Mies jätti minut todella kurjalla tavalla, ei ottanut mitään yhteyttä, tai kertonut mitään syytä. Huomasin vain, että hän ei vastaa puheluihini ja viesteihini. Asia tuli selväksi, mutta tuntuu, että suhteesta on paljon vaikeampi päästä yli, kun toinen ei koskaan virallisesti sitä lopeta. Olin kaiken lisäksi todella rakastanut. Suhteen loppumisesta tulee pian pari vuotta. Vuoden ajan en voinut ajatella ketään muuta ja tuntui, että en voi rakastua kehenkään muuhun. Nyt alkaa tuntua, että voisin jo kohdata uuden miehen. Aikaa näköjään menee kauan ennen kuin tällaisesta menetyksestä toipuu...
Unohdanko koskaan?
Lulu
123645
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Epätietoisuus pahinta, varsinkin kun on suunnitellut matkaa kaukorakkaan luo, niinkuin aina ennenkin ja kaikki oli suunniteltu jo yhteenmuutossta ja työpaikan vaihdostakin. Sitten sain puhelimessa kuulla, ettei kannata tulla...
Se olikin ainoa puhelu johon hän vastasi pitkän ajan kuluessa, jolloin en enää saanut viestejä tai puheluita. Asia jäi vaivaamaan pitkäksi aikaa, että voiko ihmismieli muuttua yhtäkkiä? Asiasta ei keskusteltu koskaan, kumpikaan ei tavallaan pistänyt välejä poikki...
ettei hänellä tunteet muuttuneet kerralla, vaan hän on pähkäillyt kahden vaiheilla pitkään, eikä ole ollut täysin vakuuttunut suhteenne toimivuudesta, on varmaankin myötäillyt sinua, toiveissasi ja kun tosipaikka koitti, pupu meni pöksyyn.
Toinen mahdollisuus on, että hän on pähkäillyt kahden naisen välillä ja valinnut sen toisen.
Sikamaista on kuitenkin asioiden selvittämättä jättäminen, kuten myös aloitusviestissäkin, se jäi tekemättä.
Kyllä se aikansa ottaa... Minut avovaimoni jätti vuosi sitten (ensin oli toki etsinyt itselleen salaa toisen miehen) ja vei vielä lapsenkin mennessään. Siitä naisesta en ole enään herran aikoihin välittänyt, mutta lasta on kova ikävä silloin kun en näe häntä. Eipä nämä erot koskaan mukavia/helppoja ole. Eniten harmittaa se, että jättäjä sai kaikki sympatiat puolelleen koska olenhan "lapsellinen paska..."
Minun olisikin tullut jättää hänet jo 3 vuotta sitten kuten meinasin. Olisin luultavasti itse jo onnellisessa parisuhteessa, mutta kun minusta ei ollut siihen, että jättäisin toisen oman onnensa nojaan... Mutta nyt hän teki sen sitten ilman omantunnontuskia ja kaikki on kuulemma minun syytäni.
Nyt sitten itselläni ei ole aikaa tutustua vastakkaisen sukupuolen edustajiin, joten luultavasti tulen olemaan seuraavat 10 vuotta yksin ja sitten olen jo lähes 40 jolloin on enään turha etsiäkkään ketään, ei kai sitä osaisi enään naiselle tehdäkkään mitään.
Mutta tsemppiä sinulle!
Missä lie kasvanut olet!
Olen viisikymppinen ja elän elämäni parasta aikaa niin henkisesti kuin fyysisestikin (=seksuaalisesti). Olen eronnut jo pariinkin otteeseen enkä tuollaista kaunaa osaa edes ajatella mitä kirjoituksestasi tihkuu.
Itse olet aikanasi omat ratkaisusi tehnyt, älä ikinä lähde toista niistä syyttelemään. Älä leiki uhrautuvaa Orleansin neitsyttä, jos et pysty roolia loppuun asti viemään!
vaan ei valu. Siinä nähtiin taas "aikuisen" ihmisen moraali... Saa pettää, hyljätä, hajoittaa kunhan vain itse on onnellinen... c",)
Kun suhde loppuu niin kestää aina oman aikansa ennen kuin voi jatkaa eteenpäin...eikä tyhjästä aloittaminen ikinä helppoa ole...mutta tuskin sinua on tuomittu täysin yksin vaeltamaan...sinulla on yhä toivoa niin kauan kuin jaksat yrittää ja niin kauan kuin jaksat yrittää on toivoa...toisin kuin minulla...
itse tapasin miehen pari vuotta sitten kun hänen silloinen ns."exä", mutta mahdollinen tuleva tyttöystävä oli ulkomailla. Eli ennenkuin tuo tyttö lähti niin heidän välit olivat taas lämpenemään päin. Ne tunteet joita siellä oli eivät kuitenkaan riittäneet vaan kun minä tulin kuvioihin se tyttö sai jäädä. Mies ei itse pitänyt tähän enää yhteyttä, he eivät silloin enää seurustelleet varsinaisesti muutenkaan joten hän ajatteli että eiköhän tyttö tajuaisi kun ei viestiä kuulu. Palattuaan takaisin tämä tyttö teki kaikenlaista kummaa aina kun hän näki meidät yhdessä jossakin, yritti pitää silmäpeliä ja kiinnittää poikaystäväni huomion mm. tulemalla aina lähettyville seisoskelemaan ja juttelemalla miesten kanssa katsoen poikaystävääni ivallisesti. Sitä hän ei tosin tiennyt, ettei se tuntunut hänessä mitenkään. Ei hän tullut siitä mustasukkaiseksi vaikka tyttö varmaankin niin luuli. Minä tavallaan säälin häntä ja sanoinkin että mieheni olisi pitänyt kertoa tälle tytölle. Meillä meni sitten sukset ristiin tuossa viime vuonna syksyllä ja erosimme. Eräänä päivänä tämä tyttö näki minut baarissa "sinkkuilemassa" ja tasan 2 viikkoa siitä kun olimme eronneet hän oli ilmaantunut poikaystäväni kämpille siinä toivossa että heidän suhteensa lämpiäisi. Oli jopa soittanut joskus keskellä yötä baarireissun jälkeen koska kaipasi yöpaikkaa. Kai tämä tyttö sitten luuli että en ollut minkään arvoinen nainen, koska hänellä oli kuitenkin 2 yhteistä vuotta takana tämän miehen kanssa.
No,toisin kävi, tämä mies pyysi minut takaisin ja nyt etsimme yhteistä kotia. En tiedä tietääkö tämä tyttö mitään siitä että olemme palanneet yhteen, mutta ainakaan hän ei ole pitänyt yhteyttä miesystävääni nykyään. Kai hän sitten viimeinkin pääsi yli. On ollut surullista katsoa tätä kaikkea sivusta, mutta joskus elämä kohtelee kaltoin.
Voimia sinulle
Mulla itellä samanlainen kokemus...jätkä ei enää pitäny mitään yhteyttä,ei vastannu viesteihin ym.
Ja nyt se on niinku mitää ei ois tapahtunu..
Eix ookki aika törkeetä?!
Jos ei kiinnosta enää..pitää
olla sen verran rohkeutta,että ilmottaa asiasta!!
Mitäs te muut ootte mieltä?!
Ottakaa kantaa...
Jos kerta toinen ei enää pätkääkään kiinnosta, niin miksi pitäisi ryhtyä selittelemään... siitä tulee vain ylimääräistä venkoilua, loppu mikä loppu.
Samoin kävi minulle... Siitä on jo 8kk aikaa enkä ole vieläkään unohtanut..
Että jos miehesi oli elämäsi rakkaus, siitä ei pääse vuosiin yli. Pahimmassa tapauksessa ei koskaan.
menee, mutta kyllä se siitä....ehkä et voi kokonaan unohtaa, mutta ainakin voit antaa anteeks....uuteen mieheen voi olla vaikea luottaa, ainakin alussa, mutta uskon, että juttelemalla asiat selvii....:))