Aloitan tarinani siitä kun ensimmäisen kerran rakastuin, tai luulin rakastuvani. No, olihan niitä ihastumisia ollut aikaisemminkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun se johti mihinkään. Valitettavasti olin silloin vielä liian hyväuskoinen ja ehkä tyhmäkin. Nimittäin mies oli varattu. No uskoin hänen sanoja vähän aikaan. Mutta lopulta vaaleanpunaiset linssit silmien edestä hajosivat ja näin asiat niin kuin ne todellisuudessa olivat. Sillä suoraan sanottuna mies käytti minua vain hyväkseen. Se kaikki sattui silloin ja lujaa. Osaksi siksi kun se oli ensimmäinen suhteeni. Osaksi siksi että pidin itseäni fiksuna, harmitti kun niin pahasti minua kusetettiin.
Aika parantaa haavat ajattelin. Ja niin siinä kävikin, luulin. Olin kuitenkin yksinäinen kaipasin kumppania. Tapasin netissä erään, kirjoittelimme. Lopulta treffasimme. No alku vaikutti melko lupaavalta. Mutta sitten aloin miettimään suhdetta, en tuntenut häntä kohtaan mitään. Ja tajusin että ainoa syy miksi olin hänestä kiinnostunut oli se että hän oli täysi vastakohta ensimmäiselle. Katkaisin suhteen, koska en halunnut satuttaa tätä miestä. Kuitenkin jälleen sattui, ei niin lujaa kuin aikaisemmin. Olin epäonnistunut, taas.
Kului aikaa. Tapasin töiden merkeissä uuden miehen. Aloimme jutella. Tulimme hyvin juttuun. Lopulta hän pyysi minua ajelulle. Meillä oli hauskaa. Olin onnellinen ja ajattelin että nyt olen vihdoin löytänyt oikean miehen minulle. Kuitenkin jossakin sydämmensopukassa oli pelko. Pelkäsin, pelkäsin että taas joudun jostain syystä pettymään. Olin siis varovainen..ehkä liiankin. Sillä pian, liian pian mies sanoi ettei jatketa suhdetta. Luulin että sydämmeni ympärillä oleva muuri oisi suojannut silloin kivulta, mutta ei. sillä mies oli päässyt muurin sisälle jo; olin oikeasti rakastunut . Ensimmmäistä kertaa.
Ei se maailma siihen loppunut.. Olemme edelleen tekemisissä töiden takia. Toisaalta on ihana nähdä häntä. Mutta toisaalta se on yhtä tuskaa. Välillä sallin itseni haaveilla että hän muuttaisi mielensä. Olen miettinyt asioita paljon.. Sitä että onko se ensimmäinen suhteeni syy muiden epäonnistumiseen. Johtuiko viimeinen siitä etten uskaltanut näyttää tunteitani tarpeeksi selvästi.. ja eniten sitä että miten edes uskallan yrittää uudestaan.. En haluaisi enempää arpia.. onko parasta vain keskittyä muihin asioihin ja alkaa ens vuonna maksamaan vanhanpiian verou :S
Aika parantaa haavat ajattelin. Ja niin siinä kävikin, luulin. Olin kuitenkin yksinäinen kaipasin kumppania. Tapasin netissä erään, kirjoittelimme. Lopulta treffasimme. No alku vaikutti melko lupaavalta. Mutta sitten aloin miettimään suhdetta, en tuntenut häntä kohtaan mitään. Ja tajusin että ainoa syy miksi olin hänestä kiinnostunut oli se että hän oli täysi vastakohta ensimmäiselle. Katkaisin suhteen, koska en halunnut satuttaa tätä miestä. Kuitenkin jälleen sattui, ei niin lujaa kuin aikaisemmin. Olin epäonnistunut, taas.
Kului aikaa. Tapasin töiden merkeissä uuden miehen. Aloimme jutella. Tulimme hyvin juttuun. Lopulta hän pyysi minua ajelulle. Meillä oli hauskaa. Olin onnellinen ja ajattelin että nyt olen vihdoin löytänyt oikean miehen minulle. Kuitenkin jossakin sydämmensopukassa oli pelko. Pelkäsin, pelkäsin että taas joudun jostain syystä pettymään. Olin siis varovainen..ehkä liiankin. Sillä pian, liian pian mies sanoi ettei jatketa suhdetta. Luulin että sydämmeni ympärillä oleva muuri oisi suojannut silloin kivulta, mutta ei. sillä mies oli päässyt muurin sisälle jo; olin oikeasti rakastunut . Ensimmmäistä kertaa.
Ei se maailma siihen loppunut.. Olemme edelleen tekemisissä töiden takia. Toisaalta on ihana nähdä häntä. Mutta toisaalta se on yhtä tuskaa. Välillä sallin itseni haaveilla että hän muuttaisi mielensä. Olen miettinyt asioita paljon.. Sitä että onko se ensimmäinen suhteeni syy muiden epäonnistumiseen. Johtuiko viimeinen siitä etten uskaltanut näyttää tunteitani tarpeeksi selvästi.. ja eniten sitä että miten edes uskallan yrittää uudestaan.. En haluaisi enempää arpia.. onko parasta vain keskittyä muihin asioihin ja alkaa ens vuonna maksamaan vanhanpiian verou :S
Vastaukset 3
Vanhimmat
On totisinta totta että ensimmäinen oikea rakastuminen joka päättyy pettymykseen jättää lopullisen arven tunne elämään.
Ihminen muuttuu,halusipa tai ei.
Pahin virhe on yrittää etsiä korvaavaa suhdetta.
Suosittelisin sinulle riittävän pitkää aikaa ilman uutta yritystä,treffailla voi muttei takertua.
kYLMÄ TOTUUS ON ETTÄ ON PAREMPI ODOTTAA SITÄ KUN UUSI RAKKAUS ASTUU ELÄMÄÄSI IHAN LUONNOLLISTA TIETÄ.
Itse olen sitä mieltä, että suhteessa tulee voida jutella ja mitä tulee tuohon sinun edelliseen "juttuusi" olisi mielestäni ollut hyvä, jos tälle miehelle olisit voinut kertoa siitä, mitä sinulle on aiemmin tapahtunut. Ja olisitte näin voineet keskustella asiasta. Tokihan, aina ei haluta puhua kipeistä asioista, mutta se helpottaa. Mies olisi ehkä voinut ymmärtää sinua ja sinun varovaisuuttasi paremmin.
En usko että olet ainoa jolla on samanlaisia ongelma. Ja olen hyvinkin sitä mieltä, että herkempiin ihmisiin myös tuollainen ensimmäinen kosketus vastakkaiseen sukupuoleen, varsinkin kun kokemus on ikävä, jättää melko syvätkin jäljet.
Olen samaa mieltä edellisen kirjoittelijan kanssa siitä, ettei rakkautta kannata etsimällä etsiä. Sitä täytyy lakata odottamasta, jolloin se tulee sitten, kun se on tullakseen. Se toimii, oikeasti. Itselläni on siitä kokemusta. Ja mielestäni ihmisten tulisi ottaa sellainen ns. hälläväliä asenne elämään. Että jos pettymyksiä tulee, niin niitä silloin tulee. En väitä, ettäkö itsekään pystyisin aina asennoitumaan tällätavalla, mutta se olisi helpointa kaikkien ongelmien kannalta. Rakastumisessa kannattaa olla varovainen, se sattuu kun tippuu seitsemännen taivaan korkeudelta takaisin maan pinnalle. Mutta uskon kyllä, että juuri varovaisuutesi oli syynä tämän viimeisimmän miehen mielenmuutokseen.
Varovaisuus on hyvästä, mutta liika varovaisuus pahasta. Miten sen muuten sitten juuri määrittelisi. En tiedä. Toivottavasti tästä nyt oli jotain apua. Yritä jaksaa ja miettiä asiaa monesta eri näkökulmasta.
Neuvoista todella oli apua. Jotenkin se kun toinen sanoo niin helpommin menee "perille" :) Kuten sanoit ajattelen sen minulle tarkoitetun tulevan joskus jossakin vastaan. Ehkä siksi erehdyinkin ensimmäisessä suhteessa. Ja luulin että jos mies on kiinnostunut niin hän tottakai on myös rakastunut.. Ihmettelen miten lapsellinen silloin olinkaan..
Toivon vielä että saisin uuden tilaisuuden yrittää viimeisimmän kans ja silloin oisin viisaampi, sanoisin tunteistani suoraan.. Nimittäin niitä edelleen on paljon tätä miestä kohtaan. Ja ainakin jossakin määrin hänkin vielä minua ajattelee.. Että toivoa on.. olen oppinut sen että elämässä lopulta on elettävä päivä kerrallaan. Vaikka taustalla onkin suunnitelmat miten vie asioita etteen päin.. Lopulta arki on se mikä kantaa eteen päin vaikeinakin aikoina. Ehkä joskus saa sitä yhdessä elää ihanan miehen kanssa ;)