1v7kk1pv

On kulunut onnellisessa avioliitossani tunisialaisen mieheni kanssa.
Tämä liitto on kyllä tehnyt hyvää minulle, kaikkien niiten edellisten liittojen jälkeen.
Puhun vain omasta liitostani ja olen kuullut ihan tarpeeksi tarinoita huonosti toimivista liitoista suomi-ulkkis sektorilla. Ei ole tarkoitus loukata suomalaisia miehiä, mutta minun kohdalleni vain sattui sellaisia joitten kanssa eläminen tuli mahdottomaksi. Tiedän että suomalaisissakin miehissä on kultakimpaleita, mutta niitä ei vaan minun kohdalleni sattunut.
Ja sitten kun satuin löytämään tämän tunisialaiseni, nyt vasta tiedän että mitä on kun mainoksessa "omo ja rusenlev" pelaa yhteen.

Nyt taas jollekkin tulee mieleen kirjoittaa heti oleskeluluvan takia tulemisesta... nyt malta itsesi, sekin tarina pyöri
1231699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 123

Vanhimmat

Ihanaa, että olet onnellinen. Kyllähän sopivan kumppanin löytäminen ja sellaisen kanssa eläminen tekee ihmiselle hyvää.

Meillä meni 4-vuotishääpäivä tuossa vähän aikaa sitten ohi sillä tapaa, että vasta loppuviikosta muistin sen olleen. Piti sitten mieheltä kysyä, oliko hän ostanut siksi minulle lahjan (lahjaa antaessaan sanoi vain löytäneensä uuden kaupan, enkä muistanut, että oli hääpäivä), mutta ei, se oli vain onnekas sattuma ;)

Äänestä
  • vaikka ei itse muista/tiedä syytä, on ihan kiva tunne. Saa tuntea että on rakkaalleen tärkeä ihminen ja sehän se lujittaa suhdetta.
    Ja HYMYÄ päivittäin, saa toisenkin hymyilemään.

    Äänestä

kuulostat onnelliselta naiselta :D ja hyvä näin; eikös kuitenkin onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ihminen levitä ns "hyviä viboja" ympäristöönsäkin :D
Voihan olla että kun olet kokenyt ne väärät ihmiset elämässäsi niin osaat erilailla arvostaa myös nykyistä onneasi :D
Kaikkea hyvää teille jatkossakin :D

Äänestä
  • Niin ja kun välillä lukee onnentunteista ja hymyilevistä ihmisistä, niin se saa itsensäkin hymyilemää.
    Hymyileviä viba-päiviä teillekkin ;)

    Äänestä

Suomesta vai hänen kotimaastaan? Ovatko miehet hänen kotimaassaan raittiita? Kiinnostaisi löytää
raitis ja kunnollinen. Onko netissä sikäläistä treffipalstaa?

Äänestä
  • ystäviä tunisiassa jos sikäläinen mies kiinnostaa, voin toimia amorina ;) eikä tarvitse papereitten perässä juoksijoita pelätä! tosi asiahan on että tunisialaisen naisen naimiseen vaaditaan todella paljon rahaa ja siksi niin monet miehet haluavat naisen muualta, siis koska omanmaalaiset ovat liiaksi maallisen mammonan perässä...

    Äänestä

  • tunisia82 kirjoitti:

    ystäviä tunisiassa jos sikäläinen mies kiinnostaa, voin toimia amorina ;) eikä tarvitse papereitten perässä juoksijoita pelätä! tosi asiahan on että tunisialaisen naisen naimiseen vaaditaan todella paljon rahaa ja siksi niin monet miehet haluavat naisen muualta, siis koska omanmaalaiset ovat liiaksi maallisen mammonan perässä...

    "tunisialaisen naisen naimiseen vaaditaan todella paljon rahaa ja siksi niin monet miehet haluavat naisen muualta, siis koska omanmaalaiset ovat liiaksi maallisen mammonan perässä... "

    aamun piristys, kiitos :DDDDDDDDDDDDDDD ihan tiedoksi miehen tulisi lähes JOKAISESSA maassa pystyä edes häät järjestämään tai ei se mikään mies ole mutta hienosti oman mielesi mukaiseksi tuonkin faktan sait ....
    totta on että lili50n kaltainen suomimummo antaa ilmaiseksi ja sen lisäksi vielä maksaa joten toyboylla on rahaa lähettää kotiin säästöön jotta on sitten MYÖHEMMIN varaa naida se oikea tunisialainen vaimo ...

    Äänestä

  • hahahahaha kirjoitti:

    Lili tuskin parin vuoden päässtä kirjottaa onnestaan ,saa katkerana nyyhöttää yksin.

    Äänestä

  • hahahahaha kirjoitti:

    "tunisialaisen naisen naimiseen vaaditaan todella paljon rahaa ja siksi niin monet miehet haluavat naisen muualta, siis koska omanmaalaiset ovat liiaksi maallisen mammonan perässä... "

    aamun piristys, kiitos :DDDDDDDDDDDDDDD ihan tiedoksi miehen tulisi lähes JOKAISESSA maassa pystyä edes häät järjestämään tai ei se mikään mies ole mutta hienosti oman mielesi mukaiseksi tuonkin faktan sait ....
    totta on että lili50n kaltainen suomimummo antaa ilmaiseksi ja sen lisäksi vielä maksaa joten toyboylla on rahaa lähettää kotiin säästöön jotta on sitten MYÖHEMMIN varaa naida se oikea tunisialainen vaimo ...

    olekkaan pelkästään häitten järjestämisestä, jos yhtään tuntisit kulttuuria tietäisit mitä avioliitto kyseisessä maassa edellyttää... mm. miehen on oltava valmis elättämään koko perhe ja varsinkin jos nainen sattuu olemaan varakkaammasta perheestä kuin mies, miehen on pidettävä naisen entinen elintaso yllä... puhumattakaan myötäjäisistä ym... tunisian kaltaisessa maassa se ei olekkaan niin helppoa, siellä kulut on suuremmat kun tulot... suomessa sentään kumpikin puoliso osallistuu perheen elättämiseen mutta tunisiassa, islamin mukaan naisen työstä ansitsemat rahat ovat yksin hänen käytettävissä, ei tarvitse uhrata latikaan perheen hyväksi.

    miehethän joutuvat työskentelemään monia vuosi hiki hatussa ennen kuin on rahallisesti valmis avioitumaan, eli siis jos satut tapaamaan elämäsi rakkauden koulussa, on turha edes haaveilla hänen naimisesta, siihen mennessä kun mies olisi kerännyt tarvittavan omaisuuden, on koulurakastettu ollut jo monta vuotta naimisissa vanhemman miehen kanssa....

    eli vieläkö ihmettelet miksi niin moni haluaa "paeta" tätä systeemiä ja löytää vaimon joka on rakkauden, ei varallisuuden takia kanssasi?

    Äänestä

  • hoko27 kirjoitti:

    etkö oikeasti tiedä, että sama käytäntö on kyllä lähes KAIKKISSA MUISSAKIN MAISSA!!! monet joustavat käytännön syistä näistä sukujen kesken, mutta etkö ole todellakaan kuullut että usein tyttäret joudutaan myymään kunnei ole varaa järjestää häitä tai toisinpäin? maailma on julma paikka ja hyvin harvassa kolkassa on Suomen kaltainen tasa-arvo mahdollista, jossa helpoimmillaan marssitaan maistraattiin ja kirjoitetaan yksi paperi.

    "eli vieläkö ihmettelet miksi niin moni haluaa "paeta" tätä systeemiä ja löytää vaimon joka on rakkauden, ei varallisuuden takia kanssasi? "

    en ihmettele yhtään, kuinka moni yksistään pakenee Turkista tämän takia kunnei ole varaa mennä naimisiin?
    mutta että rakkaudesta tulevat Suomeen? ehkä kuitenkin siksi, että saisivat kerättyä sen omaisuuden, että myöhemmin olisi mistä valita ketä rakastaa? (käytännössähän tämä on syy vanha mies nuori nainen pareihin monessa maassa)

    Äänestä

  • hoko27 kirjoitti:

    olekkaan pelkästään häitten järjestämisestä, jos yhtään tuntisit kulttuuria tietäisit mitä avioliitto kyseisessä maassa edellyttää... mm. miehen on oltava valmis elättämään koko perhe ja varsinkin jos nainen sattuu olemaan varakkaammasta perheestä kuin mies, miehen on pidettävä naisen entinen elintaso yllä... puhumattakaan myötäjäisistä ym... tunisian kaltaisessa maassa se ei olekkaan niin helppoa, siellä kulut on suuremmat kun tulot... suomessa sentään kumpikin puoliso osallistuu perheen elättämiseen mutta tunisiassa, islamin mukaan naisen työstä ansitsemat rahat ovat yksin hänen käytettävissä, ei tarvitse uhrata latikaan perheen hyväksi.

    miehethän joutuvat työskentelemään monia vuosi hiki hatussa ennen kuin on rahallisesti valmis avioitumaan, eli siis jos satut tapaamaan elämäsi rakkauden koulussa, on turha edes haaveilla hänen naimisesta, siihen mennessä kun mies olisi kerännyt tarvittavan omaisuuden, on koulurakastettu ollut jo monta vuotta naimisissa vanhemman miehen kanssa....

    eli vieläkö ihmettelet miksi niin moni haluaa "paeta" tätä systeemiä ja löytää vaimon joka on rakkauden, ei varallisuuden takia kanssasi?

    Anteeksi vaan mutta toi sun selitys haiskahtaa kyllä siltä et riippumatta siitä onks tunisialainen mies rakastunu oman maalaiseen naiseen vai ei, niin hän valitsee silti mieluummin suomalaisen naisen kuin menee töihin ansaitakseen rahaa et vois naida oman rakkautensa kohteen.
    Eli pitää tehdä työtä jos haluu rakkautensa kohteen / jos valitsee suomalaisen niin ei tartte töitä tehdä.

    Äänestä

  • hfghfg kirjoitti:

    suostuisi elämääni uhraamaan vain ja ainoastaan työnteolle että voisin pitää puolison joka on vain ja ainoastaan siitä syystä, kun niin täytyy tehdä! jos suomessa sellanen systeemi olisi niin kyllä miäkin lähtisin parempaa elämää muualta etsimään!
    ja mikäs siinä on vialla jos esim. nämä turkkilaiset tulevat suomeen ansaitaakseen rahaa, parempaa elämää kotimaassaan varten?
    verothan ne suomeen maksavat...

    kannattaisi silti tutustua avioerotilastoihin. on toki mahdollista löytää se tosi rakkaus Turkista, Tunisiasta, Marokosta, Nigeriasta jne. mutta melkoisen epätodennäköistä se on.

    Äänestä

  • hfghfg kirjoitti:

    Anteeksi vaan mutta toi sun selitys haiskahtaa kyllä siltä et riippumatta siitä onks tunisialainen mies rakastunu oman maalaiseen naiseen vai ei, niin hän valitsee silti mieluummin suomalaisen naisen kuin menee töihin ansaitakseen rahaa et vois naida oman rakkautensa kohteen.
    Eli pitää tehdä työtä jos haluu rakkautensa kohteen / jos valitsee suomalaisen niin ei tartte töitä tehdä.

    työn teosta välttymiseltä vaan siitä että tällä rakkauden kohteella(naisella) ei ole aikaa odottaa tätä oman ikäistä miestä, että hän ansaitsisi tarvittavan omaisuuden, vaan olosuhteiden pakosta tämä nainen joutuu naimaan vanhemman miehen joka on jo omaisuuden kerännyt...

    Äänestä

  • 8+9 kirjoitti:

    kannattaisi silti tutustua avioerotilastoihin. on toki mahdollista löytää se tosi rakkaus Turkista, Tunisiasta, Marokosta, Nigeriasta jne. mutta melkoisen epätodennäköistä se on.

    suomalaisten pariskuntien liitot eivät päättyisi eroon ihan yhtä suurella todennäköisyydellä???

    Äänestä

  • loöp kirjoitti:

    "suomalaisten pariskuntien liitot eivät päättyisi eroon ihan yhtä suurella todennäköisyydellä??? "

    ei todellakaan. vanhana palstalaisena tietäisit, että tämä on yksi iso salaisuus.
    todetaan ylimalkaisesti, että suurin "turkkilaisten ja marokkolaisten kesken". vuonna 2008 löytyi jotain tietoa

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/5598735

    nyt ei enää edes sitä. korrelaatio oleskeluluvan saamisen helppouden ja maan kanssa on kuitenkin selvä, joten viranomaiset kyllä jotain tietävät, mutta jostain syystä tieto ei ole julkista.

    Äänestä

  • Suosittelen että tutustut Suomen Kotouttamistuen euro määrään kuukaudelta ja kerrot sen sillä kuukausimäärällä jonka hän on ehtinyt saada oleskeluluvan myöntämisen ja karenssin jälkeen.
    Tuon kun teet niin huomaat että ei olla lähelläkään sitä ensimmäistäkään kymppitonnia.
    Kotouttamistukeakaan ei kupata vaan se on opinto tuen kaltainen ylläpito kokopäiväisestä opiskelusta.
    Jos sinäkin päättäisit tulla hiukan fiksummaksi ja ryhtyisit opiskelemaan, saisit sinäkin sitä opintorahaa henkesipitimiksi opintojesi ajalta.

    Minun mieheni ei ole mikään "ns" ja hänellä on ihanteellinen isä tytär suhde tyttäreeni. Hän on huolehtivainen ja antaa turvatun kasvuympäristön tytölle kasvaa ja kehittyä.

    Äänestä

  • old_profile_9240 kirjoitti:

    Suosittelen että tutustut Suomen Kotouttamistuen euro määrään kuukaudelta ja kerrot sen sillä kuukausimäärällä jonka hän on ehtinyt saada oleskeluluvan myöntämisen ja karenssin jälkeen.
    Tuon kun teet niin huomaat että ei olla lähelläkään sitä ensimmäistäkään kymppitonnia.
    Kotouttamistukeakaan ei kupata vaan se on opinto tuen kaltainen ylläpito kokopäiväisestä opiskelusta.
    Jos sinäkin päättäisit tulla hiukan fiksummaksi ja ryhtyisit opiskelemaan, saisit sinäkin sitä opintorahaa henkesipitimiksi opintojesi ajalta.

    Minun mieheni ei ole mikään "ns" ja hänellä on ihanteellinen isä tytär suhde tyttäreeni. Hän on huolehtivainen ja antaa turvatun kasvuympäristön tytölle kasvaa ja kehittyä.

    Aluksikin ei minun tarvitse edes saada mitaan kotiuttamistukia, silla olen ihan ansiotyossa. Lisaksi liksakaan ei ole aivan huonoimpia.

    Toiseksi miehesi todellakin on torkea musukuukerirasisti joka vihaa suomalaisia. Itsehan se otus tanne kirjoitteli, kunnes poistit kaikki todisteet ns. miehesi torkeydesta.

    Todistele sina vaan itsellesi etta olet onnellinen ja etta kaikki on hyvin. Jos tietaisin ihan oikeasti kuka olet ja missa asut, niin pyytaisin lastensuojeluviranomaisia piipahtamaan.... varsinkin kun aippa ei ole kotona.

    Äänestä

  • hoko27 kirjoitti:

    työn teosta välttymiseltä vaan siitä että tällä rakkauden kohteella(naisella) ei ole aikaa odottaa tätä oman ikäistä miestä, että hän ansaitsisi tarvittavan omaisuuden, vaan olosuhteiden pakosta tämä nainen joutuu naimaan vanhemman miehen joka on jo omaisuuden kerännyt...

    Tai sitten toi mies joutuu naimaan vanhemman suomalaisen naisen ja saa sitä kautta taloutensa kuntoon.

    Äänestä

  • loöp kirjoitti:

    suomalaisten pariskuntien liitot eivät päättyisi eroon ihan yhtä suurella todennäköisyydellä???

    Kai kuiteskin heitit ton pelkkänä huulena?

    Totuushan on se et etenkin Afrikan ja Läi-idän maalaisen kanssa solmitut avioliitot päätyy eroon 10 - 20 kertasella todennäköisyydellä suomalaisiin liittoihin nähden.
    Muistaakseni noista Turkki ja Marokko ainaskin on listan kärkipaikoilla.

    Väestörekisterikeskus julkaiskin aikoinaan tota listaa vuosittain mut jostain syystä kaikki tilastot tosta on hävinneet.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    Aluksikin ei minun tarvitse edes saada mitaan kotiuttamistukia, silla olen ihan ansiotyossa. Lisaksi liksakaan ei ole aivan huonoimpia.

    Toiseksi miehesi todellakin on torkea musukuukerirasisti joka vihaa suomalaisia. Itsehan se otus tanne kirjoitteli, kunnes poistit kaikki todisteet ns. miehesi torkeydesta.

    Todistele sina vaan itsellesi etta olet onnellinen ja etta kaikki on hyvin. Jos tietaisin ihan oikeasti kuka olet ja missa asut, niin pyytaisin lastensuojeluviranomaisia piipahtamaan.... varsinkin kun aippa ei ole kotona.

    miksi sinulle on niin kovin tärkeää todistella jonkun palstan lilin elämän olevan surkeaa? Onko oma elämäsi jotenkin sellaisessa jamassa ettet pysty käsittelemään toisen ihmisen onnellisuutta? "kun minä olen surkea, muutkin ovat" ???
    Vai haikailetko itse kyseisen lilin perään? Siinä tapauksessa toisen mollaaminen ei ehkä ole se oikea lähestymistapa... ;-)

    Äänestä

  • pihpahjapuh kirjoitti:

    tulee aina julki.

    Lillukka rasistimusukuukereineen on taalla jauhanut naurettavaa skeidaansa jo iat ja ajat. On ihan sama minulle mita lillukka ajattelee, lahinna he ovat saalittava esimerkki surkeasta vanhasta suominaisesta ja sen toyboysta.

    En todellakaan ole millaan muotoa kiinnostunut moisesta loppuunajetusta akasta.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    Aluksikin ei minun tarvitse edes saada mitaan kotiuttamistukia, silla olen ihan ansiotyossa. Lisaksi liksakaan ei ole aivan huonoimpia.

    Toiseksi miehesi todellakin on torkea musukuukerirasisti joka vihaa suomalaisia. Itsehan se otus tanne kirjoitteli, kunnes poistit kaikki todisteet ns. miehesi torkeydesta.

    Todistele sina vaan itsellesi etta olet onnellinen ja etta kaikki on hyvin. Jos tietaisin ihan oikeasti kuka olet ja missa asut, niin pyytaisin lastensuojeluviranomaisia piipahtamaan.... varsinkin kun aippa ei ole kotona.

    Niinpä niin, kun et halua itseäsi sivistää lisä opinnoilla niin siittä vaan ole iloinen ja rällää rahoillasi miten lystää.

    Annappas mieheni olla sellainen kuin on, minä olen häneen tyytyväinen, eikä minulla ole mitään tarvetta saada sinua olemaan samaa mieltä kanssani. (hei en ole poistanut mitään kyseisestä jutustelusta ja siellä ne kaikki tarinat oli ainakin viimeksi kun tuota väitit.... etsi vaan niin saat taas pahoittaa haavoittuvaa egoasi ja olla vieläkin surkeampi)

    Ei minun tarvitse itselleni eikä muille todistella mitään. Tämän palstan tarkoitus on kertoa monikulttuurisista suhteista, arjesta jota niissä vietetään. Minun arkeni nyt vaan sattuu olemaan omastamielestäni erittäin onnellista. Kun siitä onnesta kertoo muille, saa aikaan hyvää mieltä ihmisissä, jotka osaavat iloita muitten ilosta. Harmi vaan että Sinussa se saa tuollaisia tuntemuksia esiin. Aivankuin Sinun sisälläsi syttyisi velvollisuus saada kaikki uskomaan että elämä on pelkkää kurjaa kurjuutta ja kellään ei saa mennä ainakaan paremmin kuin Sinulla.

    Sinä kyllä muistutat ihan liiankin kanssa niitä minun edellisiä suhteitani... siinäpä syy...

    Ei haittaa vaikka kutsuisit lastensuojelun mihinaikaan tahansa meille. Sinun omat insestiset haaveesi vaan tulevat esiin tämänpäiväisistä kysymyksistäsi.

    haluat juttusille kanssani, olenpas sitä kumman kiinnostava juttukaveri kun tänäänkin olet uusinut aamullisen kysymyksesi aina kun joku sen poistaa.

    Sinä äkänen pikkupoika tarvitsisit äitin tissiä.

    mina.

    Paha tassa on enaa menna enempaa sivistamaan.... Ihan tarpeeksi jo tiedan, joten kiitos vaan.

    Olen saletti etten muistuta patkaakaan ketaan jonka kanssa sinulla on aiemmin ollut suhde, silla vain mies jonka alykkyysosamaara on pienempi kuin kengannumero voi sekaantua kaltaiseesi..... sanotaan vaikka lorttoon.

    tää oli jo hyvä, kiitokset nauruista :DDDDDDDDDDDDDDDD
    sinusta siis tekstisi ja sen sisällön (erityisesti kohta "Paha tassa on enaa menna enempaa sivistamaan.... Ihan tarpeeksi jo tiedan, joten kiitos vaan.") välillä ei niin minkäänlaista ristiriitaa? ja lopuksi vielä nimittelyä? :DDDDDDDDDDD
    voi lili kuule, ehkä kannattaa tälle watsonille vaan hymyillä :DDDDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    mina.

    Paha tassa on enaa menna enempaa sivistamaan.... Ihan tarpeeksi jo tiedan, joten kiitos vaan.

    Olen saletti etten muistuta patkaakaan ketaan jonka kanssa sinulla on aiemmin ollut suhde, silla vain mies jonka alykkyysosamaara on pienempi kuin kengannumero voi sekaantua kaltaiseesi..... sanotaan vaikka lorttoon.

    sitä enemmän tiedät kuinka vähän tiedät. Joka uskoo tietävämsä kaiken ei tiedä paljoakaan, mutta joka ottaa asioista selvää tietää kuinka vähän tietää. Mutta sallin sinulle itseriittoisuutesi.

    Toisaalta en puhunut edellisten miesteni älykkyysosamäärästä vaan luonteen laadusta joka on samanlainen kuin sinulla.( Jotenkin sellainen narsistinen, minä tiedän paremmin kuin kukaan muu, mitähän tekisi taas että saisin jonkun toisen elämän kurjaksi-mentaliteetti)

    kysymys varmaankin oli noista mainostamistasi asioista. Minua ei jaksa kiinnostaa kovinkaan paljoa kuinka te kusetatte valtiolta rahaa.

    Mita muuhun opiskeluun tulee niin siina mielessa olen samaa mielta etta koko elaman ajan joutuu jotain opiskelemaan. Viimeaikoina on tullut tyon myota jos jonkinlaista uutta. Se nyt vaan on etta joillekin opiskeleminen on sen verran helppoa ettei oikeasti tarvitse panostaa liikoja. En epaile hetkeakaan etta teille, siis sinulle ja rasistimusukuukerillesi, opiskeleminen on vaikea ja raskas asia. Olen aivan vakuuttunut etta rasistimusukuukerisi osaa jo karjaista seka poliisille etta kelan virkailijalle "RASISTI".

    Roskasakkiahan te olette ja vielapa tosi yksinkertaista sellaista.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    Aluksikin ei minun tarvitse edes saada mitaan kotiuttamistukia, silla olen ihan ansiotyossa. Lisaksi liksakaan ei ole aivan huonoimpia.

    Toiseksi miehesi todellakin on torkea musukuukerirasisti joka vihaa suomalaisia. Itsehan se otus tanne kirjoitteli, kunnes poistit kaikki todisteet ns. miehesi torkeydesta.

    Todistele sina vaan itsellesi etta olet onnellinen ja etta kaikki on hyvin. Jos tietaisin ihan oikeasti kuka olet ja missa asut, niin pyytaisin lastensuojeluviranomaisia piipahtamaan.... varsinkin kun aippa ei ole kotona.

    sä et todellakaan oikea persoona haukkumaan muita rasisteiksi. Brra niik Watson miboune!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    tulee aina julki.

    Lillukka rasistimusukuukereineen on taalla jauhanut naurettavaa skeidaansa jo iat ja ajat. On ihan sama minulle mita lillukka ajattelee, lahinna he ovat saalittava esimerkki surkeasta vanhasta suominaisesta ja sen toyboysta.

    En todellakaan ole millaan muotoa kiinnostunut moisesta loppuunajetusta akasta.

    sit, jos näin ajattelet, ees vaivaudut kommentoimaan, honey ? ;D

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    mina.

    Paha tassa on enaa menna enempaa sivistamaan.... Ihan tarpeeksi jo tiedan, joten kiitos vaan.

    Olen saletti etten muistuta patkaakaan ketaan jonka kanssa sinulla on aiemmin ollut suhde, silla vain mies jonka alykkyysosamaara on pienempi kuin kengannumero voi sekaantua kaltaiseesi..... sanotaan vaikka lorttoon.

    kommenteissas toi sun Äo on luettavissa, ihan tihkuu sitä itseään :D :D :D Alahan nyt jo käyttää niit ääkkösii, tohon su unelmaas ittestäs jossain vitun brasseis, ei enää kukaan selväjärkinen usko. C'moon watsonwhatever: Kiss my Sweet Arabic Ass ;D

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    kysymys varmaankin oli noista mainostamistasi asioista. Minua ei jaksa kiinnostaa kovinkaan paljoa kuinka te kusetatte valtiolta rahaa.

    Mita muuhun opiskeluun tulee niin siina mielessa olen samaa mielta etta koko elaman ajan joutuu jotain opiskelemaan. Viimeaikoina on tullut tyon myota jos jonkinlaista uutta. Se nyt vaan on etta joillekin opiskeleminen on sen verran helppoa ettei oikeasti tarvitse panostaa liikoja. En epaile hetkeakaan etta teille, siis sinulle ja rasistimusukuukerillesi, opiskeleminen on vaikea ja raskas asia. Olen aivan vakuuttunut etta rasistimusukuukerisi osaa jo karjaista seka poliisille etta kelan virkailijalle "RASISTI".

    Roskasakkiahan te olette ja vielapa tosi yksinkertaista sellaista.

    Suomeen on luotu sellaisia järjestelmiä joilla opiskelevat ihmiset pysyvät hengissä ja lämpiminä täällä pohjolan perukoilla. Ja tyhmä se joka ei sitä oikeutta käytä.

    Kiva kuulla että sinun ei tarvitse kovinkaan paljon panostaa oppiaksesi uusia asioita. Toivoisin vaan että ottaisit senverran selvää ,siitä mistä puhut, ettei tuotoksesi olisi vanhan kuluneen kasetin soittamista.

    Ei kuule uuden oppiminen meille kummallekkaan ole vaikeaa ja raskasta, vaan ihan mielenkiintoista ja elämälle lisää sisältöa antavaa.

    Arvauksesi meni pieleen. Ei meitä ole rasistisesti kohdeltu kumpaisessakaan virastossa. Poliisi on ollut ihan ystävällinen, eihän se ole mitään rasismia, jos poliisissa ei ole tarpeeksi työntekijöitä ja asioiden käsittelyyn menee aikaa. Miksi niitä pitäisi nimitellä??? Tai miksi niille pitäisi karjua???
    Missä asiassa KELAkin voisi olla rasistinen?? Empä nyt oikein ymmärrä. KELAssahan tehdään virheitä sekä kantaväestön asioissa että maahanmuuttajien asioissa.

    Mami taas hiukan paijjasi Sinua, eikö vaan?

    on se etta kusetatte (tai siis rasistimusukuukerisi kusettaa) valtiota koko ajan. Liittonne kun on ihan pelkka lumeliitto, jonka kupla puhkeaa valittomasti kun rasistimusukuukeri on saanut sen pysyvan oleskeluluvan. Olet vaan yksinkertaisesti aivan liian tyhma ymmartaaksesi taman faktan.

    Olet oikeassa tuon paijauksen suhteen, paitsi ettei ollut mikaan mami vaan ihan tyttoystava joka minua paijaili.

    Kerrohan viela milta se oikein tuntuu kun joutuu elamaan elamaansa jatkuvan tosiasioiden kieltamisen kanssa?

    päivän huumoripläjäystä :DDDDDDD
    edelleen; miksi sinulle on niin tärkeää todistella jollekin palstan lilille että hänellä on kaikki niin kauhean kurjaa jasinulla niin kauhean kivaa? Onko sinun hyvä olosi riippuvainen lilin huonosta olosta? Oletteko jotenkin napanuora-sidonnaisia onnellisuusasteikolla?
    Eli kuitenkin tunnet lilin niin hyvin että tunnet hänen liittonsa ja puolisonsa paremmin kuin hän itse?
    Eli onko sinulla siis isketty silmä liliin vai hänen puolisoonsa?
    Jos näin on, kannattaa lähestyä ehkä hieman hellemmin häntä ;D
    Ja tuosta sivistystasosta; eiköhän tuo sinun nimittelyntarpeesi kerro sinun koulutuksestasi ihan kaiken oleellisen :DDDDDD

    Lilille; mukavaa että elämä hymyilee :D Nauti onnenhetkistä, niitä kun ei ihmiselossa voi koskaan olla liikaa :DDDD

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    on se etta kusetatte (tai siis rasistimusukuukerisi kusettaa) valtiota koko ajan. Liittonne kun on ihan pelkka lumeliitto, jonka kupla puhkeaa valittomasti kun rasistimusukuukeri on saanut sen pysyvan oleskeluluvan. Olet vaan yksinkertaisesti aivan liian tyhma ymmartaaksesi taman faktan.

    Olet oikeassa tuon paijauksen suhteen, paitsi ettei ollut mikaan mami vaan ihan tyttoystava joka minua paijaili.

    Kerrohan viela milta se oikein tuntuu kun joutuu elamaan elamaansa jatkuvan tosiasioiden kieltamisen kanssa?

    miten ihmeessä sinua, omien sanojesi mukaan fiksua kaveria, voi kiinnostaa roikkua tällä palstalla manaamassa muiden elämää? sinua nämä monikulttuuriset asiat eivät ilmeisesti kosketa pätkän vertaa, eli mitä ihmettä kiusaat itseäsi ja ennen kaikkea kaikkia muita palstalaisia olemassaolollasi? anna meidän elää onnellisina ulkomaalaisten miestemme/naistemme kanssa äläkä vaivaa omaa pientä päätäsi näillä asioilla. tämän palstan tarkoitus (joka sinulta on ilmeisesti menny ohi) on jakaa kokemuksia monikulttuurisista suihteista. tee meille kaikille ja myös itsellesi palvelus ja lakkaa lukemasta näitä keskuteluja.

    ja lilli, paljon onnea suhteellenne! olen vasta untuvikko tällä palstalla, seurustelua tunisialaisen kanssa 7 kuukautta, mutta onnellinen olen hänen kanssaan. :) kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi!

    Äänestä

  • lili50v, jokos sinulla 60-kymppiset lähestyvät, kun olet jo kuusi vuotta kirjoitellut 50v tunnuksella.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    on se etta kusetatte (tai siis rasistimusukuukerisi kusettaa) valtiota koko ajan. Liittonne kun on ihan pelkka lumeliitto, jonka kupla puhkeaa valittomasti kun rasistimusukuukeri on saanut sen pysyvan oleskeluluvan. Olet vaan yksinkertaisesti aivan liian tyhma ymmartaaksesi taman faktan.

    Olet oikeassa tuon paijauksen suhteen, paitsi ettei ollut mikaan mami vaan ihan tyttoystava joka minua paijaili.

    Kerrohan viela milta se oikein tuntuu kun joutuu elamaan elamaansa jatkuvan tosiasioiden kieltamisen kanssa?

    se kristallinen siis? Katsotko siihen useinin, ja uskotko sen näyttövän sinulle sen ainoan oikean totuuden tässä elämässä? Vai käytätkö korteista ennustamista? Oletko ennustaja sukua, vai saitko medion lahjan syntymälahjana vai joskus myöhemmin ihmeenä ? Kerro mulle lottorivi, tai kuka on seuraava pressa, tai sitten vaikka että sataako huomenna lunta täällä meilläpäin?

    Ja tuo Sinun kulunut vanha kasettisi---pyysin että sitä ei käsitellä tässä ketjussa, kirjoita siitä taas uusi aloitus ole hyvä.

    Tosiasioiden kieltäminen---mielenkiintoista.
    Minun mielestäni se olet Sinä joka raukka joudut kieltämään kokoajan tosiasioita, kerro Sinä miltä se tuntuu.
    Ajattele nyt, kun et ymmärrä mitä selvällä suomenkielellä kirjoitetaan, se olet Sinä joka kiellät sen mitä kaikkea minä olen kirjoittanut minun onnellisesta perheelämästäni.
    Sinä olet se joka kiellät tosiasiat, että et ole meedio, joka osaa ennustaa tulevat tapahtumat.
    Sinä olet se joka kiellät totuuden, että et tunne minua tai minun miestäni.
    ...

    Äänestä

  • wieistes kirjoitti:

    lili50v, jokos sinulla 60-kymppiset lähestyvät, kun olet jo kuusi vuotta kirjoitellut 50v tunnuksella.

    jos nyt olen KUULEMMA vuosikausia täällä kirjottanut(watsonin mukaan) , niin niitä vuosikausia menee vielä muutama.

    Mikäs kymmenen se Sinulla on seuraavana ?

    Äänestä

  • old_profile_9240 kirjoitti:

    jos nyt olen KUULEMMA vuosikausia täällä kirjottanut(watsonin mukaan) , niin niitä vuosikausia menee vielä muutama.

    Mikäs kymmenen se Sinulla on seuraavana ?

    tulee ensi kuussa 40 v täyteen, että näin

    Äänestä

  • olen minäkin monasti huomannut, että mitä huonommin menee, sitä enemmän hehkutetaan kuinka onnellisia ollaan, ikäänkuin se hehkuttelu voisi sen onnen tuoda takaisin.
    Muutamat esimerkit on tuttavapiirissäni, ulospäin näyteltiin vastarakastuneita ja suudeltiin muiden nähden.
    Toinen pari ilmoitti erostaan vajaan viikon päästä ja toisella siihen meni vajaa kuukausi.
    Molemmat parit olivat mokupareja.

    Äänestä

  • Ethän tuota edes tiennyt missä minä asun, kun et tiedä minne sosialitoimistoon soittaisit. Miten siinä sinun tietokiikarissasi ei ole sen laajempaa opjektiivia. Kysäses niiltä maailman viisaimmilta hiukka neuvoa miten sellaisen saisit.

    Millos olet muuten itte käyny HIV testeissä? Sen alan positiivisuus löytyy ennen kyllä Sinusta ja sekin on sitten ainoa positiivisuus Sinussa.

    Onko niitä suomi-musu pareja niin hirveesti siellä maailmallakin sinulle onnestaan kertomassa?

    Äänestä

  • old_profile_9240 kirjoitti:

    Ethän tuota edes tiennyt missä minä asun, kun et tiedä minne sosialitoimistoon soittaisit. Miten siinä sinun tietokiikarissasi ei ole sen laajempaa opjektiivia. Kysäses niiltä maailman viisaimmilta hiukka neuvoa miten sellaisen saisit.

    Millos olet muuten itte käyny HIV testeissä? Sen alan positiivisuus löytyy ennen kyllä Sinusta ja sekin on sitten ainoa positiivisuus Sinussa.

    Onko niitä suomi-musu pareja niin hirveesti siellä maailmallakin sinulle onnestaan kertomassa?

    Katsos kun sita on tullut asuttua useammassa kuin yhdessa musumaassa. Niissa sita tapaa jos jonkinlaista sukankuluttajaa seka oppii yhta jos toista.

    Tosin opin sen verran hyvin etten ihan heti takaisin mene. Saattaa olla etten enaa koskaan. Apinoita nakee nimittain elaintarhassakin.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    tulee aina julki.

    Lillukka rasistimusukuukereineen on taalla jauhanut naurettavaa skeidaansa jo iat ja ajat. On ihan sama minulle mita lillukka ajattelee, lahinna he ovat saalittava esimerkki surkeasta vanhasta suominaisesta ja sen toyboysta.

    En todellakaan ole millaan muotoa kiinnostunut moisesta loppuunajetusta akasta.

    Olethan sinä kiinnostunut. Jatkuvasti pitää kommenetoida lilin elämää.
    Kukaan muu kuin elämässään pettynyt loppuunajettu ruuna, ei jaksa jatkuvasti palstalla paskaa jauhaa.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    Katsos kun sita on tullut asuttua useammassa kuin yhdessa musumaassa. Niissa sita tapaa jos jonkinlaista sukankuluttajaa seka oppii yhta jos toista.

    Tosin opin sen verran hyvin etten ihan heti takaisin mene. Saattaa olla etten enaa koskaan. Apinoita nakee nimittain elaintarhassakin.

    ihan mieeeeletön menetys varmasti kyseiselle maalle... :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • old_profile_9240 kirjoitti:

    haluat juttusille kanssani, olenpas sitä kumman kiinnostava juttukaveri kun tänäänkin olet uusinut aamullisen kysymyksesi aina kun joku sen poistaa.

    Sinä äkänen pikkupoika tarvitsisit äitin tissiä.

    menneellä viikolla tänne kirjoittelemaan, kun sika-amalialla alkoi olla tukalat paikat täällä rasistisineen kirjoituksineen.

    Äänestä

  • ihmeitä riittää kirjoitti:

    olen minäkin monasti huomannut, että mitä huonommin menee, sitä enemmän hehkutetaan kuinka onnellisia ollaan, ikäänkuin se hehkuttelu voisi sen onnen tuoda takaisin.
    Muutamat esimerkit on tuttavapiirissäni, ulospäin näyteltiin vastarakastuneita ja suudeltiin muiden nähden.
    Toinen pari ilmoitti erostaan vajaan viikon päästä ja toisella siihen meni vajaa kuukausi.
    Molemmat parit olivat mokupareja.

    Toi on ihan totta.
    Jos suhde on kunnossa niin silloin ei ole tarvetta yrittää sitä muille todistella.

    Äänestä

  • pahpuhjapih kirjoitti:

    ihan mieeeeletön menetys varmasti kyseiselle maalle... :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    vaivaa kun noin pihiset ja puhiset? Vai valtava ylipaino?

    Opettelepa nyt vihdoin lukemaan ja viela parempi olisi jos ymmartaisit lukemaasi. Mainitsin etta niita maita on useampia.

    Noh, ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    vaivaa kun noin pihiset ja puhiset? Vai valtava ylipaino?

    Opettelepa nyt vihdoin lukemaan ja viela parempi olisi jos ymmartaisit lukemaasi. Mainitsin etta niita maita on useampia.

    Noh, ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu.

    no mutta kappas vain muru, taas samaan aikaan täällä :DDDD
    pihisen ja puhisen mitä haluan, ei ole ylipainoa :DDDD
    Mutta sydämellinen kiitos huolenpidosta terveyttäni koskien :DDDDD
    No, korjataanpa; ihan mieletön menetys varmasti "kaikille" näille maille :DDDD
    Itkevät kaikki varmasti silmät punaisina perääsi :DDD

    Ihmeellinen on tää virtuaalimaailma :DDDD
    Koitatkos sinäkin kultsi opetella ymmärtämään lukemaasi, jookos, niin ei kaikkien tarvitsisi täällä ihan kaikkea rautalangasta, tai peräti ratakiskoista vääntää, jookos :DDDDDDDDDDD

    Vie ihmeessä toi näppikses korjattavaks tai osta uus kun näyttä etenkin ton D kirjaimen kohdalla pahasti reistailevan

    Äänestä

  • 17+19 kirjoitti:

    Vie ihmeessä toi näppikses korjattavaks tai osta uus kun näyttä etenkin ton D kirjaimen kohdalla pahasti reistailevan

    Joo, jää jumiin aina kun nauran täällä :DDDDD
    Onhan täällä kyllä muutama muukin kellä "näppiksessä" vikaa...

    Äänestä

  • hahahahaha kirjoitti:

    "tunisialaisen naisen naimiseen vaaditaan todella paljon rahaa ja siksi niin monet miehet haluavat naisen muualta, siis koska omanmaalaiset ovat liiaksi maallisen mammonan perässä... "

    aamun piristys, kiitos :DDDDDDDDDDDDDDD ihan tiedoksi miehen tulisi lähes JOKAISESSA maassa pystyä edes häät järjestämään tai ei se mikään mies ole mutta hienosti oman mielesi mukaiseksi tuonkin faktan sait ....
    totta on että lili50n kaltainen suomimummo antaa ilmaiseksi ja sen lisäksi vielä maksaa joten toyboylla on rahaa lähettää kotiin säästöön jotta on sitten MYÖHEMMIN varaa naida se oikea tunisialainen vaimo ...

    ... palstalla.

    Äänestä

Paljon onnea Teille. Ihanaa lukaista, että on tasapainoisia ja onnellista elämää eläviä pareja, joita todellakin on mutta moniko tänne uskaltaa onnestaan kertoa kun heti ollaan solvaamssa.

Äänestä
  • Olen naimisissa tunisialaisen miehen kanssa ja hän tulossa Suomeen. Onko miehelläsi ollut onnea työpaikan saamisessa vai onko kaikki sujunut hyvin. Meitä askarruttaa kovasti juuri tuo työpaikan saanti. Kaikkihan tietysti ottaa oman aikansa ja ensin toki kielenopiskelu edessä.
    Kaikkea hyvää perheellesi!

    Äänestä

  • marileena kirjoitti:

    Olen naimisissa tunisialaisen miehen kanssa ja hän tulossa Suomeen. Onko miehelläsi ollut onnea työpaikan saamisessa vai onko kaikki sujunut hyvin. Meitä askarruttaa kovasti juuri tuo työpaikan saanti. Kaikkihan tietysti ottaa oman aikansa ja ensin toki kielenopiskelu edessä.
    Kaikkea hyvää perheellesi!

    Kaiken maailman marleenat sun muut wautsi waut vastailee, totuus on että lillu vastailee itselleen saadakseen positiivisia vastauksia! Liikaa tulee viestejä mistä paistaa niin läpi keksityt tarinat, naurua....

    Riippuu siitä onko töitä yleensäkkään tarjolla siellä mistä niitä kysyy.

    Niin kannattaa ihan vakavasti opetella suomen kieli, eli kursseille vaan niin pian kuin mahdollista ja itse puhua suomea aina kun mahdollista. Kielen osaamalla on aina paremmat mahdollisuudet.

    Miehen alalla tarvitaan niitä ruoka- ja juomapasseja ja sellainenkin tarvitsee suorittaa ensin (tentti englanniksi ihan kohta) Sitten on tiedossa keikkahommaa kielenopiskelun oheen.

    Kaikkeen menee aikaa , joskus ihan hurjan kauan, varautukaa siihen.

    Äänestä

  • mie vaa kirjoitti:

    nauraminen aina rentouttaa ja tekee monta muutakin hyvää asia.

    Minulla on toinenkin palsta jossa kirjottelen moku asioista ja vastauksia riittää sielläkin.

    Ei minun täällä tarvitse itselleni vastailla, kunhan kokeilin kuinkakauvan tämä ketju kestää kun 2 edellistä piti jonkun poistaa (sai varmaan hyvät kiksit siitä).

    Äänestä

  • old_profile_9240 kirjoitti:

    Riippuu siitä onko töitä yleensäkkään tarjolla siellä mistä niitä kysyy.

    Niin kannattaa ihan vakavasti opetella suomen kieli, eli kursseille vaan niin pian kuin mahdollista ja itse puhua suomea aina kun mahdollista. Kielen osaamalla on aina paremmat mahdollisuudet.

    Miehen alalla tarvitaan niitä ruoka- ja juomapasseja ja sellainenkin tarvitsee suorittaa ensin (tentti englanniksi ihan kohta) Sitten on tiedossa keikkahommaa kielenopiskelun oheen.

    Kaikkeen menee aikaa , joskus ihan hurjan kauan, varautukaa siihen.

    menee, mutta mihinkas rasistimusukuukerillasi kiire olisi. KELAn korvaukset juoksee ja muutenkin menee paksusti.

    Epailen tosin aika vahvasti etta kamelikuskisi ei taida mitaan hygieniapassia saada. Moiset paskavarpaat kun harvemmin sellaisia saavat.

    lili, onko puolisosi ammatti siis kamelikuski? enpä usko... eikä siihen ammattiin taideta hygieniapasseja tarvita...
    Jos taas nimittelylläsi tarkoitat tummempi-ihoista, niin itse tiedän erittäin monen afrikkalaista alkuperää olevan ihmisen kouluttautuneen ammattiin Suomessa. Ja siitä on ollut erittäin monen myös aika helppo lähteä muualle töihin :DDDDDDDDDDDDD Suomalainen koulutus kuitenkin on aikas hyvä valttikortti monessa paikassa :DDDDDDDDDDD
    Miksi kummassa sitten tunisialainen, alkuperäiseltä ammatiltaan sitten vaikkapa se kamelikuski, ei onnistuisi täällä kouluttautumaan, kysehän on yksinomaan motivaatiosta tässä aikuiskouutuksen luvatussa ihmemaassa...
    Ihan selkeästi teksteistäsi on aistittavissa nimenomaan lilin persoonaan kohdistuvaa vihamielisyyttä. voisiko olla peräti niin että "rakkaudesta se hevonenkin potkii" ;D Edelleen olen sitä mieltä että siinä tapauksessa lähestymistapasi on väärä.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    menee, mutta mihinkas rasistimusukuukerillasi kiire olisi. KELAn korvaukset juoksee ja muutenkin menee paksusti.

    Epailen tosin aika vahvasti etta kamelikuskisi ei taida mitaan hygieniapassia saada. Moiset paskavarpaat kun harvemmin sellaisia saavat.

    ettei yksikään tuntemani suomimies huolehdi puhtaudestaan niin hyvin kuin mieheni.

    Eihän sitä paskasormille annetakkaan ettei Watsoni saa lautaselleen pöpöjä ja saa ripulia. Joutusit pyllys pesemään turhan usein.

    Mutta kuten kaupunkien ja kylätaajamien mainos valoja katselee niin kyllähän siellä suomalaisille ruoka tehdään pizerioissa ja tummien miesten tekemänä.

    unohdit etta en asukaan Suomessa, eiko totta.

    Olen toisaalta havaitsevinani etta ainakin kirjoitustaitosi on heikentynyt tassa vuosien varrella... mistakohan johtuu.

    Sellaista se on, musukuukerinpatjan elama... eiko totta?

    Äänestä

  • old_profile_9240 kirjoitti:

    Riippuu siitä onko töitä yleensäkkään tarjolla siellä mistä niitä kysyy.

    Niin kannattaa ihan vakavasti opetella suomen kieli, eli kursseille vaan niin pian kuin mahdollista ja itse puhua suomea aina kun mahdollista. Kielen osaamalla on aina paremmat mahdollisuudet.

    Miehen alalla tarvitaan niitä ruoka- ja juomapasseja ja sellainenkin tarvitsee suorittaa ensin (tentti englanniksi ihan kohta) Sitten on tiedossa keikkahommaa kielenopiskelun oheen.

    Kaikkeen menee aikaa , joskus ihan hurjan kauan, varautukaa siihen.

    lili vastauksestasi. Uskon, että aikaa saattaa kulua ennekuin asiat alkavat rullaamaan. Älä välitä noista inhottavista kommenteista, kateutta se vaan on. Heidän omat ihmissuhteensa todennäköisesti ovat heikoissa kantimissa ja purkavat pahaa oloaan muihin ihmisiin.

    Äänestä

  • tarkoitin sitä, että ette suo keneellekään onnea, kun itse olette kaikesta päätellen tyytymättömiä suhteissanne. Ei onnellinen parisuhteessa elävä revittele täällä aliarvioiden toisten onnea.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    menee, mutta mihinkas rasistimusukuukerillasi kiire olisi. KELAn korvaukset juoksee ja muutenkin menee paksusti.

    Epailen tosin aika vahvasti etta kamelikuskisi ei taida mitaan hygieniapassia saada. Moiset paskavarpaat kun harvemmin sellaisia saavat.

    "Paskavarpaista" puheen ollen myös ahmalla ja exmiehelläni ja myös hänen veljellään on suomessa hankittu hygieniapassi (kuten myös itselläni (sekä "alkoholipassi", jonka mies kustansi)), exmiehellä ja ahmalla ja hänen veljellään on myös suomalainen ajokortti (exällä c-kortti "kuorma-autokortiksi" kai kutsutaan... en jaksa googlettaa mutta on tästä ollut aiemmin puhetta täällä).
    Minulla ei ole ajokorttia, koska auton pitämisessä kaupungissa ei ole järkeä (kallista ja saastuttaa ja aina tarvitsee parkkipaikan).

    Tiedän monia muitakin bangladeshilaisia, jotka ovat saaneet hygieniapassin (ehkä arvaamalla kun se kielitaito ei kaikilla ihan niin hyvä ole kuin "hyvillä tutuillani"...) vastaavasti kaverin (cateringala) amisluokalla oli sellaisia suomalaisia (kokkiopiskelijoita), jotka eivät osanneet niihin kysymyksiin vastata (ja aika kompia osa onkin jos ei ajattele, että niinkin helppoa voi tosissaan kysyä ja ajattelee vastauksen vaikeimman kautta).
    Exän kuorma-auto kortista vielä kuitenkin sen verran, että ensimmäinen kerta ei mennyt läpi (englanniksi kysymykset ja tulkin kanssa) kuntaas toisella kerralla hän läpäisi testin (ilman tulkkia, kysymykset suomeksi).
    Eipä Bangladeshissa oikein ole kameleitakaan.... bangladeshilaisista vastaava haukkumatermi on ehkä riksakuski (vaikkakin Bangladeshissa saa moni olla onnellinen, jos on edes se riksa millä voi tienata)...
    Kukaan tutuista ei (ainakaan myönnä) ole riksakuski vaan useammat lukion käyneet ja lähteneet sitten töihin (Egyptiin, Japaniin, Koreaan, Italiaan jne.) monta tarinaa (todistettavasti tosiakin useimmat;D)

    Äänestä

  • Olla katkera ja ivallinen vaikka et kateellinen jaksaisi ollakaan;D
    Kertonee enemmän sinun onnellisuusasteestasi kuin haukkumiesi ihmisten, suhteiden, eläinten, patjojen... onko vielä joku asia, esine ympäristö, josta herra iso valkoinen W ei olisi päätään aukonut;D

    No joo... kaikkea hyvää braiasilialaisnaiselle, vakka kantensa valitsee mutta entiedä ansaitseeko kukaan nainen watsonia, esaa tai muita palstan ainokaisia (pirkko-amalia tämä koskee myös sinua!) rakkauden kohteekseen;D

    Lilille hyvää arkea, ehkä olen vähän skeptinen vielä kun liitto on kuitenkin noin tuore mutta minäpä olenkin katkera vanhapiika tätä nykyä;D
    Parempi kai sekin kuin olla timmin brasiliaisen uroon kanssa lämpimässä maassa hyvien d-vitamiinilähteiden huomassa ja silti vaan synkistellä tuntemattomien suomalaisten suhteista ja toivoa muille pahaa....hyvä palkkakaan ei helpota, jos mieli on puristuksessa toisten "ongelmissa" näköjään :o

    Äänestä

  • bidraldi kirjoitti:

    Olla katkera ja ivallinen vaikka et kateellinen jaksaisi ollakaan;D

    Milloin mina olen ollut katkera?

    Ei minua purista mikaan. Kunhan taalla kuluttelen aikaani ja kyykytan teita musukuukerinpatjoja.

    Ivallinen? Jos kerron totuuden esimerkiksi lillukan rasistimusukuukerinpatjasta niin mita ivallista siina on? Ei sitten niin mitaan.

    Voi voi pikku-patja jojensuusta, kannattaisi miettia pariin eri otteeseen ennenkuin ryhtyy liikoja kommentoimaan. Olethan sinakin taalla moneen eri otteeseen kehunut kuinka olet jakanut oikealle ja vasemmalle kunhan vaan kyseessa on tietysta Aasian osasta oleva persaukinen musu.

    Tiesitkös Watson, ettei kukaan täällä ota sinun juttujasi tosissaan. Herätät lähinnä säälin ja myötähäpeän tunnetta, mutta jatka toki jutusteluasi jos siitä on sinulle itsellesi iloa. Eihän noista jutuistasi voi edes suuttua tai harmistua, kun argumenttisi tiivistyvät musupatja ja karvaranne huuteluihin.

    Äänestä

  • Mimmi+ kirjoitti:

    en ole kauhean kauan palstalla viipynyt, mutta jo nyt nämä watsonin (mikälie...) kommentit ovat kyllä ihan hyvää huumoriterapiaa :DDDDDDDDDD Mutta eipä mitään, nauru pidentää ikää :D
    En ole kylläkään ihan hiffannut että mikä järki tuossa ääkkösten jättämisessä pois on (tunnen useita ulkomailla joilla koneet Suomessa, tai sitten ihan asetuksissa, ja toisaalta ei ole kovin vaikeaa olla "ulkomailla" jättämällä ne ä/ö:t pois...) mutta hei, kukin tavallaan :DDDDDDDDDDDDDD
    On se jännä tämä virtuaalimaailma :DDDDD

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    unohdit etta en asukaan Suomessa, eiko totta.

    Olen toisaalta havaitsevinani etta ainakin kirjoitustaitosi on heikentynyt tassa vuosien varrella... mistakohan johtuu.

    Sellaista se on, musukuukerinpatjan elama... eiko totta?

    katselemassa katukuvaa...

    Mikäs kirjoitustaidossani on heikentynyt??? Olisi kiva tietää. Mutta sinun kanssasi en ole VUOSIA kirjoitellut. 22kk on vain 1vuosi ja 10kuukautta, se on aika jonka olen tällä palstalla hillunut.
    Jos tarkoitat etten enää kirjoita niin paljon, johtuu siitä että meillä on se suljettu palsta jossa nykyjään kirjoitan ihan protestiksi, ettet saisi nauttia näistä ihanista juttutuokioista minun kanssani.

    Sellaista on elämä kun on löytänyt hyviäkin kavereita alunmerin tämän palstan vakio kirjottajista. Ihan kivaa on tämä.

    Kayn vahintaan kerran vuodessa katsomassa katukuvaa, mutta kaukana pysyn musukuukereiden pizzerioista ja kebab paikoista. Suomesta kun saa ihan ihmisravintoakin.

    Olen ollut sen verran kauan poissa Suomesta etta ihan en ymmartanyt yhta lausetta, varsinkin sana "alunmerin" ei ole tuttu. Kertonet mita se tarkoittaa?

    Äänestä

  • pihpahjapuh kirjoitti:

    en ole kauhean kauan palstalla viipynyt, mutta jo nyt nämä watsonin (mikälie...) kommentit ovat kyllä ihan hyvää huumoriterapiaa :DDDDDDDDDD Mutta eipä mitään, nauru pidentää ikää :D
    En ole kylläkään ihan hiffannut että mikä järki tuossa ääkkösten jättämisessä pois on (tunnen useita ulkomailla joilla koneet Suomessa, tai sitten ihan asetuksissa, ja toisaalta ei ole kovin vaikeaa olla "ulkomailla" jättämällä ne ä/ö:t pois...) mutta hei, kukin tavallaan :DDDDDDDDDDDDDD
    On se jännä tämä virtuaalimaailma :DDDDD

    tao inteligente, ne?

    Honestamente eu ate poderia ativar o teclado em finlandes mas da trabalho e to sendo meio prequisoso.

    Se eu fosse vc, eu fazia uma busca dos meus postagens por aqui e acharia que eu ja viajei quase todo lado do mundo. Os meus opinioes sao de experiencia que ja tive anos e anos especialmente sobre os negros e muculmanos. Esses macacos nao sabem se comportar.

    Porque vivo no Brasil, ne? Aqui tem muitos negros e outras racas que nao sao brancos como eu, mas aqui eles nao estao vivendo nas minhas costas. Aqui cada um na sua. Honestamente eu acho que vcs sao mais estupidos do mundo, bancando a vida dos outros.

    Agora faz um favor para mim e VAI TOMAR NO CU.

    Äänestä

  • Mimmi+ kirjoitti:

    Tiesitkös Watson, ettei kukaan täällä ota sinun juttujasi tosissaan. Herätät lähinnä säälin ja myötähäpeän tunnetta, mutta jatka toki jutusteluasi jos siitä on sinulle itsellesi iloa. Eihän noista jutuistasi voi edes suuttua tai harmistua, kun argumenttisi tiivistyvät musupatja ja karvaranne huuteluihin.

    sina olet.

    Jos mielestasi kirjoitukseni ovat niin naurettavia, niin miksi vaivaudut vastaamaan? Vastaat koska sisimmassasi tiedat etta olen oikeassa ja sinua suoraan sanottuna havettaa etta olet mennyt sekaanutmaan musukuukeriin. Sellaista se on.

    Sitapaitsi minun mielipiteeni perustuvat vuosikymmenien kokemukseen naista musukuukereista. Roskasakkia kaikki.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    tao inteligente, ne?

    Honestamente eu ate poderia ativar o teclado em finlandes mas da trabalho e to sendo meio prequisoso.

    Se eu fosse vc, eu fazia uma busca dos meus postagens por aqui e acharia que eu ja viajei quase todo lado do mundo. Os meus opinioes sao de experiencia que ja tive anos e anos especialmente sobre os negros e muculmanos. Esses macacos nao sabem se comportar.

    Porque vivo no Brasil, ne? Aqui tem muitos negros e outras racas que nao sao brancos como eu, mas aqui eles nao estao vivendo nas minhas costas. Aqui cada um na sua. Honestamente eu acho que vcs sao mais estupidos do mundo, bancando a vida dos outros.

    Agora faz um favor para mim e VAI TOMAR NO CU.

    Huuuuuu, joku nappaa portugalin kielistä tekstiä, eipä mitään googlatahan jokainen osaa :DDDDDDDDD
    Jos nyt kuitenkin koet ihan hirmuisen tärkeäksi että minun tulisi tämä osata kääntää, niin voinhan toki sitä kysyä kyseisen kielen hallitsijoilta :DDDD
    ups, paitsi etten taidakaan, sillä tiedä siitä millaista sontaa/jaskaa se sisältää, enkä nyt kuitenkaan halua esim brasseista kotoisin oleville kavereille "paljastaa" millaista porukkaa tämä maa on kasvattanut.... LOL

    en nyt silti ymmärrä mitä tämä "todistaa", paitsi koneen käytön hallintaa, ehkä...

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    Kayn vahintaan kerran vuodessa katsomassa katukuvaa, mutta kaukana pysyn musukuukereiden pizzerioista ja kebab paikoista. Suomesta kun saa ihan ihmisravintoakin.

    Olen ollut sen verran kauan poissa Suomesta etta ihan en ymmartanyt yhta lausetta, varsinkin sana "alunmerin" ei ole tuttu. Kertonet mita se tarkoittaa?

    yhtään lu-ki häiriöistä. Ethän sinä voi tietää että ihmiset voivat tehdä kirjoitusvirheitä.
    Kumma kuitenkin annat ymmärtää että tunnet minut niin hyvin, mutta kuinka tuon saatoit unohtaa, hyi sinua. Niin ja jos et ymmärrä mitä se tarkoittaa kun nyt tiedät siinä olevan kirjoitusvirheen niin ei ole suurella päättelykyvyllä Sinua siunattu.

    En oletakkaan Sinun pitserioissa viihtyvän, mutta tiedostanet että niitä tummia miehiä on muissakin ravitsemisalan yrityksissä töissä. Käytkö ravintolaan mennessäsi ensin tarkastamassa että Sinun catobriem tai turnedon (huom kirjoitusvirheitten tulkinta päättelemällä) paistaja on varmasti valkoihiunen vaaleatukkainen ja mieluummin mies???? Myös lienet varmistat ettei sitä kanna kuka tahansa sinun nenäsi eteen.

    Äänestä

  • pihpahjapuh kirjoitti:

    Huuuuuu, joku nappaa portugalin kielistä tekstiä, eipä mitään googlatahan jokainen osaa :DDDDDDDDD
    Jos nyt kuitenkin koet ihan hirmuisen tärkeäksi että minun tulisi tämä osata kääntää, niin voinhan toki sitä kysyä kyseisen kielen hallitsijoilta :DDDD
    ups, paitsi etten taidakaan, sillä tiedä siitä millaista sontaa/jaskaa se sisältää, enkä nyt kuitenkaan halua esim brasseista kotoisin oleville kavereille "paljastaa" millaista porukkaa tämä maa on kasvattanut.... LOL

    en nyt silti ymmärrä mitä tämä "todistaa", paitsi koneen käytön hallintaa, ehkä...

    se taas nahdaan.

    Mistaan mitaan tietamaton musukuukerinpatja kuvittelee olevansa jotain.

    Ei tarvitse googlata portugalia, silla kieli on ihan satavarmasti hallussa.

    Kyseinen teksti nyt vaan todistaa sen etta esimerkiksi sinun alykkyysosamaaralla ei pitkalle potkita.

    lili50v, on mukavaa, että olet ilmestynyt pitkästä aikaa palstalle. On tullut vähän piristystä ja vipinää tänne.

    Äänestä

  • siitä että sillä naiskokilla voi olla vaikka muslimi mies jostain arabimaasta ja ajattelet jos vaikka se nainen tehdessään ruokaasi sanoo vaikka bismelleh,vaikka ei itse muslimi olisikaan, hui Sinun ruokas menee vaikka pilalle.

    Voi sinä täydellisistä täydellisin, kun ystäväpiirisikin valitset äo:n mukaan ja vielä testaat mielipiteet. Mitähän tästä pitäisi oppia...ainakin se että Lili kierrä kaukaa tuollaiset.

    Äänestä

  • bidraldi kirjoitti:

    Olla katkera ja ivallinen vaikka et kateellinen jaksaisi ollakaan;D
    Kertonee enemmän sinun onnellisuusasteestasi kuin haukkumiesi ihmisten, suhteiden, eläinten, patjojen... onko vielä joku asia, esine ympäristö, josta herra iso valkoinen W ei olisi päätään aukonut;D

    No joo... kaikkea hyvää braiasilialaisnaiselle, vakka kantensa valitsee mutta entiedä ansaitseeko kukaan nainen watsonia, esaa tai muita palstan ainokaisia (pirkko-amalia tämä koskee myös sinua!) rakkauden kohteekseen;D

    Lilille hyvää arkea, ehkä olen vähän skeptinen vielä kun liitto on kuitenkin noin tuore mutta minäpä olenkin katkera vanhapiika tätä nykyä;D
    Parempi kai sekin kuin olla timmin brasiliaisen uroon kanssa lämpimässä maassa hyvien d-vitamiinilähteiden huomassa ja silti vaan synkistellä tuntemattomien suomalaisten suhteista ja toivoa muille pahaa....hyvä palkkakaan ei helpota, jos mieli on puristuksessa toisten "ongelmissa" näköjään :o

    ja kiva lukea Sinuakin taas välillä. Ainahan elämä menee komsii-komsaa, kuka siitä totuutta tietää. Silloin kun on kaikki hyvin siitä iloitaan ja kun menee pieleen, pyritään taas siihen hyvään että voi iloita.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    se taas nahdaan.

    Mistaan mitaan tietamaton musukuukerinpatja kuvittelee olevansa jotain.

    Ei tarvitse googlata portugalia, silla kieli on ihan satavarmasti hallussa.

    Kyseinen teksti nyt vaan todistaa sen etta esimerkiksi sinun alykkyysosamaaralla ei pitkalle potkita.

    eli kyseinen teksti oli siis jonkinmoinen "sisääntuloriitti" inside-clubiisi joka todistaa älykkyysosamäärän sinun mittapuullesi :DDDDDDDDDDDDDd
    ja kuule kultsi, portugali on VAIN YKSI kieli maailmassa :DDDDDD ethän tosissasi oleta että kaikki sitä puhuisivat, tai että juuri sen kielen hallinta olisi takuu/merkki siitä että ajatusmaailma olisi sama kuin sinulla :DDDD
    Ainakaan yksikään Brasiliasta kotoisin oleva kaverini (joka siis taitaa tämän maagisen kielen :D ) ei jaa tuollaisia ihmeellisiä käsityksiä jotka perustuvat ihonväriin tai siihen missä henkilö on syntynyt...
    ja toinen, ihan ilmainen vinkki; jos niin kovasti kaipaat tunnustusta Ylivertaisesta Älykkyydestäsi ( :DDDDDDDDDD) niin EHKÄ kannattaisi jättää nuo nimittelyt vähemmälle, tai peräti uskaltautua olemaan nimittelemättä ollenkaan (iiikkksss!) ja ryhtyä vaikkapa perustelemaan mielipiteensä, kuten, vaikkapa...let's say....hmmmm oikeassa koulussa käyneet ihmiset tekevät...
    Mutta eipä mitään, kiitos jälleen näistä huumoripläjäyksistä, nauru pidentää ikää :DDDDDDDDDD Ja voin vakuuttaa että näitä lukiessa on tullut kuukausia, ellei peräti vuosia lisää :DDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    se taas nahdaan.

    Mistaan mitaan tietamaton musukuukerinpatja kuvittelee olevansa jotain.

    Ei tarvitse googlata portugalia, silla kieli on ihan satavarmasti hallussa.

    Kyseinen teksti nyt vaan todistaa sen etta esimerkiksi sinun alykkyysosamaaralla ei pitkalle potkita.

    Myönnän tässä yhteydessä auliisti kyvyttömyyteni ymmärtää asiayhteyttä.. Miten tuo teksti todistaa kanssakeskustelijan älykkyysosamäärästä yhtään mitään? Ylipäätään kirjoituksesi kertovat enemmän sinusta kuin meistä muista ja ehkä erilaisia asioita kuin toivoisit niiden kertovan, mutta olkoon niin.

    Äänestä

  • mutta ainakin Helsingissä ihan kaupungin parhaissa ravintoloissa on afrikkalaisia ja arabikokkeja. Yksi afrikkalainen oli muuten töissä ihan supisuomalaisessa ravintolassa, siis sellaisessa, joka valmistaa suomalaista ruokaa.

    Ystäväni mies on tehnyt paljon kokin hommia monissa eri Helsingin ravintoloissa ja miltei poikkeuksetta on kyökistä löytynyt muitakin ulkomaalaisia.

    Että suosittelen nyt kuitenkin, että tarkistat ravintolan keittiön ennen ateriointia ;).

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    tao inteligente, ne?

    Honestamente eu ate poderia ativar o teclado em finlandes mas da trabalho e to sendo meio prequisoso.

    Se eu fosse vc, eu fazia uma busca dos meus postagens por aqui e acharia que eu ja viajei quase todo lado do mundo. Os meus opinioes sao de experiencia que ja tive anos e anos especialmente sobre os negros e muculmanos. Esses macacos nao sabem se comportar.

    Porque vivo no Brasil, ne? Aqui tem muitos negros e outras racas que nao sao brancos como eu, mas aqui eles nao estao vivendo nas minhas costas. Aqui cada um na sua. Honestamente eu acho que vcs sao mais estupidos do mundo, bancando a vida dos outros.

    Agora faz um favor para mim e VAI TOMAR NO CU.

    "negros e muculmanos"

    Etkö sä parempaan pysty? Aika vaisua, hei...

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    Milloin mina olen ollut katkera?

    Ei minua purista mikaan. Kunhan taalla kuluttelen aikaani ja kyykytan teita musukuukerinpatjoja.

    Ivallinen? Jos kerron totuuden esimerkiksi lillukan rasistimusukuukerinpatjasta niin mita ivallista siina on? Ei sitten niin mitaan.

    Voi voi pikku-patja jojensuusta, kannattaisi miettia pariin eri otteeseen ennenkuin ryhtyy liikoja kommentoimaan. Olethan sinakin taalla moneen eri otteeseen kehunut kuinka olet jakanut oikealle ja vasemmalle kunhan vaan kyseessa on tietysta Aasian osasta oleva persaukinen musu.

    Olen "jakanut" lähinnä suomalaisille miehille/naiselle kun en ole ollut suhteessa ja bangladeshilaisten (2kpl) kanssa olen ollut "oikeissa" vuosia kestävissä suhteissa (suhteiden laadusta huolimatta tai juuri niiden laadun vuoksi ne voitanee laskea "oikeiksi" ja termi "oikea" voidaan selittää vaikka yleisen suhdekuvion mukaan) ja siinä on eroa kuten jakamisestaan tunnettu watson itsekin nyt nykyisessä "oikeassa" suhteessaan tietänet;D Jakaminen on minulle jotakin mitä tehdään vääristä syistä ja väärän ihmisen kanssa eikä se tunnu oikealta. (siinä mielessä spekuloituna ensimmäinen avioliittoni voisi olla myös jakamista erotuksella että siinä oli myös aitoja asioita mukana).

    Kuudessa eri "jakopartnerissa" (viiden vuoden sisään nuorelle menevälle naiselle) ei vielä sinnetänne jakamisen meininkiä ole... Ja itse olet täällä juuri kehunut kuinka helppoja suomalaiset naiset ovat jakamaan juuri sinulle (koska "esität" paskaa jätkää), joten jostakin sinä sen tiedät, eikö;D

    Ensimmäinen mies ei ollut edes persaukinen (mutta aika paljon muistutti sinua näin jälkeenpäin ajatellen ajatusmaailmaltaan ja arvoiltaan. Ehkä tämän vuoksi tekstisi kiinnostavat minua, sillä niiden kautta periaatteessa käyn keskustelua exmiehenikanssa, positiivisesti luullen, että yhteinen kieli auttaa pääsemään yhteisymmärrykseen ja ymmärtämään laajemmin erilaista tapaa ajatella ja hahmottaa maailmaa).
    Persaukinen tuskin olisi voinut perustaa yrityksen ilman starttirahoja tai muita tukia.
    Ahma kieltämättä on ajoittain persaukinen, koska maksaa poikansa elarit* ja toisen poikansa koulutuksen sekä myös verot tekemästään työstä aiemmin hankkimaansa velkaa (oli mukana perustamassa yritystä hyvin tuntemansa ystävän kanssa... no yritys ei kannattanut tuli konkurssi ja toinen yrittäjä kieltäytyi vaimonsa kanssa maksamasta koituneita kustannuksia ja kun ahman nimi oli paperissa maksut tulivat hänelle (tämä tietysti todistaa että ahma on tyhmä ja hyvä uskoinen kun luottaa bangladeshilaiseen;D))
    ( Olen nähnyt kaikista näistä veloista, veroista ja elatuksista tms. todisteita sattumalta ja asioista on myös tapana puhua).

    Minä en myöskään jaa oikealle ja vasemmalle yhtään mitään vaan olen aina keskellä;D
    Mutta joo, syntyyhän sinulla asiallistakin tekstiä välillä, kuten ylhäällä melkein voi lukea (että olet oikeasti pohtinut asioita ja pyrkinyt näkemään ja selittämään mielipiteesi).
    Ikävillä kokemuksilla on oma vaikutuksensa asenteeseesi, tätähän täällä on usein epäiltykin. Minulla on myös ikäviä kokemuksia mutta ehkä asennoidun eritavalla. En usko myöskään että mahdolliset tulevat huonot kokemukset tekisivät minusta toisenlaista. Kokemus on loppujen lopuksi kiinni omasta asenteesta. Katkera on ehkä väärä termi mutta jostakin vihasi tiettyä ihmisryhmää kohtaan sekä se että et osaa käsitellä asiaa muuta kuin agression kautta kertonee.
    Kirjoituksesi ovat kauttaaltaan olleet yksisilmäisiä ja älykkyysmäärittelysi on kerrassaan omituinen, toisaalta älykkyys, fiksuus ja viisaus ovat hieman toisistaan poikkeavia käsitteitä.
    Kiitos kuitenkin lähes asiapitoisesta mutta myös pahoja asiavirheitä sisältäneestä palautteesta.
    Pointsit nimimerkistä edelleen sinne ja hyviä vointeja, kyllä se siitä vielä nousee se homma^^;D

    (nyt vielä sosiaalipornoa ja selityksiä loppuun)
    (* Eli siis ahman exän poika, jonka exä halusi juuri ulkomaalaisuuden takia. Exä väitti syövänsä pillereita ja halusi harrastaa seksiä paljaaltaan. Ahma suostui ja luotti ystävänsä sanaan, koska ei tiennyt exän haluavan lasta. myöhemmin exä tuli raskaaksi ja ahma olisi halunnut heidän olevan perhe mutta exällä oli jo muut miehet kiikarissa (mm. paneskeli ahman kämppiksen kanssa kun ahma oli töissä) Nyt exä haukkuu minulle poikaansa äpäräksi ja poika asuu mummolassaan välillä exä kärttää ahmalta lisä rahoja kun lapsilisät on tullut juhlittua...

    Poikaansa ahma tapaa mummolassa (hyvät välit exän perheeseen) ja jos exä käy pojan kanssa kärttämässä rahaa... exän elämässä suomalaiset miehet vaihtuu, sillä exä ei enää kuulema ulkomaalaisiin miehiin koske (vaikka lähetteleekin ahmalle joskus seksiviestejä tai kehuu uutta SUOMALAISTA urostaan;D) exä on myös bi ja minäkin olen ollut kerran hänen kanssaan, koska halusin lesboilla kokeneen naisen kanssa (sanojensa mukaan 50 panoa! mutta aika teknistä suorittamista oli minusta).

    Äänestä

  • pihpahjapuh kirjoitti:

    Huuuuuu, joku nappaa portugalin kielistä tekstiä, eipä mitään googlatahan jokainen osaa :DDDDDDDDD
    Jos nyt kuitenkin koet ihan hirmuisen tärkeäksi että minun tulisi tämä osata kääntää, niin voinhan toki sitä kysyä kyseisen kielen hallitsijoilta :DDDD
    ups, paitsi etten taidakaan, sillä tiedä siitä millaista sontaa/jaskaa se sisältää, enkä nyt kuitenkaan halua esim brasseista kotoisin oleville kavereille "paljastaa" millaista porukkaa tämä maa on kasvattanut.... LOL

    en nyt silti ymmärrä mitä tämä "todistaa", paitsi koneen käytön hallintaa, ehkä...

    pika käännöksestä päätellen selvää watson tyyliä
    Referoin hieman jos joku ei jaksa kääntää itse. parempia käännöksiä on varmasti ja en itse osaa enkä tarvitse edes espanjaa, joten osa menee puhtaalla arvauksella.

    ensimmäinen lause on ehkä hieman ivallisesti "niin älykästä?" tyyppinen ilmaus jolla viitataan kai sitten kysyjään, tämä ei kuitenkaan ole olennaista.

    Watson kertoo oman näppäimistönsä olevan suomalaisen mutta ilmeisesti on nyt töissä tai jostain syystä ei laita ääkkösiä käyttöön. (tarvitsisin tietämystä rakenteista...)
    Kertoo matkustaneensa kaikkialla maailmassa ja perustavansa mielipiteensä kokemuksiin ja toisaalta myös kokemukseen siitä mikä "meillä" on ollut jo vuosia mustista ja muslimeista. "Nämä apinat eivät tiedä miten käyttäytyä"
    (mutta watson tietää muttei käyttäydy oman ymmärryksensä mukaan;D)

    Koska asun brasiliassa? ("ne" on kai joku tällaisissa kysymyksissä käytetty englannin "huh" uhous termi? tai muuten kysymykseen liitetty, teksti kuitenkin liittyy kysyjän tekstiin... )
    Täällä on monia mustiaja muita rotuja, jotka eivät ole valkoisia, kuten minä, mutta nyt ne eivät (kukkoile?) tai "elä selässäni"... siivelläni?. Watson luultavimmin tarkoittaa että brasiliassa mustat ja muut rodut eivät syö hänen (tai muun suomalaisen) varoja kuten suomen muslimi(miehet) ja mustat(miehet) (tämä ei ole suora käännös vaan asian selittävä).
    "Rehellisesti" hän ajattelee, että (mustat/musut mitä vcs ikinä tarkoittaneekaan (kuvahaulla sillä sai mustiin viittaavia elementtejä) ovat typerimpiä maailmassa (maailman alhaisin typerin rotu?) ja elävät vain muiden rahoilla (siis esim. Suomessa).
    lopussa hän pyytää tekemään palveluksen jonka jokainen saattaakin arvata mutta tässä siihen vihje suoraan googlesta;D
    "Vai tomar no cu"= "take it up the ass" meaning "fuck you" in the general non-sexual sense.

    Samaa siis mitä hän hokee suomeksikin...

    Äänestä

  • "ystavapiiriini kuuluu keskimaaraista alykkaampia ihmisia."

    HAHAHAHAHAAA vai on ystävät älykkäitä, kun olet itse yksinkertainen ja tyhmä. Edelleen käytät
    nimimerkissäs nimeä jonka eI-toivotusta-käytöstä on sulle useat tahot ilmoittaneet. Mutta kas, sivistys,
    järki ja äly osuudet päässäsi ovat sammuneet. Menisit vaan reilusti johonkin hoidattaan sairasta päätäsi.

    pikkuista.

    Hyva yritys, mutta ei sinnepainkaan.

    Kokeile uudestaan

    Äänestä

  • indeed HAHAHAHAHAA kirjoitti:

    "ystavapiiriini kuuluu keskimaaraista alykkaampia ihmisia."

    HAHAHAHAHAAA vai on ystävät älykkäitä, kun olet itse yksinkertainen ja tyhmä. Edelleen käytät
    nimimerkissäs nimeä jonka eI-toivotusta-käytöstä on sulle useat tahot ilmoittaneet. Mutta kas, sivistys,
    järki ja äly osuudet päässäsi ovat sammuneet. Menisit vaan reilusti johonkin hoidattaan sairasta päätäsi.

    Noh, Amaliako se siella huutelee?

    Loppuiko Valiumit?

    Sellaista se on nykysuomen mielenterveyshuolto, avohoidossa tuo Amaliakin.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    Noh, Amaliako se siella huutelee?

    Loppuiko Valiumit?

    Sellaista se on nykysuomen mielenterveyshuolto, avohoidossa tuo Amaliakin.

    olet sama joka väkertää nuo muutkin sairaat tekstit. Hankkiudu hoitoon, tarvitset psyyken lääkitystä.
    Kukaan normaali, sivistynyt ihminen ei käyttäydy laillasi.

    Äänestä

  • bidraldi kirjoitti:

    pika käännöksestä päätellen selvää watson tyyliä
    Referoin hieman jos joku ei jaksa kääntää itse. parempia käännöksiä on varmasti ja en itse osaa enkä tarvitse edes espanjaa, joten osa menee puhtaalla arvauksella.

    ensimmäinen lause on ehkä hieman ivallisesti "niin älykästä?" tyyppinen ilmaus jolla viitataan kai sitten kysyjään, tämä ei kuitenkaan ole olennaista.

    Watson kertoo oman näppäimistönsä olevan suomalaisen mutta ilmeisesti on nyt töissä tai jostain syystä ei laita ääkkösiä käyttöön. (tarvitsisin tietämystä rakenteista...)
    Kertoo matkustaneensa kaikkialla maailmassa ja perustavansa mielipiteensä kokemuksiin ja toisaalta myös kokemukseen siitä mikä "meillä" on ollut jo vuosia mustista ja muslimeista. "Nämä apinat eivät tiedä miten käyttäytyä"
    (mutta watson tietää muttei käyttäydy oman ymmärryksensä mukaan;D)

    Koska asun brasiliassa? ("ne" on kai joku tällaisissa kysymyksissä käytetty englannin "huh" uhous termi? tai muuten kysymykseen liitetty, teksti kuitenkin liittyy kysyjän tekstiin... )
    Täällä on monia mustiaja muita rotuja, jotka eivät ole valkoisia, kuten minä, mutta nyt ne eivät (kukkoile?) tai "elä selässäni"... siivelläni?. Watson luultavimmin tarkoittaa että brasiliassa mustat ja muut rodut eivät syö hänen (tai muun suomalaisen) varoja kuten suomen muslimi(miehet) ja mustat(miehet) (tämä ei ole suora käännös vaan asian selittävä).
    "Rehellisesti" hän ajattelee, että (mustat/musut mitä vcs ikinä tarkoittaneekaan (kuvahaulla sillä sai mustiin viittaavia elementtejä) ovat typerimpiä maailmassa (maailman alhaisin typerin rotu?) ja elävät vain muiden rahoilla (siis esim. Suomessa).
    lopussa hän pyytää tekemään palveluksen jonka jokainen saattaakin arvata mutta tässä siihen vihje suoraan googlesta;D
    "Vai tomar no cu"= "take it up the ass" meaning "fuck you" in the general non-sexual sense.

    Samaa siis mitä hän hokee suomeksikin...

    eikä oikea nimensä ole watson. Käyttää kuulemma sitä jotta halla-ahojen nimi ei tulisi mustamaalatuksi.

    hänen (omien?) tekstiensä takia.?? Kummallista?? Halla-ahon sivuilta & kump. löytyy melkein sanatarkasti samat lausekkeet... joten sama on tyyppi kyseessä.

    Äänestä

  • Mäenpää kirjoitti:

    olet sama joka väkertää nuo muutkin sairaat tekstit. Hankkiudu hoitoon, tarvitset psyyken lääkitystä.
    Kukaan normaali, sivistynyt ihminen ei käyttäydy laillasi.

    Kuules Amalia.

    Nyt Amalia menee ja ottaa ne unilaakkeet ja menee kiltisti nukkumaan.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    Kuules Amalia.

    Nyt Amalia menee ja ottaa ne unilaakkeet ja menee kiltisti nukkumaan.

    sen verran että kyllä tiedetään missä mennään ja tiedossa on kuka olet.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    pikkuista.

    Hyva yritys, mutta ei sinnepainkaan.

    Kokeile uudestaan

    Väität että et kirjoittanut yhtään kohtaa noin mutta käännösohjelma antaa täysin vastaavaa sepustusta... (edes loppu ei ollut oikein vaikka se on löydettävissä googlesta sellaisenaan?)
    En osaa portugalia, joten kokeilin onneani käännösohjelmalla ja se mitä tekstistäsi sillä saa irti on seuraavaa:

    " Niin älykkäitä, ne? Rehellisesti sanottuna en voi kääntyä jopa näppäimistö on suomalainen, mutta työtä ja on puoli prequisoso. Jos olisin sinä, minä etsimään minun virkaa täällä ja se mielestäni ole koskaan matkustanut lähes kaikkialla maailmassa. Mielipiteeni on kokemusta meillä on ollut vuosia varsinkin mustat ja muslimit. Nämä apinat eivät tiedä miten käyttäytyä. Koska asun Brasiliassa, ne? Täällä on monia mustat ja muita rotuja, jotka eivät ole valkoisia, kuten minä, mutta nyt ne eivät elä selkään. Täällä jokainen sinun. Rehellisesti uskon VCS ovat tyhmempiä maailmaa, pelaa toisten elämään. Tehkää minulle palvelus ja VAI TOMAR EI CU. "

    Enkä usko sen tästä paranevan... Ja myönnän että tulkkaukseni perustuu paljon aiempiin kirjoituksiisi... eivätkä nekään varmaan parane;D Kokeilin myös englanniksi mutta yhtä sekavaa (osittain) tekstiä tuli...

    (lopun ajattelin kertovan olennaisen, joten sen jaksoin vaivautua googlettamaan)
    Noo, kaikkien ei tarvitse osata portugalia eikä sen taitamista vaadita edes mensalaisilta saati että se sisältyisi yleissivistykseen...
    Ihan hyvin pärjään tällä mikä on annettu ja onhan se ainakin Suomen keskiarvoa parempi;D (123 oli 16-vuotiaana aikuisten testillä... tosin psykologin mittaamana.)
    mutta siinä missä oma ymmärrykseni toisten solvaamisen nautinnosta loppuu sinulla se alkaa;D

    PS: Jos vcs ei ole joku ihmisryhmä/kansalaisuus niin mikä se sitten on? joku slangi sana?

    voi voi, minua pikkuista kun en haukkua räksyttääkään osaa tuntemattomille, portugaliksi edes;D

    Äänestä

  • bidraldi kirjoitti:

    pika käännöksestä päätellen selvää watson tyyliä
    Referoin hieman jos joku ei jaksa kääntää itse. parempia käännöksiä on varmasti ja en itse osaa enkä tarvitse edes espanjaa, joten osa menee puhtaalla arvauksella.

    ensimmäinen lause on ehkä hieman ivallisesti "niin älykästä?" tyyppinen ilmaus jolla viitataan kai sitten kysyjään, tämä ei kuitenkaan ole olennaista.

    Watson kertoo oman näppäimistönsä olevan suomalaisen mutta ilmeisesti on nyt töissä tai jostain syystä ei laita ääkkösiä käyttöön. (tarvitsisin tietämystä rakenteista...)
    Kertoo matkustaneensa kaikkialla maailmassa ja perustavansa mielipiteensä kokemuksiin ja toisaalta myös kokemukseen siitä mikä "meillä" on ollut jo vuosia mustista ja muslimeista. "Nämä apinat eivät tiedä miten käyttäytyä"
    (mutta watson tietää muttei käyttäydy oman ymmärryksensä mukaan;D)

    Koska asun brasiliassa? ("ne" on kai joku tällaisissa kysymyksissä käytetty englannin "huh" uhous termi? tai muuten kysymykseen liitetty, teksti kuitenkin liittyy kysyjän tekstiin... )
    Täällä on monia mustiaja muita rotuja, jotka eivät ole valkoisia, kuten minä, mutta nyt ne eivät (kukkoile?) tai "elä selässäni"... siivelläni?. Watson luultavimmin tarkoittaa että brasiliassa mustat ja muut rodut eivät syö hänen (tai muun suomalaisen) varoja kuten suomen muslimi(miehet) ja mustat(miehet) (tämä ei ole suora käännös vaan asian selittävä).
    "Rehellisesti" hän ajattelee, että (mustat/musut mitä vcs ikinä tarkoittaneekaan (kuvahaulla sillä sai mustiin viittaavia elementtejä) ovat typerimpiä maailmassa (maailman alhaisin typerin rotu?) ja elävät vain muiden rahoilla (siis esim. Suomessa).
    lopussa hän pyytää tekemään palveluksen jonka jokainen saattaakin arvata mutta tässä siihen vihje suoraan googlesta;D
    "Vai tomar no cu"= "take it up the ass" meaning "fuck you" in the general non-sexual sense.

    Samaa siis mitä hän hokee suomeksikin...

    ja kiitokset lyhyestä kursista "watsoniin" :DDD
    Täytyy kyllä sanoa että on ihan huippuhauska koomikko, en ole pitkään aikaan nauranut niin kuin hänen juttujaan lukiessa :DDDD

    Se on varmaan tää virtuaalimaailma;
    "sit tää oli niinku Suuri ja Viisas ja Mahottoman Älykäs Mies joka tietää niinku ihan kaiken ihan kaikesta. Ja sit niinku kaikki jotka ei oo samaa mieltä on ihan niinku aivottomii, ja ihan tyhmii. Ja ainaski lorttoja ja läskejä. Niin ja tyhmii, sanoix mä sen jo? Nii, ja sit niinku kaikki muut naiset, siis niinku ne kuumat misut, ei ne tyhmät lortot, on iiiihan kuumana tähän,ko tää on niiiiin viisas ja ainiin ihan todi komee ja aika semmoinen kova jätkä"

    :DDDDDD
    Tosin ikää kyseisellä tyypillä on varmaan 50 , sillä tuo ulkomailla asuminen/työskentely/opiskelu kun ei nykyään/ enää pitkään aikaan ole ollut niin millään lailla ihmeellinen, maagista glooriaa antava juttu....
    ;D

    Äänestä

  • bidraldi kirjoitti:

    Olla katkera ja ivallinen vaikka et kateellinen jaksaisi ollakaan;D
    Kertonee enemmän sinun onnellisuusasteestasi kuin haukkumiesi ihmisten, suhteiden, eläinten, patjojen... onko vielä joku asia, esine ympäristö, josta herra iso valkoinen W ei olisi päätään aukonut;D

    No joo... kaikkea hyvää braiasilialaisnaiselle, vakka kantensa valitsee mutta entiedä ansaitseeko kukaan nainen watsonia, esaa tai muita palstan ainokaisia (pirkko-amalia tämä koskee myös sinua!) rakkauden kohteekseen;D

    Lilille hyvää arkea, ehkä olen vähän skeptinen vielä kun liitto on kuitenkin noin tuore mutta minäpä olenkin katkera vanhapiika tätä nykyä;D
    Parempi kai sekin kuin olla timmin brasiliaisen uroon kanssa lämpimässä maassa hyvien d-vitamiinilähteiden huomassa ja silti vaan synkistellä tuntemattomien suomalaisten suhteista ja toivoa muille pahaa....hyvä palkkakaan ei helpota, jos mieli on puristuksessa toisten "ongelmissa" näköjään :o

    miten joku muka-Braliassa asuva äijänkäppänä jaksaakin olla niin kiinnostunut hänelle tuntemattomien ihmisten, kuten nyt vaikka lili50:n tai Bidraldin elämästä ja miessuhteista, niin entisistä kuin nykyisistäkin.

    Luulisi elämän Brasiliassa olevan sen verran mielenkiintoista, että ei vaivautuisi alati jauhamaan paskaa tällä palstalla. Epäilyt heräävät, onko se Watsonin elämä sittenkään niin auvoista kuin hän antaa olettaa. Onko niitä hyvinmenestyviä, huippuälykkäitä ystäviä olemassa ensimmäistäkään, vai ovatko he(kin) sairaan mielen kuvitelmia. En nimittäin jaksa uskoa, että yksikään älykäs ihminen kestäisi Watsonin seurassa päivääkään...

    Watson on tämän palstan surkeimpia ruikuttajia, joka kuvittelee itsestään liikoja. Yksikään fiksu ihminen ei suolla tuollaista tekstiä, älykäs ja hyvinkoulutettu ihminen kykenee muotoilemaan ajatuksensa ilman alatyylisiä ilmaisuja ja jatkuvaa toiseten ihmisten haukkumista. Sitä paitsi mollaamalla toisia, hän paljastaa vain omat puutteensa ja heikkoutensa sekä alemmuudentunteensa.

    Äänestä

  • Uskomatonta, kirjoitti:

    Kuules musukuukerinpatja.

    Ei minua kiinnosta sen enempaa lillukan kuin pitralinkaan suhteet. Minua kiinnostaa se etta kuinka saadaan loppumaan moinen toyboy trafiikki Suomeen. Samoin minua kiinnostaa kuinka saataisiin ulkomaalaiset pois sosiaaliturvan piirista.

    Oletko niin naivi, että kuvittelet jonninjoutavan kirjoittelusi tällä palstalla jotenin edesauttavan asiaasi? Eikö sinulla ole valtaa käyttää ääntäsi sellaisilla foorumeilla, joilla voit oikeasti vaikuttaa? Vai eikö sinua oteta muuallakaan vakavasti?

    Äänestä

  • Niinpä! kirjoitti:

    minäkin. Todellisuudessa heppu asuu Töölössä ja ovessa lukee Halla-aho.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    Kuules musukuukerinpatja.

    Ei minua kiinnosta sen enempaa lillukan kuin pitralinkaan suhteet. Minua kiinnostaa se etta kuinka saadaan loppumaan moinen toyboy trafiikki Suomeen. Samoin minua kiinnostaa kuinka saataisiin ulkomaalaiset pois sosiaaliturvan piirista.

    Luulen Rakkaan Watsonin jossain vaiheessa olleen musukuukeripatja...sen verran kokemusta sellaisenaolosta tuntuu olevan.

    Äänestä

  • liberdade kirjoitti:

    musukuukeripatjana olo siinä missä naiseltakin, mut onhan se noloa. Varmaan sen vuoks ko nimim.
    ukko on katkera kun ei enää kelpaakaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    minäkin. Todellisuudessa heppu asuu Töölössä ja ovessa lukee Halla-aho.

    vaikka lukeekin Halla-aho ,suurin osa suomalaisista on onneksi samamieltä Halla-ahon kanssa.Loiset pois suomesta.

    Äänestä

  • liberdade kirjoitti:

    Luulen Rakkaan Watsonin jossain vaiheessa olleen musukuukeripatja...sen verran kokemusta sellaisenaolosta tuntuu olevan.

    tuottamaan pienen pettymyksen. Ei osunut.

    Äänestä

Todella kiva kuulla että edes joillain tällä palstalla menee hyvin :) Katkeruutta, vihaa ja epätoivoa näköjään (joka muodossa) on aina edelleen yllin kyllin... Tai ehkä se onkin niin, että ongelmista on aina helpompi kertoa, kuin onnesta... Kell' onni on, se onnen kätkeköön :D Elä elämääsi Lili, ja vielä kerran: Mabrouk!!!

Äänestä
  • Kell' onni on, se onnen kätkeköön

    toiv. kätket mususi hyvin kauas Suomest

    Äänestä

  • iloista mieltä teillekkin, pikkuiselle suukkoja (muistelen...)

    Äänestä

  • old_profile_9240 kirjoitti:

    iloista mieltä teillekkin, pikkuiselle suukkoja (muistelen...)

    Juuh, kiitos suukoista :) Tytteli on jo yli puolivuotias, ihanan ihana bébé, benuta, sakruna...

    Äänestä

En ymmärrä miksi joillekin toisen onni on niin kipeä asia. Hienoa Lili, minusta pääasia on, että itse on onnellinen.

Äänestä
  • Loppuuko mummun rahat ennen maleskelulupaa.....

    Äänestä

  • !"#¤%()=? kirjoitti:

    Loppuuko mummun rahat ennen maleskelulupaa.....

    joka kuukausi tulee lisää.

    Äänestä

  • onneksi ei hymyileminen ole kiellettyä

    Äänestä

  • old_profile_9240 kirjoitti:

    joka kuukausi tulee lisää.

    Kylla KELA pitaa huolen "omistaan".

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    Kylla KELA pitaa huolen "omistaan".

    huolehtii, kuten sun ex-vaimosta ja sun muksuista, eiks nii?? Buahahahahaaaaaaaaaaaaaaa :D :D :D

    Äänestä

  • toljanteri1. kirjoitti:

    huolehtii, kuten sun ex-vaimosta ja sun muksuista, eiks nii?? Buahahahahaaaaaaaaaaaaaaa :D :D :D

    se pienen pieni ero on se etta seka lapseni etta exani ovat SUOMALAISIA ja siten oikeutettuja kaikkiin tukiin.

    Mutta jottet menettaisi youniasi, voin kertoa etta elatusmaksut menee minun pussistani ja mikali oikein olen asian ymmartanyt ei ex pahemmin mitaan tukia saa omien tulojensa vuoksi.

    Voit ihan rauhassa jatkaa KELA lappujesi tayttamista, emme tule apajillesi.

    Äänestä

Paljon onnea teille ja terveisiä aurinkoisesta mutta tuulisesta Tunisiasta :)

Äänestä
  • taalta lampimasta Egyptista, nauti onnestasi, niin teen minakin

    Äänestä

  • egy kirjoitti:

    taalta lampimasta Egyptista, nauti onnestasi, niin teen minakin

    Vihdoin oikea asenne. Pois loisimasta ja miehen kotimaahan. Kunnioitettavaa.

    Marrakechista. 7v 5 kk 12 pv onnellisessa avioliitossa upean mieheni kanssa. Hyvää Joulunodotusta kaikille onnellisille ja ei niin onnellisille!

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    Vihdoin oikea asenne. Pois loisimasta ja miehen kotimaahan. Kunnioitettavaa.

    Ala sina huolehdi, olemme kylla aina puolet vuodesta Suomessa asunnollamme, ja emme todellakaan sinun veromarkoillasi, vaan aivan itse tienatuilla, joten nahdaan Suomessa taas....

    Äänestä

  • egy kirjoitti:

    Ala sina huolehdi, olemme kylla aina puolet vuodesta Suomessa asunnollamme, ja emme todellakaan sinun veromarkoillasi, vaan aivan itse tienatuilla, joten nahdaan Suomessa taas....

    nahda.

    En viitsi ensivuonna edes enaa tulla Suomeen ja siksi emme osu kohdille.

    Kaikkea sita kuulee, vai etta oikein omilla tienatuilla rahoilla. Joo.

    Äänestä

  • Rakas Watson kirjoitti:

    nahda.

    En viitsi ensivuonna edes enaa tulla Suomeen ja siksi emme osu kohdille.

    Kaikkea sita kuulee, vai etta oikein omilla tienatuilla rahoilla. Joo.

    Ai et Suomeen paase....Jaiko laskut maksamatta ja et sitten millaan pysty palaamaan velkavankeuteen...Onnea Sinulle kuitenkin elamassa ja kaikkea hyvaa.

    Äänestä

  • egy kirjoitti:

    Ai et Suomeen paase....Jaiko laskut maksamatta ja et sitten millaan pysty palaamaan velkavankeuteen...Onnea Sinulle kuitenkin elamassa ja kaikkea hyvaa.

    on sellainen kummalinen kuvitelma päässään, että kenelläkään muulla ulkkisuhteessa elävällä ei ole rahaa, vaan he elävät yhteiskunnan tuilla. En tiedä kuinka joku ylipäätään kykenee olemaan niin itsekeskeinen kuin ko mies on.

    Äänestä

  • Ja sina sitten sielta ulkomailta hahhahhhah puolustat suomi-miehen kunniaa, vaikka itse et sita ela laisinkaan, nyt repes hhahhahhahhhahhahh

    Äänestä

ihan kunnioitettava aika.Toivottavasti onni jatkuu.....

Äänestä
  • Hymyä huulessa, kun onni kukoistaa. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja hymy tarttuu.

    Äänestä

Menen helmikuussa naimisiin ihanan Tunisialaisen miehen kanssa, joten luen näitä juttuja suurella mielenkiinnolla ;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lili50v kirjoitti:

On kulunut onnellisessa avioliitossani tunisialaisen mieheni kanssa.
Tämä liitto on kyllä tehnyt hyvää minulle, kaikkien niiten edellisten liittojen jälkeen.
Puhun vain omasta liitostani ja olen kuullut ihan tarpeeksi tarinoita huonosti toimivista liitoista suomi-ulkkis sektorilla. Ei ole tarkoitus loukata suomalaisia miehiä, mutta minun kohdalleni vain sattui sellaisia joitten kanssa eläminen tuli mahdottomaksi. Tiedän että suomalaisissakin miehissä on kultakimpaleita, mutta niitä ei vaan minun kohdalleni sattunut.
Ja sitten kun satuin löytämään tämän tunisialaiseni, nyt vasta tiedän että mitä on kun mainoksessa "omo ja rusenlev" pelaa yhteen.

Nyt taas jollekkin tulee mieleen kirjoittaa heti oleskeluluvan takia tulemisesta... nyt malta itsesi, sekin tarina pyöri

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu