Barona saa

Pellehermammipojat luulevat voivansa kusettaa työläisiä ihan miten haluavat. Paskainen loppu kyseiselle paskafirmalle, hyvä niin. Oksa sahaa oksaansa.
81901
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No olihan Baronan toimitusjohtaja Markus Oksan verotettavat tulot 6,3miljoonaa euroa vuonna 2007 ei sen tarvi enää tehdä työtä. Ei ole kai jäänyt huonoille tuloille muinakaan vuosina.

http://www.iltalehti.fi/verot/200811038529743_vr.shtml

Työvoiman tuominen Puolasta, Virosta ja Venäjältä suomeen on varsin tuottavaa bisnestä.

Äänestä

Haisee pahalle tuo Finnairin juttu. Duunarit oli saaneet päivän varoitusajalla kuulla siirtyvänsä vuokraduunareiksi. Barona tekee heti alkuun selväksi, että kokeneimmasta päästä väkeä potkitaan pois. Sitten ihmetellään kun ne menee lakkoon. Voi hyvä luoja mitä idiotismia!

Radio Vegassa haastateltiin tätä oksaa. Hän onnistui kyllä munaamaan itsensä täydellisesti sanoen mm: soittaneensa lakkolaisille Jope Ruonansuun biisiä: Ajatteleppa ite. Sitten väitti duunarien haluavan töihin mutta kun liitto estää sen:) Maikkarin uutisissa näin kaverin naaman ensi kertaa.. en ostaisi käytettyä autoa noin limaisen näköseltä heebolta.

Äänestä
  • Ovat tottuneet leikkimään persaukisten ja rahaa kipeästi tarvitsevien hädänalaisten tai balttialaisten ressukoiden kanssa, joilla ei ole mitään tukea takana. Nytkin kuvittelivat haukkaavansa ison makupalan tuosta vain ilman vastarintaa. Ei onnistu veikkaan minä, ensi viikolla vasta peli alkaa.

    Äänestä

Vuoden palkittu firman työntekijä:
"Rakennuksen vuoden työntekijä aloitti uransa Baronassa armeijasta kotiuduttuaan kesällä 2000 työskentelemällä rakennusapumiehenä. Vuoden 2002 kesätöiden jälkeen hän on työskennellyt Baronalla yhtäjaksoisesti eri työkohteissa.

Hän ei ole yhdeksän vuoden kuluessa myöhästynyt kertaakaan töistä. Työtilausten pituudet ovat vaihdelleet päivästä kolmeen vuoteen. Hän on saanut positiivista palautetta täsmällisyydestään, tunnollisuudestaan, ahkeruudestaan, ripeydestään – siis sanalla sanoen asenteestaan. Nykyisin saammekin eri asiakkailtamme kuukausittain kyselyitä, milloin hän pääsisi irtautumaan seuraavan kerran heidän työmaalleen.

Hänen uransa onkin esimerkkinä meille kaikille siitä, miten Baronan tavoite: ”Pätkätyöläisestä pitkätyöläiseksi” voi parhaimmillaan muuttua todeksi."

Voi ressukkaa, otan osaa. Jaksamista vain eläkeikään asti!!!

Äänestä
  • Joku on siis ollut OIKEASTI vuokrausfirman hommissa noinkin kauan?

    Täytyy sanoa, että jos noinkin kauan 9v on tehnyt töitä Baronalla ja käytännössä yrittäjäriskillä, niin eikö kannattaisi pistää oma firma pystyyn ja myydä omaa työtä oman firman laskuun? Vai haluaako tämä Vuoden työntekijä elättää eläkeikään asti omalla työllään vuokrafirman toimistoa ja johtoa?

    Itse olen ollut vain lyhyitä kausia korkeintaan puolivuotta vuokrafirman hommissa ja aina vaihtanut oikeisiintöihin kun sellaisia olen saanut, koska vuokrafirman hommiin ainakin minä olen aina päässyt takaisin kun olen vaan hakenut.

    Äänestä

  • Kannattaisi harkita kirjoitti:

    Joku on siis ollut OIKEASTI vuokrausfirman hommissa noinkin kauan?

    Täytyy sanoa, että jos noinkin kauan 9v on tehnyt töitä Baronalla ja käytännössä yrittäjäriskillä, niin eikö kannattaisi pistää oma firma pystyyn ja myydä omaa työtä oman firman laskuun? Vai haluaako tämä Vuoden työntekijä elättää eläkeikään asti omalla työllään vuokrafirman toimistoa ja johtoa?

    Itse olen ollut vain lyhyitä kausia korkeintaan puolivuotta vuokrafirman hommissa ja aina vaihtanut oikeisiintöihin kun sellaisia olen saanut, koska vuokrafirman hommiin ainakin minä olen aina päässyt takaisin kun olen vaan hakenut.

    Kumma kun ei ole otettu johonkin rakennusfirmaan jos kerran 9 vuotta noissa piirreissä pyörinyt ja kehuttu tai edes itse kysynyt johonkin oikeaan firmaan.

    Jotenkin tuntuu keksityltä tai hieman paraneltuna tarinalta.

    Äänestä

  • Tuunari kirjoitti:

    Kumma kun ei ole otettu johonkin rakennusfirmaan jos kerran 9 vuotta noissa piirreissä pyörinyt ja kehuttu tai edes itse kysynyt johonkin oikeaan firmaan.

    Jotenkin tuntuu keksityltä tai hieman paraneltuna tarinalta.

    Itse olen sähkömies ja 15v tehnyt sähköasennuksia rakennuksilla ja kuullostaa kyllä uskomattomalta jos noin pitkällä työkokemuksella 9v ja niin hyvällä maineella, että soitellaan perään ja kysellään, että koska pääsee hommiin, ei löydä hommia mistään rakennusliikkeestä.

    Kannattaisi myös oikeasti harkita tehdä hommia oman toiminimen kautta ja sanoa urakoitsijalle, että maksakaa mulle sama kun maksoitte sille vuokra firmalle niin jää itselle vähän enemmän ja saa omat työhön liittyvät kulut vähentää oman toiminimen kirjanpidosta (puhelin, työvaate, kilometrikorvaus oman auton käytöstä ja päiväraha tms.). Ei tarvitse tapella näistä vähennyksistä vuokrafirman kanssa.

    Omassa toiminimessa on sekin hyvä puoli, että voi hinnoitella itsensä oman työtilanteen mukaan jos on paljon hommia tiedossa voi pyytää vähän enemmän ja jos on muutenkin haluttu kaveri niin voi pyytää enemmän eikä tämä ylimääräinen mene vuokrafirman taskuun.

    Äänestä

Orjatyö on tietääkseni kiellettyä myös SUOMESSA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ansionsa mukaan kirjoitti:

Pellehermammipojat luulevat voivansa kusettaa työläisiä ihan miten haluavat. Paskainen loppu kyseiselle paskafirmalle, hyvä niin. Oksa sahaa oksaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu