Pidätkö huomiosta?

oon kyllä aina viihtynyt lavalla ja kaikenlaisissa esiintymisissä. Silloin jotenkin muuttuu "toinen rooli" päälle, ei ole niinkuin tavallinen oma ujo itsensä. Tosin en laula ja en ole puhettakaan koskaan pitänyt.

välttelen ihmismassoja

mieluummin kierrän ihmiset kauempaa ja joskus tuntuu että saa huomiota ilman että sitä ees haluaa, sama missä on ja mitä tekee. ja ei, tää ei oo vainoharhaa. :D enkä ees pidä sellasista jotka haluaa itseään tyrkyttää ja että hänonolevinaanmukamaailmannapa. irvistys.

Vieraassa ihmismassassa en tiiä mitään kamalampaa.

No tietystikin ainoastaan live-elämästäni voin tässä puhua, kosken teitä tunne, ettekä elämääni tikun vertaa kuulu.

Jos "esillä olemisella" tarkoitettaisiin joitakin nettimeininkejä, en osaa ottaa kantaa ( ei kokemusta). En esimerkiksi ole S24- yhteisön jäsen.:) Jos sillä em. sitten taas tarkoitetaan _muuta_, joo voin - joo siinä tapauksessa- ollakin joskus huomionhakuinen. Mua on sanottukin esiintyjänä hyväksi joskus, mutta tiedä väitteen totuudenmukaisuudesta. Mut: tykkään juu, joskus. En kuitenkaan hakeudu huomion kohteeksi: enemmin varmaan ampuisin itseni, kuin esimerkiksi menisin johonkin tositeevee-ohjelmaan. Tämä näkemykseni asiasta tällä hetkellä ja nyt.:)

Välillä kyllä välillä ei. Mitään huomiota en kyllä myönnä kaipaavani, mutta joskus kyllä naksahtaa jossain ja haluaa päästellä spontaanisti vähän höyryjä. Väkisinkin siinä sitten huomiotakin tulee. Jos minä jotain huomionarvoista teen, se tapahtuu nimenomaan sen itse tekemisen takia.

En yleensä ole se porukan äänekkäin mutta joskus sellaisiakin päiviä tulee.

ois perin kii paikasta..tilanteesta ja tavasta olla esillä..=o)

kaikissa on oma jännitysmomenttinsa..mutta joisski kohin vähempi kun toisissa..mitä tutumpi sakki sen vähempi tieteski jännittää..=o)

mut onnistuu siis laulaminen ja puhuminen, vaikka hermannina oleminen yleisön eessä..pistän vaan eri jazuli-vaihteen päälle ja annan mennä..=o)

Kakspiippunen juttu. Laulamisesta yksin yleisölle en. Kuorossa joo. Näyttelemisestä periaatteessa, ehkä, mutta ei teatteri- vaan filmi-, ei se kuitenkaan mitenkään ominta juttua ole. Esilläolosta pidän kyllä, mutta edes osittain tutussa seurassa. Sellainen esiintyminen on itselle luontevinta, että on joku asia tai tieto, minkä haluaa tuoda esille.

Lapsena ja nuorena inhosin esiintymistä yli kaiken. Nykyään saatan siitä nauttia mainitsemissani tilanteissa.

en. Ellei ole pakko.

Tanssiminen yleisölle oli joskus hauskaa ja antoisaa, ja esiintymisestäkin osasi nauttia. Huomiota en sillä kyllä muista hakeneeni, se oli vaan kutkuttavaa kun sai harjoitella ja jännittääkin. Kyllä ne taputukset tuntuu kivoilta kaiken rääkin jälkeen.
Näytelmät oli lapsena hienoja ja monenlaista tuli esitettyä koulunäytelmissä, hullulta luokalta tuli monta tähteä. Joskus on mielessä käynyt, että voisi pakkautua johonkin harrastajateatteritoimintaankin, mutta aikuisena istuu toistaiseksi mieluiten yleisössä.

Silloin kun on harjoitellut ja tuntee osaavansa, voi olla kivaakin esiintyä, extemporet on aina ylläreitä kaikille osapuolille ja taso senhetken mukainen.

Ilman muuta. Näen untakin jatkuvasta esilläolosta ja itseeni kohdistuvasta huomiosta...

"Tykkäätkö olla esillä?" En.
"Esiintyä?" En.
"Laulaa yleisön edessä?" En.
"Lausua runoa, puhua ihmisille?" En lausu runoja, mutta kyllähän mä toki ihmisille puhun... Ei se musta ole huomionhakemista.
"Miksi/miksi et?" Varmaan siksi, että olen lähinnä saanut negatiivista huomiota, niin se ei ole koskaan ollut positiivinen kokemus, jota haluaisi lisää.