Evoluution ajamääritykset epäluotettavia!

Ajanmääritykset eivät ole luotettavia. Ne perustuvat lähtöoletukseen, jonka mukaan maapallo on 4,5 miljardia vuotta vanha. Mitattavan aineen määrää ei voida tietää lähtötilanteessa eikä sitä, onko näytteestä poistunut ainetta tai tullut siihen lisää avaruuden säteilyn, maan liikehdinnän, tulivuorenpurkausten tai ihmisen toiminnan kautta. Radioaktiivisten aineiden puoliintumisaika ei ole välttämättä vakio vaan sekin on voinut muuttua. Samoista kohdista otetuille näytteille on saatu luvattoman suuria ikäeroja. Eläville tai äsken muodostuneille näytteille on määritelty tuhansien vuosien ikiä. Toisaalta miljoonia vuosia vanhoina pidetyille näytteille on saatu muutaman tuhannen vuoden ikä. Samasta kohdasta on löydetty nykyihmisen jälkiä, mistä on löytynyt miljoonia vuosia vanhoiksi arvioituja näytteitä. Fossiilin ikä määritetään kivikerrostuman iän perusteella ja päinvastoin: kivikerrostuman ikä fossiilin iästä. Tässä on kyseessä kehäpäätelmä. Fossiilien iät määritellään epäluotettavien johtofossiilien avulla, joiden iäksi ei ole mitään tieteellistä perustelua.
8263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Edelläoleva on varsin ponteva pieni aivopieru.Mitenkähän sen kirjoittaja käyttää aikansa hereillä ollessaan?
Tarkemmin ajatellen en edes halua tietää...

Äänestä

Viestissäsi oli hyvää se, että olit osannut tiivistää olennaisen kreationistisen kritiikin geologisia ajanmäärityksiä kohtaan aika lyhyeen tekstiin. Juuri siksi siinä olikin keskimäärin kaksi valhetta tai virheellisyyttä riviä kohti. Ne on tarkemmin käsitelty palstalla moneen kertaan.

Vahvin osoitus ajanmääritysten pääosan oikeellisuudesta (virheitä sattuu ihmisten toiminnassa aina) on eri pohjalla toimivien, riippumattomien ajanmääritysten yhteensopivuus. Se ei olisi mahdollinen, jos niissä olisi merkittäviä virheitä.

Äänestä
  • ----------Vahvin osoitus ajanmääritysten pääosan oikeellisuudesta (virheitä sattuu ihmisten toiminnassa aina) on eri pohjalla toimivien, riippumattomien ajanmääritysten yhteensopivuus--------

    Hyvä kun myönnät, että "pääosa". Hiljatattain evot antoi ymmärätää, että kaikki näytteet aina ja kaikkialla antavat loogisessti aivan oikean tulkoksen, eikä yhtään näytettä koskaan ole tarvinnut hylätä siitä saadun väärän iän takia.

    Mutta tuo mitä sanot paljastaa paljon. Kun hyväksytään vain "oikeat" tulokset niin kyllä silloin teoria säilyy rikkumattomana. Mikä tahansa teoria, ei se koske pelkkää evoteoriaa.

    Äänestä

  • Tavanton kirjoitti:

    ----------Vahvin osoitus ajanmääritysten pääosan oikeellisuudesta (virheitä sattuu ihmisten toiminnassa aina) on eri pohjalla toimivien, riippumattomien ajanmääritysten yhteensopivuus--------

    Hyvä kun myönnät, että "pääosa". Hiljatattain evot antoi ymmärätää, että kaikki näytteet aina ja kaikkialla antavat loogisessti aivan oikean tulkoksen, eikä yhtään näytettä koskaan ole tarvinnut hylätä siitä saadun väärän iän takia.

    Mutta tuo mitä sanot paljastaa paljon. Kun hyväksytään vain "oikeat" tulokset niin kyllä silloin teoria säilyy rikkumattomana. Mikä tahansa teoria, ei se koske pelkkää evoteoriaa.

    Pääosa on pääosa ja todistaa menetelmän. Hylkäyksiin tarvitaan ymmärrettävät syyt, jollaisia voivat olla näytteenoton virheet, vieraan aineen mukaantulo tai muu. Samaa mittausta varten otetaan monia näytteitä, joiden eroja verrataan.

    Jos toistetut mittaukset, joiden virhelähteet on eliminoitu, antavat havainnolle poikkeavan ajan, on kyseessä tieteellisesti äärimmäisen kiinnostava ja arvokas tilanne, ei mielivaltaisesti hylättävä näyte. Tutkija saa ansiota eniten uusista löydöistä ja teorioiden parantamisesta, ei niiden pönkittämisestä.

    Äänestä

Voitko kertoa mikä termoluminenssi-menetelmässä on vialla?

Äänestä
  • millä perusteella termoluminenssimenetelmä antaa absoluuttisen oikeita tuloksia. Tiede menee kai niin päin, että teoraia tai väittämä pitää todistaa oikeaksi eiikä vääräksi. Ennen ainakin meni niin, voi tietysti olla, että se ei koske evoteoriaa. Siinä kaikki väitteet ovat oikeata ellein niitä erikseen osoisteta vääriksi.

    Äänestä

Kertoisitko missä voin tutustua niihin, ajanmääritysten lähtöoletuksiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epäluotettavia kirjoitti:

Ajanmääritykset eivät ole luotettavia. Ne perustuvat lähtöoletukseen, jonka mukaan maapallo on 4,5 miljardia vuotta vanha. Mitattavan aineen määrää ei voida tietää lähtötilanteessa eikä sitä, onko näytteestä poistunut ainetta tai tullut siihen lisää avaruuden säteilyn, maan liikehdinnän, tulivuorenpurkausten tai ihmisen toiminnan kautta. Radioaktiivisten aineiden puoliintumisaika ei ole välttämättä vakio vaan sekin on voinut muuttua. Samoista kohdista otetuille näytteille on saatu luvattoman suuria ikäeroja. Eläville tai äsken muodostuneille näytteille on määritelty tuhansien vuosien ikiä. Toisaalta miljoonia vuosia vanhoina pidetyille näytteille on saatu muutaman tuhannen vuoden ikä. Samasta kohdasta on löydetty nykyihmisen jälkiä, mistä on löytynyt miljoonia vuosia vanhoiksi arvioituja näytteitä. Fossiilin ikä määritetään kivikerrostuman iän perusteella ja päinvastoin: kivikerrostuman ikä fossiilin iästä. Tässä on kyseessä kehäpäätelmä. Fossiilien iät määritellään epäluotettavien johtofossiilien avulla, joiden iäksi ei ole mitään tieteellistä perustelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu