Olo on todella jakautunut. Olen todella ihastunut tai omasta mielestäni rakastunut työkaveriini (minä mies, hän nainen). Hän on ilmeisesti varattu, muttei tosissaan eikä siitä ikinä paljon puhu. Ongelma on siinä, että olen hieman "epänormaali" ulkonäöltäni, hieman sellainen tatuoitu "viikinki", enkä uskalla olettaa, että hän olisi kiinnostunut minusta. Tulemme juttuun todella hyvin, olemme jopa ihan hyviä ystäviä. Viime aikoina olen vain alkanut nähdä hänessä kaikkea mistä naisessa pidän. Olemme molemmat miesvaltaisella alalla ja hän on työpaikkamme ainut nainen. Hänkin viihtyy kanssani ihan hyvin ja hakeutuu juttusille usein. Viime aikoina olen uskaltautunut kyyditsemään häntä töihin ja töistä kotiin. Hän on ollut kiitollinen ja lähtenytkin mielellään kyytiin. Hän tietää, että hän ei asu työmatkani varrella ja että työmatkani pitenee puolella häntä kuskatessani.
Ulkonäköni pelottaa monia. Siksi ajattelenkin, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia hänen kanssaan. Olemme molemmat alle kolmekymppisiä. Hän vaan sattuu olemaan uskomattoman kaunis, älykäs ja kaiken puolin upea ihminen. Olen todella "kipeä" aina kun joudun lähtemään hänen luotaan. Ikävä iskee välittömästi. On pakko päästä kertomaan tilanteesta jollekin. Surullista, että en uskalla muualle kertoa, kuin tänne. Mitä teen?
Ulkonäköni pelottaa monia. Siksi ajattelenkin, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia hänen kanssaan. Olemme molemmat alle kolmekymppisiä. Hän vaan sattuu olemaan uskomattoman kaunis, älykäs ja kaiken puolin upea ihminen. Olen todella "kipeä" aina kun joudun lähtemään hänen luotaan. Ikävä iskee välittömästi. On pakko päästä kertomaan tilanteesta jollekin. Surullista, että en uskalla muualle kertoa, kuin tänne. Mitä teen?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eikö kukaan osaa auttaa tai lohduttaa..?
Minulla ollut samanlainen tilanne, rakastuin varattuun naiseen. Jonkinlaisen moraalin omaavana henkilönä en mitään tehnyt, koska kyseinen suhde vaikutti toimivan. Siinä joutuu vaan kestämään homman kuin mies, ajan kuluessa pääsee yli. Sinulla tilanne on ongelmallisempi, kerta joudut näkemään kyseisestä naista päivittäin, mutta koita kestää.
>>>Hän on ilmeisesti varattu, muttei tosissaan eikä siitä ikinä paljon puhu. Ongelma on siinä, että olen hieman "epänormaali" ulkonäöltäni, hieman sellainen tatuoitu "viikinki", enkä uskalla olettaa, että hän olisi kiinnostunut minusta.
Suurin ongelma on se ettei aloittaja puhu suoraan. Sanon vain, että parasta olisi puhua suoraan tunteista, niin asia selviää parhaiten, ja kysyt vaikka mitä nainen tuntee, niin asia ei jää vaivaamaan kumpaakaan. Vaikka nainen olisi varattu eikä olisi kiinnostunut, niin voihan se silti piristää naista.
Turha sitä alkaa ruoskimaan itseä vain sen takia jos tunnustaa olevan ihastunut naiseen johon jokin toinenkin mies on ihastunut. Eikä se nainen edes kuulosta mitenkään kovin varatulta kirjoitusen perustella, jos työkaveri ei edes tiedä onko naisellla lapsia tai onko naimisissa, ja nainen vielä antaa miehen kyyditä, (eli todennäköisesti ei ole mitenkään kovin varattu).
Ei ole siis suhteessa, vaan kävi kahvilla tai jotain miehen kanssa jokin aikaa sitten. En osaa sanoa sen tarkemmin. Facebook-profiilin mukaan on sinkku. En ikinä menisi mitään sanomaan, jos olisi suhteessa. En tietenkään. En kyllä varmaan uskalla mitään sanoa nytkään. Juuri vein hänet kotiin ja taas ei ruoka maita eikä perhoset katoa vatsasta mihinkään...
Jotain juttua vaikka huumorilla.Ja kehu häntä jostain voit vähätellä itseäsi,kun tunnetkin niin.Jospa hän sanoisi sitten jotain.Voit sanoa myös vaikka kun viet kotiinsa:hymyileppäs minulle niin iltani piristyy.äh,en minä tiedä ujo olin itsekin.Onneksi nainen ja työkaveri pyysi rohkeasti kyytiin ja tässä sitä ollaan naimisissa.Eikä hän sinua pelkää usko pois!!!Rohkeutta!!!!Ajattele jospa olet hänen silmissään miehekäs mies!
Ikävöivä tiedän niin hyvin tuon tunteen. Itsekkin ihastunut työpaikalla niin hurmaavaan nuoreen naiseen että... no mitä tätä selittelemään tiedät kyllä tuskan. No sama tilanne, en ole mikään mr finland, hän taas... no jättäisi missitkin varjoonsa. Aloimme työasioiden suhteen keskustelemaan hieman enemmän, vähän kaikesta. Hän jopa soitteli pari kertaa matkalla vanhemmilleen viikonlopuksi... noh, pikkujoulu aika ja näin hänet riitelevän erään työpaikkamme miespuolisen henkilön kanssa... elämäni tuskaisin puolituntinen... kaikki tuntui olevan... no kuitenkin eilen lauantaina soittelimme niissä ja näissä asioissa ja myöhemmin päädyimme ravintolaan ja elokuviin. Ilta loppui kun saatoin hänet bussipysäkille ja hän kiitteli seurasta... Mitä tulisi tehdä... "I'd die for her", mutta en halua että hän luulee minua "iilimadoksi"... Eli olemme molemmat samassa tilanteessa: pelkäämme kuollaksemme esittää kysymyksen... koska pelkäämme kumpikin sitä vastausta... "ollaan vain kavereita", tai mitä itse pelkään "heti tuo yrittää jotain kun olin muutaman kerran kiltti". Ehkä vuodenvaihde tuo jotain milloin voisit esittää tuon kysymyksen...
...osasitkin pukea sanoiksi tuon pelon.. "Ollaan vain kavereita", tai mitä itse pelkään "heti tuo yrittää jotain kun olin muutaman kerran kiltti". Ei tunnu siltä, että tekisi mieli "yrittää" mitään. Yrittäminen on liian härski sana. Ihastumiseni kun ei ole mitenkään seksuaalista, vaan voisin viettää lopun elämääni hänen kanssaan vain jutellen.
Omat tunteeni yhdessä lauseessa: haluaisin vain kaapata hänet syleilyyn ja olla päästämättä koskaan irti.
Itsellä eräs Bryan Adamssin kappale kuvaa hyvin mitä mielessä liikkuu - Heaven:
"N' baby you're all that I want
When you're lyin' here in my arms
I'm findin' it hard to believe
We're in heaven
And love is all that I need
And I found it there in your heart
It isn't too hard to see
We're in heaven "
Mutta tuntuu vain että haaveilen itse pilvilinnoista...
Mutta sinulla on mahdollisuus, sinulla on kaikki saavutettavana eikä mitään menetettävänä. Elä tee sitä virhettä että jäät miettimään "mitä jos"... Itselläni on vielä pitkä matka kuljettavana tuohon sinuna ja hänen väliseen suhteeseen... En voi kuin toivoa sinulle kaikkea hyvää ja ,että vihdoinkin edes joku kanssa sielu saisi mitä sydän halajaa. Godspeed Ikävöivä viikinki, godspeed....