinä jo niin naurettavia "rappareita" että oikein surettaa näiden muutaman tosirapparin (esim. Avain, Steen 1) puolesta. Pikku G kertoo biiseissään kun on läksyt jääny tekemättä, aluperäiset rapparit kertoo kuolemasta, köyhyydestä ym, useimmiten pienessä pilvessä. Naurattaa!!

    Äänestä

  • hac kirjoitti:

    Aivan, suurin osa suomirappareista vain tekee riimia muista kuin rapin alkuperän mukaisista asioista. Alun perin rap oli mustien slummeista ja getoista tulleiden nuorten tapa ottaa kantaa yhteiskunnan ongelmiin. Suomessa rapin uskottavuus on todella alhaisella tasolla, kaiken huippuna on nykypäivien starbat Pikku G ja Raimssi, siinä jo niin naurettavia "rappareita" että oikein surettaa näiden muutaman tosirapparin (esim. Avain, Steen 1) puolesta. Pikku G kertoo biiseissään kun on läksyt jääny tekemättä, aluperäiset rapparit kertoo kuolemasta, köyhyydestä ym, useimmiten pienessä pilvessä. Naurattaa!!

    onhan jenkeissäkin ollut kaikennäköistä "lapsiräppärii" .Tunnetuinpia mm. Lil bow wow ja kriss kross....harmi tosiaan että tämmöset nousee pinnalle ja tekee vaan massii aika helvetisti.
    Suomirappi on aika epäuskottavaa yleisesti,mutta jos kelaa,ni rap on muutenki muuttunu aika epäuskottavaks. Siitä on tullu liiteltua ja tylsää. Kertakäyttö bilemusaa.
    Nykyään pelkkä kaupallinen muoti-ilmiö.
    Mutta kun savu tästä hälvenee niin saadaan selville kuinka moni todella vielä hoppiin uskoo. Ja niitäkin löytyy varmasti.

    Äänestä

  • klowni kirjoitti:

    opiskele vähä viel hiphoppii.

    et näköjään tiedä ees hiphopin alkuajoista paljoakaan.

    Äänestä

  • mie kirjoitti:

    opiskele vähä viel hiphoppii.

    et näköjään tiedä ees hiphopin alkuajoista paljoakaan.

    mä vaan otin kantaa nykyiseen hip hopin kaupallisuuteen. Kyllä oon ottanu selvää hip hopin juurista jne. Mutta onhan se asia niin et nykyään hip hop on muuttunu ikävästi kaupalliseks ilmiöks,vaikka alunperin kyse oli ihan muusta. Yhteiskunnalliset ongelmat on jääny taka-alalle riimeissä,vaikka niistähän kaikki riimit lähti alunperin jne.
    Vanhemmilla rappareilla on enemmän asiaa sanotuksissaan ku nykyisillä noin yleisesti.

    Äänestä

  • hac kirjoitti:

    Aivan, suurin osa suomirappareista vain tekee riimia muista kuin rapin alkuperän mukaisista asioista. Alun perin rap oli mustien slummeista ja getoista tulleiden nuorten tapa ottaa kantaa yhteiskunnan ongelmiin. Suomessa rapin uskottavuus on todella alhaisella tasolla, kaiken huippuna on nykypäivien starbat Pikku G ja Raimssi, siinä jo niin naurettavia "rappareita" että oikein surettaa näiden muutaman tosirapparin (esim. Avain, Steen 1) puolesta. Pikku G kertoo biiseissään kun on läksyt jääny tekemättä, aluperäiset rapparit kertoo kuolemasta, köyhyydestä ym, useimmiten pienessä pilvessä. Naurattaa!!

    Kumpi on väärässä?

    Minun käsittääkseni rap oli alunperin nimenomaan bilemusaa, jonka jenkkilään muuttaneet jamaikalaiset DJ:t jalosti reggaesta ynnä muista paikallisista musiikkityyleistä (myöhemmin mukaan funkia, diskoa ja jazzia). Sitten myöhemmin alkoi vasta tulla tätä kantaaottavuutta ja "black conscious" -juttua.

    Eikä pidä oli niin fundamentalisti ettei hyväksy musiikin muuttumista. Kysehän on ihan vain siitä, että kuka mistäkin tykkää. Kyllä mä tykkään kuunella jotain ihan typerää gangsta-räppiä bilemusana mutta sitten jos haluaa keskittyä sanoituksiin, niin laitan Mose Defin tai Talib Kwelin pesään.

    Ja sitten vielä sellainen juttu, että aika moni suomalainen poliitikko on kasvanut ihan normaalissa perheessä, normaalilla asuinalueella normaalin lapsuuden. Ja veikkaan, että aika monella suomalaisella poliitikolla on ehkä ihan oikeasti enemmän tietoa suomalaisten oloista kuin sinulla, jolla on kavereita Helsingissä. Aina on helpompi vain valittaa, kuin oikeasti tehdä asioille jotain.

    Äänestä

  • GDP kirjoitti:

    Juu en mä mikää erikoistietäjä oo rapis, mutta ainaki paljo enne ku se tuli Suomee se oli just tätä mustien kantaaottavaa musaa. Aivan alkujuuret voi olla kyllä just tuolta Jamaicalta päin.

    Poliitikoista sanoisin kyllä, että niillä ei varmaankaa oo suurimalla osalla mitää tietoo, millast on asuu jossai rikollislähiös nistien ja rikollisten kans. Eikä ainakaa siitä, millasta on elää esim perheväkivallan ja alkoholismin keskel ku joka päivä saa pelkää.

    Ohan se toki helppoa täältä valittaa, mutta mun mielestä esim jonku Kiasman rakentamisen sijasta neki rahat vois käyttää oman maan lasten, köyhien, sotaveteraanien ym auttamiseen. Tää toki vaa mun mielipide.

    Alunperinhän vaa Steen 1:stä kirjottelin ja edelleen oon sitä mieltä, että hyviä kannanottoja on jätkäl ja todella uskottavampaa ku joku Pikku G.

    Äänestä

Biisejä en ole kuullut, mutta lukaisin miehen haastattelun Hesarin kuukausiliitteestä. Yllätyin positiivisesti.

Mies oli oikeasti kiintoisa. Ei mikään julkisuudenhimoinen pintaliitäjä vaan tavallinen perusduunari ja perheenisä. Ei mikään perseennuolija vaan mies, jolla tuntuivat arvot olevan kohdallaan ja jalat maassa.

Melkein jo ostin levynkin, vaikken ole suuri hiphopin ystävä.

Äänestä
  • Luin ite saman jutun ja aika fiksun kuvan jätkästä sai. Todella erilaine ku suurin osa muista Suomen rappareist!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hac kirjoitti:

Kuuntelin tänää ensimäisen kerran Steen 1:stä eli myös nimellä Steen Christensen ennen tunnettua itisrapparia. Melko vakuuttavaa ja koskettavaa tekstiä itiksen elämästä. Biiseissä on todella sanomaa, voittaa paikoin jopa Avaimen kertomukset lähiöelämästä. Olisi hyvä biisi kansanedustajien ja poliisienkin kuulla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu