Minuus hukassa tai jotain

Hyvin samoja oireita täällä. Ja tunnistan itseni teidän molempien teksteistä. Myös lapsena/nuorena ollut vastaavaa oirehdintaa lievänä ja olen ollut aina kova jännittämään/arvioimaan itseäni muiden silmissä. Nyt, kun elämässä on taas enemmän stressitekijöitä (vaikkakin ihan positiivisia), on nämä samat tuntemukset/ahdistus nostaneet päätään ja on inhottavaa!!

Voimia!

samoin kirjoitti:

Hyvin samoja oireita täällä. Ja tunnistan itseni teidän molempien teksteistä. Myös lapsena/nuorena ollut vastaavaa oirehdintaa lievänä ja olen ollut aina kova jännittämään/arvioimaan itseäni muiden silmissä. Nyt, kun elämässä on taas enemmän stressitekijöitä (vaikkakin ihan positiivisia), on nämä samat tuntemukset/ahdistus nostaneet päätään ja on inhottavaa!!

Voimia!

Lue lisää

Onpa helpottavaa kuulla, että muillakin on samoja tuntemuksia!!! Tämä on asia, jonka olen ottanut huomioon vasta viime aikoina, olen siis aina ajatellut, että tämä on vain joku mun oma ihmejuttu. Ja tuo on totta, että elämässäni on tällä hetkellä paljon stressiä, jolla varmasti on asian kanssa tekemistä.

Mielenkiintoita oli myös kuulla, että teillä molemmilla vastaajilla on ollut samoja oireita jo lapsena, kuten itsellänikin!! Voisikohan kyseessä olla joku puutteellisesti kehittynyt minuus, ettei olisi siis tietoisuus itsestä kehittynyt lapsena ihan niin kuin olisi pitänyt... Olen tässä miettinyt, että onko itselläni nuo paniikinomaiset tuntemukset vain jatkoa tälle "kuka minä olen- tunteelle" ?

Ja ehkäpä tuo on muuten totta mitä nimim. my 2 cents kirjoitti, että en kykenisi tällaiseen analysointiin ja mietintää, jos todella olisin sekoamassa =)

Kuulostaa hyvin tutulta. Tuo fiilis ettei tiedä kuka on, on ihan hirveä. Mulla oli oikeastaan semmosta oloa, kuin en olis ollut paikalla ollenkaan, katsonut vain jonkun kuvaamaa leffaa. Eikä kukaan koskaan ymmärtänyt kun yritin selittää..

Nuo ahdistuskohtaukset ilmestyi mun elämään ekaa kertaa reilu vuosi sitten. Tosi pahoja ne oli alkuvuodesta, kun aina kun oli joku pakollinen tilaisuus alkoi ahdistaa, kädet hikosivat, sydän hakkas, oksetti jne. Olo helpotti aina kun pääsin pois tilanteesta, yleensä hyvinkin nopeasti. Luennot oli pahoja, en vieläkään tykkää istua keskellä riviä, mitä jos joudun lähtemään pois? Nuo kohtaukset on vähentyneet ja ainakin lieventyneet todella paljon, en joudu lähtemään pois eli ilmeisesti varsinaista paniikkikohtausta ei edes tule vissiin. Pystyn hillitsemään itseni ja rauhottumaan. En pidä suurista ihmismassoista, alkaa ahdistaa.

Kävin psykologilla alkuvuodesta asian takia, mutta käynnit ahdistivat vielä enemmän kuin muut oireet yhteensä joten lopetin sen kahden kerran jälkeen. En halunnut lääkitystä eikä sillä psykologilla tuntunut olevan oikein muuta tarjottavaa. Kevät oli hankala mutta jossain vaiheessa vain pakotin itseni liikkumaan ja kesä tuli ja olo helpotti ja.. No, olis kiva päästä tästä kokonaan eroon. Mun elämässä ei ole edes tapahtunut mitään järkyttäviä asioita, kaikki on hyvin. Miksi olen silti ahdistunut? Miksi mikään ei tunnu miltään? Voi tätä kitinän määrää. Ei ole enää ketään kelle puhua, ei kukaan jaksa enää kun tilanne ei etene.

noi tuntus, kahvin/kofeiinin käyttö minimiin ja eikä saa olla syömättä liian pitkiä aikoja jotain, koska verensokerin vaihtelut pahentavat oireita, sekä stressi, sis. ja ulkoinen stressi. Käytä Keijua leivän päällä siinä on omega-3 rasvahappoa, mikä on hermosoluille terveellistä, ja kuuntele paljon musiikkia väh. 10 min. ennen nukahtamista se parantaa ahdistusta, masennusta, muistia ja puhetaitoa ja tekee sosiaalisemmaksi. Sinun oireesi voisi viitata myös masennukseen, jossa on mukana paniikkihäiriötä. Tuo outo kohtaus saattaisi olla myös poissaolokohtaus/sellainen pieni epilepsiakohtaus, aivojen sähköinen häiriö. Ehkä sinulla on jotain näitä yhdistelmiä, mitkä ovat nyt aktivoituneet, kun olet tullut vanhemmaksi. Kun tuollainen alkaa on sitä mahdollista helpottaa puolikkaalla 5 mg Xanoria, kun ottaa vain tarvittaessa ei jatkuvasti. Joten kannattaa käydä lekurilla. Kovaan masennukseen pitää hakea lääkitys, tämä yleisesti. Ja pikkuniksi on ottaa kaksi kylmää suihkua päivässä se lisää serotoniinia aivoissa ja helpottaa masennusta.

Minä siis ketjun aloittaja olen todella yllättynyt, että näinkin moni on vastannut! Olen tosiaan aina ollut suhteellisen varma siitä, että kukaan muu ei koe tätä tunnetta. Ja kuinka totta onkaa se, että kukaan ei todellakaan ymmärrä, kun yrität tätä jollekin selittää. Esim. mieheni vain pyörittelee päätään, kun olen joskus yrittänyt selittää tätä... ja tietyllä tavalla todella helpottavaa on, että juuri ns. normaalit ihmiset kokevat näitä. Itselläni en kyllä usko liittyvän kofeiiniin tämän, koska olen ennen käyttänyt enemmänkin kahvia yms. kofeiinia kuin nyt. Juo 0-3 kuppia kahvia päivässä ja 0-2 kuppia teetä, siinäpä melkein päivittäinen kofeiiniannokseni. Mutta ostinpa tänään kumminkin kofeiinitonta teetä ;)

Aamuisin itselläni nämä tunteet ovat pahimmillaan juuri herätessä. Olenkin miettinyt, että onko esim. serotoniinin tai jonkin muun välittäjäaineen pitoisuus herätessä pienimmillään. Onko muilla kokemusta siitä mikä ajankohta päivässä on pahin?

Kumpa vaan saisi nämä tuntemukset loppumaan, eikä niitä tulisi enää ikinä!!!! Ahdistaa, kun oma mieskin tuntuu vieraalta tai ei nyt vieraalta, mutta vähän on sellainen olo, että mitä se mulle puhuu ja kuka se oikein on ja mikä ihmeen mies ja talo??? Apua en halua, ja mitä en halua??? Haluan paeta, mutta mitä ja minne? Miksi muutto omaan taloon tuntuu ahdistavalta? Tämä tunne on tullut nyt, kun muutto on enää viikkojen päässä, aikaisemmin se vain on tuonut mukavaa mieltä ja olen odottanut sitä. Olen ikään kuin sellaisessa tilassa, etten halua, että mikään muuttuisi tippakaan mihinkään suuntaan, vaan kaikki olisi niin kuin ennekin. Tämä on itselleni uutta, koska olen mm. menneisyydessäni muuttanut kaksi kertaa ihan tosta noin vaan uuteen kaupunkiin yms.

Voi apua, mikähän nyt auttaisi, kun koko elämä tuntuu olevan yhtä paniikkia!!! En ole ollut oma itseni varmaan pariin kuukauteen, välillä on normaalia, mutta sitten taas ei!
Onko joku muuten päässyt näistä tunteista eroon?

Sekaisinko? kirjoitti:

Minä siis ketjun aloittaja olen todella yllättynyt, että näinkin moni on vastannut! Olen tosiaan aina ollut suhteellisen varma siitä, että kukaan muu ei koe tätä tunnetta. Ja kuinka totta onkaa se, että kukaan ei todellakaan ymmärrä, kun yrität tätä jollekin selittää. Esim. mieheni vain pyörittelee päätään, kun olen joskus yrittänyt selittää tätä... ja tietyllä tavalla todella helpottavaa on, että juuri ns. normaalit ihmiset kokevat näitä. Itselläni en kyllä usko liittyvän kofeiiniin tämän, koska olen ennen käyttänyt enemmänkin kahvia yms. kofeiinia kuin nyt. Juo 0-3 kuppia kahvia päivässä ja 0-2 kuppia teetä, siinäpä melkein päivittäinen kofeiiniannokseni. Mutta ostinpa tänään kumminkin kofeiinitonta teetä ;)

Aamuisin itselläni nämä tunteet ovat pahimmillaan juuri herätessä. Olenkin miettinyt, että onko esim. serotoniinin tai jonkin muun välittäjäaineen pitoisuus herätessä pienimmillään. Onko muilla kokemusta siitä mikä ajankohta päivässä on pahin?

Kumpa vaan saisi nämä tuntemukset loppumaan, eikä niitä tulisi enää ikinä!!!! Ahdistaa, kun oma mieskin tuntuu vieraalta tai ei nyt vieraalta, mutta vähän on sellainen olo, että mitä se mulle puhuu ja kuka se oikein on ja mikä ihmeen mies ja talo??? Apua en halua, ja mitä en halua??? Haluan paeta, mutta mitä ja minne? Miksi muutto omaan taloon tuntuu ahdistavalta? Tämä tunne on tullut nyt, kun muutto on enää viikkojen päässä, aikaisemmin se vain on tuonut mukavaa mieltä ja olen odottanut sitä. Olen ikään kuin sellaisessa tilassa, etten halua, että mikään muuttuisi tippakaan mihinkään suuntaan, vaan kaikki olisi niin kuin ennekin. Tämä on itselleni uutta, koska olen mm. menneisyydessäni muuttanut kaksi kertaa ihan tosta noin vaan uuteen kaupunkiin yms.

Voi apua, mikähän nyt auttaisi, kun koko elämä tuntuu olevan yhtä paniikkia!!! En ole ollut oma itseni varmaan pariin kuukauteen, välillä on normaalia, mutta sitten taas ei!
Onko joku muuten päässyt näistä tunteista eroon?

Lue lisää

kyllä toi sinun aamuyöstä herääminen tohon masennukseen ja sekä noi ahdistavat ja kielteiset ajatukset. Jos yhteen menoon jatkuu, kuten sinulla pari kuukautta on syytä mennä, vaikka terveyskeskukseen ja pyytää sieltä lähete mielenterveystoimistoon. Tai käydä muuten lekurilla.
Muista syödä pieni pala hapanleipää, ennen nukkumaan menoa, ettei verensokerit ole liian alhaalla norm. tasoon nähden aamuyöstä, sekin voi vähän helpottaa.


Tsemppiä Sinulle, kyllä se siitä helpottuu.

Kiitos tuosta linkistä ja termistä! Olen ihmetellyt tuota tunnetta paljon ja tuo teksti oli ihan kuin mun oirekuva. Sitä ei onneksi ole enää ilmennyt niin paljon, usean vuoden kestäneen kortisonikuurin aikana tuo tunne oli jatkuva. Pari vuotta meni ihmeellisessä sumussa, tunteet oli laimeita ja tuo elokuvafiilis.. Niin inhottava.

kiitos tästä!!!

olen pienestä asti kuumeessa esimerkiksi kokenut kaiken juuri noin, isona tai pienenä. nykyään se on mukana vieläkin. myös epätodellinen olo.kuin elokuvasssa olisin. mahtavaa kuulla että nuo oireet ovat yleisiä ja muillakin kuin vaan minulla!

kiitos!

...mutta ilmeisesti kyse näissä viesteissä on muustakin.


Itselleni on tärkeää hyvä fyysinen kunto.

Varsinkin selkä- ja niska-hartiaseudun jumppa on kaiken a ja o.

Jos niskan lihakset on jumissa, se voi vähentää veren virtausta aivoihin.
Saattaa tuntua "outona olona"

Itsellä oli myös lapsena noita ulkopuolelle humpsahtamisen tunteita. Ja muistan, että yritin joskus äitillekin sitä selittää, muttei oikein ymmärtänyt, kun sanoin, että "tuntuu omituiselta". Muistan ekan kerran kun tuollainen päivä oli elämässäni, olin 11 vuotias! Sanoin kuvaamaton pelko siitä, että ikään kuin katoaa! Kauhun tunne, että on kosketuksissa jonkin kanssa mitä ei tajua! Tuolloin 11 vuotiaana tila kesti noin viikon. Siitä asti olen aina aika ajoin tuntenut noita olotiloja, oikeastaan vain satunnaisesti, mutta nyt taas enemmän. Jopa viikko tolkulla lähes yhtä jaksoisesti.

Olen lueskellut tuosta depersonalisaatiosta (toivottavasti kirjoitin oikein) ja tuo kuvaus tuntuu aika paljon siltä mitä tunnen. Joskus koen tuon asian mielenkiintoisena, tosin hyvin harvoin, lähinnä tuo on sellainen kauhun sekainen hirveä olo jota ei halua enää koskaan kokea. Mutta tosiaan, jos antautuu tuon tunteen mukaan, tuntuu kuin lähtisi omassa päässään ikään kuin taaksepäin, että kuka tai mikä on? Ja lopulta on jo niin kaukana siinä kysymyksessä, että kuka on, että on pakko yrittää normalisoida tilannetta, koska tuntuu, että kohta ei enää pääse takaisin itseensä! Kuulostaa todella sekopollajutulta, mutta siis kutakuinkin noin tuo tilanne etenee ja se lopputulos, että on ihan irallaan jossain oman mielen syöveriaika-avaruudessaan on tosi pelottava! Ja tunne siitä, että läheisetkin ihmiset tuntuvat ihan oudoilta ja jotenki erilaisilta. Oliskohan tähän jotain lääkettä?

Ai niin ja olen jonkin verran lukenut hindulaisuuteen liittyviä oppeja (en siis ole hindun, vaan ihan vakaa evlut kristitty=)), niin noissa kirjoituksissa tälläinen tila, josta täälläkin nyt keskutellaan, mielletään tavoitelluksi ja sitä pidetään kosketuksena oman sielun kanssa, joka usein "tavallisten" ihmisten keskuudessa mielletään erittäin epämiellyttäväksi tunteeksi... Lähtee kait kelaamaan edellisiä minuuksiaan ikäänkuin taaksepäin tai jotain, mutta tälläisen kokemuksen saaminen on uudelleensyntymisen ketjusta vapautuakseen pakko oppia ymmrätämään. No joo tuo pienenä kevennyksenä ;) Mutta näemmä aika maailmanlaajuisesti koettu tunne!

Sekaisinko? kirjoitti:

Itsellä oli myös lapsena noita ulkopuolelle humpsahtamisen tunteita. Ja muistan, että yritin joskus äitillekin sitä selittää, muttei oikein ymmärtänyt, kun sanoin, että "tuntuu omituiselta". Muistan ekan kerran kun tuollainen päivä oli elämässäni, olin 11 vuotias! Sanoin kuvaamaton pelko siitä, että ikään kuin katoaa! Kauhun tunne, että on kosketuksissa jonkin kanssa mitä ei tajua! Tuolloin 11 vuotiaana tila kesti noin viikon. Siitä asti olen aina aika ajoin tuntenut noita olotiloja, oikeastaan vain satunnaisesti, mutta nyt taas enemmän. Jopa viikko tolkulla lähes yhtä jaksoisesti.

Olen lueskellut tuosta depersonalisaatiosta (toivottavasti kirjoitin oikein) ja tuo kuvaus tuntuu aika paljon siltä mitä tunnen. Joskus koen tuon asian mielenkiintoisena, tosin hyvin harvoin, lähinnä tuo on sellainen kauhun sekainen hirveä olo jota ei halua enää koskaan kokea. Mutta tosiaan, jos antautuu tuon tunteen mukaan, tuntuu kuin lähtisi omassa päässään ikään kuin taaksepäin, että kuka tai mikä on? Ja lopulta on jo niin kaukana siinä kysymyksessä, että kuka on, että on pakko yrittää normalisoida tilannetta, koska tuntuu, että kohta ei enää pääse takaisin itseensä! Kuulostaa todella sekopollajutulta, mutta siis kutakuinkin noin tuo tilanne etenee ja se lopputulos, että on ihan irallaan jossain oman mielen syöveriaika-avaruudessaan on tosi pelottava! Ja tunne siitä, että läheisetkin ihmiset tuntuvat ihan oudoilta ja jotenki erilaisilta. Oliskohan tähän jotain lääkettä?

Ai niin ja olen jonkin verran lukenut hindulaisuuteen liittyviä oppeja (en siis ole hindun, vaan ihan vakaa evlut kristitty=)), niin noissa kirjoituksissa tälläinen tila, josta täälläkin nyt keskutellaan, mielletään tavoitelluksi ja sitä pidetään kosketuksena oman sielun kanssa, joka usein "tavallisten" ihmisten keskuudessa mielletään erittäin epämiellyttäväksi tunteeksi... Lähtee kait kelaamaan edellisiä minuuksiaan ikäänkuin taaksepäin tai jotain, mutta tälläisen kokemuksen saaminen on uudelleensyntymisen ketjusta vapautuakseen pakko oppia ymmrätämään. No joo tuo pienenä kevennyksenä ;) Mutta näemmä aika maailmanlaajuisesti koettu tunne!

Lue lisää

Kuten tuolla on aikaisemmin kirjoitettu, se on aivojen sähköinen häiriö, koska niitä epileptisiä kohtausia on niin monenlaisia ja voimmakkuusasteeltaan erilaisia. Stressi tai jokin muu sen laukaisee. Ja alkup. kirjoittajalla voi liittyä vielä muutakin oireistoa omaan psyykkiseen tilaansa. Ei saa olla liian pitkään syömättä jotain sillä myös verensokerin vaihtelut voivat pahentaa tilannetta.