Kuinka moni on rakastunut työkaveriinsa tai löytänyt kumppanin samasta työpaikasta? Kuinka monella on ollut työpaikkaromanssi tai on parhaillaan? Entä voisitko rakastua työkaveriisi?
Työpaikkaromanssi
lottamari
4253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
No ei ole työpaikkaromansseja ollut. Ei minulla mitään sitä vastaankaan olisi. Ehkä töissä miehet ovat liian vanhoja, varattuja tai muuten vaan olen niin työkeskeinen etten ajattele miehiä "sillä silmällä".
Kyllä saisi aika vakava suhde olla, että julkisesti seurustelisin työkaverin kanssa. Miksen voisi rakastua työkaveriin, ihan samalla tavalla kuin kehen tahansa sopivaan mieheen.
Ihan noin periaatteessa en ala seurustelemaan työkaverin kanssa. Asetelma käy turhan vaikeaksi, kun muut alkavat syyttelemään kumppanin suosimisesta tai varsinkin, jos läheinen suhde on todistetusti hyödyttänyt toista tai aiheuttanut mitä tahansa ongelmaa. Sokerit pohjalta maistellaan sitten, kun suhde loppuu ja työpaikalla on pakko tavata tai jopa yrittää tehdä tiimityötä. Viimeistään silloin jompi kumpi joutuu etsimään uutta työpaikkaa.
Käytännön elämässä olen ihastunut työtoveriin - kahdesti. Ensimmäinen juttu jäi yksipuoliseksi, koska hän oli naimisissa. Myös toinen oli aviossa, mutta suhde alkoi vasta, kun jo olin vaihtanut työpaikkaa. Siitä suhteesta tuli pitkä, syvä ja antoisa.
on tuollaisia pienehkön työpaikan ongelmia, joihin ei välttämättä törmää, jos työpaikalla on muutama sata työntekijää. Ei tarvi nähdä kuin vuotuisissa firman juhlissa, jos valkkaa lounastaoun ajankin nin ettei vahingossa törmää toiseen.
Kyllä vaan, pitkäaikainen elämänkumppani on työpaikalta löydetty, ja samoja duuneja tehdään edelleen. Välillä eri firmoissa, mutta kuitenkin. Ei ole tuottanut hankaluuksia meille, päinvastoin on esimerkiksi oikein kiva tehdä yhdessä töitä.