Rankka treenaaminen

Ex-voimailija

Piti lopettaa voima- ja painonnosto kun rankat peruskaudet ja piikkaus tuhosivat mieskunnon. :-/ Puoli vuotta taukoa ja seksi sujuu taas. Ei ole urheilu sen arvoista, että akka alkaa kitisemään seksin puutteesta.

5

518

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 65-v

      Tilanne on hamasta muinaisuudesta tuttu.
      Tosin silloin poikamiehenä ei ollut pahempia ulkopuolisia odotuksiakaan.

      Treenit oli suunniteltu kausittain ja viikko- ja paiväkuormitukset vaihteleviksi joten pitempiä välipäitä ei tullut mutta tilapäisiä kuitenkin.

      Nyt ikärinä, kun vedän rankemman viikon maanantaina oman kuntoni ylärajoille kyykkypyramidin, keskiviikkona rinnallevedot ja työnnöt sekä perjantaina rankan mavepyramidin.
      Kaikkina päivinä keskikroppaa jossain muodossa seka pienten lihasryhmien lutkutuksia niin eukko saa olla viikon rauhassa.

      Olen yrittänyt toteuttaa pienimpien haittojen kompromissia.
      Ilman salia ei kotonakaan homma kulkisi.
      Liioittelu salilla johtaa samaan.

      Korvaustestot ovat antaneet salille hieman lisäpotkua ja parempi palautuminen siitä piristää myös kotihommia.
      Testot hankin urheilulääkärin passittamien labrakokeiden jälkeen reseptillä.
      Ensimmäinen satsi kotimaasta, seuraavat kolme kuukauden satsia maksuttomina Espanjasta.
      Eläkeläisen etu.

      Varsinainen viesti: Laskettuani fysiikkani repsahtamaan heijastui kehno kunto myös vaimon viihdyttämisessä.
      Muutos on hidas mutta, ainakin alkoholin käytön yhteydessä väistämätön.
      Siis, tasapainoilua!

      • totuus12345

        Itsehän en mielellään tee kunnon repimistä mavessa. Bulkilla menee vielä hyvin, mutta dietillä tuppaa olemaan olo pari päivää treenien jälkeen vetämätön ja tästähän kärsivät sitten muut treenit. Lyhyesti, jos kroppa ei saa ravintoa tarpeeksi ja treenit on tosi kovia, on elimistön kataboliset hormonitasot koholla eli kortisoli juurikin. Vaikuttaa myös mieskuntoon. Kannattaa yrittää kehittyä monella kevyellä treenillä mieluiten. Tämän takia ei monijakoinen ohjelma toimi niin hyvin naturaalilla, varsinkin jos mennään pienillä kaloreilla. Sama tapahtuu jos mennään sata lasissa kokoajan, eli kevyet viikot eivät ole turhan takia!!!

      • -->60v

        No hyvähän sun on kun olet saanut lääkityksen. Itsenikin kuuluisi saada kun Tallinnassa mitatut testoarvot olivat aika alhaalla. Ikä lähenee 60v ja huomaa että omatuotanto on alakanttiin (salilla ja kotona). En vain jaksa mennä siihen tutkimusrumbaan kun eivät kuitenkaan anna tutkimatta.
        Ilmeisesti sulla on hyvät suhteet urheilulääkäriin kun reseptin on kirjoittanut vai millä verukkeella sait.

      • 65-v
        -->60v kirjoitti:

        Terveyskeskuksen labran tuloksena testoni oli 12,8.
        51 -> 70v välillä ka. taso on muistaakseni 21 -> 8.
        Ikäni puolesta tasoni riittää.

        Terveyskeskuslekuri ei ottanut ehdotustani lainkaan vakavasti.

        Käyttämäni urheilulekuri on ainoastaan kerran ohjannut minut silmälekurille kaihileikkauslähetteen saamista varten koska näköni ei ollut riittävän heikko yhteikunnalliseen leikkaukseen.
        Kävin yksityisklinikalla.

        Toisen kerran hän, entinen naispuolinen aktiiviurheilija, passitti minut olkapääkirurgille kun taaskaan terveyskeskuslekuri kehoitti käymään useammin kaupassa että kassi olisi kevyempi.
        Vedin silloin maasta 180kg.

        Testoasiassa menin aikaisempien labratulosten kanssa ja kerroin punttiharrastuksen yhteyden muuhun terveyteeni sen testoja kuluttavan vaikutuksen.
        Samalla jätin aikaisempien labrojen tulokset sekä oman verenpaine-, leposyke-, sokeritasoseurantani.
        Puolessa vuodessa salialoituksen jälkeen voin jättää kaiken lääkityksen pois.

        Samassa yhteydessä jätin klinikan labraan muutaman tuubin vertani.
        Sain tulokset muutaman päiivän kuluttua ja vuoden testoresepti oli labrassa valmiina.
        Koko lysti maksoi hieman yli satasen.

        Koko homma perustui käsittääkseni lekurin omaan urheilutaustaan ( hiihto ) ja kuormituksen vaikutukseen hormonituotantoon.
        Parasta kaikessa on se että eläkeläisenä saan Espanjassa kaikki reseptilääkkeet ilmaiseksi. Myös testot.
        Haen muun lomailun yhteydessä 2 * 3kk:n satsit.

      • --->60v
        65-v kirjoitti:

        En tiedä onko Virossa oikeat tavat testata mutta aamuverikokeen tulos oli 9.43 nmol/l norm 7.35-26.2 mutta tyhmäkin jo ymmärtää tosta että testot on alakantissa. Tiedä sitten miten tervkeskuslääkäri ton tulkitsee mutta jos vanhat merkit paikansa pitää niin ihan normaalit ovat.
        Tuntemukset voisivat kuitenkin olla hiukan "nuoremmat" vai onko tämä itsensä pettämistä??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1763
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      273
      921
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      867
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      110
      681
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      591
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      557
    7. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      550
    8. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      549
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      532
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe