Polttopulloisku poliisia vastaan Berliinissä
julkaistu tänään klo 12:01
Naamiomiehet iskivät varhain perjantaiaamuna poliisin aluetoimistoon Saksan pääkaupungissa Berliinissä. Hyökkääjät heittivät rakennusta kohti muun muassa polttopulloja. Myös Hampurissa on isketty poliisiasemaa ja -autoja vastaan.
Berliinissä hyökkääjät heittivät yöllä poliisin aluetoimistoa kohti kolme polttopulloa, kaksi maalipommia ja kiviä. Kukaan ei loukkaantunut iskussa, ja vahingot jäivät vähäisiksi. Liittovaltion rikospoliisin (BKA) Berliinin-aluetoimisto sijaitsee Treptowin kaupunginosassa, BKA:n päätoimisto on Wiesbadenissa.
Poliisi arvelee hyökkääjien olleen äärivasemmistolaisia anarkisteja. Tekijöitä ei saatu ole kiinni.
Hampurissa noin kymmenen naamioitunutta henkilöä rikkoi perjantain vastaisena yönä poliisiaseman ikkunoita. Yksi poliisin partioauto sytytettiin tuleen ja toisesta hajotettiin ikkunat. Myös Hammerbrookin kaupunginosassa kaksi virka-autoa sytytettiin palamaan.
Autojen tuhopoltot ovat yleistyneet tänä vuonna voimakkaasti juuri Berliinissä ja Hampurissa. Iskut ovat kohdistuneet poliisiautojen lisäksi luksusautoihin ja suuryhtiöiden mainosautoihin.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/12/polttopulloisku_poliisia_vastaan_berliinissa_1239780.html?origin=rss

Vastaukset 1
Vanhimmat
No kyllähän "uusnatsien" cd-levykokoelmat ovat paljon suurempi uhka yhteiskunnalle kuin polttopulloja heittelevät anarkistit!
Lisäksi maailmasta saattaa vielä löytyä pari 90-vuotiasta ukkoa jotka ovat mahdollisesti palvelleet Saksan armeijassa toisen maailmansodan aikaan, niittenkin jahtaaminen menee luonnollisesti yhteiskuntarauhan ylläpitämisen edelle!
Kyllä käy saksalaista veronmaksajaa kateeksi...