Onko muilla vaimoilla sellaista miestä, joka ei mitään tee, jos erikseen ei jotain pyydä/komenna?
Oma mies kun ei todellakaan persettään nosta sohvalta ilman eri käskyä... Minkäänlaista oma-aloitteisuutta ei ole mihinkään normaaliin kotihommaan, telkkarin toki osaa aukaista ilman sanomistakin.
Joskus olen kokeillut sitäkin, etten pyydä apua ja katson, että mitä tapahtuu, kun itse vain siivoan, pesen pyykkiä, käyn kaupassa jne., niin ei tapahdu yhtään mitään, ei mies mitään huomaa eikä osaa tarjota apua itse.
Molemmat olemme työssäkäyviä ihmisiä, joten en ole mikään kotirouva/työtön, joka vaatisi miestään työpäivän lisäksi tekemään kotitöitäkin, vaan samassa asemassa ollaan molemmat. Mies ei myöskään mitään harrasta, joten aikaa ei mene niihinkään...
Onko tämä ihan yleistä miesten vätysmäisyyttä? Vai onko minulle vain sattunut normaalia saamattomampi mies? Muuten on ihan ok mies, mutta eilisillan jälkeen alkoi taas sieppaamaan, itse olin tyttären kanssa jouluostoksilla ja kun tulimme kotiin, mies istui sohvalla katsomassa telkkaria, oli unohtanut pojan viedä harkkoihin jne. Olisi kai pitänyt ostoksilta taas soittaa ja muistuttaa asiasta...
Oma mies kun ei todellakaan persettään nosta sohvalta ilman eri käskyä... Minkäänlaista oma-aloitteisuutta ei ole mihinkään normaaliin kotihommaan, telkkarin toki osaa aukaista ilman sanomistakin.
Joskus olen kokeillut sitäkin, etten pyydä apua ja katson, että mitä tapahtuu, kun itse vain siivoan, pesen pyykkiä, käyn kaupassa jne., niin ei tapahdu yhtään mitään, ei mies mitään huomaa eikä osaa tarjota apua itse.
Molemmat olemme työssäkäyviä ihmisiä, joten en ole mikään kotirouva/työtön, joka vaatisi miestään työpäivän lisäksi tekemään kotitöitäkin, vaan samassa asemassa ollaan molemmat. Mies ei myöskään mitään harrasta, joten aikaa ei mene niihinkään...
Onko tämä ihan yleistä miesten vätysmäisyyttä? Vai onko minulle vain sattunut normaalia saamattomampi mies? Muuten on ihan ok mies, mutta eilisillan jälkeen alkoi taas sieppaamaan, itse olin tyttären kanssa jouluostoksilla ja kun tulimme kotiin, mies istui sohvalla katsomassa telkkaria, oli unohtanut pojan viedä harkkoihin jne. Olisi kai pitänyt ostoksilta taas soittaa ja muistuttaa asiasta...
Vastaukset 39
Vanhimmat
Tuo on yleistä. Tosin joskus naisetkin onnistuvat olemaan yhtä passiivisia.
Viime aikoina pari naistuttavaa eri tahoilla on ottanut asian puheeksi ja kysellyt, että "mites teillä"? Suurin osa tuttavapiirin miehistä istuu telkkarin tai tietokoneen ääressä, tai käy harrastamassa liikuntaa tahollaan. Kyllä se yleensä on niin, että molemmat käyvät siellä vessanpöntöllä asioimassa, mutta mies katsoo telkkaria sohvalla sillä aikaa kun vaimo sen sitten molempien jäljiltä kuuraa puhtaaksi.
Oma mieheni käy kaupassa, pesee pyykkiä ja laittaa ruokaa oma-aloitteisesti. Hän ei siivoa, sillä hän ei edes huomaa sotkua. Joskus hän on siivonnut vähän päällisin puolin, imuroinut vähän keskilattiaa. Hän näyttää minulle työnsä tuloksen ja odottaa aplodeja ja kiitosta. En kylläkään tiedä miksi minun pitäisi kiittää häntä "avusta", sillä minä olen meistä enemmän työn vuoksi pois kotoa (ylitöitä ja pitkät työmatkat) ja tämä on yhteinen kotimme.
Ihan sama kuin eräs tuttavaperheen mies on "joskus lapsenvahtina" ja häntä pitäisi sitten erikseen siitä kehua ja kiittää. Ei mene tajuntaan, ettei omien lastensa kanssa vietetty aika ole lapsenvahtina olemista.
Meillä on myös niin, että mies ihan kuin odottaisi jotain ylistystä, kun hän jotain vaivautuu tekemään ja pitää tekemisestään muutenkin suurta numeroa. Mun mies ei huomaa mitään ympärillään, vaikka katto putoaisi, niin hän vain jatkaa telkkarin katsomista. Ihan kuin mulle automaattisesti kuuluisi jatkuva häärääminen, kun pidän paikkoja kunnossa miehen istuessa mukavasti sohvalla unohtaen koko muun maailman. Itse vaikka katsonkin telkkaria, niin pystyn helposti olemaan läsnä. Laiskuutta ja itsekkyyttä tuollainen on!
Jos perheen talous hoituu työssäkäyvillä edes suhteellisen tasapuolisesti ja rahat käytetään yhdessä perheen eduksi, on tasapuolinen työnjako itsestäänselvyys länsimaisissa suhteissa.
Pankaa vätykset kuriin ja järjestykseen. Velttoa paskaa ei tule suvaita. Toki kannattaa huomioida myös pihan/auton tms kunnossapito ennen kuin hiiltyy. Vaan mies joka ei persettään ylös sohvasta saa tai haluaa kiitosta oltuaan lapsiensa vahtina, kaipaa järkevää opetusta; ja paljon!
On se muuten kumma, että on tuollaisia ukkoja olemassa??!!! Ovatko samat passuuttajat niitä, jotka sitten vinkuvat, että kun vaimo ei anna persettä? Ensin teettävät kaiket illat vaimollaan kotitöitä, kun itse löhöävät sohvalla lepäämässä... Illan päätteeksi pitäisi vielä levittää jalat vätykselleen, vaikka varmasti lepoa kaipaisi puolisokin? Ei ole miesten itsekeskeisyydellä ilmeisesti mitään rajoja.
vielä pitäisi itse naisena nousta päälle ja hoitaa tuo panokin :D vätys mieshän mieluusti makaa alla. Kumma kun saa kullinsa pystyyn omin voimin vai menikö se ajatuksen voimin.
Miehelläni oli vähän samanlaisia piirteitä kuin mitä kerroit.Mutta sitten eräänä päivänä mitta tuli täyteen.Annoin kaksi vaihtoehtoa joko ovesta ulos tai kotityöt alkavat maistua.Se sitten piti viedä henkisesti tosi tiukalle ennenkuin meni jakeluun.Pidin pääni ja määräsin hänelle listan töistä mitkä hänen piti suorittaa.Aluksi siinä oli imurointi,tiskaus,lasten kuljetus hoitoon.Valvoin haukkana että hommat tuli tehtyä.Puutuin heti jos ilmeni velttoilua.En korottanut ääntäni kun huomautin asioista,yritin olla hiiltymättä vaikka kuinka teki mieli.Otti se välillä koville mutta auktoriteettini parani vähitellen.Se kannatti,nyt mieheni on oikea malli mies.Hänen työlistansa kattaa lähes kaikki kodin työt silittämisestä suursiivoukseen.Joudun kyllä edelleenkin puuttumaan välillä tehtävien suoritukseen mutta en kokoaikaa.
Meidän välit paranivat uuden järjestyksen myötä,en ole enää väsynyt,olen useinmiten hyvällä tuulella ja jaksan kannustaa lapsiamme ja miestäni eteenpäin.Erotiikkakin on astunut kuvioihin mukaan kun on aikaa itselleni ja myös miehelleni.Mitä tästä opimme,perhessä pitää olla selvät säännöt ja jonkun on niitä valvottava.Tämä meidän case on vapaasti lainattavissa jos siitä on apua rouville.
Kotihoito on vaikeaa miehille sen vuoksi, että ensinnäkin suurimmassa osassa koteja äidit on hoitaneet hommat ja isä toiset hommat , ja malli on sitten saatu sieltä. Vaikka putkiremppa ja autotalllipuuhat ei kerrostaloaikakauteen olisi periytynytkään, säilyvät naisten työt. Työt, jotka pitäisi nyt yhtäkkiä omaksua miestenkin töiksi.
Nainen pitää lisäksi kodissa yllä tietynlaista harmonista järjestystä. Se on järjestys, joka ei miehelle näy. Jos mies järkkäisi kodin, se näyttäisi suunnilleen toimistolta ja siinä olevat puutteet miehen olisi myös helppoa nähdä. Kannattaa katsoa järjestelmällisten persoonallisuuksien omaavien poikamiesten asuntoja. Siistiä on kyllä - mutta on myös korutonta ja tylsää. Koristeet sekoittavat miehen pään ja rikkovat harmonisuuden. Pölypallojakin on ärsyttävä ronkkia ikkunalta kun pitää varoa kaiken maailman kukkapurkkeja särkymästä.
Mies ei toimi siten, että se huomaa jonkun asian olevan tekemättä katsomalla ympärilleen. Ei, vaan hommat pitää olla listattuna joko päässä tai lapulla. Mieluummin molemmilla. Meistä miehistä on aivan käsittämätöntä, että nainen voi väittää jonkun homman olevan vielä tekemättä, vaikka sitä ei alunperin edes ollut suunnitelmissa tehdä. Nainen kun elää hetkessä ja "aistii" jollain yli-inhimillisellä voimallaan, jos joku homma on tekemättä. Naiselle hommat tulevat ihan fiilispohjalta mieleen. Äijät tarttevat työlistan.
On kyse siitä, että miehet aattelee asiat pisteestä pisteeseen ja naiset taas kokonaisuutta.
Hommat listalle niin alkaa tapahtua helpommin.
Aina näitä vaan riittää...tietäjien sukua, ehkä.
Annapa samalla tieteellinen selitys sille, miksi pipoa tulee säilyttää olohuoneen sohvapöydän alla, deodoranttia olohuoneen kirjahyllyssä ja autonavaimia makuuhuoneessa yöpöydällä? Ja yhtä kenkää eteisessä ja toista ruokapöydän alla?
Ja jos nämä säilytyspaikat ovat miehen järjestelmällisen persoonallisuuden harmoniaa, niin miksi ihmeessä vaimon täytyy joka aamu auttaa miestä kissojen ja koirien kanssa etsimään kyseisiä kateissa olevia tavaroita? Sillä huom! alussa mainitut käyttötavaroiden säilytyspaikat eivät ole vakio, vaan muuttuvat yhtä usein kuin kalenterissa päivämäärät.
Taitaa kuvaamasi kaltaisten miesten elämässä olla moni muukin asia rempallaan. Kuulostaa luettunakin melko kurjalta. Kuvittelen kotitöiden kuten muidenkin asioiden hoituvan siellä asuvien aikuisten toimesta. Vastuusta vetäytyminen ei ole miehekästä.
Äidit oli ihan samanlaisia, ei poika osannut mitään tehdä.......oikein. Jokaisen miehen pitää asua ainakin kaksi vuotta yksin jotta oppii huushollihommat.....eikä ole mitään saatanan päällepäsmäriä urputtamassa.
Jätä se rauhaan, tekemään omaosuutensa omalla tavallaan.
Sukulais- ja tuttavapiirissä on näitä tapauksia, kun vuosikymmenien passauksen jälkeen mies jää leskeksi niin alkaa kotihommat yht'äkkiä sujua kummasti. Miehen on niin helppo vetäytyä ja antaa vaimon passata "kun se sulta käy niin sutjakasti".
Itse elin vuoden mittaisessa avosuhteessa, jossa mies lojui sohvalla käsi housuissa kun BB:n Toni ja tuijotti tv:tä koko illan. Kotitöitä ei tehnyt pätkän vertaa. En viitsinyt aikamiestä tavoille opettaa vaan pistin pihalle.
izuzu bellet
Lakko auttaa. Minä esimerkiksi menin kylmästi silitys-, pyykinpesu ja ruoanlaittolakkoon. Johan alkoi homma luistaa kun mies tarvitsi puhdasta paitaa päälle ja pihviä nassuun.
Siivosin vain kaiken mikä oli minulle itselleni tärkeintä, esim. kylppärin ja vaihdoin puhtaat lakanat. Muuten sai läävä räjähtää käsiin, olinhan kuitenkin suurimman osa päivästä töissä. "Miesten töitä" ei ydinkeskustan kerrostaloasunnossa ole, ei ole sijainnin vuoksi edes autoa riesana.
Toki mm. pesukoneen käyttöä piti tietotekniikka-ihmiselle opettaa kädestä pitäen ja siltysrautakin on todella monimutkainen kapistus, ja todella kuuma kaiken lisäksi.
Joskus pitää vain tuntea omissa nahoissaan ne tekemättömät työt, ennen kuin tieto niistä hiipii selkäytimen kautta tietoiseuuteen...
Kotona tehdään sellaisia asioita, jotka koetaan omaan reviiriin kuuluviksi. Jos nainen muuten saa päättää kaikesta kodin järjestämisestä ja sisustamisesta, niin ei mies hevin tartu imuriin vain sen takia että nainen sellaista käskee tai vihjaa. Tai jos kumpikin saa halutessaan siivoilla jne, mutta nainen kokee pyhäksi oikeudekseen kritisoida miehen siivoamista ja jopa arvostella lopputulosta, vaikka itse loukkaantuisi verisesti jos mies tekisi niin, niin silloinkin mies kokee, että siivous ei kuulu hänen tontilleen. Hän ei saa itse määrätä lopputuloksesta. Silloin mies siivoaa, jos siivoaa, vain naisen mieliksi joskus. Ei koskaan silloin jos kokee jonkinlaista pakkoa siihen, eikä myöskään omasta halustaan, koska siivous ei kuulu hänen tehtäviinsä, koska nainen on ominut sen omalle alueelleen.
Stana kun tämä suomen kieli on vaikeata, sanoa yksinkertainen asia.
Joo-joo. Mielestäni vessanpönttö ei kylläkään ole kenenkään "reviiriä", eikä sitä pestä kenenkään mieliksi, vaan hygieenisyyssyistä. Jos sitä ei osaa pestä niin, että näyttää ja tuoksuu puhtaalta, niin jotain on kyllä ihmisessä vialla.
Meidän vuokra-asunnon vessan on ainakin "sisustanut" asunnon omistaja, joten eikö olisi oikeus ja kohtuus, että vuokraisäntä käy pesemässä sen "reviirinsä" meidän puolestamme? Kyllä hän varmaan miehenä ymmärtää tuon logiikan reviireistä sun muista, että se joka sisustaa niin saa myös siivota...
täälläkin, ei saa mitään ---siis tarkoitan todella: ei mitään--- omatoimisesti aikaiseksi. kaikki jää rempalleen, asiat ei hoidu ellen minä tee niitä. kaipailen tosimiestä joka korjais auton ja vaihtais renkaat yms. sellanen olis jotenkin kiinnostava ja seksikäs.
Helpommalla pääset, kun viet auton renkaiden vaihtoon johonkin liikkeeseen. Tekevät työn ja ottavat vielä kesärenkaat säilytykseen, niin ei tarvitse naisihmisen niitä pitkin pihoja pyöritellä varastoon. Ei siihen hommaan miestä kuule tartte!
Samoin monet muut kodin pikkuhommat oon teettänyt ulkopuolisella, paljon helpompaa maksaa palvelusta kuin kuunnella sitä rutkutusta etukäteen, ja jälkeenpäin pitäisi sitten kehuskella kaikille miten näppärästi toi ukko ruuvasi pultin seinään. =)
Jos ukolla itselläänkin olisi sananvaltaa siihen, mihin kohtaan se pultti asennetaan, niin homma hoituisi alta pois saman tien aamukahvin jälkeen. Mutta ei parane ukon sellaista sananvaltaa pultin paikasta alkaa suhteessaan edellyttää, koska silloin nainen kätkisi tuon verisen loukkauksen sydämeensä ja hautoisi sitä vuosikaudet, suloista kostoa suunnitellen... "jätän sen kun se sitä vähiten odottaa"
Pökkäkakale oot oikeilla jäljillä..luin sun kommentin tuolla toisessa osiossakin ja olit sielläkin ihan oikeessa..Olen itse nainen ja pitkässä liitossa ja syyllistynyt itsekin moisiin ukon mollauksiin..Olen kylläkin pyytänyt paljon anteeksi..ja saanutkin..
Nuo kotihommatkin on vähän niin,että jos mies yrittää tavallaan,niin me naiset ollaan motkottamassa heti,että ei noin vaan näin ja teit senki huonosti!
Ei se ihme, että loppujen lopuksi se ukko istuu vaan siellä sohvannurkassa, kun ajattelee,ettei se hänen tekemänä kelpaa kuiteskaan..Se on vielä keljumpaa,jos mies alkaa ajatella,ettei se yhteinen koti oo kuin eukon valtakuntaa..ja alkaa viihtyä paremmin muualla..
Kyllä meidän eukkojen pitäs alkaa katsoon sinne peiliin ja lopettaa se nalkutus ja yrittää saada rakentavaa keskustelua aikaseksi..
Miestä voi pyytää auttamaan hommissa ihan sievästikkin,ei asenteella:vaikka teetkin sen paskasti,tee silti! Yrittäkääpä kanssasisaret olla ihmisiksi miestenne kanssa,ette te viihtyisi päivääkään sellaisen ukon kanssa, joka olisi yhtä kova mäkättäjä ja määräilijä kuin mikä siellä peilissä katselee!
amen, noihin kahteen ylläolevaan voin "laittaa allekirjoitukseni" - on kokemusta pitkästä suhteesta ja kyllä taas noita alkupuolen kirjoituksia lukiessani mietin että kuulostaapa tutulta, tuolla systeemillä ette tule saamaan asioita kuntoon, jos nyt niitä edes haluatte kuntoon ?
Noissa viimeisissä kirjotuksissa on se asian ydin.Ylempi miehen näkemys ja alempi naisen ja noinhan se on! Kyllä se mies lannistuu aikaa myöten siihen jatkuvaan mäkätykseen asiasta kuin asiasta! Sama mitä teet,vittuilua saa niskaan..
Pitää vaan toivoa,että edes jotkut naiset tajuais,minkälaisia pirttihirmuja ne on ja muuttais sitä keskustelun ilmapiiriä,ettei tarttis loppuikää semmosen pirun kans viettää!
Ei varmasti monikaan mies arvannu nuorena naimisiin mennessä,että siitä suloisesta mukavasta tytöstä tulee aikaa myöten mäkättävä lehmä,joka raivotessaan on niin pirun ruman näkönenki,että hyi!
Sitten uhkailevat lähdöillä ja lasten viemisillä,kun tietävät, että lapset on yhtä tärkeitä miehille,kuin heillekkin! Siinä sitä miestä viedään, kuin pässiä narussa..
Ja kun ei tarvitsisi onnen eteen muuta kuin opetella pitäämään se rumaksi muuttuva mäkättävä turpa kiinni.
Ap: Niin tuttua, niin tuttua. Vätys on täälläkin kotona ja kun on vielä työttömänä niin aikaa luulisi olevan muullekin kuin tv:lle ja netistä Veikkauksen peleille.... Jos tekee jotain, pitäisi kehua maasta taivaaseen ja lisäksi siitä saa tietysti ottaa palkinnoksi kaljat (ukko siis).
Voithan tuota kehua välillä,onko se muka sulta pois? Ootathan tuota itekki varmaan niitä kukkia äitienpäivänä ja joskus kehuja jostakin? Kirjota miehelle lista hommista,jos et osaa mäkättämättä mitään pyytää! Kyllä se työttömyyskin masentaa,kuvittele omalle kohalles.
Kumma kun aatellaan,että ukko on jossain rangaistusvankilassa,kun koti pitäisi olla hänellekkin!
Onhan tuota aikaa sullakin täällä palstoilla kiekua,miksei mies saisi tehdä omia juttuja!
Ota koira,jos haluat narussa jotakin kuljettaa ja tehdä nöyräksi.
Uskomatonta,että teillä olis joskus ollu rakkauttakin! ukkos on sulle pelkkä inhokki!
Olisko parempi olla ilman miestä,kun ei tuota toisen kunnioittamista näytä olevan..
"..Se on vielä keljumpaa,jos mies alkaa ajatella,ettei se yhteinen koti oo kuin eukon valtakuntaa..ja alkaa viihtyä paremmin muualla.."
Eräs parisuhdeterapeutti piti miehille kurssia ja pyysi kaikkia laittamaan silmänsä kiinni ja kuvitelemaan olevansa kotona olohuoneessa sohvalla istumassa. Sitten hän pyysi näitä miehiä kuvitteellisesti tarkastelemaan olohuonetta vasemmalta oikealle ja alhaalta ylös. Sitten hän teki ratkaisevan ja merkitsevän kysymyksen: "Mitä näette mielessänne olohuoneessa sellaista, jonka paikan, mallin taikka edes värin olette saaneet valita?" Miesten ilmeet ovat kuulema TYRMISTYNEITÄ. Kukaan ei muistanut mitään sellaista, mistä hän olisi saanut olla päättämässä.
Kerroin edellisen tarinan vaimolleni. Hän loukkaantuneena totesi kommenttini olevan epäreilun ja että kotia on rakennettu yhdessä. Kuitenkin tunsin olleeni asiassa yhtä ulkopuolinen kuin kurssin miehet. Mistä moinen ero samasta kokemuksesta vaimoni kanssa? Ilmeisesti hän kokee olevansa tasapuolinen ja rakentava kumppani, joka huomioi ja kunnioittaa toisen mielipidettä. Täysin sokea siis omalle toiminnalleen ja sen aiheuttamalle tuskalle ja ahdistukselle.
Miten usein olenkin kuullut hänen suustaan kommentin, että tämä on myös hänen kotinsa ja että hänen täytyy pystyä viihtyä täällä. Koskaan hänelle ei ole tullut mieleen, että se on myös minun koti ja minulla on yhtälainen oikeus viihtyä kotona.
Niin se vain on. Koti on vaimon valtakuntaa, missä miehellä ei ole mielipiteitä, päätäntävaltaa tai edes vaiettuja toiveita. Kun tämä lisätään se syyllistämisen taakka minkä nainen kaataa miehen kannettavaksi, ei tilanne voi olla motivoiva taikka rakentava. Ei siis ihme, että niin moni mies istuu sohvalla tekemättä mitään, koska siinä saat haukut pienimmällä vaivalla ja samalla voi keskittyä johonkin täysin ulkopuoliseen, jotta vaimon esittämät loukkaukset eivät osuisi suoraan maalin ja tietoisuuteen.
Itse olen tehnyt siivoukset, ruoat, ruokakaupat ja lasten harrastukset ja silti en ole kuulema ottanut riittävästi "Vastuuta" perheen arjesta. Olen kuulema hankala elinkumppani jne. Tunteen tasolla emme enää kohtaa ja hänen spontaanit tunteen osoitukset minua kohtaa ovat enää pelkästään negatiivisia. Jos hän loukkaa minua on minun tehtävänä rakentaa rauha välillemme. Toisinpäin tapahtuessa en saa loukkausta koskaan anteeksi. Jos kohtelesin vaimoani kuten hän kohtelee minua emme olisi enää aviossa. Miksiköhän..?
Hyvät vaimot. Sulkekaa nyt silmänne ja ajatelkaa istuvanne kotona sohvalla. Katselkaa mielessänne ympärillenne ja miettikää: mikä on se asia mistä miehenne on saanut päättää, minkä takia te haluatte pahoittaa kumppaninne mielen negatiivisella palautteella ja siten ajaa häntä yhteisestä kodista ja suhteestanne pois?
Totta, miksei voi antaa niitä kehuja jos asia kerran sillä paranee, vittuilemalla se ei ainakaan onnistu :) justiinsa tuo vaimojen marttyyriasenne on lievästi sanoen ärsyttävää ja kuten joku tuossa alempana toteaakin, ne samat haukut ja vittuilut saa paljon helpommalla kun on vaan tekemättä mitään.
Tämän sanottuani täytyy vaan tosiaan ihmetellä että on se yhdessäolo vaikeaa... olisikohan se niin että vasta toinen pidempi suhde aikuisiällä on se parempi ? En tiedä, kuitenkin nämä kirjoitukset täälläkin on vaan niin tuttuja avioliitossa olleelle, kuitenkin toivon että te naiset otatte tosissanne nämä miehen näkökulmastakin tulleet kirjoitukset, niissä on totuuden tynkää ja ehkä se auttaa teidän suhteitanne parempaan arkeen.
Istun tässä sohvalla, jonka mies sai valita. Tämä tummanruskea miehekäs nahkasohva ei nyt ollut ihan tarkkaan minun mieleeni, mutta onpa oikein mukava löhösohva. Taulu-tv on myös miehen hankita, samoin sen alla oleva tummanruskeaa puuta oleva virtaviivainen hyllykkö.
Minä hankin verhot, miehen mielestä ne oli halvan näköiset, joten palautin ne. Toiset verhot kelpasivat molemmille.
Olohuoneessa on myös mielestäni liian suuri kirjoituspöytä, mutta mieheni ei kestä mitään pikkuhuonekaluja, käytännöllistä ja hulppeaaa pitää olla. Toimistotuolin kanssa oli kädenvääntöä, mies halusi suuren mustanahkaisen korkeaselkäisen hirvityksen, minä en. Kompromissina mies osti sellaisen, mutta luonnonvalkoisena. Se kelpaa molemmille.
Valaisimet olen hankkinut miehen mielipidettä kysymättä, mutta hänestä ne ovat kaikki tyylikkäitä ja toimivia. Matot olivat minulla ennestään, nekin kelpaavat.
Eli aikalailla yhdessä koti on sisustettu. Jos mies asuisi yksin, niin hänellä olisi vain sohva, telkkari, ja kirjoituspöytä. Minä halusin myös kodikkuutta, eli verhot, mattoja, viherkasveja ja tauluja. Kyllä se siivous on silti minun eli vaimon kontolla, ei mies huomaa mitään sotkua ja jos huomaa niin ei välitä.
Meidän perheessä minä, nainen, teen lähes kaikki kotityöt yksin, ja teen ne mielelläni. Mieheni ei ole erityisen innostunut esim. siivoamisesta, joten en rasita häntä sellaisilla vaateilla, koska itse pidän kaikista kotitöistä. Saan häneltä kyllä apua tarpeen tullen. En koe kotitöitä ollenkaan raskaiksi tai naisen arvoa alentaviksi, päinvastoin, kotityöt ovat hyödyllisiä ja nautin niiden tekemisestä. Pääsen niiden avulla myös irrottautumaan stressaavista työhuolista ja kotityöt kuten siivoaminen on myös erinomaista hyötyliikuntaa. En ymmärrä miksi kaikki pitäisi jakaa tasan. Miehet ja naiset ovat kuitenkin erilaisia, eikä kaikkien tarvitse tykätä samoista asioista. Minua ei haittaa eikä häiritse yhtään, että mieheni makoilee sohvalla telkkaria katsomassa sillä aikaa, kun minä siivoa huushollia tai tiskaan. Mieheni huolehtii kaikista kotiin liittyvästä teknisemmästä puolesta sekä raha-asioiden hoitamisesta. Olen siitä erittäin tyytyväinen.
Samaa mieltä minäkin..Siivoilen mielelläni,koska saan siitä hyvää mieltä,kun näyttää siistiltä ja silleen..Isot matot ja niitten pesuun PYYDÄN mieheltä apua ja apua on AINA tullut.. Ja esim.ruohonleikkuu on enempi jäänyt miehelle..eli kyllä niitä hommia on molemmille siellä kotona..esim.autotalliin ja varastoon ei minun tarvitse pahemmin koskea ja kaikki vuotavat hanat ,kiukaan kivien vaihdot ym. raskaammat ja paskasemmat hommat esim.viemäristä sen ällötyskarvatupon poiston tekee mieheni..eikä koskaan mukise niistä..
Silloin kun lapset oli pieniä ja olin tosi väsynyt(niinkuin muutkin äidit..) tuli miehelle mäkätettyä, kun tuntu että niihin vaippahommiin hukkuu..yövalvomista ja tissinlutkutusta muutama vuosi..silloinkin mies yritti auttaa töiltänsä,ei varmaan kiitosta multa saanut..MUTTA! Se aika menee ohi ja lapset kasvaa,eli viimeistään silloin pitäisi loppua se turha marmatus ..
Luulisin,että mieskin ymmärtää sen kaaoksen pienten lasten kanssa ja että se kuuluu siihen ajanjaksoon elämässä,mutta kun näyttää,että joillekkin eukoille jää se marmatusvaihe päälle iäksi!
Miesten kanssa on loppujen lopuksi helppo keskustella asioista ASIALLISESTI, voi PYYTÄÄ tekemään jonkun jutun..ei ne miehet mitään ajatustenlukijoita ole.Monet naiset vain luulee niin..miehen pitäisi älytä sanomattakin niin monta ihmejuttua,että ihan hirvittää tuommoiset vaatimukset naisilta..
Meidän perheessä apua olen aina saanut mieheltä kun olen sitä tarvinnut,päämäärähän on kuitenkin hyvä olo kummallekkin..tasa-arvo keskustelut on viety liian pitkälle,miehen arvoja ei tunnuta kunnioittavan paljoakaan..
Joo. Nykyään on kuitenkin kaikenmaailman kotitalouskoneet,hanat,sisävessat ym.elämää helpottavat jutut,ettei luulis kenenkään enää nykyaikana kotihommiin hukkuvan! Ja suurin osa miehistä auttaa,kun apua osaa pyytää! Taitaa olla vaan eukoilla tekosyy haukkua kaikki ukot suohon,kun ei osata mitään arvostaa ja se elämä ei ole sitä "hollywoodglamouria",mitä tv suoltaa..Ootetaan, että se TOINEN tekis sen elämän mielenkiintosemmaksi,iteltä ei vaadita suhteen eteen mitään tekoja..
Itse maksan enemmän pienemmästä palkastani yhteiselle tilille kuin mies. Tililtä ei mene hlökohtaisia menoja, vain ruoka ja vuokra. Itse olen autoni ostanut, lääkärit, lääkkeet ym. maksanut. Nyt menee 120 e/kk treeneihin, mutta ne ovatkin parasta elämässä. Renkaat, bensat, vakuutukset ja tuhansien korjaukset huollot maksan itse. Mies ei todellakaan maksa ulkomaanmatkoja, kodin hankintoja tai mitään muuta kuin itseensä liittyvät menot. Nekin ovat vähäiset kun ei sairasta ja duunista tulee loput työsuhde-etuina.
Meillä mies osaa vain sähkötekniset työt paremmin, minä viritin digiboksin, olen tietokoneen "pääkäyttäjä" ja mikrotukihenkilö, vaikka konetta sitten käyttää mies. Onneksi on omat vessat, arvatkaa pesenkö tai käytänkö koskaan isännän vessaa?
Myös rakastellessa on miehen tavoite se, että itse saisi fantasioitaan toteuttaa ja minä niitä joudun toteuttamaan. Itselle riittäisi perusyhdyntä, mutta heikossa on sekin, kun ei enää herralla seiso.
Vaikka molemmat olemme hyvässä fyysisessä kunnossa ja muilta ihmisiltä tulee vihjeitä, että jos eroat, niin voit soitella....luulee isäntä, että hänen kilpailutuloksensa jotenkin tekevät hänestä muita miehiä paremman.
Eipä meillä paljoa yhteistä ole ja suunnittelen sen vähäisenkin lopettamista. Ehkä huomaa myöhemmin kuinka helpolla pääsi, kun ei tarvinnut kuunnella jäkätystä ja esitin muutenkin mallikelpoista rouvaa. Ei ole lapsia tai lemmikeitä rasittamassa. Ehkä 15 vuotta riittää.
Jos noin kyllästyttää ja olette kumpikin vielä naitavan näköisiä,eikä lapsiakaan ole..ilman muuta omille teille!!Ihmetyttää miksi olette näinkin kauan yhdessä kituneet?? Lapsethan ne parit yhdessä pitää monesti,nekun ovat yhteisiä ja rakkaita kummallekkin.. Onnea uuteen ,tuntemattomaan elämääsi,jos niin päätät.
Nalkutus tekee uhrista passiivisen. Akka niin kova nalkuttamaan, että ihan sama mitää tekee. Kun tekee jotain sen käskemää typerää juttua niin se samaan aikaa valittaa muista hommista.
Miksi sua pitää käskeä? Etkö sinäkään itse tajua korjata sotkujasi? Vai etkö ollenkaan elä siellä kodissasi, käyt vaan siivoamassa muitten jälkiä, kun käsky kuuluu?
Ootko sanonu sille,että "älä aina nalakuta"
tehoisko siihen sanominen? Moni ämmä ei tajuu nalakuttavansa,korvatulpat on kans hyvä juttu..
Nai sitä sitte useemmin,vähä niinku kostoksi..hehe
No meillä tilanne on juurikin toisinpäin. Vaimo ei kyllä halua tehdä just yhtään mitään ja jonkun ne hommat on hoidettava kumminkin. Omasta mielestään hän tekee ja paljon, mutta olen kyllä ihan täysin eri mieltä. Eikä näistä asioista voi puhua ettei tule ihan levoton riita, sitten lentelee kamat. Yleistäminen näissäkin asioissa on aika peest, mutta joo.
Meillä tilanne on seurausta siitä, että aina kun oma-aloitteisesti on tekemässä jotain, niin saa kuulla siitä, kuinka on tekemässä jotain ihan väärää asiaa, tai ainakin väärään aikaan. Oma-aloitteisuus johtaa haukkuihin.
Kun kerran vaimo joka tapauksessa sanoo milloin tehdään ja mitä tehdään, niin olkoon sitten niin. Ei enää kiinnosta tehdä jotain hyvissä aikomuksissa, kun siinä on kuitenkin jotain väärää. Otetaan nyt fiktiivinen esimerkki että pitäisi ruuvata jotain seinään. Jos ei sitä nyt tänään tai huomenna syystä tai toisesta ehdi eikä jaksa, vaan tekee sen vasta seuraavana päivänä, niin tulee sanomista kun juuri tuli siivottua ja nyt lattialla on sahanpurua... Niin kun sitä sahanpurua nyt ei voisi lakaista tai imuroida pois imuroimatta koko kämppää.
Mut vielä kauheempaa, ku hommista tai niitten tekemättömyydestä motkotus on toisen täydellinen mykkyys!!
Ettei enää ees muista, minkälainen ääni sillä on, kun ei puhu mitään! Saa siinä sitte porinakavereita hakee..
Kärsin aikasemmassa liitossa ite semmosesta henkisestä väkivallasta vuosia,joten tään nykysen motkotukset saa aikaan mulle vaan mielihyvän kotoisen tunnelman ja suupielien ylösnousemisen!