Saari on syyllinen!!!!!

On inhottavaa ja täysin epämoraalista syyttää Kauhajoen poliisia surmista. Kyllä Saari teki ne aivan yksin. Miksi on aina haettava syyllistä jostain ulkopuolelta. Perhana Saari teki kaiken ITSE.
25423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

On väärin lähteä syyttämään poliisia siitä, no tämäkin lähtee kohta.

Äänestä

Poliisia aina syytetään ,kun jotain tälläistä tapahtuu mutta otetaanko ikinä huomioon että tekijä voi käyttäytyä ihan normaalisti kuulustelutilanteessa. Poliisi ei voi vain todeta että ase pois tai lupa perutaan,ellei ole faktaa tietoa siitä että henkilö voi tehdä jotain tällä aseella.Jos poliisi tuomitaan nyt niin on varma että moni nuori joka on ajatellut poliisin uraa harkitsee kaksi kertaa laittaako paperit vetämään poliisikouluun.Tämä vain minun mielipide.

Äänestä

.

pois mutta yliyliyli komissaario antoi sen murhaajalle takaisin????

.

Äänestä
  • Murhaaja on Saari. Ei komisaario, tai äiti, tai eno tai sisko, tai Jeesus, murhaaja oli Saari, en ymmärrä miksi poliisi olisi syyllinen, vaikka hän antaisi 10 asetta saarelle, murhat teki hän itse

    Äänestä

"MTV3:n mukaan omaiset kertovat, että komisario kielsi lauantaina 20.9.2008 häätilaisuudessa vapaa-ajallaan ilman toimivaltaa ja omankin ilmoituksensa mukaan alkoholia nauttineena Matti Saaren aseen väliaikaisen haltuunoton. Seinäjoen apulaispoliisipäällikkö oli antanut edellisenä päivänä määräystä aseen poisottamisesta. Omaisten mukaan komisario kielsi alaisiaan toteuttamasta apulaispoliisipäällikön määräystä ja määräsi lisäksi jo aloitetun ja jatkotoimiltaan valmiiksi suunnitellun poliisioperaation lopetettavaksi.

Matti Saari ampui kymmenen ihmistä ja itsensä Seinäjoen ammattikorkeakoulun Kauhajoen toimipisteessä 23. syyskuuta 2008. Hän kuoli saamiinsa vammoihin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa samana päivänä."

Kerrotaan Aamulehdessä
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/162882.shtml

Enemmänkin syyllistynyt avunannosta joukkomurhaan. Koska oli päättänyt asiasta viikonlopun aikana ja oli jo ennen haastattelua päättänyt, ettei asetta oteta pois.
Vaikka korkeammalta taholta oli tullut määräys, että Saarelta on takavarikoitava ase.

Alunperin puolustettiin sillä, ettei mitään komentoa aseen poisottamiseksi ole saatu ja nyt paljastui, että pistooli on otettava pois Saarelta.
Mitä poliisi lopulta hyötyy tuosta valheesta?
Ei mitään, heikentää uskottavuutta ja nostaa uskomusta "Poliisi leikki jumalaa".

Sinänsä kirjoituksenne on väärällä palstalla.

Äänestä
  • Sinällään ei tee apulaispoliisi päälliköstä syyllistä.
    Jos kriteerit aseluvan myöntämiselle on olemassa niin se myönnetään ja sillä selvä.
    Saaren video tuubissa jossa hän ilmoittaa ratkaisun olevan Walther P 22 on sinällään kovaa kamaa.
    Mutta se että kuka voi todellisuudessa tietää kyseessä olevan todellinen uhkaus on asia erikseen.

    Kauhajoen apulais poliisipäällikkö olettanee että kyseessä on saattanut olla vain raju herjanheitto videollahan ei tiettävästi mainittu mitään siitä että Saari olisi hyökkäämässä Kauhajoen ammattikorkeakoululle aseen kanssa ja tällaisia videoita tuubbi lienee pullollaan.
    Samanlaisia uhkauksia poliisi saa ottaa joka viikonloppu vastaan yksittäisiltä kansalaisilta.
    Ja laittomia uhkauksia joissa joku uhkaa jonkun henkeä tulee poliisille maanlaajuisesti niin paljon ettei kaikkia ehditä edes käsitellä.

    Tuollaisessa tulvassa jossa joku ammuskelee jollain videolla ja vähän uhoaa sen oloisesti ettei voi olla varma onko kaveri tosissaan vai ei.Eikä mainitse mitään kohdetta tai henkilöä johon aikoo iskeä niin poliisi sinänsä on aika voimaton ja vailla näyttöä vaikka aselupien osalta ei välttämättä tarvita kummoistakaan todistusaineistoa vaan niiden myöntäminen ja epääminen on täysin paikallisen lupaviranomaisen mielivallan alaista.
    itse mietin tuota asiaa viime syksynä ja ajattelin että en olisi tuota videota vielä osannut itsekkään ottaa vakavasti.Joten en syytä poliisiakaan lopullinen syyllinenhän on Matti Saari itse.

    Äänestä

  • almasty kirjoitti:

    Sinällään ei tee apulaispoliisi päälliköstä syyllistä.

    aseen poisottamiseksi oli yksistään YouTubessa näytetyt videot.

    Mikäli olet ammatiltasi poliisi, tiedät sen myös itse.

    Äänestä

  • runontaja kirjoitti:

    aseen poisottamiseksi oli yksistään YouTubessa näytetyt videot.

    Mikäli olet ammatiltasi poliisi, tiedät sen myös itse.

    Ei mutta julkisuudessa sitä on tuotu runsaasti esille ja aselupia on peruutettu Kauhajoen tapahtumien jälkeen pelkästään tuollaisen perusteella.

    Viime talvena keski-ikäinen mies joka esitteli metsästyskivääriään youtubessa menetti aselupansa sen perusteella.
    Se että poliisilla ei ollut mitään tietoa Saaren mielenterveydellisistä ongelmista on ainoa asia josta viranomaistahoa voi syyttää.
    Tiedon kulku eri viranomaisten tällä kertaa vaikka poliisin ja puolustusvoimien välillä olisi voinut estää tragediaa tapahtumasta.
    Sitä saiko poliisi missään vaiheessa tietoonsa Saaren mielenterveys ongelmia ei ainakaan minun nähdäkseni ole mediassa kerrottu.Joten en tarkkaan tiedä mitkä syyt ovat olleet taustalla hänen aselupansa peruutuksen harkinnassa.Mutta tuota videota on nostettu paljon mediassa esille.
    En ole poliisi ammatiltani joten en tiedä enkä voi hankkia mitään yksityiskohtaista tietoa haltuuni asiaa koskien.

    oli esitellä kiväriään Youtubessa?
    Hetken päähänpisto kai?

    Pieni korjaus, käsittääkseni syytetty ei ollut Joensuulainen apulaispoliisipäällikkö, kuten kirjotuksessasi annoit ymmärtää (5.12.2009 21:37 Sinällään ei tee apulaispoliisi päälliköstä syyllistä.)

    Syytteen käsittääkseni sai komisario, joka ei ottanut pois Saaren asetta.

    Äänestä

Tietysti syylllinen se on selvää apulaispoliisipäällikön jahtaaminen on aivan turhaa kuten myös ministeri Holmlundin.
Kukaan ei täydellisesti voi nähdä kenekään pään sisään Kauhajoen apulaispoliisipäällikön syyttämisessä luulisi olevan kyse siitä että virallinen taho etsii syntipukkia pestäkseen omat kätensä jutusta.

Äänestä
  • .

    murhajutuissa ei passaa sekoilla

    Siis komissaariota syytetään ei ketään muuta

    .

    Äänestä

  • miksi aina keksitään syntipukki?? Saari ampui 10 ihmistä. tosiasia. Jostain syystä syyllinen on poliisi? En kykene ymmärtämään.

    Äänestä

eli mielestäsi on aivan turhaa vaatia kellekään aseenkantolupia, vaan kaikki saisi vapaasti elää kuin villissä lännessä ?

Aseenkantolupa-asioissa suomen tyyli on eri ja sitä myöten myöntäjille pikkuriikkistä vastuullisuutta työnsä vuoksi tulee automaattisesti.

Äänestä
  • jos on poliisin syy, että joku ampuu silloin täytyy viedä kaikilta aseet.
    Olen edelleenkin täysin sitä mieltä, että saari ampui eikä siitä voi syyttää ketään muuta.

    Äänestä

  • meme1 kirjoitti:

    jos on poliisin syy, että joku ampuu silloin täytyy viedä kaikilta aseet.
    Olen edelleenkin täysin sitä mieltä, että saari ampui eikä siitä voi syyttää ketään muuta.

    *vain luuseri tarttuu kättä pidempään*

    Äänestä

  • UPDATE_6870492 kirjoitti:

    *vain luuseri tarttuu kättä pidempään*

    mutta tämä Kauhajoen tapaus ei ole poliisien syy, ajelin silloin Vaasata kotiin ja maijoja meni ohitseni tiuhaan tahtiin, vasta kotona kuulin surmista. Mutta olen edelleenkin sitä mieltä, että Saari murhasi ja se ei ole kenenkään muun syy.

    "kaikki muut" K-joen polliisit on väärässä ja tää yks vaan oikeassa? No noinhan se just taisi mennäkkin perseelleen koko juttu.

    Äänestä

  • .

    koska aseen pois ottomenettely oli jo täydessä käynnissä, kunnes tämä yksi nimeltä mainitsematon keskeytti operaation

    .

    Äänestä

  • Sinä siis syytät kaikkia K-joen poliiseja valehtelusta, jopa syytettynä olevaa komisariota? Ja samaan hengenvetoon esiinnyt poliisien puolestapuhujana. Menet henkilökohtaisuuksiin keskusteluissa, tarkoituksellisesti yrität muuttaa selvää tekstiäni päinvastaiseksi kuin sen olen kirjoittanut. *heh, no olet taas näitä...mutta mikäs tässä vänkäillessä*

    Kyse on tästä virkamiehen kyseessä ollessa: Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen. Jos virkamies virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta muulla kuin 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla rikkoo virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa, eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen, hänet on tuomittava tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta varoitukseen tai sakkoon.

    MTV3:

    Seinäjoen apulaispoliisipäällikön Vesa Nyrhisen mukaan hänelle syntyi Kauhajoen koulumurhia edeltävinä päivinä käsitys ilmeisestä koulumurhien vaarasta. Nyrhinen käskikin ottaa aseen Matti Saarelta, mutta sitten asia siirtyi pois hänen päätäntävallastaan.

    Nyrhistä kuultiin todistajana Kauhajoen aseoikeudenkäynnissä. Hän toimi koulumurhia edeltävänä perjantaina muun muassa Kauhajoen päällystöpäivystäjänä.

    Nyrhinen sai tuona perjantaina soiton Kauhajoen poliisin kenttäjohtajalta, joka kertoi poliisin Matti Saaresta keräämistä tiedoista.

    - Koulumurhatilanteesta oli aistimus.

    Nyrhinen tutustui itse nettimateriaaliin ja päätti, että Saaren ase piti ottaa pois.

    - Minulle tuli itselleni mielleyhtymä Jokelan koulumurhiin.

    Nyrhinen katsoi, että ampuma-aseen väärinkäytön vaara on ilmeinen. Poliisi ei kuitenkaan löytänyt viikonlopuksi pois matkustanutta Saarta.

    Syytteessä olevan komisarion mukaan Nyrhinen ei ollut nähnyt edellytyksiä kotietsintään Saaren asuntoon.

    Nyrhisen mukaan edellytykset kotietsinnälle olivat olemassa, mutta asuntoon menossa ei taktisesti olisi ollut järkeä.

    - Murtautuminen sisään olisi paljastanut poliisin toiminnan. Syyt olivat taktisia. Asia siirtyi sitten maanantaille ja Kauhajoen poliisille.

    Kauhajoen poliisit olivat valmiina menemään asuntoon jo sunnuntaina, mutta Kauhajoen komisario ei antanut siihen lupaa. Maanantaina komisario antoi Saaren pitää aseensa. Tiistaina Saari ampui kymmenen ihmistä.

    ------- Jollei komisario hoida virkatehtäväänsä saamiensa ohjeiden mukaisesti ja tällä tottelemattomuudellaan vaarantaa muiden hengen ja terveyden, niin kyllä minun oikeustajuni mukaan hän on vastuullinen. Virkamiehen pitää virkaan astuessaan ymmärtää virkansa tuomat oikeudet ja vastuut. Jos haluaa päästä vastuusta, niin päätösvalta vastuineen kannattaa antaa asemaltaan korkeammalle virkahenkilölle, sillä sillä suojaa oman selustansa. Mutta kun joidenkin luonnolle ei vaan sovi se, että joku muu antaa määräyksiä.

    Voidaan myös miettiä sitä toista asianhaaraa (joka koskee joitain muitakin asiassa esilläolleita); oliko oikein vallitsevissa olosuhteissa ja sen tiedon nojalla mikä silloin oli - olla tekemättä kotietsintää jo viikonloppuna....

    Näin se vaan on, oletpa sinä mitä mieltä tahansa.

    Äänestä

  • mutta virkamies jätti asioita tekemättä ja se on raskauttavaa hänen osaltaan. Kaikilla muilla poliiseilla soi hälytyskellot, ratkaisu omalta osaltaan vastuineen päivineen oli rikoskomisariolla. STT: "Rikoskomisario tuli siihen ratkaisuun, ettei asetta ole syytä ottaa pois. Oikeudessa kuultu komisario sanoi suoraan, että ratkaisu oli hänen."

    Harmi, että tiimityöskentely ja muiden työtovereiden näkemysten arvostus ei ole kaikkien virkamiesten hyve. Virkamiehen tosiaankin kannattaa ennemminkin reagoida tarpeeksi vahvasti kun noinkin selvät viitteet on kyseessä. Ei kannata luottaa hyvään tuuriin, ei olla ylimielinen suhteessa useamman kollegansa arviointikykyyn, ei kannata olla sinisilmäinen "naapurin pojankaan" suhteen.

    Ei ole mitään mieltä, jollei voida luottaa siihen, että suurissa virhearvioinneissa tällaisella taustatapahtumaketjulla höystettynä sanktioita tulisi virkaa tekeville, vastuullisille. Toivottavasti emme elä aivan NIIN korruptoituneessa yhteiskunnassa. Todellinen vastuu lisää harkintaa ja tarkkuutta päätöksissä.

    Toivottavasti tämän myötä seuraa edes jotain hyvää: että aseluvat ei enää heltiäisi niin helposti.

    Äänestä

... on kuollut. Kauan eläköön Saari!

Äänestä
  • en todellakaan halua hurrata Saarelle. Hän teki hirveän pahuuden surmaamalla 10 ihmistä. Mutta edelleenkään syy ei ole poliisien, ei läheisten, syy on ainoastaan Saaren.

    Äänestä

  • että Saari oli - tottakai - murhaaja. Rikoskomisariolle vaaditaan rangaistusta syytenimikkeellä tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen (syyttäjä vaatii tätä) ja omaiset vaativat vaativat rangaistusta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta. Kaikki nämä ovat aivan eri asioita ja ne pitää vain osata erottaa toisistaan.

    Äänestä

  • murhista syytetäkään, vaan virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisuudesta.

    Samanlaisia oikeudenkäyntejä käydään vähän väliä muitakin virantoimittajia vastaan (esim lääkärit, sairaanhoitajat, sosiaalityöntekijät, päiväkotien henkilöstö jne jne).

    Äänestä

  • .

    siitä ei selittelemällä selviä

    .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

meme1 kirjoitti:

On inhottavaa ja täysin epämoraalista syyttää Kauhajoen poliisia surmista. Kyllä Saari teki ne aivan yksin. Miksi on aina haettava syyllistä jostain ulkopuolelta. Perhana Saari teki kaiken ITSE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu