Vapaus helpottaa

Aikansa kun on ollut kakkosena, tulee viimeinkin se ihana vapautunut olotila, kun tajuaa, että eihän tästä koskaan mitään tule! ja vielä myöntää sen itselleen. Se on oikeastaan aika kutkuttava tunne, kun vähät enää välittää tuleeko meistä koskaan mitään, aivan sama! Kun mies ei pysty eroamaan vaimostaan, kärsiköön, riidelköön siellä kotona, aivan sama, se on hänen ongelmansa. Olen päättänyt, että enää en kärsi. Olen vapaa. Mutta hänellä on vankilansa ja siellä tulee pysymään.
43902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Näin minäkin yritän ajatella..Ja ajatella, että vielä pahempaa on vaimolla,kun on aviomies joka pettää. Vuosia. Mutta kun silti en pääse irti. En vaikka lopetin suhteen. Vaikeeta on.

Äänestä
  • ei välttämättä ole tehokasta yrittää irti ajattelemalla, että vaimolla on kurjempaa kuin sinulla. Mitä sinä siihen vaimoon sen olotilaan omaa hyvinvointiasi sidot!

    Äänestä

  • Pääset kyllä, rohkaisen sinua. Minäkin ajattelin vielä muutama kuukausi sitten samoin. Mutta kyllä tulee aikaa, ei sitä tuskaa jaksa elää. Ja sitten kun se helpottaa, tulee valtavan ihana vapauden tunne. Se tulee sinullekin vielä, usko vaan. Minäkin säälin vaimoa, ja kaikkia muitakin ns kakkosia jotka lähtevät noiden munattomien miesten kanssa suhteeseen. Aluksi se oli aivan ihanaa, niinpä. Mutta nyt en tuhlaa enää kyyneltäkään siihen petturiin, niitäkin tuli vuodatettua, miten turhaa... Ja kaikkein paras kosto on se, kun et edes näytä minkäänlaista katkeruutta, vaan pysyt tyynenä omana itsenäsi. Myöskään minkäänlaisen koston tielle ei kannata lähteä. ANTAA VAAN OLLA. Jossain neuvottiin näin: pyyhkäise kyynel kevyesti, niin ettei meikki sotkeennu, nosta pää pystyyn, ja jatka iloisena matkaa...

    Äänestä

  • ekskaks kirjoitti:

    Pääset kyllä, rohkaisen sinua. Minäkin ajattelin vielä muutama kuukausi sitten samoin. Mutta kyllä tulee aikaa, ei sitä tuskaa jaksa elää. Ja sitten kun se helpottaa, tulee valtavan ihana vapauden tunne. Se tulee sinullekin vielä, usko vaan. Minäkin säälin vaimoa, ja kaikkia muitakin ns kakkosia jotka lähtevät noiden munattomien miesten kanssa suhteeseen. Aluksi se oli aivan ihanaa, niinpä. Mutta nyt en tuhlaa enää kyyneltäkään siihen petturiin, niitäkin tuli vuodatettua, miten turhaa... Ja kaikkein paras kosto on se, kun et edes näytä minkäänlaista katkeruutta, vaan pysyt tyynenä omana itsenäsi. Myöskään minkäänlaisen koston tielle ei kannata lähteä. ANTAA VAAN OLLA. Jossain neuvottiin näin: pyyhkäise kyynel kevyesti, niin ettei meikki sotkeennu, nosta pää pystyyn, ja jatka iloisena matkaa...

    kakkosella ei ole mitään kostoa. Korvat luimussa olkoon, kun suhde on päättynyt. Mieshän ei ole mihinkään vankilaan päätynyt, kun on oivaltanut jatkaa laatuaikaa perheensä kanssa. Pyyhkikää vain kyyneleitä ja lähiökapakkaan uutta varattua etsimään.

    Äänestä

  • ja taas hahaaa kirjoitti:

    niinhän minä kirjoitinkin että koston tielle ei kannata lähteä, eikä kyllä kapakkaankaan :)))))))
    Todella hienoa laatuaikaa riidellä kotona ehe-ehe

    Äänestä

  • ekskaks kirjoitti:

    niinhän minä kirjoitinkin että koston tielle ei kannata lähteä, eikä kyllä kapakkaankaan :)))))))
    Todella hienoa laatuaikaa riidellä kotona ehe-ehe

    perheen keskeisistä väleistä? Voi ola ettei siellä riidellä, on vain kiltti perheenisä, jota viehättää välillä halvat naiset.

    Äänestä

  • tiedät kirjoitti:

    perheen keskeisistä väleistä? Voi ola ettei siellä riidellä, on vain kiltti perheenisä, jota viehättää välillä halvat naiset.

    joo joo kiltti perheenisä - mina halba naine - anta olla.

    Äänestä

  • Jos keinosi irtautua tuosta suhteesta ja miehestä on ajatella hänen vaimoaan, ei ole ihme, jos et onnistu irrottautumaan. Sinullahan ei ole muuta suhdetta tähän vaimoon kuin MIEHEN KAUTTA. Eli joka kerta, kun ajattelet vaimoa, ajattelet myös tuota miestä.

    Jos haluat päästä irti, kiellät itseäsi ajattelemasta miestä tai MITÄÄN häneen liittyvää. Lyöt mielessäsi itseäsi näpeille joka kerta, kun huomaat niin tekeväsi. Keskity itseesi ja omaan hyvinvointiisi, ei siihen miten miehellä tai tämän vaimolla nyt menee.

    Kyllä se siitä, pienellä itsekurilla.

    Äänestä

  • reilu kaksi kuukautta sitten. Mä yritän olla ajattelematta miestä, hän on valintansa tehnyt - miksi häntä kaipaisin. Antaa miehen olla ja elää, minä jatkan myös eteenpäin omaa elämääni. Joku kirjoitti, ett ämies haluaa välillä halpaa naista. Jos minä olen halpa, ei ole mies sen kummempi. Jos kotona on tarjolla arvokas nainen, miksi on s uhteessa kaksi ja puoli vuotta 'halpaan' naiseen.

    Äänestä

  • yksekskaks kirjoitti:

    reilu kaksi kuukautta sitten. Mä yritän olla ajattelematta miestä, hän on valintansa tehnyt - miksi häntä kaipaisin. Antaa miehen olla ja elää, minä jatkan myös eteenpäin omaa elämääni. Joku kirjoitti, ett ämies haluaa välillä halpaa naista. Jos minä olen halpa, ei ole mies sen kummempi. Jos kotona on tarjolla arvokas nainen, miksi on s uhteessa kaksi ja puoli vuotta 'halpaan' naiseen.

    No nämä pettäjämiehet etsivät aina uuden, että vaimon tuska ei hellitä vaikka se kakkonen tajuaa. Näin minä annoin itseäni huijata, kunnes tajusin mieheni hakevan aina uuden suhteen. Ja täytyy sanoa, että entisenä ykkösenä, kun siitä suhteesta irti pääsee on se vapauden tunne aivan huumaava, kun tuntee saaneensa oman elämän takaisin.

    Äänestä

  • yksekskaks kirjoitti:

    reilu kaksi kuukautta sitten. Mä yritän olla ajattelematta miestä, hän on valintansa tehnyt - miksi häntä kaipaisin. Antaa miehen olla ja elää, minä jatkan myös eteenpäin omaa elämääni. Joku kirjoitti, ett ämies haluaa välillä halpaa naista. Jos minä olen halpa, ei ole mies sen kummempi. Jos kotona on tarjolla arvokas nainen, miksi on s uhteessa kaksi ja puoli vuotta 'halpaan' naiseen.

    Olen ollut kaksi kertaa kakkosena. Toisen kerran tuon saman kaksi ja puoli vuotta kuin sinäkin ja toisen kerran neljä vuotta! Molemmilla kerroilla mies tosipaikan tullen valitsi vaimonsa Kummallakaan ei ollut pieniä lapsia. Alussa molemmat miehet hellivät ja ostivat lahjojakin. Sitten kun aikaa kului lopulta alkoivat enemmän ja enemmän korostaa vaimon hyviä puolia. Siis molemmat. Ikänä en enää varattuun sotkeudu. Ei ne vaimot näytä kärsivän. Viikko sitten näin toisen parin teatterissa. Mies linkkuna kanteli vaimolle väliajalla kahvit ja konjakit pöytään. Availi lähtiessä taksin ovia. Ei etes tervehtinyt.

    Äänestä

  • kakkosena kirjoitti:

    Kyllä vaimot varmaan kärsivät, mutta mies on se, joka ei kärsi. Hän elää ilman kunnioitusta naissukupuoleen, tuollaisille miehillenaisella on lähinnä esinearvo. Kuten kuvaat, ensin he ovat hyvinkin ihania kakkosella ja kun huomaavat, että 'kala' on koukussa, he alkavat vähitellen kohdella huonosti, Lopulta mies on välinpitämätön ja haluaa eroon kakkosesta ilman,et tä hänen oma elämänsä millään lailla vaarantuu. Jostain syystä, me entiset kakkoset, emme juuri milloinkaan käräytä miestä. Hän jatkaa porskuttaa tyytyväisenä elämäänsä..ja totta tosiaan, yleensä jonkun ajan kuluttua etisivät uuden kakkosen. Näin saattavat elää vuosikausia. Mitä tuollaisen miehen päässä oikein liikkuu, ihmettelen. Näin jälkeenpäin olen ihmetellyt, miksi aloin suhteeseen miehen kanssa, ja ennen kaikkea, miksi annoin hänen kohdella itseäni huonosti. Lopuksi hän kirjoitti s-postiviestin, ettei enää jaksa tulla. Sen jälkeen hän ei vastannut viesteihini. Niinpä minäkin lakkasin kirjoittamasta hänelle. Että turpiin tuli ja kunnolla! Varmaan sain mitä ansaitsin, mutta mies ei maksanut mitään hintaa. Se ei ole reilua. Tyhmyydestä sakotetaan, joo:) Mutta mulle riitti yksi kerta ukkomiehen panopatjana.

    totta, että emme käräytä, olemme fiksuja aikuisia, ja annamme hänen jatkaa sitä ihanaa perhe-elämää - tai etsivän uuden kalan koukkuun, todennäköisesti tuo jälkimmäinen, aivan sama. Mutta se vasta meiltä luonnetta vaatii, että pystymme olemaan ystäviä tämän petturimiehen kanssa kaiken jälkeen, aivan iloisin ja avoimin mielin, sitä tarkoitin tuolla alkuviesteissäni. Siitä voi mies hieman hämmästyä, että eikös se nyt ollut moksiskaan. Säilytä ylpeytesi, vaikka joku täällä halvaksi sanoikin, säilytä silti. Kuka tässä elämässä sitten on arvokas?

    Itkettää, kun luen kirjoitustasi. Minäkin yritän olla iloinen, reipas ja näyttämättä sitä, miten sattuu. En kuitenkaan tahdo enkä voi puhua miehen kanssa. En tahtoisi nähdäkään häntä, mutta pienellä paikkakunnalla sitä ei voi välttää. Niinpä kuljen pää pystyssä. Olen arvokas, hyvä ja kiva ihminen, vaikka rakastuinkin varattuun. Tehdään sitä pahempiakin asioita ilman, että ihmisarvo tuomitaan menetetyksi.

    Äänestä

  • ykskaksekskaks kirjoitti:

    Kyllä jotkut käräyttää petturi äijän! Näin minä ainakin tein enkä ole päivääkään katunut! Miksi ihmeessä minun pitäisi nyt suojella petturia ja tämän perhettään?! Kyllä se niin on että, SITÄ SAA MITÄ TILAA! Suosittelen kaikille kakkosille kun suhde päättyy, heti vaan ilmoitus petturin eukolle, pitäähän sen eukon saada tietää millaisen äijän kanssa elää! Sitten vaan mennään itse elämässä eteenpäin,VAPAANA naisena ja tehdään mitä huvittaa ja nautitaan siitä kun tiedetään miten petturi äijä kiemurtelee akkasa koukussa ja akka vie ukkoa ku pässiä narussa, siellä se ihana pikku perhehelvetti on irti....HAH HAA, itepähän on ukko liemensä keittänyt!

    Sattui toki minuunkin, sattui paljon! mutta ajattelin että kun jaksan "näytellä" reipasta muutaman kuukauden, niin sitten jaksan oikeasti jatkaa reippaana ja avoimena elämääni.

    Äänestä

  • ex-kakkoska kirjoitti:

    Kyllä jotkut käräyttää petturi äijän! Näin minä ainakin tein enkä ole päivääkään katunut! Miksi ihmeessä minun pitäisi nyt suojella petturia ja tämän perhettään?! Kyllä se niin on että, SITÄ SAA MITÄ TILAA! Suosittelen kaikille kakkosille kun suhde päättyy, heti vaan ilmoitus petturin eukolle, pitäähän sen eukon saada tietää millaisen äijän kanssa elää! Sitten vaan mennään itse elämässä eteenpäin,VAPAANA naisena ja tehdään mitä huvittaa ja nautitaan siitä kun tiedetään miten petturi äijä kiemurtelee akkasa koukussa ja akka vie ukkoa ku pässiä narussa, siellä se ihana pikku perhehelvetti on irti....HAH HAA, itepähän on ukko liemensä keittänyt!

    miten tästäkin ketjusta, joka alkoi varatusta miehestä vapautumisen juhlinnalla, päädytään TAAS jauhamaan siitä miehestä ja varsinkin siitä petetystä vaimosta ;)

    Ilmeisesti kakkosilla, on ne sitten nykyisiä tai entisiä, ei ole omaa elämää ollenkaan? Omanarvontunnosta nyt ei kannata edes puhua tällaisen pohjanoteerauksen jälkeen...

    Äänestä

  • ja taas hahaaa kirjoitti:

    kakkosella ei ole mitään kostoa. Korvat luimussa olkoon, kun suhde on päättynyt. Mieshän ei ole mihinkään vankilaan päätynyt, kun on oivaltanut jatkaa laatuaikaa perheensä kanssa. Pyyhkikää vain kyyneleitä ja lähiökapakkaan uutta varattua etsimään.

    Jos naimisissaoleva mies pettää, se ei lopu siihen, että hän muka oivaltaa jatkaa laatuaikaa perheensä kanssa. Ei se lopu, vaikka joku kakkonen tajuaisikin tilanteen ja häipyisi kuviosta. Pettämiseen tottunut mies etsii seuraavan kakkosen ja jatkaa pettämistä.

    Äänestä

  • vilossohvi kirjoitti:

    miten tästäkin ketjusta, joka alkoi varatusta miehestä vapautumisen juhlinnalla, päädytään TAAS jauhamaan siitä miehestä ja varsinkin siitä petetystä vaimosta ;)

    Ilmeisesti kakkosilla, on ne sitten nykyisiä tai entisiä, ei ole omaa elämää ollenkaan? Omanarvontunnosta nyt ei kannata edes puhua tällaisen pohjanoteerauksen jälkeen...

    sun ajattelusi on turhan kaavamaista, mitä tulee siihen, onko kakkosilla omaa elämää. Yritä jotenkin tajuta, että se suhde, siihen varattuun mieheen oli elämää sekin. Hyvä osa, kivulias osa. Sun ei mielestäni kannattaisi notkua haukkumassa jokaista joka uskaltaa täällä avautua asioistaan. Mistä lie mahtaa sun moralistinen ylimielisyytesi johtuakaan.

    Äänestä

tulee pakostakin sellainen olo, että olen jotenkin omituinen?!
Olen ollut jonkinlainen kakkonen kohta nelisen vuotta ; perheellisen miehen ystävä ja luotettu, viime aikoina muutakin. Silti en missään vaiheessa ole kokenut olevani jotenkin "vanki" tässä sivusuhteessa - enkä myöskään koskaan ole päästänyt mieleeni ajatusta, että meistä oikeasti voisi tulla pari näkyvässä elämässä.

Ettekö te muut kakkoset puhu näiden miesten kanssa elämän realiteeteistä?! Vai ovatko muut miehet kuin tuo "oma" rakastettuni pelkkiä p*****n toivossa valheita suoltavia paskahousuja?! Vai luotatteko sinisilmäisesti siihen, että kun se varattu mies sänkyyn kanssanne kaatuu, se on jo lupaus yhteisestä tulevaisuudesta?
En ymmärrä, en... Mikäänhän ei minua eikä muita kakkosiakaan PAKOTA suhteeseen varatun miehen kanssa - joten mistä ihmeen "vapausrangaistuksesta" on kysymys?
Itse olen tasan tarkkaan tiennyt koko ajan, että voin saada vielä rankastikin näpeilleni lähtiessäni tähän salasuhteeseen. Olen tiennyt, että miehellä on se näkyväinen elämä, josta hän ei ole valmis luopumaan. Silti on sanonut, ettei halua minusta luopua kuin pakon edessä. En halua tietää hänen perheasioitaan, riiteleekö vaimonsa kanssa vai mitä tekee - mitä ihmettä minä niillä tiedoilla tekisin?! Vaimo on ilmeisen fiksu ihminen, kun mies hänen kanssaan on joskus yhteen päätynyt. En ole niin heikko, että itsetuntoani pönkittääkseni "nautiskelisin" kuunnellessani miehen valituksia vaimostaan. Itse asiassa olisin luultavasti toivotellut miehelle hyvää loppuelämää, jos olisi tuolle tielle lähtenyt. On minullakin ongelmani, mutta miksi niitä hänen niskaansa kaataisin?!
Minä olen vapaa kaiken aikaa ; mikään ei estä minua nostamasta kytkintä tästä salasuhteesta, jollei se enää tunnu hyvältä. Olen myös vapaa jatkamaan sitä...

Äänestä
  • Olehan sitten varovainen ettet jää jumiin mieheen! Niin minäkin luulin vuosia että tässä vaan nautin yhteisistä hetkistä ja tämä riittää...olisi riittänyt mulle todellakin ihan hyvin, olen aikoinani ollut myös aviossa,rouvana, ja siihen "asemaan" en enää tosiaan hingu! No, luulin siis minäkin että tässä vaan nautin salaisista hetkistä jne jne....no, kun tämän miehen eukko alkoi epäilemään, hävis mies sen siliän tien! Eli se oli siinä sitten ja piste. Totta kai olin jäänyt jumiin suhteeseen ja kiintynyt mieheen, eihän sitä muuten ihminen olisikaan jos ei mitään tunteita olisi. Tähän kannattaa aina varautua jos alkaa suhteeseen varatun kanssa, eli mies on hyvin säikky sen suhteen jos oma akka saa vihiä kakkossuhteesta, todellakin monesti käy niin että ukko häviää ja se oli siinä sitten, olkaa varovaisia!

    Äänestä

  • Puhuin miehen kanssa realiteeteista heti alkuun. Koskaan en kuvitellut hänen olevan vaimonvaihtoaikeissa. Minusta olisi ollut jopa pelottavaa, että hän olisi halunnut vaihtaa kolmisenkymmentä vuotta ja kaiken yhteisen minuun. Enkä itsestänikään ole niin varma, olisinko edes halunnut hänet "omakseni".

    Enimmäkseen meidän suhteemme oli muuta kuin seksiä, puhuimme kaikesta maan ja taivaan välillä, nauroimme, vietimme ihania "koti-iltoja", kävimme elokuvissa ja ravintolassa. Koskaan mies ei valittanut vaimostaan, perheestä ei juurikaan puhuttu. Minua hän kohteli kauniisti alusta loppuun. Vieläkin hän haluaisi olla ystäväni, mutten pysty siihen. Haluaisin kuitenkin niin paljon muutakin. Vaimoaan taas loukaisi "pelkkä" ystävyyskin.

    Mies ei minua orjuuttanut, sen teki oma rakastumiseni. Kukaan ei pakottanut sänkyyn kaatumaan paitsi oma haluni. Olisikin yksinkertaisempaa, jos voisi etsiä syytä jostain muualta kuin itsestään. Mutta kun ihan itse, tieten tahtoen, vapaaehtoisesti hankkiutui suhteesen, täytyy harrastaa kivuliasta itsetutkistelua.

    Koko sydämestäni toivon miehelle ja hänen vaimolleen hyvää yhteistä loppuelämää. Sillä kun rakastaa toista ihmistä, tahtoo tälle parasta. Kipeää se silti tekee, että se paras en ole minä.

    Äänestä

  • kun mies tulee sinua tapaamaan. Mutta tulee se päivä, ennemmin tai myöhemmin,e ttä hän ei enää tule. Ja se loppu voi olla hyvin tyly, se voi olla pari sanaa ja se siitä, eikä miehestä milloinkaan enää kuulu. Siihen jäät kuin nalli kalliolle ihmettelemään,että tässäkö se oli. Silloin ehkä tunnet toisin. Nämä miehet eivät kovin kauan katsele kakkosta, he palaavat aina vaimonsa helmoihin. Ja pelkäävät kuin ruttoa, että kärähtäisivät ja heidän mukava elämänsä on ohi. Usko pois, tiedän mistä puhun. Nauti niin kauan kuin voit.

    Äänestä

  • 28 kirjoitti:

    kun mies tulee sinua tapaamaan. Mutta tulee se päivä, ennemmin tai myöhemmin,e ttä hän ei enää tule. Ja se loppu voi olla hyvin tyly, se voi olla pari sanaa ja se siitä, eikä miehestä milloinkaan enää kuulu. Siihen jäät kuin nalli kalliolle ihmettelemään,että tässäkö se oli. Silloin ehkä tunnet toisin. Nämä miehet eivät kovin kauan katsele kakkosta, he palaavat aina vaimonsa helmoihin. Ja pelkäävät kuin ruttoa, että kärähtäisivät ja heidän mukava elämänsä on ohi. Usko pois, tiedän mistä puhun. Nauti niin kauan kuin voit.

    Olen ykkönen ja kakkonen, sattumalta tapasin mukavan varatun miehen. Ensi tapaamisen jälkeen ihastuin ja kiinnyin, vuosi on mennyt. Tapaamme harvakseleltaan ja aina kaipaan.En hetkeäkään odota kuin hetkiä. Miksi pitää omistaa? En omista miestäni,en lapsiani enkä muitakaan, joita rakastan.Virallinen elämä jatkuu rutiininomaisesti ja siihen tuo rakkaushetket voimaa.Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan ja elämään kuuluu menetykset ja suru.

    Äänestä

Kakkosena voi myös olla ilman omistamisen pakkoa. Olen reilun vuoden verran seurustellut varatun miehen kanssa. Joskus leikittelin ajatuksella, että mies eroaa ja menemme yhteen, mutta sekään ei tunnu oikein kiehtovalta ajatukselta. Tuttavapiirissä on ihan tarpeeksi näitä uusioperheitä, tiedän mitä kaikkea vaikeuksia se tuo tullessaan kun on exät ja nyxät, lapset ja anopit. Joten näin on ihan hyvä! Tapaamme 2-3 kertaa viikossa; käymme elokuvissa, ravintolassa, matkustelemme ja vietämme koti-iltoja luonani. Toisaalta säälittää hänen vaimonsa, hänenhän kuuluisi saada kaikki tämä huomio osakseen. Luulisi jo, että vaimo ihmettelee miehen poissaoloja. Mutta jos hän on tyytyväinen siihen, kun mies ei paljoa kotona viihdy? Miestä tämä tilanne taitaa harmittaa eniten; hän pelkää koko ajan, että löydän itselleni vapaan miehen. Ja tunnustan, en ole koskaan luvannut olla hänelle uskollinen. Toisinaan jopa kiusoittelen häntä kertomalla mukavista miehistä, joita tapaan työn ja harrastusten parissa. :)))

Äänestä

Niin sitä ajattelee ja uskoo vahvasti olevansa voiton puolella. Sitten törmää kaupassa mieheen vaimoineen valitsemassa yhteisen aterian aineksia jutellen ja naureskellen. Siis pää pystympään ja iloisesti tervehtien ohi. (Jääköön vaimo miettimään, kukahan tuokin oli.) Kotona vasta pääsee parku. Vaan mitäpä se haittaa, kun sitä ei kukaan näe.

Äänestä
  • vaimo miettii jotain aivan muuta ;) Ei todellakaan jotain ohi menevää naista;)

    Äänestä

  • näreet55 kirjoitti:

    vaimo miettii jotain aivan muuta ;) Ei todellakaan jotain ohi menevää naista;)

    Jos vaimo tietää miehellään olleen jotain sutinoita, voi hymyillen tervehtivä vieras nainen pistää miettimään.

    Äänestä

  • 2+12 kirjoitti:

    Jos vaimo tietää miehellään olleen jotain sutinoita, voi hymyillen tervehtivä vieras nainen pistää miettimään.

    ihan tosi? Ei kannata olla parisuhteessa, jos pitää epäillä jokaista "hymyilevää" eihän? Jos tämä on kakkosen ajatusmaailmaa, kannattaa katsoa peiliin ja tehdä omat johtopäätökset.

    Äänestä

  • Olen joskus kuvitellut tilannetta, jossa törmäisin mieheen vaimonsa kanssa. Asumme sen verran etäällä toisistamme, että ei liene mahdollista. Tuskin sentään ryntäisin kotiin itkemään, kyllähän mä tiedän tilanteen joten mikään yllätys se ei olisi. Täytyyhän perheen käydä kaupassa ja hoitaa arkiset askareet siinä missä minunkin. Enkä kuvittele olevani mitenkään "voiton puolella", kamppailusta tässä kakkosena olossa ei aina ole kyse! Olen treffaillut itsekin muita miehiä suhteemme aikana, "musta kylki kummallakin" jos nyt niin voidaan sanoa. Minkä tähden olisin ukkomiehelle uskollinen? Jos löytäisin jonkun mukavan vapaan miehen, niin aivan varmasti valitsisin hänet mieluummin. Mutta tässä iässä on niin pirun vaikeaa löytää mistään raittiita ja vapaita miehiä. Oon kyllä yrittänyt!

    Äänestä

  • 2konen kirjoitti:

    Olen joskus kuvitellut tilannetta, jossa törmäisin mieheen vaimonsa kanssa. Asumme sen verran etäällä toisistamme, että ei liene mahdollista. Tuskin sentään ryntäisin kotiin itkemään, kyllähän mä tiedän tilanteen joten mikään yllätys se ei olisi. Täytyyhän perheen käydä kaupassa ja hoitaa arkiset askareet siinä missä minunkin. Enkä kuvittele olevani mitenkään "voiton puolella", kamppailusta tässä kakkosena olossa ei aina ole kyse! Olen treffaillut itsekin muita miehiä suhteemme aikana, "musta kylki kummallakin" jos nyt niin voidaan sanoa. Minkä tähden olisin ukkomiehelle uskollinen? Jos löytäisin jonkun mukavan vapaan miehen, niin aivan varmasti valitsisin hänet mieluummin. Mutta tässä iässä on niin pirun vaikeaa löytää mistään raittiita ja vapaita miehiä. Oon kyllä yrittänyt!

    Vai että jäi mies muijansa luokse. MIKÄ YLLÄRI ! Ja oikein kituu siellä ? Hah hah haa.

    Se on kyllä tosi, että ainut, joka ei kärsi on tämä ukko itse. Ukko hankkii jossain vaiheessa uutta pimbulaa... se taitaa kakkosta ahdistaa kovin. Mietit, että etkö ollut pimbuloinesi se ainut oikea rakkaus.

    Äänestä

  • herkkup.... kirjoitti:

    Eipä ahdista, vaan kiva on kun löytää vapaan miehen ja antaa sen ukkomiehen vaan ihmetellä,että mistäs nyt tuulee, ja se onkin parempi löytää ennenkuin tulee itse dumpatuksi. Ei siis kostona, eikä katkerana, vaan sillä mielellä, että näyttää että itsellä on kaikki hyvin eikä tarvitse ukkomiehen armoilla olla. Tämä vain pienenä vinkkinä teille 2:set, löydätte varmaan niitä vapaitakin, tai jos ette, niin ottakaa uusi ukkomies, mutta tehkää se ennenkuin tulette jätetyksi.

    Äänestä

Harvempi ottaa esille tämän vapauden tunteen, useimmat puhuu ikävästään. Sen kokee vain kun päästää irti, on ihanaa olla vapaa kakkosen sidonnaisuuksista. Olen jutellut useamman eronneen naisen kanssa ja mitä kauemmin he ovat olleet yksin sitä enemmän he nauttivat vapauden tunteesta. Usein ajatellaan eikö eronnut nainen saa uutta miestä, mutta ei se näin ole, monet naiset eivät halua sitoa itseään enää mieheen. He pääsevät yksin helpommalla, siinä syy. Voi elää vapaasti vain itseään varten.

Äänestä
  • Siinä se on. Elämän Täyttymys. Elää vapaasti itseään varten.

    Ei tarvitse muuttua, kehittyä tai kasvaa, kun ainoa jonka kanssa pitää tulla toimeen on Minä Itse.

    Ah onnea ;)

    Äänestä

  • vilossohvi kirjoitti:

    Siinä se on. Elämän Täyttymys. Elää vapaasti itseään varten.

    Ei tarvitse muuttua, kehittyä tai kasvaa, kun ainoa jonka kanssa pitää tulla toimeen on Minä Itse.

    Ah onnea ;)

    ole ollut vastaavassa tilanteessa ; kun pitkään päin peetä menneestä parisuhteesta pääsee irti ja nousee omille jaloilleen, tunne on mahtava. Kun on vuosikausia tottunut tekemään kompromissia kompromissin perään, että kotona edes jollain tavalla sopu säilyisi siipan heiluttaessa tahtipuikkoa, onko sinusta kovin väärin iloita siitä, että saa tehdä joskus itseäkin miellyttäviä asioita?! Se, että elää vapaasti itseään varten ei tarkoita, että eletään kuin siat rapakossa - toisille vahinkoa tuottaen, itsekkäästi. Väitätkö, että kun pitkän parisuhteen jälkeen alkaa vastata yksin elämästään ja valinnoistaan, siihen ei tarvita muuttua, kehittyä tai kasvaa?
    Hoh hoijaa! Ehkä kannattaisi kommentoida vasta sitten, kun asiasta jotain ymmärtää. Vai oletko vain kateellinen niille, jotka ovat valinneet toisin?

    Äänestä

  • rijeyig kirjoitti:

    Mitä minä olen valinnut toisin? Mitä sinä tiedät minusta?

    Et yhtään mitään.

    Kaikki loppu on omaa kehitelmääsi. Onko sinulla jotenkin epävarma olo, kuin noin pukkaa tekstiä omaksi puolustukseksi vaikka kukaan ei ole sinua edes arvostellut?

    vilossohvin ei tarttis v%&'''lla joka asiaan.
    Tollasilla ihmisillä on yleensä itsellä paha olla.

    palsta, jolla voi ilmaista mielipiteitään?
    Ei, en tosiaankaan tiedä sinusta mitään. Mutta se, että arvostelet kommentillasi suht ivallisesti "vapauden valinneita" kertoo, ettei sinulla ole asiasta omakohtaista kokemusta.

    Äänestä

  • ygåoetewt kirjoitti:

    palsta, jolla voi ilmaista mielipiteitään?
    Ei, en tosiaankaan tiedä sinusta mitään. Mutta se, että arvostelet kommentillasi suht ivallisesti "vapauden valinneita" kertoo, ettei sinulla ole asiasta omakohtaista kokemusta.

    se kommenttini, jossa arvostelen ivallisesti vapauden valinneita?

    Äänestä

  • ekskaks kirjoitti:

    vilossohvin ei tarttis v%&'''lla joka asiaan.
    Tollasilla ihmisillä on yleensä itsellä paha olla.

    tollasia sanotaan meilläpäin besserwissereiks. Tietävät niin hiton hyvin, miten asiat PITÄISI tehdä... Ihmisiä, joilla on vähemmän sitä ns omaa elämää, ehkä ko nimimerkin tiheästä esiintymisestä voi päätellä jotain..?
    Kukin tyylillään, antaa palaa, Suomi on vapaa maa ja sana myös.

    Äänestä

  • vilossohvi kirjoitti:

    se kommenttini, jossa arvostelen ivallisesti vapauden valinneita?

    muisti sinulla, kun et muista tänä aamuna 8:n pintaan kirjoitelleesi..?
    No: selitäpä sitten tyhmälle ja yksinkertaiselle, mitä tuo kommenttisi tarkoitti..?

    Äänestä

  • eiwtj kirjoitti:

    muisti sinulla, kun et muista tänä aamuna 8:n pintaan kirjoitelleesi..?
    No: selitäpä sitten tyhmälle ja yksinkertaiselle, mitä tuo kommenttisi tarkoitti..?

    Selitän "tyhmälle ja yksinkertaiselle":

    jos kyseenalaistaa sen onko vain itselleen eläminen paras juttu mitä voi elämällään tehdä, se ei ole niin tekevien arvostelemista. Se on mielipide.

    Ihan kuin voi sanoa, että: "minä en usko astrologiaan." ilman, että se tarkoittaa "kaikki astrologiaan uskovat ovat idiootteja."

    Ymmärrätkö nyt?

    Keskustelu syntyy siitä, kun eri ihmiset esittävät erilaisia mielipiteitä. Se ei ole keskustelua, että sama ihminen esittää samoja mielipiteitä eri nimimerkeillä.

    Tämä tuntuu olevan sinulle vähän vaikea konsepti?

    kyllä selitystä pukkaa... Mutta alkuperäinen kommenttisi oli sarkastisen ivallinen ja arvosteleva - ei mikään todellinen mielipide, vaan piilovittuilua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ekskaks kirjoitti:

Aikansa kun on ollut kakkosena, tulee viimeinkin se ihana vapautunut olotila, kun tajuaa, että eihän tästä koskaan mitään tule! ja vielä myöntää sen itselleen. Se on oikeastaan aika kutkuttava tunne, kun vähät enää välittää tuleeko meistä koskaan mitään, aivan sama! Kun mies ei pysty eroamaan vaimostaan, kärsiköön, riidelköön siellä kotona, aivan sama, se on hänen ongelmansa. Olen päättänyt, että enää en kärsi. Olen vapaa. Mutta hänellä on vankilansa ja siellä tulee pysymään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu