pihtareille kysymys

Onko joku teistä sellainen, että seksi voisi olla ihan ok puuhaa, mutta pihtaat vain sen vuoksi, ettei oikein jaksa harrasta seksiä?
33638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Lue kirja Venus ja Mars vuoteessa
tai
Venus ja Mars ikuisesti yhdessä

Turha haukkua pihtariksi. Kukaan ei ole täydellinen eikä tarvitse olla toisen vaatimuksen mukainen (tai
käyttäytyä toisen tahdon mukaan).

Äänestä

joskin meistä suurin osa ei puhu pihtaamisesta vaan ihan oikeasta oikeudesta ola harrastamatta seksiä silloin kun ei jaksa. Tosin pikaseksi ei paljon vaadi mutta joskus sekin voi olla liikaa. Pihtaamisen ongelma näyttää olevan paljon suurempi parisuhteen ulkopuolisille ihmisille, jota täytyy suuresti ihmetellä!

Äänestä
  • Kyseessä on samanlainen oikeus on kuin olla täysin välinpitämätön ja kylmä puolisolleen jos ei muuta oikein jaksa.

    Äänestä

Hallita, kiristää, loukata, vaatia.....prinsessat haluaa käydä koko näytelmän läpi joka kerta ja näpäyttää sillä miestä. Rempseät, tasapuoliset naiset ovat hyviä, ne ei temppuile sen reppunsa kanssa ! Ne läväyttää repun levälleen ja alkavat laskemaan kärpäsenpaskoja katosta, kun homma on ohi ne lähtee pesemään sitä kattoa. hymyilevät tyytyväisenä miehen rentoudelle.....toinen kerta on sitten heidän vuoronsa.
Minä pistän pihtarit heti kiertoon.........

Äänestä
  • minä pistin kaltaisesi "kullanmurun" kiertoon, koska haluan olla miehelle muutakin kuin ovimatto...

    Äänestä

  • retkituoli* kirjoitti:

    minä pistin kaltaisesi "kullanmurun" kiertoon, koska haluan olla miehelle muutakin kuin ovimatto...

    ööööööööööööhk

    Äänestä

Pihtaminen maailman vanhin keino hallita miehiä.

Äänestä
  • Aikansa kutakin ja jossain vaiheessa mies lähtee toisen naisen matkaan, joka EI pihtaa eli se siitä hallitsemisesta.

    Äänestä

  • Hallitsija kirjoitti:

    Aikansa kutakin ja jossain vaiheessa mies lähtee toisen naisen matkaan, joka EI pihtaa eli se siitä hallitsemisesta.

    siinä vaiheessa kun halut katoaa mieheen, niin parempi että äijä lähtee

    Äänestä

  • 16+14 kirjoitti:

    siinä vaiheessa kun halut katoaa mieheen, niin parempi että äijä lähtee

    Siinä vaiheessa, kun halut katoaa ei tarvitse aloittaa pihtausta vaan erota!

    Äänestä

Eihän sitä kukaan aina jaksa mitään. Mies ei aina jaksa, viitsi tai halua helliä ja huomioida minua vaikka minulla olisi kova tarve siihen. Mies haluaa olla omissa oloissaan. En tuomitse siitä.
En minäkään aina jaksa sekstailla vaikka hänellä olisi tarvetta. Voin antautua kyllä purkaustapahtumaan mutta en yksinkertaiseti itse innostu. Onneksi mies arvostaa tätäkin asiaa. Ei minua se se asia onneksi inhotakkaan.
Ex-mies inhotti ja sen lääppimiset. Jotenkin tämä nykyinen osaa olla yksinkertaisempi eikä tee siitä mun innottomuudesta niin isoa numeroa. Ei seksin tarvitse joka kerta olla taidetta eikä mulla ole velvotetta huutaa kiimasta silloin kun ei nappaa.

Äänestä
  • Ihmekös tuo että mies käy vieraissa kun vaimo pihtaa ja silloin harvoin kun suostuu seksiin niin on kuin kuollut lahna...

    Äänestä

  • joooo-o kirjoitti:

    Ihmekös tuo että mies käy vieraissa kun vaimo pihtaa ja silloin harvoin kun suostuu seksiin niin on kuin kuollut lahna...

    Sun naiset(jos niitä nyt onkaan..huoh!) taitaa vaan näytellä sun kans kiihkeetä..parempi olla lahnana alla, kuin NÄYTTÄÄ lahnalta..epäilen sun näyttävän..pöh!

    Äänestä

  • joooo-o kirjoitti:

    Ihmekös tuo että mies käy vieraissa kun vaimo pihtaa ja silloin harvoin kun suostuu seksiin niin on kuin kuollut lahna...

    Ei se missään käy kun se rakastaa mua muutenkin. Se olis hukassa jos mä lemppaisin sen niinkuin tekisinkin jos de kävisi vieraissa. Ymmärrätkö kaaleppi että se saa seksiä aina kun se haluaa mutta en joka kerta rupee teeskenteleen kiimaista sen mieliksi. Ei se mikään tyhmä mies ole. Tyhmät miehet luulee että naiset ihan oikeasti saa orkkuja siellä pornoelokuvissakin. Ei mulla ole samanlaista tarvetta siihen kuin mun miehellä mutta sitten kun on niin se mies joutuukin hoitaa sekstailut pitemmän kaavan kautta. Silloin mennään mun ehdoilla.
    Mun mies arvostaa mua just sen takia että mä annan sen touhuta välillä itsekkäästi itsekseen. Moni nainen sanoisi että painu helvettiin ei huvita.

    Äänestä

  • 53 kg lahna kirjoitti:

    Oot ihan oikeessa!Hyvä kirjotus! Antaa huorien leukoja loksuttaa,muutahan ne ei osaa..
    Luulempa että nämäkin portot on aika yksinäisii "parasta ennen"päivämäärän ohittaneita ikäneitejä, jotka yöllä täällä yksinäisyyttään yrittää kirjotuksillaan poistaa..Eipä ookkaan sitä ukkookaan lämmittelemässä..
    Oikeestaan säälittää..

    Äänestä

mutta jos se partneri on väärä.... ja siksi miksi harrastaa sellaisen kanssa seksiä.

Kun kumppani on oikea niin sukat pyörii jaloissa, toisessa se on ja toisesta vain puuttuu...

Äänestä
  • Jos partneri on "väärä"

    Äänestä

  • Eikö suu aukea? kirjoitti:

    Jos partneri on "väärä"

    Antaa vaan eukkojen (puutarhaolentojen) pihdata ihan rauhassa! Eivät raukkaparat vissiinkään tajua että AINA löytyy joku joka pitää miestä hyvänä,ja mielellään! jos oma akka ei sitä tee! Näin se vaan menee tämä homma...mutta en valita, onhan se mukavaa kun on netit,baarit jne kaikki paikat pilvin pimein täynnä kiimasia puutteessa olevia ukkomiehiä joilta saa KUNNON KYYDIT ja ANTAESAAN SAA:) Rakastan miehiä ja seksiä, seksi on elämän suola! Ihoni kaipaa jatkuvasti iholle....pitämään miestä hyvänä...niin hyvänä kuin vain voi....

    Äänestä

  • SexSanda:) kirjoitti:

    Juuri sinunlaisia kiimaisia naisia nuo pihtarit pelkäävät ylikaiken...nooh omahan on pihtaajien vika eivät saa itsekkään seksiä ja mies saa taas vierasta niin sehän on vaan miehelle etua.

    Onneksi on myös naisia joilla on halua rakastella miehen kanssa!

    Siinä iskee se naisen kateus heti ettei vaan nyt kukaan toinen pääse harrastamaan seksiä miehen kanssa vaikka itse pihtaakin.

    Muija vielä itse aiheutetusti ajaa miehen vieraaseen petiin, mutta sitten ollaan kuitenkin kateellisena et jos se toinen nainen vaikka nauttiikin seksistä miehen kanssa.

    Äänestä

  • Cafe bar kirjoitti:

    Kiitos,että olet jakamassa palveluksiasi noin auliisti! Ihanaa kun otat mieheltäni suihin ja nuolet sen pyllynreikää,mistä se tykkää, kun mä en alennu sellaiseen,yök! Olen vilpittömän iloinen,että kaltaisiasi ns.huonoja naisia löytyy täältä,missä ei bordellit ole sallittua! Ja vielä teet sen ilmaiseksi ihan antamisen ilosta!
    Ollaan vähän niinkuin kahden kerroksen väkeä,minä täällä yläkerrassa ja sinä siellä alakerrassa! Harmi,että mieheni ei tunnu ainakaan sinua arvostavan,vaan pilkkaa sinunlaisia naisia "hoidoiksi",joihin turvautuvat vain puutteessa, kun se oma kulti ei nyt jaksa viihdyttää.. Ja kaveriporukassa röhönaurujen
    kera teistä juttuja kertovat..nooh, sinähän et sellaisesta välitä,antamisen ilohan on niin suuri sinulla!
    Toivottavasti jaksat hoidella vielä monen monta aviomiestä iloksesi ilman vaatimuksia,sinunlaisia on harvassa,toivottavasti et kyllästy jakamaan ilmaiseksi,muista levätä välillä!
    !

    Äänestä

  • Julita kirjoitti:

    Siinä iskee se naisen kateus heti ettei vaan nyt kukaan toinen pääse harrastamaan seksiä miehen kanssa vaikka itse pihtaakin.

    Muija vielä itse aiheutetusti ajaa miehen vieraaseen petiin, mutta sitten ollaan kuitenkin kateellisena et jos se toinen nainen vaikka nauttiikin seksistä miehen kanssa.

    Ootkohan ymmärtänyt nyt ihan väärin..Taitaapi olla niin että ne parhaat miehet on varattuja ja pikemminkin te pikapanot säikähdätte,että ette saa edes sitä vähää syrjähyppypanoa jos aviomies alkaakin viihtyä siellä "oman" kullan kainalossa paremmin jatkossa.. Ei ne vaimot oo niin tarkkoja kaikkien sivuräkäsyjen päälle,eihän teistä mitään TODELLISTA uhkaa ole....Vai oletkos saanut jonkun varatun ukon jättämään eukkos SUN takii..taitaa olla toiveajattelua..Vaimo on kuitenkin aina vaimo..sinä vaan hikinen pano.Ja kohta vanha sellainen.

    Äänestä

  • Puutarhaolento kirjoitti:

    Kiitos,että olet jakamassa palveluksiasi noin auliisti! Ihanaa kun otat mieheltäni suihin ja nuolet sen pyllynreikää,mistä se tykkää, kun mä en alennu sellaiseen,yök! Olen vilpittömän iloinen,että kaltaisiasi ns.huonoja naisia löytyy täältä,missä ei bordellit ole sallittua! Ja vielä teet sen ilmaiseksi ihan antamisen ilosta!
    Ollaan vähän niinkuin kahden kerroksen väkeä,minä täällä yläkerrassa ja sinä siellä alakerrassa! Harmi,että mieheni ei tunnu ainakaan sinua arvostavan,vaan pilkkaa sinunlaisia naisia "hoidoiksi",joihin turvautuvat vain puutteessa, kun se oma kulti ei nyt jaksa viihdyttää.. Ja kaveriporukassa röhönaurujen
    kera teistä juttuja kertovat..nooh, sinähän et sellaisesta välitä,antamisen ilohan on niin suuri sinulla!
    Toivottavasti jaksat hoidella vielä monen monta aviomiestä iloksesi ilman vaatimuksia,sinunlaisia on harvassa,toivottavasti et kyllästy jakamaan ilmaiseksi,muista levätä välillä!
    !

    kaveriporukoissa naureskellaan pihtaavien vaimojen sinisilmäisyydelle ja sille, että hinku pysyä rouvana ohittaa itsekunnioituksen. Sinulla on erikoinen huumorintaju, jos luulet miehesi "todella" rakastavan ja kunniottavan sinua - saman tekevää, vaikka puhutteleekin rakastajatarta hoidoksi. Sinä jaat miehesi toisen kanssa, siitä et pääse mihinkään. Se toinen sentään ymmärtää tilanteen, toisin kuin sinä... Toivottavasti en järkytä rauhaasi kovin suuresti kertomalla, että on niitäkin vaimoja, jotka harrastavat muunkinlaista seksiä miehiensä kanssa kuin mitä sinun repertuaariisi kuuluu - eli sitä lauantaina saunan jälkeen valot pois peiton alla tapahtuvaa "puuvillapöksy-lähetyssaarnaaja"-seksiä, jossa sinä katsot kelloradioista minuuttien kulumista...

    Äänestä

  • Niin se menee.. kirjoitti:

    Ootkohan ymmärtänyt nyt ihan väärin..Taitaapi olla niin että ne parhaat miehet on varattuja ja pikemminkin te pikapanot säikähdätte,että ette saa edes sitä vähää syrjähyppypanoa jos aviomies alkaakin viihtyä siellä "oman" kullan kainalossa paremmin jatkossa.. Ei ne vaimot oo niin tarkkoja kaikkien sivuräkäsyjen päälle,eihän teistä mitään TODELLISTA uhkaa ole....Vai oletkos saanut jonkun varatun ukon jättämään eukkos SUN takii..taitaa olla toiveajattelua..Vaimo on kuitenkin aina vaimo..sinä vaan hikinen pano.Ja kohta vanha sellainen.

    Uskottele vain, mutta tosiasiat puhukoot puolestaan. Yleensä kotona on äksy ämmä joka ei ole enään vuosiin viittinyt itsestään huolehtia. Naama rypyssä, läskit kertynyt ympärille ja myös suu vinossa joka asiasta. Jos akka toivajattelee, että se hyvä naimakaveri on hikinen pano ja kohta vanha, niin voinen kertoa että tämmöinen karvan alle viiskymppinen herra käy viettämässä mukavia hetkiä semmoisen kolmekymppisen ihanan rakastajatteren luona silloin tällöin. On myös ihan mukava ostella hyvästä huolenpidosta hänelle hieman lahjoja vaikkapa kultasepänliikkeestä, kun oma akka on jo vuosikaudet ollut hapannaama, eikä sille enään ole viitsinyt mitään ostella kun on ommellut vissiin riemurasiansakkin umpeen.

    Äänestä

  • Panom. kirjoitti:

    Onpas kumma kun pitää sitä vanhaa vosua siellä kotona sietää nykyaikana, kun erokin on tehty helpommaksi,,kuin pieraiseminen..Varsinkin,JOS kerran on sellanen rahan ja korujen toivossa vanhaa ukkoa sietävä pimu saatavilla..Taidatkin olla oikea lapatossu,kun et raaski sitä lehmää potkasta sieltä kotoa pois..Luulempa, että kirjoituksen takana on kuitenkin taas se vaimoille katkera oleva,itse ukotta jäänyt naisparka,joka täällä kirjottelee katkeria viestejä päivät
    pitkät,kun elämä muuten on niin tyhjää..

    Äänestä

  • lazylady* kirjoitti:

    kaveriporukoissa naureskellaan pihtaavien vaimojen sinisilmäisyydelle ja sille, että hinku pysyä rouvana ohittaa itsekunnioituksen. Sinulla on erikoinen huumorintaju, jos luulet miehesi "todella" rakastavan ja kunniottavan sinua - saman tekevää, vaikka puhutteleekin rakastajatarta hoidoksi. Sinä jaat miehesi toisen kanssa, siitä et pääse mihinkään. Se toinen sentään ymmärtää tilanteen, toisin kuin sinä... Toivottavasti en järkytä rauhaasi kovin suuresti kertomalla, että on niitäkin vaimoja, jotka harrastavat muunkinlaista seksiä miehiensä kanssa kuin mitä sinun repertuaariisi kuuluu - eli sitä lauantaina saunan jälkeen valot pois peiton alla tapahtuvaa "puuvillapöksy-lähetyssaarnaaja"-seksiä, jossa sinä katsot kelloradioista minuuttien kulumista...

    Ai niin, piti tulla korjaa niitä poikien puheita..horoksihan ne sua puhuttelee..likaseksi horoksi,jota kaikki polkee ja jota ei päivänvalossa kehtaa katella..vähä säälittä sun puolesta..Jos joskus vaikka äpärän teet ja sitä kiusataan,kun äitinsä on koko kylän mopo..No fiksuna horona et tietenkään lapsia tee..Oletko ajatellut muuttaa isommalle paikkakunnalle,jossa kaikki ei tunne sua huarana..jos vaikka saisitkin itsellesikin aviomiehen,niin ei tarvis pelkkä patja olla? Hyvät jatkot sulle kuiteskin,käy lääkärissä välillä ja varo tauteja , klamydiaa ja herpestä ja mitä niitä onkaan..sinähän ne tiedät varmaan paremmin,jo kokemuksesta..
    ps.näin jouluna sulla raukalla on varmaan tosi kiirettä,kun pitää ne joulupukkien molotkin suullasi kiillottaa..ja ilmatteeeksi..Huoh!

    Äänestä

  • Mies 50 OIKEASTI kirjoitti:

    Onpas kumma kun pitää sitä vanhaa vosua siellä kotona sietää nykyaikana, kun erokin on tehty helpommaksi,,kuin pieraiseminen..Varsinkin,JOS kerran on sellanen rahan ja korujen toivossa vanhaa ukkoa sietävä pimu saatavilla..Taidatkin olla oikea lapatossu,kun et raaski sitä lehmää potkasta sieltä kotoa pois..Luulempa, että kirjoituksen takana on kuitenkin taas se vaimoille katkera oleva,itse ukotta jäänyt naisparka,joka täällä kirjottelee katkeria viestejä päivät
    pitkät,kun elämä muuten on niin tyhjää..

    Joo..samaa mieltä..Ei vaikuttanu ollenkaan miehen kirjottelulta tuo aikaisempi juttu vanhalle vosulle.. Sääli, että pitää alentua tollaseen,mitä lie katkeraa sillekkin elämässä tapahtunut.
    Onko sitten oma äiti ollut huono nainen tai jotain..ja nyt on katkera naisille kunnon naisille..
    Jotain on jäänyt vaille..piruparka..

    Äänestä

  • Iloinen leski kirjoitti:

    Oli kyllä ihme kirjotus tuo "herra kera nuoren rakastajattaren.."
    Miksi olisi tuollaisessa liitossa,jos vaimo on kerran joku seinäpiru helvetistä?
    Ero on kuitenkin niin helppoa nykyään..ei tainnu olla oikea juttu..provo vaan.
    Taitaa olla joku naimaton seinäruusu asialla ja yrittää saada muka tukea herroilta,kun jakaa niin auliisti värkkiään ilmatteeksi..Eihän se oikeessa elämässä niin mee nykyään..
    Ennen,kun ero oli niin vaikea prosessi,oli pakko niitä sivusuhteita piilossa harrastaa,mutta nykyään ei tuollaisessa liitossa,missä herra "panomies" kuvailee olevansa,tarvitse..
    On joko tyhmä ukko, tai nainen "miehen" takana kärähti..
    Niinku suomalaiset ukot jotain koruja ostelis pikapanoille..höpö höpö koko juttu!
    Tainnu liian monta kertaa katsoa "Pretty Womania" tämä "panomies".. höh höh höh..

    Äänestä

  • Ihme juttuja.. kirjoitti:

    jos sen piruparan riihen seinästä revitty eukko on rikas, ja heillä ei avioehtoo, ja sen vanhemmat vielä elää ja perintöä pikapuoliin rutkasti tulossa appivanhemmilta, niin katsii odotella vielä ja eroaa sitte vasta kun siitä on enempi hyötyä;D ;D .

    Äänestä

  • Mä vain.. kirjoitti:

    Ai niin, piti tulla korjaa niitä poikien puheita..horoksihan ne sua puhuttelee..likaseksi horoksi,jota kaikki polkee ja jota ei päivänvalossa kehtaa katella..vähä säälittä sun puolesta..Jos joskus vaikka äpärän teet ja sitä kiusataan,kun äitinsä on koko kylän mopo..No fiksuna horona et tietenkään lapsia tee..Oletko ajatellut muuttaa isommalle paikkakunnalle,jossa kaikki ei tunne sua huarana..jos vaikka saisitkin itsellesikin aviomiehen,niin ei tarvis pelkkä patja olla? Hyvät jatkot sulle kuiteskin,käy lääkärissä välillä ja varo tauteja , klamydiaa ja herpestä ja mitä niitä onkaan..sinähän ne tiedät varmaan paremmin,jo kokemuksesta..
    ps.näin jouluna sulla raukalla on varmaan tosi kiirettä,kun pitää ne joulupukkien molotkin suullasi kiillottaa..ja ilmatteeeksi..Huoh!

    Puhut ihan asiaa..Tuo edellinen horatsu,mikä lie puhuu muka kunnioituksesta! Mitä tuommonen horokin tietää itsekunnioituksesta kun ei saa kunnioitusta muiltakaan..ennemmin helvetti jäätyy,kuin huoraa kunnioitetaan..hahahahaha..
    Sitten sille lazyladylle(mikä leidi muka hoh hoh!) ja seksisandralle(taidatte olla sama tyyppi!) jos se mun läski ukko sattuu sua paneskeleen, niin hoiteletko meidän koiranki,ku sillä sattuu oleen kiima päällä ja kun sä tunnut olevan niin "avaramielinen",että varmaan voit pyllistää samalla koirallekkin,kun hoitelet ensin sen ylipainoisen piereskelevän pahanhajuisen ukkoni..Ole hyvä vain ja nauti.. Sitä ihookin riittää tällä mun ukolla niin paljon, että voit varmaan kietoutua siihen moninkerroin,jos hajuelimes vaan kestää,kun tunnut niin siitä "ihottelusta" tykkäävän!
    Kiitos vaan eeltäkäsin ja se mun ukko on sitte se äijä,jolla on seuraavalla kerralla se piski mukana,hoitele sekin..

    Äänestä

  • pa...... kirjoitti:

    jos sen piruparan riihen seinästä revitty eukko on rikas, ja heillä ei avioehtoo, ja sen vanhemmat vielä elää ja perintöä pikapuoliin rutkasti tulossa appivanhemmilta, niin katsii odotella vielä ja eroaa sitte vasta kun siitä on enempi hyötyä;D ;D .

    Niin että se onki ite semmonen,anteeksi nyt vaan, mutta huora,että rahan takia siinä siivellä kuluttelee aikaansa.No vot,sehän selittää kaiken,. Rahalla ihmeellinen voima..tekee miehestäkin ilotytön..siis pojan..siis minkälieneen..
    On nyt sitte semmosessa ketjussa,että se seinäpiruvaimo odottelle perintöä vanhemmiltaan ja panomies taas ositusta siitä vaimoltaan aikanaan ja sen misukka odottelee rahoja ja koruja tältä vanhalta ukolta ja se misukan verevä poikaystävä käskee sen lypsää äijää,minkä ehtii..
    No,onhan huvit jokaisella,ei muuta ku panemisen riemua..panomiehelle..vahinko kiertämään..hehehe :)

    Äänestä

Pihtaan vallanhimon puolesta ja olen feministri

Äänestä
  • Siis femi.. mikä?..nistri?..Gfemi?:.Ootko niin päissään keskellä päivää..vai lukuhäiriöö?..
    Vai muuten vaan nisti?.. Mee nukkuun pää ensin selväksi..höh!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ferdec kirjoitti:

Onko joku teistä sellainen, että seksi voisi olla ihan ok puuhaa, mutta pihtaat vain sen vuoksi, ettei oikein jaksa harrasta seksiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu