Vapaa ilta

Tahdon nyt kirjoittaa muuten vain. Kirjoitan liikaakin, koska tykkään keskustella Teidän kaikkien kanssa. Koittakaa kestää.

Miesystäväni ei tule tänään, hän lähtee huomenna Tampereelle. Asumme erillään, joten vapaita iltoja piisaa enemmänkin. Tämä ilta on erilainen. Aikuisen naisen vapaa ilta. Huomenna iltavuoro ja viikonloppuvapaa. Aivan ihana olo.
Hän tulee perjantaina tai lauantaina.

Siis tytöt, naisen elämä on ihanaa, kun täyttää 40. Älkää pelätkö vanhenemista. Jos alkaa melkein kaikki harmittaa, itkettää ja naurattaa vuorotellen eikä tiedä miksi, niin on hyväksi mittauttaa hormoonit. On hikoilua ja pyörryttää, uni ei tule ja ajatukset kelaavat samaa kasettia. Vaihdevuodet voi tulla jo 30 v iässä.

Olen kokenut kovia, aivan oikeasti. Olen tässä nyt ja elämä on tässä ja nyt. Asioista pitää saada puhua ja jos toinen ei kuuntele niin kirjoita kirje. Tehoaa. Vaikeudet vahvistavat ihmistä. Yritä etsiä hyvät puolet asioista ennemmin tai myöhemmin. Juon tämän pullon olutta ja menen laulamaan karaokelauluja. En ole juonut muuta. Estrogeeliä aamuisin iholle. Kun tuo hoito alkoi, niin elämäkin alkoi alusta, tavallaan. Aivan sama kuin ajaisi nykivällä autolla sateella etsien parkkipaikkaa, kuin se, että ajaa kunnon autolla asflttitietä kohti auringonlaskua.

Toivon kaikille ihmisille tällaista hyvää oloa.
Iloista kevättä.
0383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anueeva kirjoitti:

Tahdon nyt kirjoittaa muuten vain. Kirjoitan liikaakin, koska tykkään keskustella Teidän kaikkien kanssa. Koittakaa kestää.

Miesystäväni ei tule tänään, hän lähtee huomenna Tampereelle. Asumme erillään, joten vapaita iltoja piisaa enemmänkin. Tämä ilta on erilainen. Aikuisen naisen vapaa ilta. Huomenna iltavuoro ja viikonloppuvapaa. Aivan ihana olo.
Hän tulee perjantaina tai lauantaina.

Siis tytöt, naisen elämä on ihanaa, kun täyttää 40. Älkää pelätkö vanhenemista. Jos alkaa melkein kaikki harmittaa, itkettää ja naurattaa vuorotellen eikä tiedä miksi, niin on hyväksi mittauttaa hormoonit. On hikoilua ja pyörryttää, uni ei tule ja ajatukset kelaavat samaa kasettia. Vaihdevuodet voi tulla jo 30 v iässä.

Olen kokenut kovia, aivan oikeasti. Olen tässä nyt ja elämä on tässä ja nyt. Asioista pitää saada puhua ja jos toinen ei kuuntele niin kirjoita kirje. Tehoaa. Vaikeudet vahvistavat ihmistä. Yritä etsiä hyvät puolet asioista ennemmin tai myöhemmin. Juon tämän pullon olutta ja menen laulamaan karaokelauluja. En ole juonut muuta. Estrogeeliä aamuisin iholle. Kun tuo hoito alkoi, niin elämäkin alkoi alusta, tavallaan. Aivan sama kuin ajaisi nykivällä autolla sateella etsien parkkipaikkaa, kuin se, että ajaa kunnon autolla asflttitietä kohti auringonlaskua.

Toivon kaikille ihmisille tällaista hyvää oloa.
Iloista kevättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu